1954 Kaavin matka
Kaavin matka 17.-18.7.1954
Ovatko kaikki jo valmiina? Kysyi äiti. Kyllä on rakas äitiseni. No niin sitten vaan autoon jokainen. Arvo-eno oli tullut jo edellisenä iltana, niin että kaikki oli valmista matkaa varten ja kohta olimme menossa hänen Ifa'llaan kohti Kaavia. Kesä oli kauneimmillaan ja matka taittui nopeasti. Ajoimme Siilinjärven kautta ja kohta vilahti kaukana hetkeksi näkyviimme Rissalan lentokenttä. Kuopiosta tulevalle valtatielle saavuttuamme alkoi nopeus-mittari osoittaa jo yli 100 km tuntinopeutta. Maisemat vilahtelivat ohitsemme nopeassa tempossa.
Keskipäivällä saavuimme Kaavin kirkonkylään, ja pian löysimmekin sukulais-talomme Tirkkolan. Ilo oli tietenkin suuri molemmin puolin, sillä olihan kulunut ainakin 10 vuotta kun äitikin oli käynyt siellä viimeksi puhumattakaan minusta. Tuttavustuimme heti serkkuihimme Kaijaan, Tuomoon ja Heikkiin ja kohta olimmekin järvellä soutelemassa ja olimme ikään kuin vanhat tutut. Iltapäivä hurahti nopeasti ohi ja sauna odotti. Vähän ennen sinne menoa kävimme uimassa ja löyly maistui hyvälle.
Kun tulin poikien kanssa saunasta, en huomannut kuinka erinäinen määrä muurahaisia oli hiippaillut paitaani. Kun rupesin tuvassa panemaan paitaa päälleni, kuului talossa hirmuinen kiljahdus minun suunnaltani. Kun muut tiedustelivat siihen syytä, näytin heille pieniä keltaisia polttiaisia paitani hihassa. Vasta katkaistuamme giljotiinina toimivalla pöytäveitsellämme kaikki muurahaiset kahteen osaan, pääsin rauhaan.
Olimme myös keränneet hieman kasveja ja aseteltuamme ne painumaan menin poikien kanssa aittaamme nukkumaan. Juttelimme vähän aikaa mutta kohta saapui Nukku-Matti ja vaivuimme sikeään uneen jota eivät katolla hyppivät harakatkaan voineet kovin paljon häiritä.
Seuraavana aamuna läksin Heikin kanssa viemään lehmiä laitumelle. Otimme marjakorit mukaan ja pari kolme tuntia kestäneen uutteran poimimisen jälkeen saimme kumpikin melkein puoli korillista kauniita mansikoita. Tultuamme takaisin marjasta olivat ne vieläkin hieman vähentyneet. Saimme kuitenkin jokainen kohtalaisen mansikkamaidon. Keräsimme myös vielä joitakin kasveja jotka asetimme sanomalehtipaperien väliin. Puolenpäivän tienoissa keksin loistavan idean. Tuvan ovi oli ollut koko aamupäivän auki ja tupa oli täynnä kärpäsiä. Kääräisimme kukin itsellemme sanomalehden rullalle ja kohta alkoi julma teurastus. Läiskettä kesti ainakin tunnin ja monien urheuden- ja taidonnäytteiden tuloksena virui tusinoittain raatoja lattialla. Niille suoritettiin myös hautaus eli Kaija lakaisi ne pois lattialta. Mutta sitten saapui surullinen uutinen äidiltä: Meidän oli jo lähdettävä kotiin. Otimme muutamia valokuvia ja kun oli 10 minuuttia paiskeltu kättä hyvästiksi, olimme valmiit lähtöön. Vielä viimeinen hyvästely, hyppäsimme Ifa'an ja kohta häipyi Tirkkola kauas metsän peittoon.