1987 Ari Närhi - Kyllä solu tietää Rytmi

> Ks. "Ari Närhi II/87" = Rytmi 4-5. 1987 ss. 32-36 (Lopullinen versio)

ILJA SAASTAMOINEN: KYLLÄ SOLU TIETÄÄ!
Teksti Ari Närhi
Hyväksymäni käsikirjoitus - Ari Närhi 1986-87 (haastattelu)

Ilpo Saastamoisen toista vuotta sitten ilmestynyt kirja Kansat soittavat - alkumusiikin lähteillä (1985) on varteenotettava musiikkiteoreettinen puheenvuoro unohdettujen, yksinkertaisina ja primitiivisinä pidettyjen alkuperäisten musiikki-kulttuurien puolesta. Mies itse sanoo: - Kahdenkymmenenviiden vuoden hakemisen jälkeen alkaa olla sellainen tuntu, että olen tavoittanut tästä ilmiöstä nimeltä musiikki jotakin, joka antaisi mahdollisuuksia uuteen näkökulmaan. Perinteiseen ajattelu-tapaan minulla ei ole mitään paluuta.

Saastamoinen alkoi hahmotella itselleen sopivaa musiikkifilosofiaa jo 60-luvun alussa törmättyään yhteiskunnassa vallitsevaan musiikilliseen arvohierarkiaan, jossa kevyt musiikki oli pahnan pohjimmaisena. - Silloin lähtökohtana oli taidemusiikin ja jazzin vertailu. En voinut hyväksyä käsitystä, että jazz on jotenkin alkeellisempi ja halvempi musiikkimuoto.

Kiinnostus kansanmusiikki-ilmiöihin heräsi samoihin aikoihin. Herätteenä toimi Jyväskylän Kesässä esiintynyt Ravi Shankar, vaikka tämän musiikki itse asiassa onkin Intian klassista musiikkia. - Se oli ensimmäinen kunnon kolahdus huomata, että improvisointia on muuallakin kuin jazzissa tai rokissa.

Käytännössä Saastamoisen kansanmusiikkiharrastus alkoi näkyä ensimmäisen kerran Karelia-yhtyeessä 60- ja 70-lukujen vaihteessa. Kareliaa seurasi Dopplerin ilmiö,  joka ensimmäisenä yhtyeenä Suomessa perusti ohjelmistonsa kansainväliselle kansanmusiikille. Materiaalia oli mm. Balilta, Egyptistä, Makedoniasta ja Gruusiasta.

Vuonna 1974 Saastamoinen meni kapellimestariksi vasta perustettuun Kajaanin Big Bandiin, jonka ohjelmistossa myös kansanmusiikilla oli sijansa. Seuraava, tavallaan sattumalta vastaan tullut pesti Piirpauken basistina kesti kolmisen vuotta. Noina vuosina Piirpauke oli monen mielestä parhaimmillaan. Kansanmusiikkimateriaali muodosti tämänkin yhtyeen materiaalista leijonan osan.

Vuosien varrella Saastamoisen musiikkifilosofia oli vähitellen alkanut löytää muotoaan. ...-maisen (?) ajattelun lisäksi tärkeä virike oli informaatioteoria, johon hän tutustui Kajaanin vuosinaan lähinnä Yrjö Ahmavaaran tuotannon kautta. - Ensimmäistä kertaa löysin toisen tieteenalan, jonka kielellä näytti olevan mahdollista puhua musiikillisista asioista, yhdistää musiikkiestetiikka ja -psykologia.  

Objektiivinen on subjektiivista

Musiikin ymmärtäminen kommunikaatiosuhteena, jossa säveltäjä/esittäjä ja kuuntelija ovat yhtä välttämättömiä ja olennaisia osapuolia on Saastamoisen teorian lähtökohta. Osapuolet ovat systeemejä, jotka yrittävät kommunikoida keskenään. Vastaanottaja koodaa lähettäjän sanoman kokemusarkistonsa pohjalta ja se kuinka identtisesti tai ei-identtisesti lähettäjä ja vastaanottaja kokevat sanoman riippuu heidän arkistojensa identtisyyden asteesta.

- Oleellista koko informaation käsitteen lähtökohtana on mielestäni se, että meillä on kaksi täysin samanarvoista ja tässä mielessä sanotaanko rinnakkaista objektiivista todellisuutta, lähettäjän ja vastaanottajan, eli ei ole olemassa näiden yläpuolella yhtä objektiivista todellisuutta.

Tätä taustaa vasten kaikki musiikkia koskevat arvoarvostelmat ovat väistämättä subjektiivisia. Kuitenkin perinteisen länsimaisen musiikkiestetiikan peruspilareita on käsitys objektiivisista eroista hyvän ja huonon, yksinkertaisen ja monimutkaisen, alkeellisen ja kehittyneen musiikin välillä.

Tämän absoluuttisen arvohierarkian seuraukset näkyvät selvimmin musiikkipolitiikan käytännössä: hyväksi ja arvokkaaksi mielletty länsimainen taidemusiikki vie valtaosan resursseista, kun taas kansanmusiikki ja kevyt musiikki joutuvat tyytymään roposiin.

Saastamoisen jazzia kohtaan tuntema kiinnostus on jatkuvasti vähentynyt paljolti sen vuoksi, että hänen mielestään jazz pönkittää samaa arvomaailmaa kuin taide-musiikkikin. - Musiikki itsessään ei johda siihen, mutta miksi helvetissä ne ihmiset jotka sitä kuuntelevat ovat alistuneet siihen samaan maailmankuvaan, että musiikille voidaan panna objektiiviset, absoluuttiset hierarkiat. Etsitään parasta jazzin soittajaa ja sitten on olemassa luopiot niin kuin minä, jotka siirtyvät jazzista pois.

[edellinen on selkeää tekstiä!]

Yksinkertainen on monimutkaista

Viime vuosina Saastamoinen on perehtynyt pääasiassa kaikkein primitiivisimpinä ja yksinkertaisimpina pidettyihin musiikkikulttuureihin. Yksinkertaisuus musiikin mittana on hänen mielestään merkityksetön käsite, sillä "alkeellisessakin" musiikissa on ainekset maailman mullistamiseen - jos sopiva vastaanottaja sattuu kohdalle. Yksiselitteinen musiikki on jopa käsitteellinen mahdottomuus. Ihmisaivot eivät pysty yhdellä kuulemalla käsittelemään "alkeellisimmankaan" musiikin sisältämää informaatiopakettia.

Musiikin leimaaminen yksinkertaiseksi osoittaa Saastamoisen mielestä vain sen rajan, missä pinnallinen tarkastelu on päättynyt ja leikistä on luovuttu. Tarkastelu päättyy usein siihen, mistä mikrostruktuuri, joka on saattanut alkuperäiskansoilla olla päähuomion kohteena, alkaa.

Esimerkkinä siitä, mitä perehtyminen näennäisesti yksinkertaiseen musiikkiin saattaa paljastaa, Saastamoinen esittelee analyysinsa eräästä kolttasaamelaisesta leuddista. Tarkoituksena oli selvittää sisältääkö tällainen itkuvirren tapaan improvisoitu musiikki pelkästään sattumaan pohjautuvaa epäsäännöllisyyttä, vai onko siitä löydettävissä rakenteita.        

Leuddin melodinen aines on mahdollisimman pelkistetty, koko laulussa on vain yksi sävel. Muutosta tapahtuu siis vain nuottien kestoissa ja rytmissä. Puoli vuotta vienyt analyysi paljastaa hämmästyttäviä lukusuhteita eri aika-arvoisten nuottien muodostamien rakenneosien välillä. Leuddin koko rakenne osoittautuu kauniisti erimittaisista limittäisistä symmetrioista koostuvaksi. Poikkeukset rakenteessa osoittautuvat toistuvan kolikonheiton kaltaisella täsmällisyydellä.

Improvisaation teoria

Analyysinsa Saastamoinen katsoo todistavan, että yllätyksiä luova säännön pakeneminen on yhtä kurinalaista toimintaa kuin jonkin säännön noudattaminenkin.
- Tuo yllätyksellisyys tuotetaan jotenkin alitajunnan tasolla, sitä ei pystytä älyllisesti kokemaan. Se tulee selkärangasta, mutta on silti yhtä systemaattista toimintaa. Solun viisautta!

Saastamoinen väittää, että leuddista löytynyt säännönmukainen säännön pakeneminen on ominaista jazzille ja kaikelle improvisoidulle musiikille.

- Improvisoivan ihmisen täytyy huomioida minkälainen informaatiotodellisuus olisi riittävän mielenkiintoinen, jotta kuuntelija vaivautuisi kuuntelemaan. Silloin lähdetään luomaan mahdollisimman epäsäännöllistä musiikkia sillä tavalla, että säännöllisyys ja epäsäännöllisyys vuorottelevat. Luodaan sääntö ja siitä poikkeus. Säännön avulla houkutellaan kuulija tekemään ennakointeja, jolloin hänen mielenkiintonsa säilyy, hän luulee tietävänsä, mikä soittaja on miehiään. Kun soittaja olettaa kuulijan arvaavan etukäteen, hän muuttaa säännön ja tekee yllätyksen. Lopputuloksena on peli kahden ihmisen välillä, joista näennäisesti vain toinen pelaa, mutta informaatiotodellisuudessa kahdet aivot työskentelevät samalla tiukkuudella.

Tapahtuu sellainen paradoksaalinen asia, että se joka häviää nauttii häviämisestä!

Saastamoisen mielestä on ilmeistä, että eurooppalainen harmoniakäsitys ja notaatiotarve ovat tukahduttaneet improvisaation alkeistasolle verrattuna moniin primitiivisinä pidettyihin kulttuureihin. Suomalaisesta kansanmusiikistakin improvisointi on kadonnut miltei tyystin. Blues ja jazz ovat tavallaan tulleet täyttämään tätä improvisoinnin puutteen aiheuttamaa tyhjiötä. - Jos improvisointi puuttuu niin yhteiskunta on sairas, koska yksilöllisyyttä ei enää huomioida.        

Kolmenlaista musiikkia

Käsityksen siitä, että musiikki on alkanut jostakin yksinkertaisesta ja huipentunut länsimaiseen taidemusiikkiin, Saastamoinen on valmis romuttamaan. - Näyttää siltä, kansanmusiikkitutkimukseen perustuen, että ihmiset ovat aina tienneet, miten tehdään monimutkaista ja miten tehdään yksinkertaista. Se kumpaa he ovat tehneet ei ole riippunut heidän kyvyistään, vaan siitä sosiaalisesta tarpeesta, mikä musiikilla kulloinkin on ollut.

Monimutkaisella ja yksinkertaisella musiikilla on erilainen tehtävä.
- Improvisoidessaan ihminen tuottaa monimutkaista musiikkia. Monimutkainen sala-sanoma vahvistaa yksilön identiteettiä, hän kokee itsensä tarpeelliseksi, koska kukaan muu ei voi tehdä sitä mitä hän tekee. Sen sijaan yksinkertainen musiikki, jonka Saastamoinen määrittelee opetettavissa olevaksi [opittavaksi, toistettavaksi, ennalta arvattavaksi], vahvistaa ryhmäidentiteettiä, yksilön yhteenkuuluvuutta laumaan tai vaikka bändiin.
- Päästäksesi ryhmän sisälle sinun pitää opetella ne salasanat, jotka kuuluu, jotka ovat opetettavissa ja opittavissa. Opittavuudestaan huolimatta tällainen musiikki voi olla ulkopuoliselle monimutkaista.

Kolmannen tavan käyttää musiikkia Saastamoinen löytää shamaanirummutuksesta, jonka tehtävä hänen mukaansa on kytkeä koko ihmiskunta yhteen. Samanlaisena toistuva rummutus on nollainformaatiota, eli jokainen arvaa miten se tulee jatkumaan [Tämä yhteistietous liittää myös kuulijat ryhmäksi].
- Nollainformaatio ei kiinnosta tietoista minää. Mitä enemmän ihminen saa nollainformaatiota sitä väistämättömämpi pakko hänellä on itse tuottaa korvikeinformaatiota. Tämmöisiä tilanteita tapahtuu mennessämme nukkumaan - omat aivot alkavat tuottaa korviketodellisuutta eli unia.

Sama ilmiö tapahtuu shamanistisessa istunnossa, aivot alkavat tuottaa JOTAKIN,  joka kumpuaa JOSTAKIN... Eli mitä karumpaa musiikkia, sitä valtavammat näkymät kuulijalle avautuvat, jopa toisista maailmoista.

Salakielen avain

Tuntematon musiikkikulttuuri on Saastamoiselle kuin salakielellä kirjoitettu viesti. Sen ymmärtämiseksi täytyy löytää koodausmenetelmä, jolla viestin voi kääntää omalle kielelle. Keinona on sanoman analysointi, jonka avulla ajassa oleva pystytään supistamaan tilaan.

- Jos informaatio on minulle vieraan laatuista, liian monimutkaista, hidastan sanoman eli pistän nauhan pyörimään puolella nopeudella, teen transkription nuoteiksi, jolloin pystyn supistamaan sen - mikä aikaisemmin vei aikaa - tilaan eli näen kokonaisuuden, nuottikuvan yhdellä silmäyksellä, jolloin huomaan yhteneväisyyksiä ja eroja, joista korva, tietoinen minä, ei pysty kuuntelutilanteessa tajuamaan yhtään mitään.

Etnokulttuurin sisällä ihmiset opettelevat musiikkinsa salakielen selkärangan kautta, jolloin sen omaksuminen ja sisäistäminen voi viedä kymmeniä vuosia. Rakenteita ei tällöin älyllistetä, vaan niitä jankataan ja jankataan yrityksen ja erehdyksen kautta kunnes ne osataan [pikemminkin tiedostamattomalla "selkärangalla" kuin tietoisella, älyllisellä tasolla]. Länsimainen ihminen voi analyysin avulla oppia ymmärtämään ja jopa tuottamaan vierasta kulttuuria synteettisesti parissa kolmessa vuodessa.
- Lopputulos ei ole tietenkään sama, se on synteettistä samassa mielessä kuin keksittäessä synteettinen aine korvaamaan luonnollista ainetta.

Tärkeintä ei Saastamoisen mukaan olekaan se, että kulttuuri omaksuttaisiin täysin vaan se että synteettisesti päästään niin lähelle alkuperäistä että ihmiset huomaavat, että on tehty töitä heidän musiikkinsa oppimiseksi.
- Kysymys ei ole siitä, että ikään kuin valehtelemalla ja naamion avulla mennään kulttuurin sisälle vaan siitä, että alkuperäiset ihmiset tajuavat, että tuon ihmisen täytyy arvostaa heidän kulttuuriaan, muuten se ei osaisi sitä noin hyvin.

Ymmärtämisen entropia

Jos hylkää arvohierarkiat, jää musiikin kuuntelemisen motivaatioksi Saastamoisen käsityksen mukaan yleinen perustarve hankkia ja käsitellä uutta informaatiota sen uutuuden eikä sen "hyvyyden" vuoksi, pyrkimys kuunnella ja ymmärtää mahdollisimman erilaista musiikkia.
- Sopeutuaksemme yhä paremmin muuttuvaan todellisuuteen meille on mielekästä kerätä niin paljon informaatiota kuin mahdollista, niin eri puolilta kuin mahdollista, sen sijaan, että rajoittuisimme yhteen musiikkikulttuuriin ja pistäisimme laput silmille.

Tätä ymmärtämisen edistämistä Saastamoinen kutsuu informaation entropia-hakuisuudeksi. Sen maailmankuva on hänen mielestään vastakkainen fysiikassa tunnetulle, kaaokseen johtavalle, entropiakäsitykselle.

Arvojen suhteellisuuden ymmärrettyään ei voi syyttää musiikkia "huonoksi", jos ei ymmärrä sitä. Kuulija voi syyttää vain itseään siitä, ettei omista vastaanotinta, jonka voisi virittää oikealle aallonpituudelle. Jokainen vastaantuleva uusi musiikkikulttuuri näyttäytyy haasteena.
- Huomaan, että pystyn nauttimaan yhä erilaisemmista ja erilaisemmista musiikki-kulttuureista. Jok'ikinen musiikkikulttuuri, johon olen tähän mennessä perehtynyt paljastaa sisällään olevan sala- tai mikromaailman. Jos tätä arvoharhaa ei ole olemassa, niin yhä laajemmat ja laajemmat taivaat aukenevat. Huomataan, että tähän mennessä tietomme on ollut nuppineulan kokoinen.

Pohjantahti ja sävellystyö

Teoretisoinnin ja filosofoinnin ohella Saastamoisen aktiviteetti on viime vuosina kohdistunut sävellystöihin ja Pohjantahti-yhtyeeseen. Hän on tehnyt suurehkoja kuoroteoksia suomalais-ugrilaisen kansanmusiikin pohjalta.
- Olen lähtenyt ihan uudelta pohjalta tätä kuoromusiikkia käsittelemään sikäli, että kun on käytettävissä amatöörikuorot, niin lähdetään muokkaamaan ihmisääntä kansanmusiikkikulttuureissa käytettyihin suuntiin käyttäen niitä musiikillisia rakenne-elementtejä, jotka ovat toistaiseksi tuntemattomia nykymusiikissa, toisin sanoen niin vanhoja, ettei niitä ole vielä uudelleen löydetty.        

Pohjantahti syntyi 1984 sen jälkeen kun vuoden 1985 Unohtuneet musiikkikulttuurit -seminaarin aiheeksi oli päätetty valita suomalais-ugrilainen kansanmusiikki. Kalevalan juhlavuonna -85 yhtyeellä oli noin 70 esiintymistä. Samana vuonna tehtiin Yleisradiolle nauha, joka myöhemmin ilmestyi myös levynä. Saastamoisen lisäksi Pohjantahtiin kuuluvat Kalle Fält ja Pekka Nylund. Yhtyeen ohjelmisto koostuu pääasiassa tsheremissien, votjakkien ja mordvalaisten musiikista. Ulkomaillakin on käyty, Puolassa ja Espanjassa, missä yhtyeen omintakeinen musiikki ja shamaanipuvut poronsarvineen, korpinkynsineen, teerenpyrstöineen, jäniksenkäpälineen, sudennahkoineen, kalanpyrstöineen ja noitarumpuineen ovat herättäneet huomiota ja kiinnostusta. Yhtye toimii nykyään periodiluonteisesti, jokaisella kun on paljon muitakin töitä.

Ari Närhi