1966-70 Kevyen musiikin koulutus I

KEVYEN MUSIIKIN KOULUTUKSEN ALKUVAIHEITA SUOMESSA
[niin kuin minä sen näin lehtileikkeiden kautta]

30.10.2013:
Tarkoitus ei ole nostaa kissan häntää pöydälle vaan esitellä subjektiivisen lehtileikekeräyksen aineistoa vuosikymmenien takaa siten kuin sitä on sattunut matkalla eteen osumaan - joskus jopa tietoisesti etsien. Aineisto ei siis anna objektiivista kuvaa, mutta se on hyvä lähdeaineisto historiaa etsivälle. Joskus se kertoo historiasta jotain muuta kuin "viralliset lähteet" antavat ymmärtää. Olen kuitenkin jättänyt nämä ristiriidat itse kunkin etsittäväksi. Aineisto puhukoon puolestaan.

Aluksi esittelen kuitenkin pari nettiartikkelia aiheen pohjaksi. Jo Sibelius-Akatemian ja Jazz & poparkiston artikkeleista voisi löytää painotusvaihtoehdoille sijaa, mutta minulla on muutakin tekemistä kuin pohtia niitä. Esimerkiksi voisi kuitenkin mainita

1)            1969  Ilpo Saastamoisen Suomen jazzliitolle tekemä popmusiikin kartoitus- ja koulutustyö
               ei ollut siis Jazzliiton tekemä.

2)            1971  Ilpo Saunion tekemä tutkimus jazzin harrastuksesta, asemasta ja koulutuksesta
               (opetusministeriö)

3)            Opetusministeriön 29.5.72 asettaman pop/jazztyöryhmän muistio 30.10.72, joka jätettiin
               Marjatta Väänäselle 8.11.72.

4)            Sibelius-Akatemian jazzstudion opettajisto. Oli muitakin kuin Sarmanto ja Paakkunainen.

5)           "Suomalaiskansalliset vaikutteet" -lista on hieman outo. Ennen "Konevitsaa" ja monia muita oli mm.
               E. Vesalan "Taitaja Karjalan mailta" sekatahtilajeineen (7/8+8/8) ja kantelesooloineen (9/8+7/8).

Nämä satunnaishuomiot ovat ikään kuin alkulämmittely aiheeseen paneutumiselle.
Huom! Hakasuluissa olevat tekstit ovat kommentteja 2000-luvulta. PK = päiväkirja

 

http://www.oph.fi/download/130356_Monipuolisuus_on_valttia.pdf

Hannu Tolvanen & Mirka Pesonen: ”Monipuolisuus on valttia”. Rytmimusiikkikentän muutos ja osaamistarpeet
Musiikkialan toimintaympäristöt ja osaamistarve – Toive, osaraportti 8
Sibelius-Akatemian selvityksiä ja raportteja 7/2010

1.3    Rytmimusiikin koulutuksen historiasta 
Rytmimusiikin koulutuksen historia Suomessa on yli kolmen vuosikymmenen mittainen. Alan koulutuksesta alettiin keskustella julkisesti jo 1960-luvulla, samalla kun yleisemminkin puhuttiin populaarimusiikin asemasta yhteiskunnassamme. Ensimmäisenä asian otti esille Pekka Gronow, joka teki valtion säveltaidetoimikunnan esityksen systemaattisen kevyen musiikin koulutuksen aloittamiseksi. (Rautiainen 2001, 160)

Suomen Jazzliitto teki vuonna 1969 selvityksen pop- ja jazzmusiikin koulutustarpeesta. Silloin tilanne oli täysin neitseellinen: alan koulutusta ei ollut perinteisessä musiikinopetusjärjestelmässä saatavilla ollenkaan. Tutkimuksen perusteella Ilpo Saastamoinen ja Seppo Paakkunainen kirjoittivat pop/jazz-musiikin koulutussuunnitelman (1972). Pian tämän jälkeen Helsingin Oulunkylässä käynnistyi pop/jazzopisto Klaus Järvisen johdolla. 

Musiikinopetustoimikunnan mietintö 1974 totesi: ”Oulunkylän Pop/Jazz Musiikkiopisto on jo osoittautunut toimintakelpoiseksi. Sitä tulee kehittää koko pop- ja jazz-musiikin kattavaksi opisto-tasoiseksi oppilaitokseksi. Sen tulee saada lakisääteinen valtionosuus ja opettajankoulutusoikeus.” (Musiikinopetustoimikunnan mietintö 1974, 132) Lakisääteisen valtionavun piiriin Oulunkylän Pop Jazz Opisto pääsi vuonna 1980. Konservatorioksi opisto muuttui vuonna 1986. Vuonna 2000 vakinaistettiin jako Konservatorion ja Stadian eli nykyisen Metropolian ammattikorkeakouluopetuksen kesken (Luopajärvi 2001, 8).  

Sibelius-Akatemian rytmimusiikin koulutuksen alku liittyi koulumusiikkiosaston historiaan (nyk. musiikkikasvatuksen osasto). Siellä käynnistettiin 1970-luvulla jazzstudio sekä erilaisia kansanmusiikin koulutukseen liittyviä kursseja. Mahdollisuus laajempaankin jazzin koulutukseen tarjoutui 1972, kun opetusministeriöstä tarjottiin jazzmusiikin opetuksen ja etnomusikologian sivutoimisia lehtoraatteja. Akatemian silloinen rehtori vastusti vakituista jazzopettajaa mm. vetoamalla jazzin nopeaan kehitykseen: kehitys saattoi mennä vakituisesti palkatun opettajan ohi. (Dahlström 1982, 261)

Samoin Sibelius-Akatemiassa eli myös ajatus, jonka mukaan alan koulutus ei kuulunut musiikki-korkeakoululle ollenkaan. Popmusiikin ja jazzin koulutus olisi hyvä siirtää tämän alueen problematiikkaan perehtyneelle oppilaitokselle eli Oulunkylän Pop/Jazz-opistolle. Kuitenkin jazzin opetusta päätettiin jatkaa Sibelius-Akatemiassa. (Dahlström 1982, 262) Lopulta jazzin ja kansan-musiikin asema koettiin niin merkittäväksi, että valtiollistamisen yhteydessä vuonna 1983 Sibelius- Akatemiassa käynnistettiin sekä jazzmusiikin että kansanmusiikin koulutusohjelmat. 

Muualla Suomessa rytmimusiikin ammatillista koulutusta on ollut konservatorioissa ja 2000-luvun alusta lähtien myös ammattikorkeakouluissa. (Koulutuksen historiasta esim. Ilmonen [2003, 42–45], Kurkela [2004], Rautiainen [2001, 160–165].)

 

http://www03.edu.fi/oppimateriaalit/jazz/70-luku.htm#kansallisuus
Suomen jazz & pop arkisto (Suomalaisen jazzin vuosisata)

Jazzin koulutus lisääntyy
Ennen 1970-lukua maassamme ei ollut laajamuotoisempaa, järjestäytynyttä jazzkoulutusta. Suomen muusikkojen liiton alaosastojen toimesta oli järjestetty yksittäisiä kursseja. Ehkä merkittävin koulutuksen muoto oli kuitenkin käytännön koulutus, jota soittajat saivat kokeneiden muusikoiden yhtyeissä. Esimerkiksi Olli Häme järjesti kursseja ja koulutustilaisuuksia keikkojensa yhteydessä. Monet jazzmuusikot hankkivat klassisen puolen koulutusta musiikkiopistoissa ja Sibelius-Akatemiassa. Jyväskylän kesän yhteydessä alettiin järjestää jazzopetusta 1960-luvun lopulla. Sulkavalla kesällä 1971 järjestetyn pop/jazzleirin menestys johti siihen, että Klaus ja Seija Järvinen päättivät perustaa Oulunkylän Pop/jazz -opiston 1972. Nykyisin ammattikorkeakouluna toimiva ja Pop & Jazz Konservatorion nimellä tunnettu oppilaitos on ollut merkittävä ammattimaisen kevyen musiikin muusikkokunnan kouluttaja Suomessa.

Sibelius-Akatemiassa jazzmyönteisyys oli hiljalleen lisääntynyt 1970-luvun alusta lähtien. Oppiaineisiin lisättiin improvisointi, jonka lisäksi Heikki Sarmanto ja Paroni Paakkunainen vetivät Jazzstudioita. Vuonna 1983 perustettiin Sibelius-Akatemian Jazzmusiikin osasto, jossa jazzmuusikot, säveltäjät ja sovittajat voivat suorittaa musiikin maisterin tutkinnon. Koulutus pätevöittää myös jazzmusiikin opettajan tehtäviin. Jazzin vähittäisestä "institutionalisoitumisesta" kertoo myös se, että jazz pääsi ensimmäistä kertaa säveltaiteen valtionapujen piiriin vuonna 1967. Valtion taiteilija-apurahoja on myönnetty jazzmuusikoille vuodesta 1970 lähtien.


Suomalaiskansalliset vaikutteet
Kansansävelmien jazzsovitukset olivat olleet erityisesti Ruotsissa suosittuja 50-luvulta lähtien. Suomessa Esa Pethmanin "Paimenlaulu" sai seuraajia varsinkin 70-luvun alussa. Kotimaisesta kansanperinteestä ammensivat mm. Edward Vesalan sävelmä "Joiku", Paroni Paakkunaisen "Panu toivoton", Piirpauken "Konevitsan kirkonkellot" ja Eero Koivistoisen "Kukkuluuruu".

 

 

 

POP/JAZZKOULUTUS -tallenteita:

1966:

31.1.66         - Viitasaari: Kitarakurssi klo 17.30 ( ja myös 14.2.66?)
                    - Ei lisätietoja kurssistani.

PK: 2.5.66     - Pääsen luultavasti [George Russellin] jazzkursseille [Jyväskylän kesään],
                      joten tänä keväänä alkavat harjoittelut.

3.7. - 16.7.66  Osallistuminen Georg Russellin jazzkursseille Jyväskylän kesässä

 

1967:

1967          G. Russellin kurssilla (kuuntelijana - kyseessä oli Charlie Marianon mukanaolo trb-soittajan kanssa - ei mainintaa päiväkirjoissa)

7. (ma) -18.8. (pe) 67    Virrat / Jouko Ketola (musiikkiopisto)
                                 - pop/jazzkurssi (opettajana 10 päivää)

11.8.67, s.7 - Keskisuomalainen:   Konsertti ja musiikkituokioita Virtain musiikkileirin ohjelmassa
Virtain Musiikinharrastajat ry:n toimesta järjestetty, laatuaan ensimmäinen musiikki-leiri alkoi Virroilla maanantaina jatkuen 10 päivän ajan. Musiikkileirin osanottaja-joukko kohosi 33, joista suurin osa Virroilta, mutta myös naapurikunnista kuten Parkanosta, Ruovedeltä ym. on osanottajia.

Opettajina leirillä toimivat puhallinsoittimissa kapellimestari Antti Vainio Seinäjoelta, viulunsoitossa op. Lasse
P e l t o n e n  Ilmajoelta, pianonsoitossa neiti Ritva Kostamo Helsingistä, kitaransoitossa Ilpo Saastamoinen Keiteleeltä ja apuopettajina Jukka ja Jouko Ketola ja op. Kaino Uusitalo.

Leiripäivän ohjelma alkaa jo aamu kahdeksalta, jatkuen ruoka- ja kahvitaukoja lukuunottamatta aina klo 17. Keskuskansakoulun lisäksi on yhteiskoulu varattu leiriläisten harjoitustiloiksi ja myös yksityiskodeista on mm. pianoja varattu harjoituskäyttöön...

..Tämän Virtain ensimmäisen musiikkileirin avajaistilaisuudessa Virtain Musiikin-harrastajat ry:n phj. Matti Maijala korosti musiikinharrastuksen merkitystä nuorison erinomaisena kasvattajana ja elämään sisältöä antavana tekijä.

- Musiikinharrastaja tuntee aina tiettyä nöyryyttä, sillä hän tietää, ettei hän koskaan voi katsoa tulevansa valmiiksi harrastuksessaan. Hyvin suoritettu tehtävä antaa kuitenkin itseluottamusta, joka on omiaan johdattamaan oikealle tielle ei vain harrastuksen vaan koko elämän parissa.

[12.2.2013: Huom! Ei ole sanallakaan uskallettu mainita, että "kitaraleiri" oli itse asiassa kevyen musiikin yleisleiri, jossa oli osanottajina kitaristeja, pianisteja, basisteja ja rumpaleita. En muista ketä ja kuinka paljon (10?). Joka tapauksessa leiri oli ensimmäinen pitämäni kevyen musiikin opetukseen keskittynyt leiri.
Jouko Ketola - entinen JKK:n aikainen huonetoverini - valittiin 1978 Etelä-Pohjanmaan mieslaulajien "Jussien" kuoronjohtajaksi Ensti Pohjolan jälkeen.]

 

1968:

Stump - 11-12/1968: Opettajasta pop-muusikoksi
On tavallista, että nykypäivän popmuusikko

-         on soittanut tai soittaa jazzia

-         soittaa yhtyeensä lisäksi myös studiomuusikkona eri levyillä

-         pitää Bluesbreakerseista ja Otis Reddingista

-         on aloittanut soittamisen jo koulupoikana

-         käy säännöllisesti E-Klubissa ja Hiscissä jammaamassa

 

On kuitenkin epätavallista, että samainen henkilö

-         lukee nuotteja yhtä hyvin kuin tätä juttua

-         on suorittanut Cum Laude loppututkinnon musiikista Helsingin Yliopistossa

-         kuuluu radion sinfoniakuoroon

-         on virallisesti kansakoulunopettaja ja hoitanut virkaansa vuoden [!] Keski-Suomessa.

-          opetti viime talvena Käpylän kaksoisyhteislyseossa kitaransoittoa

-         osaa laulaa nuoteista

-         ja harrastaa innokkaasti taidetta.

Tämä nuorimies on eräs taitavimpia blueskitaristejamme [!] Soulset-yhtyeen Ilja Saastamoinen.

Ilja Saastamoinen on alunperin Viitasaaren kasvatti, mutta hän katsoo olevansa yhtä paljon jyväskyläläinen. Ilja aloitti soittamisen jo koulupoikana, mutta porvarillinenkin ammatti oli hankittava ja niin nuoresta muusikosta tuli kansakoulun-opettaja. Musiikkiharrastukset jatkuivat opiskeluaikana ja Ilja soitteli mm. JKKY Jazz kvartetissa. Armeijassa oli esiintymisiä mm. Veikko Hakkaraisen [p] kanssa.

Muutettuaan kolmisen vuotta sitten Helsinkiin, luovutti Ilja sydämensä musiikille. Opinnot jatkuivat Yliopistossa musiikin merkeissä ja rahoja hankittiin free-lancer muusikkona. Iljalle avautui taitavana kitaristina ja erittäin lahjakkaana muuusikkona tie studioihin, radion kuoroon ja kitaransoiton opettajan tehtäviin.

Ilja oli alunperin klassillisen ja jazzmusiikin tosi ystävä. Hän ei paljon antanut popmusiikin vaikuttaa harrastuksiinsa. Ilja huomasi kuitenkin hyvin pian, että kaikki musiikki on musiikkia ja alan kiinnostus vei nuoren miehen popin pariin. Hän kirjoitteli sovituksia Reijo Hirvelälle ja liittyi Tapani Kansan vastaperustettuun yhtyeeseen, josta Soulset nappasi hänet todellisen popmusiikin pariin.

Iljan paras temmellyskenttä onkin juuri Soulset. Siellä hänen taitonsa loistavana sooloilijana pääsevät parhaiten esiin. Iljan musiikkituntemus loistaa Soulsetin ohjelmistossakin ja suuri osa yhtyeen kappaleista on hänen sovittamiaan. Vaikka Ilja näyttääkin olevan vain taustahahmona on syytä kiinnittää huomiota hänen erittäin linjakkaisiin ja monipuolisiin sooloihinsa. Toinen tällainen henkilöhän on yhtyeen saksofonisti (Yrjö-palkinnon parhaana jazz-muusikkona saanut) Junnu Aaltonen.

Koska Ilja Saastamoinen tietää musiikista enemmän kuin moni kitarapoika yhteensä annoimme hänelle tehtäväksi järjestää popmuusikoiden koulutus Suomessa.
"Nykyisellään se on täysin mahdotonta», sanoo Ilja. "Popkoulutuksen järjestäminen vaatisi valtiolta kokonaan uuden musiikkipolitiikan."

Ensi avuksi tarvittaisiin kunnollinen paikka, jossa pop-muusikot voisivat soitella keskenään. Tarkoitan tällä yhteisiä jamsession tilaisuuksia, joissa parhaiten oppii soittamaan erilaisten ja -tasoisten muusikoiden kanssa. On kuitenkin otettava huomioon se jazztouhuissakin koettu seikka, että Helsinkikin on liian pieni paikka ja kyllästymisen vaara olisi olemassa. Toisin sanoen jonkin ajan kuluttua samat naamat olisivat aina jammaamassa. Toinen aste tai mahdollisuus olisi yksitysopetuksen organisointi. Pätevimmät popmuusikot ottaisivat yksityisoppilaikseen kyvykkäitä nuoria.

Jos toimenpiteet tuottaisivat tuloksia ja katsottaisiin tarpeelliseksi perustaa kevyen musiikin kouluja ja opistoja, ei opettajien värvääminenkään olisi ongelma. Myös kunnollinen äänilevykirjasto olisi välttämätön. Meillähän on Pekka Gronowin äänitearkisto, mutta se on koottu vain kotimaisesta tuotannosta.

Nykyinen kansakoulujen musiikkiopetus on liian rajoitettua. Olen opettajan-toiniessani tullut huomaamaan, että koululaiset ovat tiedonhaluisempia kuin luullaan. Koululaisia tulisi informoida tehokkaasti kaikista musiikin lajeista. Nykyään on vallalla käsitys, että se musiikki (maakuntalaulut, virret jne) mitä koulussa opetetaan, on tarpeeksi ja loput kuullaan ja opitaan radiosta. Koulujen musiikkiopetuksessa olisi syytä ottaa huomioon niin klassillinen kuin jazmusiikkikin aina eri maiden kansanmusiikkia myöten.

Popmusiikki on Iljalle vielä varsin uutta, mutta kitaristilla on jo nyt vankat mieli-piteet musiikistamme ja mahdollisuuksistamme. Suurin puute on kiinnostamattomuus. Musiikkiin ei tutustuta tarpeeksi. Tosiasiahan on, että suurin osa pop-musiikistamme on ulkomaalaisten versioiden kopiointia.

On kuitenkin valittaen todettava, että ainakaan minä en henkilökohtaisesti usko suomalaisen popmusiikin mahdollisuuksiin kansainvälisillä markkinoilla. Syitä on moniakin. Kukaan ei odota Suomi-nimisestä maasta mitään. Meillä ei ole myöskään tarpeeksi informointimahdollisuuksia musiikillemme. Nykyäänhän näyttelee raha ja mainostus hyvin suurta osaa musiikin markkinoinnissa. Oma leimansa suomalaisellakin popmusiikilla on. Eikä mahdollisuutemme nyt aivan nollassa ole. Musiikkimme vaatii työtä ja tuntemusta. Ei riitä että tuntee Bluesbreakersien soittajien nimet tai heidän julkaisemat levyt.

[Ks. myös Soulset - työpaperi] 

 

1969:

5.4.69 la.  Viitasaari, Jazz-tapahtuma (18-20.15)  -  Jam session Valkaman lomakylässä klo 21

> Päiväämätön - Viitasaaren seutu: Pop- ja jazzluento Viitasaarella
Viitasaaren jazzmusiikin harrastajat järjestävät pop- ja jazzluennon lauantaina 5.4. klo 18 alkaen Viitasaaren Säästöpankin kerhohuoneessa. Luennon pitäjäksi on saatu alan asiantuntija, Soulset -yhtyeen kitaristi Ilpo Saastamoinen. Luento on kaksi-osainen, ja kestää kaksi tuntia. Aluksi käsitellään sointuteoriaa ja lopuksi soul-musiikkia.
Luentotilaisuuteen on kaikilla vapaa pääsy. Muusikot sekä asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita. Luennon jälkeen on jamsession Valkaman lomakylässä. Ilpo Saastamoisen lisäksi kuullaan myös turkulaisten muusikkojen esityksiä.

 

PK: Toukokuussa 1969; I Helluntaipäivä (13.7.?): Suunnittelemme popmusiikki-koulutuksen järjestämistä Suomeen Paronin kanssa.

 

7.7.69   Kirje äidille: ...Joudun sitäpaitsi tässä kuussa jo aloittamaan eräänlaisen pop-opetus- ja tutkimushomman Jazzliiton palkkaamana ja se vie osan kesäajasta...

> "Heinäkuun lopussa alkoi Suomen Jazzliiton bändikoulutus H:gissä?"

 

13.7.69. - Suunnittelemme popmusiikkikoulutuksen järjestämistä Suomeen Paronin kanssa. Suomen Jazzliitto ry:n pop-musiikkikoulutus ja tutkimus koulutustarpeista elo- joulukuussa 1969. [Jazzliiton määräraha myönnetty]

(13.-)14.7.69         Savonlinnan mus.kasvatuspäivät: Mitä kevyen musiikin edustaja kouluopetuksesta sanoo?
                           (Urpo Jokinen)         > IS: 'Popmusiikin asema ja koulutus Suomessa'

 

13.7.69         Suomen Jazzliiton tutkimus/koulutustoimintaa:
Jazzliiton määräraha (yht. n. 3000 mk.) 13.7.69. Suomen Jazzliitto ry:n popmusiikki-koulutus ja tutkimus koulutustarpeista elo- joulukuussa 1969. Kurssit Hgissä loka-joulukuussa kerran viikossa tiistaisin.
                > Tutkimusraportti harrastajayhtyeiden asemasta Suomessa 9.2.70 (5 s.)

 

14.7.69         Savonlinna - HeSa (OEK) [Ylivoimaisesti paras referaatti!]
"Musiikkikasvatuspäivät: Sekä-että -musiikkia joko-tai -politiikan sijasta"

Musiikki ei ole absoluuttisesti hyvää tai huonoa.

Me olemme unohtaneet sen olevan suhteessa vastaanottajaan, kuulijaan, ihmiseen. Jos näin on, niin ainoa kriteeri on se, pyrimmekö laajentamaan omaa musiikillista maailmaamme, kehittymään. Tässä me tarvitsemme toinen toisiamme, jolloin ylempi laskeutuu polvilleen auttaakseen toista sen sijaan, että pyrkii yksin omiin korkeuksiinsa, lausui muusikko Ilpo Saastamoinen Savonlinnassa musiikkikasvatus-päivillä kevyen musiikin edustajana pitämässään esitelmässä.

Puhuja jatkoi: Vaadimme tukea epäitsekkäälle, pyyteettömälle musiikille, joka yksin on todellista, kaikki se kestää, kaikki se kärsii, kaikki se voittaa, kun Jumala meille viimeisenä päivänä julkisesti kertoo, mikä sävellysten arvojärjestys todella itse asiassa oli. Pop-muusikot eivät ehkä ole maan hiljaisia, mutta heidän musiikistaan puheenollen voidaan sanoa, että yksinkertaiset perivät taivaan valtakunnan. Vuosisatojen tradition sysäämänä klassillinen musiikki ponnahtaa kohti ideaali-tavoitettaan, kompleksisuutta, jonka edessä arkkienkeli Mikaelkin kokee turhautuman ja alkaa epätoivoissaan puhdistaa kynnenalusiaan, menee Isämeidän tykö ja sanoo: tyyli on minulle vieras, ei kommunikoi. Kenties odotamme seuraavan maailmankaikkeuden ihmisten mielipidettä tästä teoksesta. Se hetki on musiikin suurta juhlaa maailmankaikkeuden historiassa.

Kun pop-muusikko harjoittelee viisi tuntia päivässä, hän on ajantappaja, kun klassikko soittaa saman ajan, on hänellä menossa vakavan taiteellisen kamppailun kausi. Samoin taideäänilevyt ovat arvokasta kulttuurityötä, samalla kun yhtä huonosti myyvät eliittipoplevyt ovat kaupallista viihdettä. Jazzin arvostus näyttää horjuvan näiden kahden välillä.

Kaupallisuuden kaatopaikalla
Eliittipopmusiikkitukipalkkiot ovat edelleen käsitehirviö, jo sanakin, ja näin on varmistettu erään musiikkialueen pysyminen takapihalla, kaupallisuuden kaatopaikalla, joka ikävä kyllä muistuttaa jatkuvasti olemassaolostaan, ainakin rehevällä kasvullaan.

Pyrimmekö laajentamaan maailmaamme, tutustumaan toisiin mikromaailmoihin ja kuuntelemaan muutakin kuin omasta mielestämme vain kaikkein parasta. Yksi-puolisuus johtaa hierarkiaan, hierarkia johtaa alirviointiin ja vastustukseen, mikä puolestaan lujittaa yksipuolisuutta. Näin kehä sulkeutuu sisällään itseensä käpertynyt fakki-idiootti joka halveksii,vihaa ja pelkää ulkopuolista maailmaa.

Onko tämä tieteellistä objektiivisuutta? Vain uskonto kilpailee tasavertaisesti musiikin kanssa epärehellisestä yksipuolisuudesta koulukasvatuksessa. Kansakoulunopettajat koulutetaan harmoniseen harmoninsoittoon muutamien  virsien ja maa-kuntalaulujen avulla. Jos tuloksena on musiikinopetus, joka ei kiinnosta oppilaita, ihmetellään, missä on vika, ja sen jälkeen aletaan epäillä koko musiikinopetuksen tarpeellisuutta.  Pelkkä musiikkiopistokoulutus puolestaan tuottaa soittajia, joiden ammattitaito ei, jazzista puhumattakaan, riitä edes iskelmämusiikin fraseerauksen, aksentoinnin, svengin ja jakotavan hallitsemiseen siinä määrin, että heitä voitaisiin käyttää studio-olosuhteissa.         

Maassamme noudatetaan joko tai-musiikkipolitiikkaa ja sitäkin vain ensimmäiseltä joko-osalta sen sijaan että meillä olisi käytettävissä sekä-että -musiikkia, ilmaisua. Yksipuolista musiikkipolitiikkaa on arvosteltava aina ja kaikkialla. Me tarvitsemme ja vaadimme musiikkia myös eliitille emmekä pelkästään kansalle. Harrastelijan ohella tarvitsemme myös super star -koulutusta, kansainvälisyyden ohella kansallista musiikkia, yleisalojen ohella erikoisaloja, spesiaalitaiteen tukemista. Mutta missä viipyvät iskelmän, popin ja jazzin alkeet musiikinopetuksesta? Koululaitoksemme musiikkidiskriminointi on verrattavissa YK:hon, jossa Kiinan 600- miljoonaisella kansalla ei ole virallista edustajaa. Kuitenkaan tosiasian olemassaoloa ei poista sen arvon kieltäminen.

Miten musiikki heijastaa yhteiskuntaa
Meitä ei hätkähdytä tieto siitä, että vertailevan musiikkitieteen mukaan länsimainen musiikkijärjestelmä ei ole universaali, muita luonnollisempi eikä Jumalalta saatu. Meitä kiinnostaa vain se, kuinka paljon levitämme omaa oikeauskoista musiikki-käsitystämme jälkeläistemme ohella muille kulttuuripiireille.

Tämä aika on myös useiden mutta pinnallisten ihmissuhteiden aikaa. Me käymme maitokaupassa, parturissa, pankissa ja ravintolassa, kosketuksemme moniin ihmisiin rajoittuu muutaman sanan vaihtoon. Miten musiikki heijastaa tätä nopeasti liikkuvaa yhteiskuntaa Onko sillä aatekuvia (?), ilmaisua?  

Pop on toiasia. Miksi emme tekisi sitä yhä paremmin. Taidetta on opetettava taiteen omin välinein, kuuntelernalla. Vapaa, luova musiikki on ainakin alkeisopetuksessa teoriaa tärkeämpi. Teoria on lyhty, joka valaisee taaksepäin.

15.7.69         Savo - Tuula Kotilainen:  Savonlinnan oopperajuhlat: Musiikkielämämme kaunis päivä
…Muusikko Ilpo Saastamoisen puheenvuoro oli musiikkikasvatuspäivien voimakkaimmin maustetettu annos. Esityksessä ruodittiin musiikkihierarkiaa, kivettyneisyytltä, ja vaadittiin musiikkikasvatuskentässä elintilaa myös pop-musiikille, jazzille jne. Länsimaisen musiikin paremmuuden yksivaltaa esitelmöitsijä kritikoi myös ankarasti ja esityksen muista hyvistä ajatuksista pitäisinkin parhaimpana sitä, joka toivoi maassamme päästävän eroon yksipuolisesta musiikki-politiikasta, että joko-tai -linjasta siirryttäisiin sekä-että -politiikkaan, jatoiseksi vaatimusta avartaa musiikkikasvatuksen materiaali käsittämään myös Euroopan ulkopuolisten kulttuurien musiikkia.

15.7.69         Uusi Suomi: "Miten musiikkiin kasvatetaan".
Nuorten ajatukset musiikkikasvatuksesta toi julki parhaillaan musiikkileirillä mukana oleva Johanna Korte, ja kevyen musiikin edustajana samasta aiheesta puhui muusikko Ilpo Saastamoinen…
Muusikko Ilpo Saastamoinen esitelmöi kevyen musiikin edustajana terävin havainnoin vertaillen, mitä näkee musiikista kouluaineena, kulttuurin muotona ja yleisenä ilmiönä maassamme. Hän valitti sitä, että tämän alan musiikkojen koulutus on unohdettu. Musiikinopettajat eivät niinikään hallitse tätä alaa siinä määrin että pitäisivät viihde-, jazz- ja iskelmämusiikkia opetusohjelmissaan, vaikka sitä tulisi olla samassa suhteessa kuin muutakin.

15.7.69    Karjalainen: "Musiikkikasvatuksessa kehittämisen tarvetta".
…erikoisesti muusikko Ilpo Saastamoisen esityksen johdosta keskusteltiin erityisen vilkkaasti.

15.7.69    Itä-Savo: "Musiikin asema puntarissa musiikkikasvatuspäivillä".
(Kuvateksti:) "Musiikkikasvatuspäivillä esitelmöi kevyestä musiikista muusikko Ilpo Saastamoinen." 

Päiväämätön (Savon sanomat?): "Popin ja jazzin alkeet musiikinopetukseen."

16.7.69 Savon Sanomat: "Muusikon tehtävät esillä musiikkikasvatuspäivillä".

14.8.69 to    "Jam" klo 17 (Suomen Jazzliiton koulutusta H:gissä)

21.8.69         Necessaros -koulutus klo 17.30 (?)

25.8. ma       klo 17-18 The Jamson, Pakilan TV-talo  (Koulutusta?)

26.8.            Boog klo 18.30  (Koulutusta?)

26.8.69         Valkeakosken Sanomat - Waldemarin palsta
                  (8.9.69 Pop/jazzkoulutustapaaminen valkeakoskelaisten muusikoiden kanssa)

27.8.             Blue Winds klo 17  (Koulutusta?)

 

Päiväämätön: Kevyt musiikki (S.S.):
Akateeminen Jazzkerho on huolkestunut Suomen kevyen musiikin jälkikasvusta. Eikä syyttä. Opetusministeriön myöntämän määrärahan turvin yritetään kartoittaa niitä puutteita (niistä ei ole puutetta), joita meikäläisellä popmuusikolla on korkeamman ammattitaidon saavuttamiseksi. Sibelius-akatemia on pyhittänyt itsensä »korkeamman musiikin» opin jakamiseen, ja AJK:n tähtäimessä on saada vastaava oppilaitos kevyelle musiikille kymmenen vuoden sisällä. Entinen Soulset -kitaristi, kansakoulunopettaja ja musiiki opiskelija ILPO SAASTAMOINEN opettaa nykyään popyhtyeitä ja tekee havainnoistaan muistion, joka jätetään opetusministeriöön. Tutkimustoiminnan aloittaminen poppareiden keskuudesta taas johtuu popmusiikin harrastuksen muuttumisesta noin 20 ikävuoden paikkeilla jazzpitoiseksi. Yliopiston musiikinopetukseen saataneen kuitenkin jo parin vuoden aikana muutos, joka aiheuttaa jazzmusiikin teorian/historian tai molempien sisällyttämisen tutkintoihin. - S.S.

 

Popoppia (Mikä lehti - Seura? 8/69)
Ilpo Saastamoinen, 27, parhaiten tunnettu äskettäin hajonneen Soulset-yhtyeen soolokitaristina, on monitoiminen mies. Mieluiten Ilpo itse käyttää titteliä muusikko, vaikka takana onkin jo kansakoulunopettajan tutkinto ja muutaman vuoden opiskelut Helsingin yliopiston musiikkitieteen laitoksella. Kuinka moni tunnettu popmuusikko tai edes laulaja on jatkuvasti laulanut radiokuorossa niin kuin Ilpo?                  

Ilpo Saastamoinen piti heinäkuun puolivälissä Savonlinnan oopperapäivien yhteydessä pidetyillä musiikkikasvatuspäivillä esitelmän, joka käsitteli lähinnä pop- ja jazzmusiikin arvostusta ja opetusta Suomessa. Tilaisuuden arvovaltaisen luonteen tajuaa jo muista luennoitsijanimistä, joita olivat mm. Olavi Pesonen, Ahti Sonninen, Veikko Helasvuo ja Seppo Nummi.         

Ilpon tämänhetkinen päätyö (sivutöinä ovat keikat Jukka Kuoppamäen kanssa ja studioissa) on vakava ja tärkeä Suomen pop- ja jazzmusiikille. Suomen jazzliitto sai opetusministeriöltä määrärahan näiden musiikinmuotojen opetuksen alustamiseksi, ja tämä työ annettiin Ilpolle.

Kaikki halukkaat amatööriyhtyeet popin alalla voivat kääntyä Ilpon puoleen opin saamiseksi, ja tämän opetuksen tähtäin on korkealla. Taidemusiikin piirit katsovat karsaasti kaikkia poptapahumia ja niillä on hallussaan Suomen toistaiseksi ainoa pelkkä musiikkioppilaitos, Sibelius-Akatemia. Vaikkapa kymmenen vuoden tähtäimellä pitää meille saada aikaan laitos, jossa opetetaan myös pop- ja jazzmusiikkia. Ilpo kartoittaa kaikki neuvoja haluavien popmuusikoiden toiveet aina teoriasta vasemman käden asentoon kitaransoitossa.

Opetustoiminta on yhtyekohtaista, ja helsinkiläiset bändit ovat olleet jo varsin aktiivisia. Viisitoista yhtyettä on perusteellisesti käynyt läpi Ilpon valitsemat koulutussävelrnät, jotka koostuvat esimerkiksi Jethro Tull ja Blood & Sweat and Tears -yhtyeiden ohjelmistosta. Helsingin nimistä mainittakoon vain Necessaros, Greewood ja Jam, joista Necessaros esiintyi 30. 8. Risulahden lavalla ennen Hollies-yhtyettä.

Tietäen, että pelkän popmusiikin soittajan ikä vaihtelee 14-20 vuoden välillä, josta iästä alkaen se huomaamatta muuttuu myös jazzharrastukseksi, on tarkoitus saada oppilaitos, joka korjaisi pop- ja jazzmusiikin koulutuksen alennustilaa. Yliopistossa on jo tehty periaatepäätös, jonka mukaan näiden musiikinmuotojen historian tai teorian tai molempien opetus parin vuoden sisällä sisällytetään alempiin musiikkitutkintoihin.

Koska tänä vuonna on saatu määräraha, on siitä toivoa myös ensi vuonna, jolloin siirryttäisiin soitinkohtaiseen opetukseen kiertokoulusysteemillä. Tärkein tehtävä on luoda kuva mihin nuorison musiikinharrastus on suuntautumassa, sillä koulu-opetushan jää lähinnä kansanlauluihin ja virsiin. Musiikin eri muodot lähenevät toisiaan, ja popjazz- käsitteen katsoo Ilpo syntyneen ns. sekabändien seurauksena, kuten kitaristi Larry Coryell ja vibrafonisti Gary Burton.

Kaikki oppia haluavat popyhtyeet voivat siis kääntyä Ilpo Saastamoisen puoleen. Ilpon osoite on Eino Leinonkatu 10 A. Maaseudun yhtyeet heittäköön pois ujoutensa ja muistakoon, että kaikki tämä tähtää suomalaisen pop- ja jazzmusiikin jälkikasvun turvaamiseen. Sitten kun teistä tulee vaikkapa opettajia, on varmaan miellyttävää opettaa myös sitä musiikkia, mikä on sydäntänne lähinnä, eikä vain pelkkiä kansan-lauluja urkuharmoonin säestyksellä.

Ilpo Saastamoinen odottaa erityistä aktiivisuutta ja pikaista yhteydenottoa seuraavilta paikkakunnilta: Valkeakoski, Salo, Turku,Tampere, Jyväskylä, Kemijärvi, Kemi, Oulu, Vaasa, Kouvola, Kotka, Hämeenlinna, Imatrankoski, Mikkeli ja Varkaus.
Kannattaa totisesti kirjoittaa!        

 

8.9.69    Pop/jazzkoulutustapaaminen valkeakoskelaisten muusikoiden kanssa
            (Valkeakosken Sanomat 26.8.69 - Waldemarin palsta)

 

Popmuusikkojen koulutuspalaverit:

         17.9.69 Kemi, 18.9. Oulu, 19.9. Vaasa, 22.9. Kouvola,
         23.9. Kotka, 24.9. Hämeenlinna, 25.9. Turku
         29.9. Imatra, 30.9. Mikkeli, 1.10.69 Varkaus.

7.10.69      Jazzliiton koulutuskurssit Helsingissä alkoivat.
              - Töölön Nuorisotoimiston talo & Kirja-keikka (?)

14.10.                  (Jazzliiton?) Kurssi - Hakaniemi

21.10.                  (Jazzliiton) Kurssi - 'Miten kitaran avulla musisoimaan?'

28.10.                  (Jazzliiton) Kurssi (Boog) & 31.10. Blue Winds

4.11.                    (Jazzliiton) Kurssi

11.11.                  (Jazzliiton) Kurssi

18.11.                  (Jazzliiton) Kurssi 18-20

25.11.                  (Jazzliiton) Kurssi

2.12.                    (Jazzliiton) Kurssi

10.12.                  (Jazzliiton) Kurssi (Alasali?)

17.12.                  (Jazzliiton) Kurssi

 

INTRO 14 - Päiväämätön (1969 lopussa):  OPPIA POPMUUSIKOILLE (I)
Näihin aikoihin asti on ollut niin, että maaseutujen pikkuyhtyeet ovat joutuneet kouluttamaan itse itsensä, eli niiden koulutustyö on ollut täysin retuperällä.

Suomen jazzliitto on vihdoin tehnyt aloitteen, jonka he onnistuivat myös viemään läpi: He ovat saaneet määrärahan tutkiakseen missä asioissa aloittelevat pop-yhtyeet haluavat ja tarvitsevat opastusta, kouluttaakseen heitä ja tehdäkseen samalla jonkin-laisen kortiston maan eri yhtyeistä tulevaa koulutusta silmälläpitäen.

Jazzliitto palkkasi tehtävään Ilpo Saastamoisen, jolla Soulsetin hajottua on aikaa matkustella ja kohentaa poppareiden tietoja ja taitoja.

Ilpo pyysi Introa julkaisemaan seuraavan kirjeen, joka on osoitettu kaikille pop-bändeille:
Erittäin tärkeää on, että saan ilmoituksen mahdollisimman useilta bändeiltä. Jos samalla paikkakunnalla on useita yhtyeitä, niin pyytäisin niitä lähettämään yhteisen ilmoituksen (jos mahdollista), sillä silloin on todennäköisempää, että voin tulla käymään ko. paikkakunnalla. Asiat, joista haluan teiltä tietoja, ovat seuraavat:

1) Sen henkilön nimi, osoite ja puhelinnumero, johon voin myöhemmin ottaa yhteyttä.

2) Kuinka monta bändeissä soittavaa voi tulla mahdollisesti järjestettävään tilaisuuteen (esitelmä, keskustelu, bändiharjoitus).

3) Mahdollisimman tarkka selostus asioista, joista haluatte saada tietoja. Työni on nimittäin etukäteen kerätä materiaalia ja perehtyä siihen, jotta todella voisin kertoa jotain uutta, sillä en ole kaikkien alojen ja tyylien spesialisti.)

4) Mihin aikaan päivästä meetingin voi parhaiten järjestää.

5) Onko käytettävissä kokoontumispaikkaa. Paras on tietysti treenauskämppä jossa on instrumentit paikalla.

Ainakin Helsingissä on tarkoitus loppusyksystä järjestää pitemmän aikaa kestävä kurssi, ehkä myös esim. Tampereella. Koko tämä juttu koskee siis amatööribändejä, jotka jo ovat soittaneet yhdessä jonkin aikaa. Lähettäkää tiedot minulle mahdollisimman pikaisesti, jotta voin tehdä työsuunnitelman. Haluan henkilö-kohtaisesti tavata niin monia yhtyeitä kuin mahdollista myös tietojen keräämistä varten. Lähettäkää kirje osoitteella: Ilpo Saastamoinen Eino Leinonkatu,  Helsinki 

 

INTRO: OPPIA POPMUUSIKOILLE (II)
Suomen Jazzliitto ry:n pop-musiikkikoulutus ja tutkimus koulutustarpeista elo- joulukuussa 1969. (Ks. Musiikin Suunta 3/90, ss.16-19 - sis. mahd. tekstikorjaukset)

 

15.12.69          Timo Järvenpää: "Popmuusikot yhdistäytyivät".
(Kuvateksti:) Uuden yhdistyksen arvovaltaista rivistöä: siht.-rahaministeri Jussi Raittinen, pj Ilpo Saastamoinen, varapj Paroni Paakkunainen, sekä Hasse Walli, Julius Heikkilä ja Hannu Salakka.        

Maanantaina 15.12.69 perustettiin Helsingissä noin 120 popmuusikon voimalla valtakunnallinen popmuusikkojen yhdistys, jonka pyrkimyksenä on kaikin tavoin parantaa popmuusikkojen, niin amatöörien kuin ammattilaistenkin tietoja, taitoja sekä taloudellista ja oikeudellista asemaa. Perustettu yhdistys liittyy tulevaisuudessa Suomen Muusikkojen Liittoon ja on varautunut jopa työtaistelutoimenpiteisiin tavoitteidensa läpisaattamiseksi.

Yhdistyksen tarkoituksena on järjestää mahdollisimman pätevää koulutusta jäsenilleen, mahdollisesti jonkun ulkomaalaisen huippupopmuusikon opastuksella. Lisäksi liitto jakaa mielellään jäsenilleen kaikkea ammatinharjoittamisen kannalta tärkeää informaatiota. Liitto pyrkii olemaan kantaaottava musiikkipoliittinen yhdistys, joka ottaa kantaa esim. muusikkojen eläke-, vuosiloma- ja verotusasioihin, Teoston ja Suomen Gramexin toimintaperiaatteisiin sekä tietysti pyrkii myös vaikuttamaan mahdollisimman paljon taistelussa nykyisen huviveron alentamiseksi.

Perustavassa kokouksessa valittiin yhdistykselle väliaikainen johtokunta hoitamaan asioita helmikuussa tapahtuvaan suureen valtakunnalliseen kokoukseen saakka. Läsnäolleet popmuusikot valitsivat väliaikaisen johtokuntansa puheen-johtajaksi Ilpo Saastamoisen, varapuheenjohtajaksi Parooni Paakkunaisen, sihteeri-rahastonhoitajaksi Jussi Raittisen. Jäseniksi johtokuntaan valittiin Hasse Walli, Hannu Salakka, Aarno Rusanen ja Edward Vesala ja varajäseniksi Matti Sarapaltio ja Julius Heikkilä. Valitun johtokunnan tehtävänä on hoitaa valtakunnallisen kokouksen järjestäminen. Kys. valtakunnallinen tapahtuma on luultavasti joskus helmikuussa, jolloin kaikilla liittoon liittyneillä on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin, esittää parannusehdotuksia nykyisiin systeemeihin ja miksei myös itse liittoon. Jäseniä tähän uuteen yhdistykseen, jonka virallinen nimi on Popmuusikot, odotetaan 300-400, mahdollisesti jopa yli 500. Mitä enemmän jäseniä yhdistyksellä tulee tulevaisuudessa olemaan, sitä suurempi ja merkityksellisempi siitä tulee painostusryhmittymänä popmuusikoiden aseman parantamiseksi.

Tavoitteidensa saavuttamiseksi liitto pitää tärkeänä yhteistyötä Teiniliiton kanssa. Liitto aikoo ryhtyä julkaisemaan Teinilehdessä eri yhtyeiden osoitteita ja pyrkii täten saamaan toistaiseksi ei-tunnetuille bändeille työtä ja sen mukana nimeä. Lisäksi liitto aikoo ryhtyä omaan myyntitoimintaan, jos nykyistä managerisysteemiä. Liitto on kuitenkin sitä mieltä, että välittäjäportaita olisi vähennettävä. Nykyisinhän asia on hyvin usein niin, että joku ohjelmatoimisto myy bändin jollekin välittäjälle, joka puolestaan myy samaisen bändin toiselle välittäjälle hieman kalliimmalla hinnalla ja kierre saattaa jatkua hyvinkin kauan ennen kuin itse keikka on järjestyksessä ja silloin on bändin hinta järjestäjälle paljon suurempi kuin mitä se olisi, mikäli välittäjäportaita olisi ollut ainoastaan yksi.

'Popmuusikot' on siis perustettu ja helmikuussa on sitten se iso rytäkkä, johon kaikki jäseniksi liittyneet ovat oikeutettuja saapumaan. Niin että: Koko maan pop-muusikot yhdistäytykää, ja tehkää asemanne paremmaksi. Soittaminenkin on työtä, ja kovaa työtä onkin, vaikkeivät sitä kaikki työksi hvväksykään.
Timo Järvenpää,

15.12.69 Popmuusikkojen ammattiyhdistyksen perustava kokous Natsalla klo 17.

POPMUUSIKOT
Tämän nimen sai 15. 12. 69 Natsalla perustettu yhdistys, jonka päämääränä on popmusiikin ja popmuusikkojen aseman parantaminen. Käytännössä yhdistys tulee toimimaan Muusikkojen Liiton alalosastona ja siis tiiviissä yhteistoiminnassa niin Viihdemuusikkojen kuin muidenkin alaosastojen kanssa. Nuorten poppareiden vieraantuminen Muusikkojen Liitosta on jo vuosikausia kestänyt tosiasia, johon vastaperustettu yhdistyksemme toivottavasti tuo tuntuvan parannuksen, sillä yhteenliittyminen on alallamme tapahtuvan edistyksen perusedellytys. Soittaminen on yksi niitä harvoja asioita, joiden piirissä amatöörivoimilla on erittäin tärkeä osuus, ja siksi yhdistyksemme pyrkii huomioimaan myös harrastelijabändien mukaan-saamisen mm. mahdollisen jäsenmaksuporrastuksen avulla. On selvää, että mitä täydellisemmin saamme KAIKKI soittajat mukaan yhdistys- ja liittotoimintaan, niin sitä paremmin pystymme toimimaan jopa painostusryhmänä soittajien aseman parantamiseksi.

Toimintamme todelliset mahdollisuudet tulemme näkemään helmikuun lopulla pidettävässä suuressa valtakunnallisessa vuosikokouksessa, johon tulee edustajia kaikista Suomen tärkeimmistä popkaupungeista. Tässä kokouksessa selvinnee toimintamme kannatuksen laajuus. Tulemme pohtimaan mm. managerikysymystä sekä mahdollisuuksia parantaa muusikoiden oikeusturvaa. Samassa yhteydessä järjestetään mammuttikonsertti, jossa esiintyvät kotimaiset alan nimibändit.

Jos emme NYT pysty saamaan aikaan joukkoyhdistymistä, niin seuraava mahdollisuus saattaa siirtyä vuosia eteenpäin. Niin kauan kuin popparit eivät kuulu liittoon, olemme kaikki voimattomia minimipalkka-,
oikeusturva-, manageri- yms. kysymyksissä. Kaikki Helsingin ammattipopyhtyeet ovat useiden amatööribändien ohella tukemassa yhdistystä. Aika on kypsä popmuusikoiden kohdalta. Ovatko vanhemmat muusikot valmiita keskustelemaan paikkakuntansa popyhtyeiden kanssa, kertomaan heille tilanteesta ja täten nopeuttamaan kehityskulkua? Teoreettinen myötätunto ei riitä. Tarvitsemme käytännön tekoja.

Yhteisen edun vuoksi vetoaisin kaikkiin Muusikkojen Liiton alaosastojen toimi-henkilöihin, puheenjohtajiin ja sihteereihin, jotta nämä keräisivät ympäristönsä popyhtyeiden nimiä ja osoitteita sekä lähettäisivät tiedot Muusikkojen Liittoon. Samoin toivoisin jokaisen yhtyeen keikkamatkoillaan levittävän tietoa popmuusikkojen yhdistyksestä esim. kutsumalla mahdollisesti paikalla olevia popmuusikoita väliajalla juttelemaan orkesteri-huoneeseen, keräämällä yhtyeiden nimet ja osoitteet sekä lähettämällä tiedot Muusikkojen Liittoon. Lisätietoja saa kaikilta helsinkiläisiltä popmuusikoilta, Muusikkojen Liitosta, Paroni Paakkunaiselta, Jussi Raittiselta tai allekirjoittaneelta.
Ilpo Saastamoinen

 

17.12.69         Ilta-Sanomat s.8 - Eino Leino:
Nyt tulee julki, kuka on hyvä manageri, kuka ei. Pop-muusikkojen yhdistys syntyi työtaisteluaseeksi. (Ks. myös Seura 14.1.70 sekä 9 muuta lehtijuttua!)

 

1970:

2.-3.1.70         SMOL:n talvipäivät - Sibis (IS: Esitelmä)

Luonnos:

- Pop- ja populaari -määritelmät; Onko pop taidetta?

- Improvisointi - vaatimukseksi Sipikseen pääsemiseksi

- Miten opetetaan notaatiota?

- Ryhmätyö, happening - ero klassillisen musiikin säveltäjään.

- Onko konservatoriokoulutus välttämätön kaikille?

- Plagiointi - eikö sitä ole klassillisessa musiikissa?

- Zen-jousiampujatarina

 

Teesit:

1)         Uniikki ilmaisu

3)         Rytmi, joka säilyttää tuttuuden

4)         Sävellykset ryhmätyönä (happening)

5)         Sävellys = sen esitys

6)         Yhteiskunnallinen valveutuneisuus

7)         Uus-yksinkertaisuus > primitiivisyys

8)         Ei neekerien musiikkia (?)

9)         Mahdotonta täysin merkitä nuoteilla

         - nuoteista soittotaidon tarpeettomuus

         - lauluäänenkäyttö, rumuuden estetiikka

 

NÄYTEMUSIIKKIVALIKOIMA (edelliseen):

- The Moody Blues (The voyage, Have you heard?)

- Jethro Tull (Bourree)

- Pink Floyd (8 min.)

- Third ear band (Egyptian book of the dead, Mosaic)

- Mato grosso, Brazil

- Ravi Shankar (Raga Bairaga, rupaktal)

- John Lee Hooker (Boom boom boom)

- Chuck Berry (Go Bobby soxer)

- John Mayall (Laurel Canyon home)

- Johnny Winter (Be careful with the fool)

- Juli Driscoll (Season of the witch)

- B&W&T (Spinning wheel, You made me so very happy)

- Led Zeppelin (Baby I'm gonna live you)

 

28.1.70 Yhteishyvä, s.4 - Irmeli Miettinen: Millä luokalla laulunopettajat ovat?
         < 2.-3.1.70           SMOL:n talvipäivät, Sipis (esitelmä Kari Rydmanin kanssa)
Teksti: Irmeli Miettinen. Kuvat: Kalervo Manninen
Poppia vai virsiä? Jatsia vai Pesosen laulukirjaa? Trumpetin vai harmonin soittoa? Vai kumpaakin? Suomen Musiikinopettajain Liitto eli SMOL kokoontui äskettäin talvipäivilleen pohtimaan ajankohtaista kysymystä: Pitäisikö pop ja jatsi huomioida koulun musiikinopetuksessa.

Sibelius-Akatemian sali oli puolityhjä, joukossa vilahteli tuttuja kasvoja: Henrik Otto Donner, Ilkka Kuusisto, Kari Rydman. Musiikinopettajat olivat vyöttäneet itsensä ja lähteneet puhumaan arkaluontoisesta aiheesta. Eli pitäisikö heidän tunnustaa nuorison passiivisuus musiikinteoriaa, kansanlauluja ja klassista musiikkia kohtaan ja vihdoinkin ottaa opetuksessaan huomioon myös nykyaika. Puolet Suomessa tällä hetkellä toimivista ammattimuusikoista (viihdemuusikoista) on itsekoulutettuja. Mistään koulusta he eivät ole oppejaan saaneet.

Eräs vanha naisopettaja huokasi, kun tästä asiasta tuli puhe: Eikö jatsin kuunteleminen edistä huumausaineiden käyttöä.

SMOL:n puheenjohtaja, maisteri Matti Rautio: Nyt on kysymys hyvin  monitahoisesta kentästä - eihän ole kysymys ainoastaan musiikista vaan myös asenteista.

Musiikinopettajat ja muusikot Ilpo  Saastamoinen ja Kari Rydman pitivät ensin pienen vuoropuhelun, jossa he käsittelivät popmusiikin olemusta.

Rydman: Hyvin olennaista popissa on, että se usein on ryhmätyöskentelyä - säveltämisestä ja sanoittamisesta esittämiseen. Tämä se on opettajien hyvä muistaa, sillä opetustyökin on parhaimmillaan ryhmätyöskentelyä. Mutta jo omasta kokemuksestani tiedän, kuinka vaikeata on saada nuottikirjoituksella ideoita paperille. Ja heti kun kirjoitetut stemmat tulevat poppiin, siitä tulee hyväksyttyä  taidetta. Improvisointikyky on tärkeä.

Saastamoinen: Tämä voi olla epämiellyttävä asia opettajille, jotka henkeen ja vereen asti pitävät kiinni nuottikirjoituksen tärkeydestä... Entä edistääkö jatsmusiikki huumausaineiden käyttöä. Miksei yhtä hyvin kysytä, mikä vaikutus Beethovenilla oli militarismiin. Klassista musiikkia ei koskaan haukuta eikä arvostella. Miksei?

Rydman: Eikä pop ole edes poliittista musiikkia, tosin se on hyvin voimakkaasti kiinni meidän yhteiskunnassamme. Pop liittyy nuorison uusiin aatteisiin ja uudistus-pyrkimyksiin ja se saattaa edistää ihmisten välisiä kontakteja. Onneksi sitä ei ole vielä kanonisoitu.

Keskustelun väliajalla esiintyi todella riemastuttava yhtye ja uuden musiikkiajattelun tuote, Oulunkylän yhteiskoulun Brass Band, kitaroilla ja rummuilla vahvistettu puhallinorkesteri. Soittajina 14-20 vuoden ikäisiä poikia, johtajana, heidän opettajansa Klaus Järvinen, jonka perustama koko orkesteri on.

Järvinen, nuori tarmokas mies: Saanko minäkin sanoa mielipiteeni. Yritin ensin soittaa klassista musiikkia näiden poikien kanssa. Siitä ei tullut mitään. Yksi asia ainakin on varma - nyt meillä on orkesterissa mukana sellaisia veikkoja, joita klassinen musiikki ei koskaan olisi saanut innostumaan. Toinen bändi on hyvää vauhtia tulossa. Me yritämme antaa kaikentyyppiselle musiikille samanlaisen arvon eikä viulistia enää panna turpiin niin kuin joskus on tapahtunut. Soitamme mitä vain - mutta soitamme tosissamme ja silloin musiikki mielestäni toimii oikein. Vielä vuosi sitten eräs opettaja halveksi minua kun aloin puhua hänelle soolo-opetuksen antamisesta pojille ja kuinka tärkeää se olisi.                  

Ja sitäpaitsi, lisäsi Järvinen, jota pojat kutsuvat Klasuksi, pop on hauska asia. Miksi nyt yhtäkkiä aletaan tärkeillä ja puhua siitä vakavasti.

Rautio: Kiitoksia, nyt voinkin kysyä yleisöltä päästäksemme varsinaisen keskustelun alkuun: Onko täällä ketään, jonka mielestä olisi moraalisesti epäilyttävää esittää popmusiikkia koulussa?                  

Pystyyn nousee Aino Kurki-Suonio Hämeenlinnan musiikkiopistosta: Popilla on taidemusiikkia jäytävä vaikutus!                  

Henrik Otto Donner, eräs tunnetuimpia nuoria säveltäjiämme ja kulttuuri-keskustelijoita: Mitkä ovat 12-vuotiaan pojan vaikuttimet hänen ollessaan mukana musiikkitoiminnassa? On musiikin muotoja, jotka nuoret tuntevat omakseen - ja olipa näitä opetusohjelmassa tai ei, nuoret suuntaavat askeleensa niiden pariin. On tärkeätä, että koulun musiikkiopetus antaa nuorelle mahdollisuuden kehittää hänen omia musiikkitarpeitaan ja antaa hänelle virikkeitä rikastuttaa omaa maailmaansa. On aivan väärin tässä tilaisuudessa poimia erilleen kaksi musiikkimuotoa ja keskustella niistä, kun meidän tulisi puhua oppilaasta ja hänen tarpeistaan.         

Rautio: Hauskaa, että Donner tässä huomasi erään oleellisen asian - oppilaan.

Opettaja Marja Vuorjoki: Kyllä tämä Oulunkylän poikien esitys oli miellyttävä ja sitä oli hauska kuulla, mutta pitää muistaa että musiikkiakin on monta lajia. Ei pop sovi joka paikkaan. Pelkään, että nyt mennään toiseen äärimmäisyyteen ja unohdetaan, että on toki muunlaista musiikkia - [kuin?] jats ja pop.

Eräs Brassbandin pojista (pojat saivat jäädä mukaan seuraamaan keskustelua, josta he nauttivat täysin rinnoin): Musiikki musiikkina! Ei tilaisuudesta ole väliä.

Opettaja Kurki-Suonio puolusti sisukkaasti omaa kantaansa, mutta tuntui edustavan vähemmistön mielipidettä:
- Nämä samat nuoret voisivat olla kiinnostuneita vakavammastakin musiikista. Jos ajattelee esimerkiksi Bachin D-molli-konserttoa, niin täytyy sanoa että sen rinnalla pop on puhdasta rihkamaa. Se ei ravitse oppilasta.

Oppilas Oulunkylästä: Neekerit haudataan jatsin tahtiin.

Nuori hauskannäköinen vaalea nainen on saadakseen puheenvuoron jo pitkän aikaa viittoillut kiihtyneen näköisenä. Seija Saarikko sanoo: On korkea aika lopettaa nämä sössötykset. Eikö ihmiset ala jo tajuta, että koulussa on opetettava musiikkia laidasta laitaan. Nyt on kysymys siitä, mistä me opettajat saisimme jatkokoulutusta, että voisimme laajentaa omaa skaalamme - minä tunnustan oman avuttomuuteni popmusiikin alalla. Tarvitsemme ammattimuusikkojen apua. Poppia vastustavien opettajien asenne johtuu siitä, että he pelkäävät, etteivät heidän kykynsä riitä uuden musiikin opetukseen

Raivokasta taputusta salissa.

Rautio: Kyllä, on kysymys asenteista ja tabuista. Määrätyt soittimet ovat jostain  syystä pyhiä.

Ilpo Saastamoinen: Ei kukaan meistä vaadi, että klassisen musiikin opetus pitäisi jättää pois, haluamme vain popmusiikin siihen rinnalle. Ja opettajien taso voisi parantua, jos esimerkiksi Sibelius-Akatemian pääsyvaatimuksiin kuuluisi improvisointikokeet.
(Ääni yleisöstä: Ei sinne sitten pääsisi kuin murto-osa pyrkijöistä).

Aino Kurki-Suonio Hämeenlinnasta: Miksi poppia pitäisi tukea - sehän saa rahaa muualtakin.

Saastamoinen: Jos me opettajat jätämme popin pois erkanemme vielä enemmän oppilaista. Tähän mennessä on liiallisesti opiskeltu opettajan - ei oppilaan - harrastamaa musiikkia.

 

Talvipäiviensä jälkeen antoi SMOL seuraavan julkilausuman:
Nuorten musiikkiharrastusten tukeminen siten että se vastaa heidän musiikillisia tarpeitaan, on sekä koulun että musiikkioppilaitosten asia. Erityistä huolta tulisi kiinnittää jazzin, pop- ja viihdemusiikin ammatillisen tason kehittämiseen. Tämän alan opetus puuttuu lähes kokonaan: Musiikinopettajakoulutus ja kurssimuotoinen jatkokoulutus olisi myös kehitettävä ajan tasalle...

Ja lopuksi asioita sivusta seuranneen huomautus. Onko mitään järkeä tuhlata rahaa loisteliaiden musiikkijuhlien ja oopperapäivien järjestelemiseen köyhässä Suomessa, kun ajankohtaisempaa ja tärkeämpää olisi investoida rahaa musiikinopettajien kouluttamiseen, stipendeihin ym. Hehän tehokkaimmin muovaavat kansan makua, kasvattavat nuoria musiikin ymmärtämiseen ja aktivoivat heidän harrastuksiaan.

 

Päiväämätön lehti 2/1970 - Matti Konttinen (Mus. opettajien talvipäivät):        
Tammikuun alkupäivinä kokoontuivat musiikinopettajat liittonsa perinteellisille talvipäiville Helsinkiin miettimään, pitäisikö opetusta antaa myös pop- ja jazzmusiikin alalla. (Jo oli aikakin - Suomen ensimmäinen jazzlevy tehtiin vajaat neljäkymmentä vuotta sitten, ja vuonna 1970 musiikin-opettajat kokoontuivat näissä merkeissä ensi kertaa, aloitti Pekka Gronow alustuksensa). Gronowin, Ilkka Kuusiston, Heikki Sarmannon, Kari Rydmanin ja Ilpo Saastamoisen alustusten pohjalta virisi vilkas keskustelu, jossa ilmeni mm., että kaavoihin kangistunut musiikinopetuksemme on opettajakeskeistä eikä huomioi nykypäivän oppilaiden tarpeita, että useimmissa tapauksissa munat ovat kanoja viisaampia, koska musiikinopettajat eivät yleensä tunne jazzia ja poppia eivätkä ole saaneet näissä lajeissa mitään opetusta opettajakoulutuksensa aikana, että puolet maamme muusikkokunnasta työskentelee viihteen, popin ja jazzin parissa mutta ei ole saanut minkäänlaista oman alansa koulutusta. Puutteet tiedostettiin selvästi ja niiden ratkaisumahdollisuuksia pohdittiin innokkaasti.

Käytännön kenttätyöstä on jo joitakin hyviä kokemuksia: Klaus Järvisen johtama Oulunkylä Brass Band esiintyi menestyksellisesti talvipäivillä ja Matti Koskialan trion »jazzristiretket» maamme kouluihin ovat osoittautuneet hedelmällisiksi. Lopputuloksena annettiin julkilausuma, jonka keskeisenä sisältönä oli, että jazz ja pop kuuluvat tasaveroisina muiden musiikkimuotojen rinnalle ja että näiden opetus kaikissa asteissa on huomioitava tulevassa oppilaiden, opettajien ja ammatti-muusikoiden musiikkikasvatuksessa.
Matti Konttinen

 

1970 - alussa INTRO: OPPIA POPMUUSIKOILLE (II)

27.2.70 pe         Kulttis klo 12-17 & Konsertti klo 18-24 (Popmuusikot ry. - 15 yhtyettä)

helmikuussa 1970 - Ilta-Sanomat: - POPMUUSIKON HUVIT

> 27.2.70         POP soi yöhön asti.

> 27.2.70         Popviikko pahimmillaan

> 27.2.70         Ilta-Sanomat - Eikka (Eino Leino):
                       Pop-muusikkojen ilta ei jättänyt ketään kylmäksi. + Puheenjohtajana yhä Ilpo Saastamoinen

> INTRO:         Jussi Raittinen: Vuosijuhla

28.2.70             Ilta-Sanomat - Kevyesti (Eikka):
                      "Popmuusikkojen ilta ei jättänyt ketään kylmäksi."

> Jatkuu osassa II: 11.3.70 Keskisuomalainen