2006 Sekatahtilajit

Ilpo Saastamoinen (24-26.5.2006):

Sekatahtilajit itäisessä musiikkiperinteessämme

Otsikossa on kaksi mielenkiintoista termiä, joiden sisältö tulisi selvittää, tietääksemme mitä aihetta olemme käsittelemässä.

Ensimmäinen niistä lienee helppo kuvata. Käsite ’sekatahtilaji’ tarkoittaa, että ko. tahtilaji on yhdistelmä 2- ja 3-jakoisista iskualoista. Vastakohtana ovat tällöin joko pelkästään 2-jakoiset (marssit, jenkat polkat jne.) tai 3-jakoiset (valssit) tahtilajit tai niiden kerrannaiset (4/4 jne.).

Mikä tällaisten tahtilajien merkitys on musiikkikulttuurissamme? Aloitetaan siitä yhteisestä hyvästä, jota yleisesti kutsutaan ’länsimaiseksi musiikkikulttuuriksi’. Pääsemme kysymykseen nopeimmin sisälle kurkistamalla omiin musiikin koulukirjoihimme. Sangen pian ilmenee, että sekarytmiikka ei kuulu opetettavien musiikin alueiden arvokkaaseen joukkoon. Voi olla, että jostakin löydämme jäänteen muinaisesta kalevalaisesta laulustamme, joka tietysti on merkitty 5/4 -tahtilajiin. Jossain lukiotasolla tulee arvattavasti ainakin puheeksi Dave Brubeckin 1950- ja 60-lukujen vaihteen jazzsävellys ’Take five’, kun taas joku toinen opettaja tietää, että Balkanilla harrastetaan sekarytmejä. Soittihan Dopplerin ilmiö -yhtye jo 1973 Suomessa makedonialaista 15/16 -kansansävelmää. Laajapohjaisimpien tietoniekkojen mukaan arabimaissa, Turkissa ja tietenkin Intian klassisessa musiikissa tahtilajimerkintä saattaa nousta jopa toiselle sadalle.

Kaikki tämä kuitenkin vaipuu nopeasti unohduksiin, sillä todellista sekarytmiikkaa löydämme vain afrikkalaisesta musiikista. Eipä juuri väliä, että kysymyksessä on tarkemmin sanottuna polyrytmiikka - erilaisten rytmikaavioiden tai iskualojen päällekkäisyys. Minä puhun tässä yhteydessä vain erilaisten iskualojen peräkkäisyydestä.

Millainen shokki ammattikunnalle olikaan 1960-luvun loppupuolella, kun jazzmuusikko Don Cherry sanoi jossain haastattelussa, että 4/4 -tahtilaji on vain erikoistapaus 5/4 -tahtilajista. Tämä lausunto jäi allekirjoittaneellekin täydelliseksi mysteeriksi. Paljon myöhemmin selvisi, että ehkä Cherryn käsitykseen oli jo vaikuttanut turkkilainen musiikki - mahdollisesti rumpali Okay Temizin hahmossa. Kalevalaista 5/4:aa olisi tuskin näissä piireissä arvioitu koko maailman musiikin rytmiikan perustaksi. Tällaista en toki aio itsekään väittää. Mutta jotain olen oppinut ymmärtämään kuitenkin näiden vuosikymmenien aikana: uskon, että jollain mittapuulla arvioituna maailman alkuperäiskansojen musiikkikulttuureista toinen puoli kuuluu rytmiikaltaan sekatahtilajisen musiikin piiriin. Jos näin on, se on paljon.

Afrikkalainen musiikki nostaa siis esille rytmiikan vertikaalisen dimension, päällekkäin kasatun polyrytmiikan, mutta itäinen ja pohjoinen ulottuvuus tuovat esille yksiäänisyyden kautta aukeavan sekarytmiikan horisontaalitason, ajan jatkumon. Onko näin, että Siperian aukeat opettavat ajassa etenemistä, kun päiväntasaajan tiheät viidakot antavat tilaa vain pystysuuntaan, päällekkäisyyteen.

Ilmiö on teoreettisenakin kiinnostava, koska intialaisissa tabla-rummuissa yhtyvät etelän kapeamuotoinen syvä sylinterirumpu ja pohjoinen kehämäinen, leveä ja matala shamaanirumpu. Ja edelleen: miksi maapallomme eteläinen puoli suosii improvisaatioissaan suuria sointusävelistä rakentuvia intervallihyppyjä, kun taas pohjoinen pallonpuolisko etenee sangen usein pienillä sävelaskeleilla ja -asteikoilla. Tämä kaikki tietysti hyvin kärjistetyssä muodossa sanottuna.

 

Palaamme hetkeksi otsikon toiseen pääteemaan - 'itäiseen musiikkiperintöömme'.
Käytän em. termiä vastakohtana länsimaisen sivistyksemme traditiolle. Onko sitä?

Olemme aktiivisesti tehneet jo tovin työtä sen eteen, ettei meidän tarvitsisi enää tunnustaa suhdettamme itäiseen perintöömme. Kuinka monessa yliopistossa, korkeakoulussa ja opettajanvalmistuskoulutuksessa on mukana suomalais-ugrilaisen musiikin perusopetus? Tätä kysymystä jouduin pari vuotta sitten pohtimaan kootessani materiaalia Kokkolan ammattikorkeakoulun kansanmusiikkiosaston lukuvuoden mittaiseen suomalais-ugrilaisen musiikin luentosarjaan. Käytännössä niin musiikin tutkijoiden kuin tekijöidenkin itäinen perinnetietous pohjautuu pelkästään itseopiskeluun. Ainakin klassisen musiikin tekijäpuolella sitä vielä hämmentää pelko joutua luokitelluksi jonkinlaiseen kansallisromantiikan lokeroon Alue on ollut tabu käytännössä Sibeliuksen jälkeen. Muutosta on havaittavissa vasta ns. rytmimusiikin puolella, jossa uusi suhtautuminen kansanmusiikkiin on laajentunut koskemaan myös suomalais-ugrilaista musiikinhistoriaa, jonka tunnusmerkkejä ovat:

A)     yksin esitetty, säestyksetön laulu (henkilölaulut ja itkut)

B)      yksinlaulun seuraamuksena syntyvä vapaa improvisointi, jonka tunnusmerkkinä on mm. horisontaalisesti ajassa etenevä melodis-rytminen ennalta arvaamattomuus.

C)      länsimaisen harmoniakäsityksen poissaolo (V-IV-I -sointufunktion puuttuminen)

D)     länsimaisen sointufunktion puutteen korvautuminen AB-rakenteella, jossa osat erottuvat toisistaan dimensioilla ’korkeampi - matalampi’ tai ’lyhyempi (esittely) - pitempi (muuntelu)’

Tarkemmin katsottuna kohdan B rytminen sekavuus jakaantuu kahteen perustyyppiin, määrämittaiseen (sykliseen, kertautuvaan) ja määrämitattomaan (loputtomasti, kertautumattomasti muuntelevaan). Ensimmäistä tapaa edustaa pohjoissaamelainen joiku/luohti, jossa toistuvat syklit saattavat olla jopa 80-jakoisia.

Jälkimmäistä lajia edustavat niin pohjoisten kansojen (itäsaamelaiset, obinugrilaiset) henkilölaulut kuin kaikkien suomalais-ugrilaisten itkuperinne, joskin komilaisten itkutraditioon kuuluu myös esilaulajan ja kuoron yhdessä esittämiä melodialtaan kertautuvia itkuja.

Tämä kertautumaton henkilölaulutyyppi on aarreaitta niin melodisesti kuin rytmisestikin. Sen AB-muoto tai jopa vain A:ta muunteleva litaniatyyppi ei koskaan ilmaise objektiivista perusteemaa. Kaikki mitä esitetään on vain tiettyjen raamien puitteissa tapahtuvaa loputonta muuntelua, jonka informaatioarvo ei riipu variaabeleiden määrästä. Muuntelu saattaa olla käsittämättömän monimutkaista, vaikka kysymys olisi vain kahden muuntujan välisestä 1-0 -leikistä. Onkin esimerkkejä siitä, kuinka monimutkainen voi olla jopa yksisävelikköteema, mikäli 2- ja 3-jakoiset iskualat seuraavat toisiaan ennalta arvaamattomassa järjestyksessä.

Me uskomme, että mennyt on mennyttä. Viimeiset itkijät ovat kuolemassa pois meidän hiljaisella suostumuksellamme. Tämän päivän itäisen perinteemme tutkimus keskittyy etsimään määrämittaisuutta ja ennalta arvattavuutta lauluteksteistä, jotka kaikki ennen pitkää alkavat näyttää 8-tavuisilta, koska tällaisen käsitteen ulkopuolelle jäävä motiivipituuksiltaan pomppiva määrämitaton musiikki jätetään tutkimatta. Koulujemme laulukirjat ovat valikoivia, koska musiikintutkimuksemme on valikoivaa. Se ei ymmärrä kaoottiselta näyttäviä rakenteita, joten käsityksemme musiikin kokonaisuudesta vääristyy tämän ymmärtämättömyydestä johtuvan valikoinnin seurauksena.

Miksi tämä valittelu? Miksi sekavuuden tutkiminen voisi olla tärkeää? Ymmärtääksemme mistä on lopulta kysymys, on mentävä musiikin lähteille ja viime kädessä jopa itse musiikin ulkopuolelle.

Peruskysymykseksi kohoaa tällöin väite: Musiikin tärkeimpiä elementtejä on sen informaatioarvo, sen kyky viestiä. Ja eräs viestinnän vanhimpia motiiveja on onnistuminen soidinmenoissa ja siihen kuuluvissa rituaaleissa, leikeissä ja taisteluissa. Tämän kertovat selkeästi kaikki tärkeimpien musiikkitermien etymologiat kielestä riippumatta. Viestintä puolestaan on kahden systeemin välistä kommunikointia, jossa viihtyvyyden kannalta tärkeintä on se, että informaatiosta tunnistetaan yhteenkuuluvuus, ryhmäidentiteetti. Tämä puoli kuuluu traditiolle, yhdessä opitulle, ennalta arvattavalle yhteislauluosuudelle.

Mutta on toinenkin puoli, joka ratkaisee yksilöllisen paremmuuden kilpailutilanteessa: yksilöllinen sanoma on yksilöllistä vain ennalta arvaamattomuutensa kautta. Se edellyttää improvisointia, monimutkaisuutta, melodisia ja rytmisiä yllätyksiä.

Musiikin sisältämä informaatio siis määrittelee viestin pyrkimisen yksilö- tai ryhmäidentiteetin suuntaan. Kommunikaatiosuhde katkeaa, jos jompikumpi saa kohtuuttoman suuren osan viestin sisällöstä. Kun suhde on tasapainossa, luodaan traditiosäännöstön avulla vastapuoli (kosinnan kohde tai kilpakosija) uneen, jolloin kyky yllätykselliseen poikkeavuuteen nostaa yksilön voittajaksi.

Tämän alkunäkymän kautta valaistuu myös itäisen musiikkiperinteemme sanoman syvyys: Tutkiessaan vain itäisen musiikin piiriin kuuluvia säännönmukaisuuksia länsimainen musiikkitiede tutkii ja korostaa vain ryhmäidentiteetin merkitystä musiikkiviestinnässä. Siinä heijastuu koko länsimaisen ihmisen perushalu saada ympäristönsä yhdenmukaiseksi, toteuttamaan sääntöjä ja sopeutua vain sääntöjen maailmaan. Vain tällainen maailmankuva voi haaveilla robottien rakentamisesta, kun orjat eivät enää toteuta valikoitua säännöstöä. Yksilöllisyyteen ei kasvateta, sitä ei opeteta, koska yksilöllisyys on sotasalaisuus. Ne jotka yksilöllisyytensä löytävät, ovat neroja, idoleja, hulluja tai tyranneja, jotka johtavat joukkoja, koska itse ovat yksilöitä.

Tuon kokonaisnäkymän voi vielä tiivistää tai kärjistää yhteen uuteen näkökulmaan:

Tradition, kokemuksen, opetuksen ja ryhmäidentiteetin maailma etenee sarjallisena jatkumona. Olipa sarja sitten yksinkertainen tai monimutkainen, niin se kuitenkin on toistuva. Luovuus, improvisointi, yksilöllisyys sen sijaan tuottaa symmetrisiä rakenteita, koska sen pääpyrkimys on olla toistumaton. Tämän toteutuminen on mahdollista vain, jos systemaattisesti pyritään pakenemaan sitä, mitä juuri edellä on tullut tehtyä. Kaikki, mikä on tehty, pitää hetken kuluttua tehdä nurinpäin, käänteisesti, jotta vältyttäisiin liian monelta toistolta ja siten ennalta arvattavuudelta. Oikein-nurin -sääntö-poikkeusasetelma johtaa tästä syystä symmetrisiin rakenteisiin. Tällaiset rakenteet ovat päättymättömiä, koska ne aina jäävät joltain osin kesken ja täydentyvät symmetrioiksi vasta seuraavalla kuvitteellisella kerralla.

Mitä tästä opimme?

Itäisessä kansanmusiikkiperinnössämme voimme nähdä musiikin elementtejä niin pelkistetyssä muodossa, että meillä on mahdollisuus kurkistaa oman mielemme syvimpiin sopukoihin - itsetunnon ja ryhmäyhteenkuuluvuuden syntysijoille. Tämän kautta saatamme parhaimmillaan aavistaa myös oman mielemme harhat. Ymmärrämme, että länsimaisen ajattelun juurella oleva käsitys ajan yleisen kulun määräytymisessä kulkuna elämän järjestyksestä kuollutta kaaosta kohti ei olekaan itsestäänselvyys. Se voidaan aivan yhtä perustellusti tulkita yksilöllisen elämän ilmenemisestä universumin tietoliikenteessä.

Järjestys tässä ajattelumallissa yhtä hyvin voi merkitä, kuollutta, elotonta maailmaa, joka kuolleena on mekaaninen, ennalta arvattava - kuin 4/4- ja 3/4 -tahtilajit. Korostan, että kaoottiselta näyttävä toiminta on silmiemme edessä, kun seuraamme eläinpoikasten pako- ja kiinniotto-leikkejä ennalta arvaamattomine syrjähyppyineen sekä omien lastemme hippasilla oloa. Nimitämme tätä tenniksen ja nyrkkeilyn lyöntisarjojen kaaoshakuisuutta luovaksi toiminnaksi.

Universaalillakin tasolla kaaos ja järjestys ovat suhteellisia käsitteitä. Kaoottisessa ympäristössä järjestys puolestaan saattaa olla elämän merkki yhtä lailla kuin kaoottinen ilmiö säännönmukaisessa, järjestyneessä ympäristössä. Kuitenkin yleisesti ottaen kun etsimme lakeja, löydämme opeteltavissa olevat säännöt ja mekaanisen toistettavuuden - elävimmillään tradition ja ryhmäidentiteetin, jossa viestin alku kertoo vihkiytyneiden joukolle, kuinka se jatkuu ja päättyy. Kun etsimme poikkeuksia, löydämme ihmisen, yksilöllisen luovuuden. Tämä alue on kansanmusiikin, itäisen vanhimman perintömme ominta aluetta samalla kun länsimaisen musiikin teoriasäännöstö kasvaa kumuloituvasti huimaa vauhtia, jopa niin, että ennen pitkää jokaisella laululla on oma säännöstönsä. Pian sääntöjä on jo pari kolme kertaa enemmän kuin yksityistapauksia. Näinhän on jo käynyt sanojen etymologisessa tutkimuksessa, kun ihmisen luontaista luovuutta on yritetty kahlita kielisukulaisuutta osoittaviin säännöstöihin. Kehä on kiertynyt umpeen silloin kun liian monimutkainen säännöstö ilmenee kaoottisena. Universumi on kuollut vasta sitten, kun ei ole ketään määrittelemässä, rakentuuko se kaaoksesta vai järjestyksestä.

 

Lisäys:

Ps.     Jos sattuma tuottaa 50/50 -tuloksen kahdella muuntujalla (1-0) leikittäessä, niin onko sattumaa se, jos ihmisryhmä samassa valintatilanteessa saavuttaa samanlaisen tasapelituloksen?

Meidän maailmankuvassamme ihmisten tekemät ratkaisut ovat vapaan tahdon ilmauksia, joista kukin yksilö on oikeuskäsityksemme mukaan vastuussa/vastuullinen. Vastuullisuus alkaa viimeistään hetkellä, jolloin 1-0 -käsitteille määritellään arvosisältö. Sattuman sanelemalta näyttävää tulosta ei siis voida yksiselitteisesti pitää tai  ainakaan todistaa sattumaksi, koska vapaa tahto ja vastuullisuus suljettaisiin silloin pois laskuista. Tällainen päätös sotisi länsimaista ajattelua vastaan.

Onko lopulta niin, että järjestyksen ja kaaoksen ennalta arvaamaton vaihtelu tuottaa lopulta universaalin balanssihakuisuuden, jonka heilahtelu on niin hienon hienoa, että jokaisen yksilön ratkaisu kykenee tätä tasapainoa horjuttamaan, ellei yksilö kanna omaa vastuutaan maailmankaikkeuden kokonaisuudesta ja tasapainosta.

Tätä ongelmaa joudumme vielä kovasti pohtimaan, kun pokeripeli määritellään peliksi, jossa sattumalla, onnella on vahva rooli, joten alue kuuluu huviveron piiriin.

 

UGRIJUHLA 2006 - järjestetään Imatralla 22.-26.5.2006.

Pe 26.5.      klo 12         Seminaari (Imatran Kulttuurikeskuksen Kaleva-sali)

-       Professorit Nikolai Bojarkin ja Ludmila Bojarkin: Mordvalainen musiikkiperinne

-       Tutkija Pekka Suutari: Karjalaisen kansanmusiikin muutokset Neuvostoliiton aikana

-       Säveltäjä Ilpo Saastamoinen: Sekatahtilajit itäisessä musiikkiperinteessämme

-       seminaarin yhteydessä esiintyy lauluyhtye Inehmo?

klo 18       Kaikuva laulu, mordvalaista musiikkiperinnettä esittelevän levyn julkistamiskonsertti (Imatran kulttuurikeskuksen Kaleva-sali)

-       Gaige Moro

 

SEKARYTMIIKAN KURSSI IMATRALLA 25.-26.5.2006

Nyt on tarjolla korkeatasoista sekarytmiikkaan perehdyttävää musiikkikoulutusta Imatran Ugrijuhlan yhteydessä. Opettajina alan asiantuntijat Ilpo Saastamoinen ja Pekka Nylund.

Vain harvat tietävät, mitä ovat ne ”itäiset piirteet” musiikissamme, jotka kytkevät musiikkimme suomalais-ugrilaiseen yhteiseen historiaan. Tietämättömyys omasta menneisyydestämme on tietenkin musiikinopetuksen
valintakysymys. Ja me olemme valinneet läntiset musiikkikulttuurit historiaksemme itäisten piirteiden sijasta.

Mitä ovat nuo itäiset piirteet? Yksi on ylitse muiden – sekarytmiikka joka on tunnusomaista kaikkien suomalais-ugrilaisten kansojen vanhimmalle musiikki-kerrostumalle. Meillä tuon sekarytmiikan jäänteenä on säilynyt enää vain ns. kalevalaisen melodiikan viisijakoisuus. Mutta elävässä muodossaan se löytyy vielä karjalaisista itkuvirsistä ja erityisesti itä- ja pohjoissaamelaisten henkilölauluista, joiuista, leuddeista ja luvvjteista. Karjalaisissa itkuissa ja itäsaamelaisten henkilölauluissa
nuo rytmit ovat toistumattomia, jatkuvasti muuntuvia, koska musiikki on improvisoitua, mutta pohjoissaamelaisessa musiikissa rytmiset rakenteet ovat toistuvia - yltäen jopa 80 iskun toistuviin sykleihin, joita ei voi enää jakaa toistuviin pienempiin osiin.
Näihin rytmeihin ovat Ilpo Saastamoinen ja Pekka Nylund perehtyneet lukuisten yhdessä soitettujen vuosien varrella niin 80-luvun alun Piirpaukessa kuin myös suomalais-ugrilaiseen musiikkiin keskittyneessä, useita saamelaissolisteja säestäneessä Pohjantahti -yhtyeessä. He ovat samalla ensimmäisiä niiden harvojen spesialistien joukossa, jotka ovat näitä asioita opettaneet - Ilpo Saastamoinen erilaisilla kursseilla maamme yliopistoissa ja korkeakouluissa ja Pekka Nylund Sibelius-akatemian
kansanmusiikkiosastolla täydennettyään kokemuksiaan mm. turkkilaisen maailmalla tunnetun lyömäsoittajan Okay Temizin kanssa yhteisillä kiertueilla.

Tämänkertainen sekarytmiikkaa käsittelevä kurssi on ainutlaatuinen tilaisuus upota sisälle kaikkia kansoja aikoinaan yhdistäneen, ikivanhan musiikillisen ilmaisukeinon maailmaan huippuasiantuntijoiden johdatuksella. Soittimet eivät ole kurssilaisille välttämättömiä.

 

Kurssi järjestetään Maailman musiikin keskuksen ja Ugrijuhlan yhteistyönä Imatran musiikki-instituutin tiloissa Imatran kulttuurikeskuksessa.
Opetuksen on suunniteltu jakautuvan siten, että Pekka Nylundille keskitetään soittimet mukanaan tuovat kurssilaiset, so. eräänlainen bändi. Ilpo Saastamoinen puolestani ottaa hoiviinsa kaikenlaiset muutkin opiskelijat - esim. ilman soittimia olevat. Päivän viimeinen tunti pidetään yhteisharjoituksena, jossa pyritään yhdistämään ”isoon orkesteriin” ryhmissä aamupäivisin harjoitellut asiat.

> K: 22.-26.5.2006 Suomalais-ugrilainen musiikkiperinne-seminaari Imatralla

            + 26.05. Esitelmä: Sekatahtilajit itäisessä musiikkiperinteessämme

            + Mordvalaisen SYULGAM (GMCD 0512) 2-CD:n julkistaminen

              + SEKARYTMIIKKAKURSSI > Musakoulutus -dokumentti

 

 

SUOMALAIS-UGRILAINEN MUSIIKKIPERINNE-SEMINAARI

Ugrijuhlan seminaarissa pohditaan tänä vuonna suomensukuisten kansojen musiikkia 1900-luvun muutosten ja nykypäivän näkökulmasta. Professorit  Nikolai ja Ludmila Bojarkin Mordvan valtiollisesta yliopistosta perehdyttävät mordvalaisen laulu-musiikin tyyliin ja perinteeseen. Luento tulkataan suomeksi. Tutkija Pekka Suutari Karjalan tutkimuslaitokselta kertoo karjalaisen kansanmusiikin muutoksista neuvostovallan aikana. Säveltäjä Ilpo Saastamoinen valottaa sekarytmiikan osuutta itäisessä musiikkiperinteessämme. Tilaisuudessa julkistetaan Maailman musiikin keskuksen julkaisemat mordvalaisten ja metsänenetsien musiikkia sisältävät levyt. Seminaarissa esittävät musiikkinäytteitä Gaige Moro ja Inehmo -yhtyeet.