1974 Werle - MATKA

[1974 Werle - MATKA ]

Lars-Johan Werle: MATKA (ooppera)  -  Kantaesitys Kansallisoopperassa 24.1.1974

8. 1.74         Kansallisooppera: Werlen Matka-oopperan I harjoitukset (11-14)
         + 10-14(2)-16(2)-18.1. + 22.1. kenraali (19-22) - Ensi-ilta 24.1.74
         - Esityksiä: 26.1, 1-2-7-11-13-16-.2.

 

MATKA         - Kaksinäytöksinen ooppera

Säveltänyt          Lars-Johan Werle

Teksti           Lars Runsten

Suomennos   Kalevi Haikara

Musiikinjohto Kari Tikka, vier.

Ohjaus         Jarno Hiilloskorpi, vier.

Assistentti     Keijo Kupiainen, Tampereen Yliopiston Dramastudio

Lavastus       Paul Suominen

Puvut            Liisi Tandefelt, vier.

Valaistus       Gleb Schorin

Koreografia   Tuula Källström

Kuoronjohto   Rauno Rännäli

Taustafilmit    Osmo Harkimo, Pauli Sipiläinen, Jyrki Arnikari

Tehosteet       Finnvox-studiot

Lapsikuoro      Munkkiniemen Yhteiskoulun kuoro, johtaa Leena Joki

Popyhtye        Ilpo Saastamoinen, Tomi Parkkonen, Sakari Kukko,
                     Jukka Linkola, Markku Lievonen (IS: Kasasin yhtyeen)

Järjestäjä       Erkki Tammela

 

Henkilöt:

Liisa                Pirkkoliisa Tikka

Pentti              Jorma Hynninen

Kristoffer         Eero Erkkilä

Automyyjä       Hannu Malin

Äiti                  Maiju Kuusoja

Isä                  Pentti Tuominen

Tapsa              Hannu Heikkilä

Kaksi vartijaa:   Jorma Falck, Heikki Toivanen

Tarkastaja        Kalevi Koskinen

Carl                  Martti Wallén

Anna                 Ulla Maijala

Konttoripäällikkö Harri Nikkanen

Vera                  Kaarina Sykäri

Titta                  Pirkko Talola

Sulhanen           Matti Heinikari

Opas                 Viljo Karhu

Tarjoilija I         Jorma Uotinen

Tarjoilija II        Erkki Widsten

Blues-laulajatar  Pirkkoliisa Tikka

PK: 24.1-74         - Olen soittanut tänään "Matkan" ensi-illassa Kansallisoopperassa.

26.1.1974 (la) Helsingin Sanomat - Seppo Heikinheimo: Kansallisooppera hukkareissulla
Modernin musiikkidramatiikan tekeminen ei ole helppoa - sen havaitsee mitä selvimmin Lars Johan Werlen teoksesta Matka, jonka Kansallisooppera uskaliaasti, monia teknisiä vaikeuksia pelkäämättä, on sijoittanut ohjelmiinsa. Tulos jäi sekä näyttämöllisessä että musiikillisessa mielessä täydeksi vesiperäksi, sillä miltei ainoa myönteinen sana jonka teoksesta voi sanoa on se, että se onneksi ei kestä kovin kauan.

Werlen musiikkiin ei tässä tapauksessa kannata kovin paljon ruutia tuhlata. Kuuluvimmalta osaltaan se koostuu lavalle omalle korokkeelleen sijoitetun pop-yhtyeen metelöinnistä, joka Kansallisoopperan tarjoamaksi on luvattoman köyhää. Tämän sortin soittoa kuultiin sitä paitsi tämän kauden tarpeiksi jo ihan tarpeeksi Rautavaaran Apollossa ja Marsyaksessa.

Tyhjäkäyntiä on alusta loppuun myös se musiikki, joka on pantu oopperan oman orkesterin soitettavaksi. Omaperäisiä ideoita siinä on surullisen vähän, ja kun sointikuva on muutenkin erityisen askeettinen, jää kuulijan haavi kerrassaan tyhjäksi. Myös lauluäänen käsittely on epänautittavaa: melodisuutta sen enempää sanan vanhassa kuin uudemmassakaan mielessä ei ole havaittavissa. Pari kuluneella sitaattitekniikalla mukaan ympättyä lainaa ei paljoa auta, vaikka ne hetkeksi ilahduttavatkin kuulijan myrtynyttä mieltä.

Enemmän havainnoitavaa tarjotaan silmälle, mutta valitettavasti väärästä päästä. Vaikka Kansallisooppera olikin joutunut supistamaan heijastelulaitteiden määrää, olivat filmi- ja diasarjat ainoat, joille illan kuluessa jaksoi silmänsä raottaa. Jos olisi kuvat jätetty pois, olisi jäljelle jäänyt lohduton perusruoto: probleemana kiintoisa, mutta tässä muodossa perin juurin arkinen ja psykologisesti lattea tarina lähiön vihreästä leskestä ja hänen menevästä aviomiehestään. Triangelin kolmas henkilö, vaimolle mielisairaalasta kirjeitä lähettelevä ja utooppisia tuulentupia tavoitteleva entinen heila ei nivoutunut kuvioon kovinkaan elimellisesti eikä muutenkaan ollut riittävän dynaaminen hahmo.

Yksi epäonnistunut teos - joka oopperan hallituksen puheenjohtajankin muistaman mukaan sai Tukholman oopperassa vain kuusi esitystä - ei kuitenkaan merkitse sitä, että Werle olisi lahjaton säveltäjä. Ellei oma muistikuvani hänen esikoisoopperastaan "Drömmen om Thérése" ole aivan väärä, Werle on mielenkiintoinen säveltäjä-persoonallisuus, jolla tulee vielä olemaan sanottavaa.

Vaisuja näyttelijöitä
Kansallisoopperan         esityksen valjuutta oli omiaan korostamaan se, että on ilmeisesti kovin vaikea löytää hyviä laulajia, joilla olisi myös sen verran näyttelijän lahjoja, että tällainen problemaattinen moderni teksti saisi vähääkään ulottuvuuksia ja uskottavuutta. Eero Erkkilä oli pääosien esittäjistä lähes ainoa, joka oli onnistunut eläytymään rooliinsa hiukan syvemmälle. Pirkkoliisa Tikka oli sinänsä uskottava vihreä leski, mutta näyttelijän työnä hänen tulkintansa oli jäänyt aivan pintaan. Vivahteita olisi tarvittu paljon lisää, jotta roolihahmosta olisi muodostunut kiinnostava. Jorma Hynnisellä ei ollut ilmeitä senkään vertaa; hän oli oikeastaan vain näyttämöllä liikkuva tyhjä paikka. Mutta ehkä rooli ei ollut antanut aihetta enempään.

Kolmikon suorituksista laulajina ei kannata sanoa muuta kuin se, että Werlen erinomaisen hankalan tekstin omaksuminen oli hyvä todistus kunkin pätevästä muusikkoudesta.

Hannu Heikkilä oli Erkkilän sympaattinen matkatoveri, ja tietokonehirviön kanssa esittivät vauhdikkaan kohtauksen Ulla Maijala ja Martti Wallen. Pienemmissä osissa oli runsaasti muita solisteja ja kuorolaisia.

Jarno Hiilloskorven debyytistä oopperaohjaajana ei tämän perusteella voi oikeastaan sanoa mitään; heikkoudet on vietävä tekstin tiliin. Uusi yritys jonkin paremman teoksen kohdalla ei olisi pahitteeksi. Askeettiset lavasteet olivat Paul Suomisen ja puvut Liisi Tandefeltin käsialaa: Teknisesti korkeatasoiset kuvat ja filmit oli tehnyt ryhmä Osmo Harkimo, Pauli Sipiläinen ja Jyrki Arnikari, ja tehosteista vastasi pätevästi Antti Joki.
Tuhottomasti vaivannäköä tyhjän takia.
Seppo Heikinheimo

 

> 30.1.74 Helsingin Sanomat: Keskustelua "Kuka teki hukkareissun"
Seppo Heikinheimon arvostelu Lars Johan Werlen "Matkasta" on antanut siinä pop-yhtyeineen esiintyneelle muusikko Ilpo Saastamoiselle aiheen tarttua koneeseen. Heikinheimo puolestaan selostaa lähemmin kantaansa pop-musiikkiin ja ko. teokseen.

Ilpo Saastamoinen:
"Pop-levyjen arvosteleminen ei ole niin suuri kunnia, jotta voisin tehdä sen ilmaiseksi. Hintani on 100 mk! Ja se on halpa hinta siitä kärsimyksestä, mitä noiden levyjen kuunteleminen on."

Näin totesi Heikinheimo vuosikymmenen vaihteessa eräälle nuorten musiikki-lehdelle. Kun vertaa ko. lehdessä olevaa arvostelua Kansallisoopperan "Matkan" popmusiikkia koskevaan kritiikkiin, huomaa että vuosien aikana hankittu lisätietous "kevyestä" musiikista on muuttanut "rääkyminen" -sanan "metelöinniksi'. Tämän kehityksen jatkuessa saattaa mahdotonkin muuttua vielä mahdolliseksi: Pop- ja jazz-musiikin kulttuurihistoriaa ja sävelkielinormistoa tuntematon ja täten arvostelijana ammattitaidoton, pelkkiin tunnepohjaisiin asenteisiin kritiikkinsä perustava Heikin-heimo voi hyvinkin vanhoilla päivillään ryhtyä kirjoittamaan "siedettävästä" popmusiikista. Tämän jälkeen en toivoisi muuta kuin päästä tuonpuoleisessa elämässä enkelinä soittamaan hänelle harpun sijasta sähkökitaraa. Pausseilla olisi puolestaan tarjolla Rainer Palaksen johtama kriitikkoseminaari.

Koska popbändin osuus "Matkassa" oli kuitattu melko lyhyesti tuhlaamatta liikoja rivejä, on paikallaan ehkä pari huomiota: Oopperaorkesterin kritiikin Heikinheimo siirsi kohdistumaan säveltäjään, kun taas popyhtyeen kritiikki kohdistettiin sen soittotapaan. Tämä on hieman epäjohdonmukaista, koska yhtye joutui kaikesta huolimatta soittamaan noin 3/4 musiikista nuoteista ja improvisoinnille jäi täten melko vähän tilaa. Tästä nimittäin seuraa loogisesti se, että Heikinheimon implisiitisti täytyi ymmärtääkseni pitää Werlen kirjoittamia pop-osuuksia hyvinä vastoin kritiikin johdantoa, koska hän kohdisti arvovaltaiset moitteensa pop-yhtyeeseen. Ikävä kyllä hän ei huomioinut lainkaan esim. saksofonisti Sakari Kukon loistavaa äänenvärimaalailua tämän duetossa Pirkkoliisa Tikan kanssa eikä toisaalta kaikkia koskevaa pientä epäbalanssia cha cha infernalessa, jossa rytmi on ehkä tärkein elementti.

Arvostelussaan Heikinheimo pohtii sitä, millaiseksi ooppera olisi latistunut, jos taustakuvat olisi jätetty pois. Heikinheimo ei näytä tajuavan sitä alkeisseikkaa, että kuvat ovat erottamaton osa kokonaisuutta. Yhtä hyvin hänen logiikallaan varustettu arvostelija voisi pohtia sitä, miltä ooppera kuulostaisi ilman tekstiä tai kapellimestaria.

Koska Heikinheimo toteaa raottaneensa silmänsä ainoastaan kuville, on meillä näin nähtävissä henkilö-kohtainen tunnustus työnsä ääressä nukkuneesta arvostelijasta. Näyttää siltä, että kaiken kaikkiaan HS:n musiikkiarvostelijan tämänkertaiseen ooppera-arvosteluun ei voitane ottaa tämän asiallisemmin kantaa.

Paikalla olleena soittajana minusta on kiinnostavaa todeta että Kansallisooppera on pari kertaa uskaltautunut ottamaan ohjelmistoonsa musiikillisesti monipuolisia oopperoita. Elän vielä toivossa, että jonakin päivänä sinne saataisiin ooppera, jonka pop/jazzosuudet olisivat erityisesti näihin musiikin muotoihin syvällisesti perehtyneen säveltäjän tekemiä. Rautavaaran ja Werlen teokset ovat tehneet ongelmasta ajankohtaisen. Librettojen ideologisiin latteuksiin en tässä yhteydessä puutu.

 

Seppo Heikinheimo:
Ilpo Saastamoisen sitaatti eräästä nuorten musiikkilehdestä pitää suunnilleen paikkansa, vaikka ko. toimitus hyvään lehtimiestapaan tietysti olikin hieman dramatisoinut tätä mielestään herkullista tilannetta - löytyi näet fossiili, joka avoimesti uskalsi sanoa ei pitävänsä pop-musiikista.

Helsingin Sanomissa en ole pitänyt tapanani ryhtyä esittämään yksityiskohtaisempia mietelmiä pop-musiikista, koska se ei sisälly toimenkuvaukseeni, mutta alan lehdille olen edelleenkin valmis antamaan yksityiskohtaisia arviointeja, jos joku niistä piittaa. Kustannuspaineen yleinen nousu on vain saanut aikaan sen, että tariffini ovat nousseet noin kaksinkertaisiksi.

Ikäväkseni minun on kuitenkin todettava, että Saastamoisen toive kantani lientymisestä ei pidä paikkaansa - olen pop-musiikin suhteen yhtä luunkova fossiili kuin ennenkin. Se etten "Matkan" yhteydessä puhunut "rääkymisestä", johtui siitä, ettei siellä kukaan rääkynyt, kuten monilla minulle soitetuilla levyillä.

Mielestäni en käsitellyt "Matkan" pop-bändiä mitenkään epäjohdonmukaisesti; sen aikaansaannokset olivat metelöintiä riippumatta siitä, kenen aivoituksista oli kyse. Merkitkööt Saastamoisen informaation nyt tiedokseen ne, jota asia kiinnostaa. Implisiitisti tai eksplisiitisti, ihan vain miten tuntuu paremmalta.

Minusta siitä alkeisseikasta, olivatko kuvat olennainen osa kokonaisuutta vai ei, voidaan olla hyvinkin eri mieltä, mutta ehkä on kummankin parempi tulla hurskaaksi omassa uskossaan.

Muutoin kiistän ainakaan pitempään nukahtaneeni työni ääreen, siitä pitivät mm. Saastamoinen & Co tehokkaasti huolen. Ja vaikka olisin nukahtanutkin, niin se ei olisi ollut rikos. Olisin hyvällä omallatunnolla voinut kirjoittaa niin kuin Dagens Nyheterin edesmennyt Curt Berg eräästä nykymusiikki-teoksesta, jonka esityksen aikana kaikki näkivät hänen kuorsaavan: "Teos ei kyennyt herättämään meissä kiinnostusta."
Ja siihenpä ei ollut kenelläkään yhtään mitään sanomista.

 

27.1.74 KS (Keskisuomalainen / Kainuun Sanomat?) - Marja-Leena Arponen:
Kuvateksti: Kansallisooppera pyrkii tavoittamaan uutta yleisöä mm. esittämällä silloin tällöin perinteitä rikkovaa ohjelmistoa. Lars Johan Werlen Matka on moderni, ajankohtainen ja tavallista teatterinomaisempi ooppera; sen toivotaan houkuttelevan ja johdattavan tavallista teatterissakävijää vaihteeksi Bulevardille. 

Tuntematon & päiväämätön lehtiarvostelu:
Musiikilliselta ilmaisultaan Matka on monitahoinen. Päällimmäisenä jää varmasti monien mieleen ennen kaikkea popmusiikin suuri ja tärkeä tehtävä. Sillä on kuitenkin aivan elimellinen yhteys itse draamaan ja sen käytöllä saavutetaan uskomattoman voimakkaita kärjistyksiä. Popmusiikkiin ja äänitehosteisiin Werle on taitavasti nivonut myös "oman" musiikkinsa, vapaan tonaalisuuden piirissä liikkuvat katkelmat, joista jo yhdellä kuulemalla tavoitti useita todella tehoavasti kirjoitettuja tuokioita. Kollaasitekniikka on myös voimakkaasti esillä Werlen musiikissa: muistumat aiempien säveltäjien teoksista en toteutettu taidokkaasti.

Kari Tikka illan kapellimestarina teki oivallista työtä: popyhtyeen ja orkesterin yhteissoiton ja kaiken tuon nivominen laulajien vokaaliosuuksiin toteutui ihailtavasti.

Lehtiarvostelu II (päiväämätön - Tuntematon lehti, luultavasti Kansan Uutiset):
Perjantaina (16.2.74?) esitettiin viimeisen kerran Kansallisoopperassa Lars-Johan Werlen kaksinäytöksinen ooppera Matka. Tunnelma oli lössähtänyt, yleisöä oli paikalla vähän eivätkä esittäjätkään tuoneet mukaan ylimääräisiä piristäviä detaljeja, kuten teattereiden viimeisissä esityksissä usein on tapana.

Oopperasta yritetään poistaa sen kehitystä hidastavaa eliittikulttuuri -kylttiä, mutta ainakaan tällaisilla esityksillä ei laajempien joukkojen suosiota saavuteta. Kun yhtenäistä, nautittavaa laulupuolta ei pyritä luomaan ja musiikin kustannuksella lisätään puhuttuja vuorosanoja, voisi silloin odottaa edes mielenkiintoista librettoa, mutta sekin jäi tässä oopperassa mitättömäksi ja tyhjäksi. Tyydyttiin esittämään hajanainen kuva muutamasta ihmisestä, pankkivirkailijamiehestä, lähiövaimosta sekä tämän entisestä kouluheilasta, joka mielisairaalasta lähettämillään kirjeillä erkaannutti aviopuolisoita toisistaan entisestäänkin. Jos olisi pyritty kuvaamaan vain ihmisten vieraantumista toisistaan olisi aihe pysynyt vielä realistisena ja siten merkityksellisenä, mutta mielisairaan helvettimatkan kuvaus katkaisi senkin korren.

Melkein ainoa mielenkiintoa herättänyt seikka oli, että orkesterin lisäksi soitti myös popyhtye, minkä mahdollisuudet rapisuttaa aitioiden kultakoristuksia olivat kuitenkin valitettavan rajatut.

Pääosien esittäjät: Pirkkoliisa Tikka ja Eero Erkkilä suoriutuivat vaikeista laulu-osuuksistaan kiitettävästi, joten laulajien taitoa ei voi moittia esityksen huonosta menestyksestä, ooppera vain oli väärä.
PIRKKO MOISALA

 

> Ks. myös:
-         Intro / Tammikuu 1971 (Seppo Heikinheimo -haastattelu) -
          Vexi Salmi & Veikko Vatanen: Satasella solvauksia

> Ks. myös Heikinheimo-juttu: KBB-tekstit: Seppo Heikinheimo 1977