2005 Runolaulu maailman musiikissa
1/2005 JaSeSoi ry Journal ss. 6-9 (Artikkeleita 2003-)
Ilpo Saastamoinen:
Runolaulu maailman musiikissa - Kalevalaisen lauluperinteen improvisoitu näkökulma. (
Kun ensimmäisen kerran pidin esitelmän tästä aiheesta EtnoSoi -päivien yhteydessä (KMKL:n seminaari) Helsingissä 9.12.89, sain vastaani mm. seuraavanlaisen kommentin [Ilkka Kolehmainen]: ”Ihailen sinun suurta rohkeuttasi - lähinnä sen takia, että olet uskaltanut heittää ja kokonaan hyljätä kaiken sen tutkimustiedon mitä tältä alalta on olemassa”.
Tosiasiassa tutkimustietoa on tuskallisen vähän. Suhtaudumme uskonvaraisesti siihen, onko musiikillisten samankaltaisuuksien takana yhteinen alkusynty vai eri puolilla maapalloa itsenäisti, erillisinä syntyneet samankaltaisuudet. Kolmantena vaihtoehtona voisi olla käsitys musiikista kauppa- ja vaihtotavarana, jopa ryöstösaaliina - kuin morsian. Silloin olisi jopa mahdollista kuvitella Kullervon Kyllikki ’musiikkina’! Kätketty musiikin historia voi siis sisältää tragedian: Olemmeko ryöstäneet vieraalta oman itsemme takaisin - tietämättämme?
Tuon 89-seminaarin jälkeen hautasin Kalevala-tyyppisestä runolaulusta eri puolilta maapalloa keräämäni noin 500 näytteen arkiston pölyttyville hyllyilleni ja aloin tutkia vanhojen etnisten kulttuurien improvisointimalleja. Tämän jälkimmäisen työn tuloksena ilmestyi 1991 ”Keiteleen oudompi nuottikirja”. Turhautuneena sen johdosta syntymättömäksi jääneeseen keskusteluun olenkin viime vuodet harrastanut musiikkitermien etymologiaa. Koska asiaan liittyvät perustermit useimmissa kielissä palautuivat soidinmenojen kuumeeseen, olen ymmärtänyt, että on turha lyödä kolmatta kertaa päätään seinään tarjoamalla julki teorioita, joita ei vielä ole ulkomaisista lähteistä (valmiiksi) luettavissa.
Mistä oli kysymys 15 vuotta sitten? On vieläkin jäljellä ratkaisematon kysymys siitä, mitä musiikki on ja keille. Mitä se on ollut siinä meille tuntemattomassa ”itäisessä” historiassa, joka koskettaa meidän omaa musiikillista perintöämme. Musiikin suhteen meidät opetetaan historiattomiksi paitsi sitä historiaa, jonka valloittajakulttuurit ovat Välimereltä erilaisten lähettien avulla meille tuoneet. Musiikin historia ei kuitenkaan ole pelkästään länsimaisen musiikin historia. Meidän historiamme on muualla, muiden unohtuneiden historioiden roskaläjässä. Meillä on ollut pari tuhatta vuotta aikaa selvittää musiikin perusolemus tämän länsimaisen kirjoitetun historian avulla, emmekä ole päässeet juuri mihinkään ymmärrykseen. Olisiko aika ryhtyä katsomaan laajemmin ja yrittää tulla historiallisen näkökulman omaaviksi olennoiksi myös musiikin suhteen?
Puhun ”kalevalaisesta” melodiikasta nyt vain musiikkina, jossa on toistuva kaksisäkeinen AB-muoto. Alkusäe esitetään ”korkeammalta” (esim. V > II) ja loppusäe ”matalammalta” (esim. IV > I). Tämä säkeiden korkeusero on mahdollista havaita jopa kolmisäveliköistä (III > II + III > I). Näin lavea määritelmä antaa mahdollisuuden tuhansiin muunnoksiin (sekarytmisyys, säepituuksien muuntelu, duuri/molliterssi) joiden kautta oma melodiikkamme kytkeytyy globaalisti ilmenevään musiikin tekotapaan.
Jos II asteen tilalla on I aste ja määrämitattomien säkeiden jälkisäe on esisäettä pitempi tai jakautuu lisäksi kahtia (esim. IV > I + III > I), olemme jo tekemisissä niin itkuvirsien kuin itäsaamelaisten henkilölaulujen kanssa. Islamin maailma ja Keski-Aasia on täynnä musiikkia, jossa I aste esiintyy urkupisteenä ja säkeet pysähtyvät puolestaan vain - joskus jopa hieman alennettuun - II asteeseen. Tunnistamista vaikeuttaa myös se, että A-B säkeiden järjestys saattaa vaihdella epäsäännöllisesti.
Aloitin Kalevala-tyyppisen melodiikan pohdiskelun löydettyäni seuraavan Paul Kleen tekemän nuotinnoksen tunisialaisesta kansansävelmästä: (Nuottiesimerkki - nuottiasu IS:n puhtaaksikirjoittama)
Lyhyen artikkelin puitteissa esitän seuraavassa vain listan teeseistä, joihin olen pohdiskeluissani päätynyt. Teesien havainnollistaminen vaatisi runsaasti nuottiesimerkkejä, joihin nyt ei ole tilaa. Teeseissä esittämäni käsitykset olen omaksunut pikemminkin rauhoittaakseni itseäni kuin toitottaakseni niistä muille suurina totuuksina. Oma totuuteni luultavasti riittää elinajakseni. Voin vain suositella, että sellainen löytöretki kannattaa tehdä. Itse. Jos sen aikana uskotaan sokeasti muita jumalia, ei lopputuloksena ole enää oma totuus eikä oma löytöretki.
Miten minä ymmärrän musiikin, Kalevalan runolaulun ja improvisoinnin?
1) Musiikki on informaatiota joka on sidoksissa viestintään kahden osapuolen välillä. Se on siis verrattavissa sanaan, kuvaan, kirjoitukseen, ilmeisiin, eleisiin jne.
Koska musiikilla ole täsmällisiä sanan kaltaisia merkityksiä, on syytä aavistella sen olevan jotain leikin kaltaista. Musiikki ei ole tarkoitettu ymmärrettäväksi vaan ”pelattavaksi”. Musiikin esittäminen ja tulkinta ovat yhtä aktiivisia prosesseja, joihin joka kerta liimautuvat myös kokemustilanteen merkitys, tunteet ja muistot.
2) Musiikkiviestiä tuotetaan vuorotellen ennalta arvattavasti tai ennalta arvaamattomasti. Ensimmäinen vaihtoehto (= ”sääntö”) on sidoksissa opittuun traditioon, toistoon, imitaatioon, menneisyyteen, säilyttämiseen, nollainformaatioon ja sitä tietä osallisia yhdistävään ryhmäidentiteettiin.
Jälkimmäinen tuottotapa (= ”poikkeus”) yhdistyy tulevaisuuteen, luovuuteen, yllätyksellisyyteen, informaatioon, perinteen hallittuun tuhoamiseen, ympäristöstä erottumiseen ja sen kautta itseidentiteettiin, yksilöllisyyteen.
Sosiaalinen elämä on näiden kahden näkökulman välistä leikkiä, joissa päämääränä on tasapaino. Molemmissa ääripäissä meitä kohtaa kaaos, joka on samaa kuin hiljaisuus, koska molemmat voivat olla vain ennalta arvattavia - toinen liiallisen monimutkaisuutensa ja toinen liiallisen yksinkertaisuutensa vuoksi. Musiikin esittäjä ja kuulija pelaavat näiden kahden maalin välissä. Yhdessä viihtymisen tae on lähellä tasapeliä oleva tilanne.
3) Mikään yksilö tai kulttuuri ei säily terveenä, jos siltä puuttuu toinen näistä malleista. Kalevalainen, meille säilynyt 5/4:ksi kiteytynyt runolaulu on enää vain kulttuurin kuolinvuoteen viimeinen elonhenkäys. Sen elävät muodot löytyvät Koillis-Siperiaa, Pohjois-Amerikkaa sekä Grönlantia lukuun ottamatta lähes kaikkialta päiväntasaajan pohjoispuolelta.
Toki on muistettava, että esim. itäsaamelaisilta löytyy jopa yksisävelikkömelodioita, joissa ainoa muuntuva musiikillinen tekijä on 2- ja 3-jakoisten iskualojen epäsäännöllinen vaihtelu. Käytän vain kaksi tai kolme muuntujaa sisältävistä löydöistä nimitystä ”1-0 -musiikki”.
4) Informaation perusasetelma on binaarinen 1-0 -vuorottelu, johon (morsetuksen lisäksi) myös koko tietotekniikka perustuu. Joka puolelta maapalloa löytyy esimerkkejä tällaisesta musiikista (esim. 1-sävelikkömelodiat, lintujen kahta sävelkorkeutta tai -pituutta hyödyntävä luovuus).
Päiväntasaajan eteläpuolella (Amazonin eteläpuoli, Saharan eteläpuolinen Afrikka, Australia) löydämme musiikin varhaisemman esiasteen, jossa A-B säepaketit korvautuvat 2-3 yksittäisen sävelkorkeuden ennalta arvaamattomalla (so. improvisoidulla) jatkumolla.
5) Alussa kuvattu runolaulun AB-muoto edustaa ihmiskunnan toista kehitysvaihetta. Siinä yksittäisen sävelkorkeuden tilalle on paketoitu sävelrypäs, musiikillinen aihe, motiivi. AB -muotorakenteen erityinen ilmenemismuoto on, että 1. aihe lauletaan korkeammalta (V>I, V>II) ja toinen matalammalta (IV>I). Improvisointi tapahtuu joko sijoittamalla A:t ja B:t epäjärjestykseen/järjestykseen ennalta arvaamattomasti. Toinen muoto on pidentää tai lyhentää kumpaa aihetta (fraasia, motiivia) luovasti/toistavasti. Kolmas vaihtoehto sisältää jo mahdollisuuden asteikon laajentamiseen (esim. ”läntisen” ajattelumme duuri/molli -hahmotteiset vaihtoehdot).
6) Kalevalaisen runolaulun tyyppinen musiikki on laskettavissa kuuluvaksi tähän toiseen kehitysvaiheeseen. Tällä tasolla se muistuttaa niin itkuvirsiä kuin itäsaamelaisten leuddeja ja luvvjteja. Samankaltaista musiikkia voimme kuulla kirgiiseiltä (Manas-tarulaulut), arabikulttuureista (berberien ikivanhat melodiat, jopa moskeijoiden rukouskutsut), Intian Tharin erämaan paimentolaisilta, Väli-Amerikan Cuna-intiaaneilta (shamaanilaulut), Amazonin latvoilta (Murui-kansa) jne.
Kouluympäristössä - karkeasti kärjistettynä - yksilöllinen luovuus kukoistaa ainoastaan välitunneilla. Vähättelemme yksilön luovuuden kehittämistä ryhmämassan alistamisen ja koneistamisen pääasian rinnalla, jos opetamme soittamaan tai laulamaan vain yhdenmukaisesti. Tuloksena kasvaa valmiiksi itsetunnoltaan sairaiden yksilöiden sukupolvi.
Yhtä tärkeää on opettaa se, kuinka kahta eri säveltä esitetään epäjärjestyksessä. Nämä kaksi musiikin samanaikaista ja kuitenkin eri näkökulmaa - yksilöllisyys ja yhteisöllisyys - ovat musiikkikasvatuksen ainoa terve perusta.
Musiikin ”primitiivisyys” ei ole arvostelma, vaan se on jotain samaa kuin esim. ”syöminen”, joka on elämään liittyvä välttämättömyys, traditio, käytäntö. Ilman tätä yhteistä käytäntöä ei ole myöskään yhteenkuuluvuutta kaikkien ravintoa tarvitsevien systeemien kanssa. Vaihtoehtona käsite ”elementaarisuus” on neutraalimpi, koska se ei ole niin hierarkiaväritteinen. Opituilta ja siten ennalta arvattavilta osiltaan kaikki kulttuurit ja musiikit ovat kokijalleen primitiivistä nolla-informaatiota. Mutta ilman sitä ei ole yhteyttä ympäristöön, on vain yksinäisyys. Mutta luoja on aina yksin...
On paradoksaalista, että sanomme jotain musiikkikulttuuria alkeelliseksi, jotta voimme alistaa sen. Meidänhän pitäisi todeta se ihaillen, sillä juuri primitiivisyyden mukanaolo yhdistää meidät keskenämme tuon kulttuurin kanssa, koska omat musiikkimme sisältävät yhtä lailla primitiivisiä aineksia, ennalta arvattavuutta.
Kommunikaatioyhteys katoaa kuitenkin heti, kun kuvittelemme, että jossain kulttuurissa ei olekaan muuta kuin primitiivisyyttä. Emme löydä muuta kuin alkeellisuutta, ellemme osaa etsiä sen sisällä pursuavaa yksilöllistä luovuutta.
Miksi luokittelemme jotkut musiikit alkeellisiksi? Siksi koska emme itse osaa arvostaa emmekä siksi hakea yksilöllistä luovuutta omasta musiikistamme. Emme silloin myöskään osaa opettaa sitä, koska joutuisimme opettamaan ”tottelemattomuutta”, sääntöjen rikkomista, tradition tuhoamista. Tietenkään sitä ei voida opettaa, ellei samalla tiedetä, mitä yhteisön traditio on. Ei ole olemassa muuntelua ilman ainesosasten hallintaa. Jokainen käsityöläinen tekee itsestäänselvyytenä tuotteensa oman näköisekseen, ei muiden kopioksi. Traditioita, pelin sääntöjä kyllä voidaan arvioida, mutta yksilöllisyyttä voidaan vain ihmetellä.
Kun tämä problematiikka on käyty omassa mielessä perusteellisesti läpi, ymmärrämme myös, että koneellistuneen yhteiskunnan ihailema yhdenmukaiseksi opettaminen on rikos ihmisyyttä, yksilöllisyyttä vastaan. Se pyrkii tekemään tuotteistaan ulkoa ohjelmoituja, opetettuja robotteja, mikä tuottaa väistämättä halun luokitella arvojärjestykseen. Siinä hierarkian oravanpyörässä musiikin ammattilaisen on helppo asettautua oppilaan yläpuolelle.
Onko mitään menetettävää? On. Se että ymmärryksemme siitä, mikä on hyvää/huonoa musiikkia muuttuu sumeaksi. Mikä pahinta, se vapauttaa meidät iloon. Iloa puolestaan on yhtä monta lajia kuin on viestin lähettäjä-vastaanottaja -suhteita.
Siteeraan lopuksi 89-esitelmäni päätössanoja: Tällä omien musiikillisten juurieni etsintämatkalla olen löytänyt omaa mahdollista suomalais-ugrilaisuutta paljon tärkeämmän asian. Olen oppinut kuuntelemaan vierasta musiikkia, tunnistamaan sävelkulkuja joista en aikaisemmin ole tajunnut yhtään mitään ja joihin en siksi ole voinut tarttua kiinni.
Olen löytänyt ihmisen - riippumatta omasta kielestä, rodusta, kulttuurista. On melko huikea tunne huomatessaan omalta kalevalaiselta pohjaltaan osaavansa jossain määrin ennakoida ja sitä kautta ymmärtää toisten ihmisten luomaa musiikkia. Enää ei ole tärkeää tietää totuus kuvaamani melodiikan synnystä. Minusta on tärkeää, millaiselta musiikki näyttää, jos katson sitä omien värillisten silmälasieni läpi ja uskomalla mahdolliseksi se, että runolaulumme on yksi haara jostain ikivanhasta oivalluksesta ihmiskunnan musiikin historiassa. Oman erillisyyteni sijasta tajuan kuuluvani musiikilliseen ykseyteen jonkin käsittämättömän laajan ja vanhan perinteen kanssa.
Ilpo Saastamoinen
Jälkikirjoitus (v.2007?)
On mielestäni selvää, ettei runolaulun analyysissä riitä enää sama asenne kuin Raamatun luvussa - se, että 'vastaukset tulee löytyä itse tutkimuskohteesta'. Kysymyksessä on selvästi sattuman tuotosta jäljittelevän improvisoinnin yleinen analyysi, jonka ymmärtämiseksi ei ole ainakaan pahitteeksi edes jonkinasteinen vertailu muissa musiikeissa olevien improvisointitapojen kanssa. Haasteena on tällöin testata se:
1a) Alkavatko impron vanhimmat kerrokset Amazonasin Jivarojen, Tulimaan ona-intiaanien, beduiinien kahvihuhmaresoitteiden tai Kamtshatkan tsathan-puukapuloiden jne. 'vertikaalisti' vaihtelevasta 1-0 -musiikista, joissa mikä tahansa yksittäinen sävelkorkeus, pituus tms. vaihtelee ennalta arvaamattomasti, so. onko tämä kahden eri hahmon erottelu kaiken alku.
1b) Onko mm. koltilta löytyvä horisontaalinen, kahden eri iskualan litaniatyypin 'yksisävelikkö-morsetus' verrattavissa a-kohtaan musiikin 'ensimmäisen' kehityskauden 'pohjoisena' muotona (unohtamatta Australian abojen didjeridoota)?
1c) Jos tällainen pohjoinen-etelä -vastakohta voidaan nähdä, niin miten se liittyy pohjoisen shamaanien kehärummun yleisyyteen verrattuna etelän sylinterirumputyypin valtiasasemaan? Onko jokin syy, että Pohjois-Afrikan, Lähi-Idän ja Intian kaksoisrumputyypit sijoittuvat tuohon väliin? Onko rummun kuljetettavuudella merkitys nomadi- ja maanviljelyskulttuurien välillä?
2a) Onko pohjoisen pallonpuoliskon (Euroopassa ugrilaisten lisäksi myös esim. albaanit) itku (esim. V-I & IV-I) ensimmäinen kokonaisilla 'horisontaalisilla' musiikillisilla hahmoilla (säkeillä jne.) leikittelevä ilmiö ja siis kokonaan uusi kehityskausi ihmiskunnan musiikin tuottamisessa?
2b) Onko itäsaamelaisten ab-muotoinen henkilölaulu itkun 'maallisempi' vastine?
Mikä yhteys niillä on Kiinan Wu-maakunnan lauluun tai Etelä-Amerikan Murui/Muinane-intiaanien vastaavaan musiikkiin?
2c) Onko Kaksoisvirtojen alueen ab-rakenteilla jotain tekemistä tämän ilmiön kanssa? Esimerkkinä mainittakoon The local Iranian Music 1 (ed. by prof. Hamid Reza Ardalan):
The Music of Khorasan I, kasetti V B-puoli: 3. mieslaulu & dutar? a = (bIII-IV)-V-I & b = IV-(bII)-I
2d) Ovatko kolttaleuddeja tms. henkilölauluja (kildiniläinen luvvjt) muistuttavat Columbian Murui (Muinane) -intiaanien jotkut improvisoidut laulut (yhdessä joidenkin inkasävelmien kanssa) osa tätä samaa itkurakenneperinnettä?
3) Onko Keski-Aasian ja joltain osin erityisesti arabi- ja persialaismaailman vastaavantyyppinen ilmiö (V-II + IV-II & I asteen bordunasävel) luokiteltavissa ns. itkutyypin rinnakkaisilmiöksi. Esimerkiksi otettakoon monista mahdollisuuksista
a) Iranin Khorasanin alueen eräs näyte: a = V-II; b = II-bIII-IV-II (The local Iranian Music 13 (toim. prof. Hamid Reza Ardalan):The Khorasan Music (2); Cassette (11) V (/VI) B-side, n:o 2 (zurna-soite)
4) Muodostuuko näiden risteytymästä 'kalevalaiseksi säveltyypiksi' kutsuttu ab -rakenne (esim. V-II + IV-I), joka tällöin edustaisi 'toisen tai kolmannen polven musiikkihahmoja'? Otan esimerkiksi
a) (mies-soololaulu): a = V-IV-II & b = II-V-I, joka on C- kasetilla The local Iranian Music 4 (ed. by prof. Hamid Reza Ardalan): The Music of Lorestan I, Cassette I A-side, n:o 8 sekä
b) (mieskuoro & zurna?) a = (II-bIII)-V-IV-bIII-II & b = IV-bIII-II-I (sama kasetti I B, n:o 5.)
c) a = V - (IV-bIII) - II & b = IV - (bIII) - II - I (The Music of Khorasan I, Cassette III A, n:o 6)
d) (mieslaulu & dutar?) (bIII-IV-) V - II (-I) & II- (bIII) - IV - (bII) - I.
e) Paul Kleen nuotinnos Tunisiasta (a: I-V-II & b: II-IV-I) (Ks. kuva)
5) Voidaanko viimemainitun iästä tehdä mitään johtopäätöksiä, kun voidaan todeta, että kyseinen rakennetyyppi esiintyy selvästi arktisen puolen musiikin lisäksi myös Pohjois-Afrikassa (Algeria, Tunisia), beduiineilla, Iranin eräillä (Khorasan, Lorestan) etnisillä alueilla , erityisen selvästi kirgiiseillä, joillakin Pohjois-Intian (mahd. pienet nomadiheimot tai dravida-kielikunnat?) ja Afganistanin alueilla, mutta erityisesti myös Väli-Amerikan Atlantin puolen Cuna-intiaanien cantula-shamaanien lauluissa? Eivätkä näiltä laulureiteiltä ole sivuun jääneet edes Tyynen meren saaristot (Samoa, Tonga jne.).
Huom: Olen useassa yhteydessä todennut, että esim. 'kalevalaisen' runolaulun viisijakoiseksi kivettynyt muoto on merkki yhden musiikkikulttuurin viimeisistä hengenvedoista ennen kuolemaa. Näissä yhteyksissä ei ole tullut riittävän selvästi esille se, että tekstin käsittelyn osalta runolaulu eli vielä varsin tervettä täysi-voimaista elämää esim. Tennisovan 1950-luvun tallenteissa, joiden teksti-improvisaatioita Heikki Laitinen ansiokkaasti on analysoinut.
(Tämä vanha esitelmä jälkikommentteineen olkoon oma lisäni kulumassa olevaan Kalevalan juhlavuoteen 2010.)
Lisäksi pari sitaattia vuosien varrelta:
Armas Launis: Murjaanien maassa, WSOY 1927:
s.304 ...Kuluu kotvan aikaa, ennenkuin se (arabialainen kantele) on saatu viritetyksi. Erikoisella tavalla konettaan käsitellen kanteletaituri alkaa nyt soitella muuatta vilkasrytmistä kappaletta. Tutulta kuuluu hänen esityksensä, niin soittimen ääni kuin esityskappalekin. Noinhan soitteli minulle muutamana kesäisenä iltana Jehkin-Iivanakin pirtissään Suistamon Muuannolla. Olisinko silloin aavistanut kerran kuulevani samoja säveleitä Afrikan aavikoiden äärillä...
22.04.07 [Kirjeestä Nikolai Bojarkinille Mordvaan]
Hei Nikolai!
I feel sorry, that I had not possibilities to continue the analyzing work of the Kalevala-type similarities in the melodies, even that it is one of my favourite subjects. To compose those three operas concerning the Sámi life in Lappland took all of my time. But I hope, that somebody will be interested in those similarities in the Finnish and Mordovian melodic types. I am also proud and thankful, that during those days in 1993 I had enough time to - not to classify but - transcribe the few first bars of those 116 songs - just as sketches, without an ability to transcribe the text...
27.04.90 - (Päiväkirja:) Dushanben lentokentällä matkalla Samarkandiin.
Olen kuullut fenno-ugrilaista runolaulua täällä päivittäin - jopa koraania laulavalta sokealta katulaulajalta. Tänä aamuna heräsin ulkokovaäänisten kalevalamelodiaan!
Lisäksi (> Ks: Fenno-Ugric "Kalevala-type"):
2007: (julkaisematon - kirjoitettu Teherania varten) Fenno-Ugric "Kalevala-type" rune melodies.
1/2005 JaSeSoi ry Journal, ss.10-11 (Artikkeleita 2003-)
Pekka Evijärvi: Ilpo Saastamoinen: Keiteleen oudompi nuottikirja