Uskontomietteet X 1987-97

- Jos minulle näytetään kuolema etukäteen, on varmaa, että se on pahan työtä, pahan mielen oma luomus, koska se ei anna enää valinnanmahdollisuutta! Hyvä ei koskaan anna tällaista ennustetta. Siis pahatkin ennustukset ovat pahan itsensä merkki. Juuri ne itse osoittavat, että täytyy olla olemassa toinenkin tapa ajatella, joka laukaisee umpikujan. Juuri tästä syystä kaikki pahat ennustukset eivät toteudukaan. Siitä me tunnistamme hyvän olevan voitolla, selvinneen voittajana.

- Mitä tästä opimme: Ennustusten toteutumisprosentista näemme, mikä on sen hetkinen maailmantilanne, kumpi on voitolla - hyvä vaiko paha. Kaikki mitä Raamattu sanoo lopun ajan merkeistä on paholaisen työtä!

- Ja kuitenkin siellä joukossa on jotain, joka on totta - rakkaus. Ja siksi mukanani tällä matkalla ollut Raamattu ei ole pystynyt tuhoamaan minua. Jokainen toteutumaton ennustus kuvaa sitä, kuinka joku on onnistunut rakkaudellaan pahaan kukistamaan sen! Tämä hulluuksien hulluus.

- Ketä ovat ne, jotka ovat tajunneet tämän symboliikan? Miltä ajalta nuo yin-jang -termit ovat peräisin? Ovatko ne hyvyyden hätähuuto pahuuden keskellä? Kuka oli se, joka pani alulle lähetyskäskyn: Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetus-lapsikseni, niin ettei kukaan, joka minuun uskoo, hukkuisi, vaan pelastuisi ja että heillä olisi iankaikkinen elämä.

- Onko tuossa totta se, että nyt ymmärrämme, mitä on iankaikkisuus? Loputonta, loputonta syvää kahden voiman taistelua, joka alkaa alkeishiukkasesta jatkuen galakseihin ja jossa ihmispoloinen rimpuilee yrittäen päästä irti elämän pyörästä näin jouduttaen omaa kuolemaansa. Heti kun hän tietää, hän tulee kuolemalla kuolemaan. Niin kauan kuin hän ei tiedä, on hänellä elämän portit avoinna. Ja minä olen sanonut ja hokenut: Me emme tiedä, me emme tiedä. Meillä on vain usko. Heti kun tiede tietää, se on rakentamassa kuoleman valtakunnan perusmuuria. Eihän kirkkokaan usko, koska se tietää! Mutta se naamioi tietonsa ja nimittää sitä kaunistellen vaatimattomasti uskoksi. Kun tiede tajuaakin olevansa todella vain uskoon perustuvaa, se alkaa siirtää vuoria. Mutta sitä ei kestä kauan, sillä usko muuttuu jälleen pian tiedoksi, kun elämänpyörä on pyörähtänyt puoli kerrosta. Ja näin ikuisuus jatkuu ja jatkuu. Ja minä elän ikuisesti. Kaikkeudessa. Minä olen alku ja loppu, Alfa ja Omega. Mies ja nainen, taivas ja helvetti. Minä olen kaikki, koska itse olen itseni vastakohta. Mutta näin ei tule olemaan aina ja iankaikkisesti, vaan välillä minä olen taas itseni - vähän aikaa. Ja sitten minä taas katoan, käännyn vastakohdakseni, jotta ikuisuus jatkuisi ja elämä säilyis

- Olin kulkenut tieni päätökseen hyvän ja pahan tuolle puolen. Voi näitä vaellukseni harharetkiä! Ellen olisi niitä kaikkia kulkenut, olisin jättänyt taakseni epäpuhtaan ajan tunnelin ja valinnut sillä tavoin väärän tien, joka on oikea vain silloin, kun se on kuljettu , arvioitu ja lakaistu puhtaaksi. Ja minun on tehtävä silloin tällöin matkoja alitajuntani tunneliin, jotta tarkistaisin, että tieni on puhdas.

- Kuolemanpelko syntyy siitä harhasta, että se olisi ennalta määrätty, yksilön itsensä voimatta vaikuttaa siihen lainkaan. Ja hän salaisesti ymmärtää, että se on väärin. Ja hänelle jää elämänhalu huutaa se vääryys ulos. Miksi se sitten on väärin? Siksi, että hän itse on myös vaikuttamassa omaan tulevaisuuteensa ja siten myös omaan itsetuhohaluunsa. Ja näin on kuoleman valta voitettu. Se ei ole ennustus vaan elämän laki. Kuolemanpelko johtuu ennustetusta kuolemasta, joka on oman alitajunnan salainen sairas toive. Kun yksilölle jää valinnanvapaus itse olla mukana vaikuttamassa siihen, kun hän tiedostaa sen, hän vapautuu tuosta pelosta.

......

- Hedelmistään puu tunnetaan. Suurmiehen ulkonainen asema maailmanhistoriassa ei osoita mitään muuta kuin hänen sairautensa laadun ja voiman. Jos hän ei sorru, on hänen uurastuksensa palkka hänen itsensä luomasta harhasta. Oliko Jeesus heistä kaikkein suurin? Ja kun hän oivalsi, oli jo liian myöhäistä.

- Harhat opettavat enemmän kuin totuus, koska ne joskus paljastuvat. Mutta totuus ei pala tulessakaan. Siksi se onkin itse Lucifer.

- Minä hullu luulin olevani läpikotaisin hyvä. Siksi minulla oli rohkeutta antaa toisten lopulta katsoa itseni läpi - oltuani lähes 30 vuotta sulkeutuneena. Ja se auttoi minua kestämään, näkemään läpikotainen pahuuteni. Näin on käynyt monelle, mutta minä jouduin siihen kirjaviisaiden maailman ja ihmisen aatteiden tuntemisen vastuulla varustettuna. Ja sen mukainen oli tieni. Enkä sittenkään olisi selvinnyt siitä ilman lähimmäisteni sokeaa rakkauden ja vihan voimaa. Selvisin terveenä.

- Jos Jumalalla on suunnitelma, niin sekin on vain suunnitelma, sillä ihminen pystyy ja voi toiminnallaan rikkoa sen - joko tekemällä syntiä tai myös rakastamalla Jumalansa enemmän kuin mitä on "pyydetty". Mutta silloin Jumala ei enää olekaan Jumala jossain ihmisen ulkopuolella vaan sisässä. Vain siten jumaluus voi kehittyä - ihmisen kokemusten kautta. Ehkä Saatanaa tarvitaan avuksi juuri tähän työhön, sillä Saatanallakin on mahdollisuus laajentaa tajuntaa johonkin suuntaan.

- Jos Jumala loi alussa maailman, niin maailma ei loogisesti voinut vielä panna vastaan, koska oli olematon. Eli Jumala loi siis harhan, joka on merkki siitä, että hän oli jo silloin synnin, hybriksen vallassa! Myöhemmin hänen on täytynyt katua tekoaan. Miten hän katuu? Loi ihmisen, joka pystyi antamaan hänelle anteeksi ja auttamaan hänet itsensä oikealle tielle: rakastamaan myös "syntiä", hyväksymään oman tekonsa nuoruuden hairahduksena ja parantamaan tapansa. Ehkä hän uudistaa työnsä joskus toisissa olosuhteissa. Ja silloin emme voi enää olla varmoja, oliko sekin virhe.

- Jumalan omat Juudaksen sanat olivat: Minä olen se. Siksi Juudaksen piti ruumiillistua ja paljastaa Jeesuksen salakavaluus, se, että Jeesuskin olisi harhan vallassa jossain suhteessa. (Tämä on tietenkin mielikuvitukseni selitys.)

- Määrittelemällä itsensä yksiselitteisesti Jumala loi välittömästi oman vastakohtansa. Vasta ymmärrettyään asian, nuo vastakohdat sulivat ykseydeksi eläen liitossa toistensa kanssa. Taivaan ja helvetin avioliitossa. Mutta se on hänen tarinansa, ei minun. Minä kerron vain oman tarinani. Sen minkä minä itse olen elänyt.

17.7.87 Falun         - "Minä olen tie, totuus ja elämä..." Teitä on monia. Suurin totuus on: Totuutta ei ole. Elämä taas syntyy kuoleman pelosta, tai... tietämättömyydestä. Totuus on se paholainen, joka pitää tien elämässä kiinni. Ja taas vanha peikko - filosofointihaluni - yllättää minut itse teossa. Olenpahan kulkenut tietäni ja todennut, että TAO, keskitien kulkija on juuri se, joka humalassa harhailee tien laidasta laitaan aaltoliikkeen tavoin. Vain hän voi täten päästä suoraan elämällä, ainoastaan mutkitellen kulkemalla. Jos hän alkaa kulkea suoraan, on hän kone, tai sitten hänen elämänsä päättyminen näkyy aivoaalto-filmin oikenemisena. Hän on alkanut kulkea suoraan (kuoleman tavoin?). Ja se polku on todella kaita. Siinä ei ole varaa horjahdella. Se on elämän viimeinen shamaanimatka "miesten miekkojen teriä, naisten neulojen neniä". Ja siihen täytyy olla valmistautunut huolella.

- Jumalan piti luoda maailma, koska hänellä oli kiihko todistaa itselleen olevansa Jumala. Eihän kukaan olisi sitä muuten uskonut. Ja hänen jumaluutensa päättyi tuolla ensimmäisen teon hetkellä. Hän oli itse riippuvainen maailmasta sekä niistä, joille piti todistaa...

- Ei mikään, ei mikään teko ole paha sinänsä, objektiivisesti, vaan se sisältää kaikkien mahdollisten moraalisesti erilaisten päätösten koko kirjon. Ja näin elämän arvaamattomuus säilyy. Ennaltamääräämisoppi kuvaa ihmisen oman halun historiaa. Ja siitä on voitava vapautua. Mutta sillä vapautumisella tulee olla suunta. Ja meidän vallassamme on valita itse se suunta itsellemme. Siinä on tahdonvapauden peruspilari. Mutta se edellyttää, että kaikki, kaikki on voitava tulkita kahdella eri tavalla. Muutoin se on mahdotonta. Me tarvitsemme myös mahdollisuuden, että Pirullakin on oltava oikeus lukea Raamattua. Sehän  on koko lähetystyön päämäärä. Mutta ei ole meidän hallinnassamme, päätettävissämme, jos Piru tulkitsee Raamattua niin kuin minä, päinvastoin... kunnes avullamme (?) tulee eräänä päivänä toisiin ajatuksiin. Vain tällä tavalla elämän henki pysyy meissä, emmekä enää palaa takaisin tietokoneasteelle, ulkopuolisen tahdon sokeiksi tottelijoiksi, vaan opimme ajattelemaan itse. Ja se on niin suuri arvo, että tilapäisesti meillä on jopa oikeus estää itse ajattelu hetkeksi niiltä ihmisiltä, joille annamme opetusta tuohon päämäärään pääsemiseksi silloin, kun huomaamme, että se on mielestämme ainoa mahdollisuus pitää hänet itse-ajattelun tiellä jatkossa. Silloin kun hän on kaaoksessa ja yrittää vaikkapa riistää meiltä itseltämme elämän. Mutta tarkkana, valppaana meidän pitää olla jokaisen oman ratkaisumme kohdalla. Ei koskaan tiedä olevansa valmis. Ei koskaan.

- Minä olen siis "hyvä paimen" tässä asiassa. Muttei kukaan enää tiedä, en edes itse, olisinko enää valmis antamaan henkeäni lammasten edestä. Sen historia on minulle opettanut. Ja kun historia on minua opettanut, olen valmis myöntämään, että ilman Jeesuksen erehdystä en olisi tällä tiellä. Silloin se oli hyvä teko, mutta elämä on kulkenut sen ohi. Ei kukaan tiedä, onko se enää toista kertaa hyvä teko. Se voi olla pahuuden ilmentymä, puhtaan itsensä Jumalaksi korottaneen marttyyrin viimeinen hätähuuto sen puolesta, että häntä viedään, ettei hän itse vie itseään. (???)

- "Usko, toivo ja rakkaus... mutta suurin niistä on rakkaus..." Rakkaus mihin? Olemattomaanko, olipa se sitten yksi- tai kaksisarvinen tai sarvettomaksi naamioitunut tai leikattu. Olematon kuuluu ulkopuolellemme. Jos koemme jumaluuden meistä erossa olevana, on kysymys väärästä Jumalasta, koska oikea Jumala on vain sisällä, meissä itsessämme. Silloin se vasta voi sanoa: Minä olen. Ja kun Se on siellä sisällä, vasta silloin voimme kokea ja tuntea ykseytemme kaikkeuden kanssa. Kun olematon on meistä erossa, se hallitsee meitä. Mutta kun löydämme sen itsessämme, opimme itse hallitsemaan sitä ja voimme sanoa myös itse kuuluvamme jumaluuden joukkoon.

- Yöllä klo 22.         - Heti kun Jumala jää ulkopuolellemme, sillä on taipumus käskeä meitä. Ja me alamme pelätä tottelemattomuuttamme. Eikö jo olisi aika alkaa kypsyä kantamaan vastuuta itse? Ja ottaa Jumala... ja paholainen... sisällemme ja pitää itse huoli siitä, että ne työskentelevät oikeassa suhteessa.

18.7.87 - aamulla klo 05.32.                 
- Jeesus ei hyväksynyt Saatanaa, ja se oli hänen keskeneräinen totuutensa (anti-tunnustekonsa!). Hän ei tajunnut Saatanan tulevan itsestään.

- Ja nyt kun läksin kävelemään Falunin kävelykatuja... - niin heti aluksi... - nyhtäisi kaksi humalaista minut kadun muusta joukosta erilleen huutaen: "Hei sinä uudestisyntynyt Jeesus. Oletko Saksasta?" "Ei, vaan Suomesta!" vastasin minä, siemaisin tarjotusta oluttölkistä tilkan ja jatkoin matkaani kirjoittamaan tämän muistiin.

19.7.87         - Ei ole abstraktia totuutta - muuta kuin niille, jotka siihen uskovat ja (jotka) käyttäytyvät sen mukaisesti. Totuus on minulle tästä lähtien kaksipuolinen, kaksiselitteinen (eikä abstrakti vaan...) So. Tämän totuuden julistajan suhde ympäristöönsä ja ympäristön suhde totuuteen, so. sen julistajaan. Totuus on teko, ei abstraktio. Ja teko on kaksiselitteinen... mutta vain niille, jotka näin ajattelevat - ei muille. Ja käytäntö osoittaa, mikä näistä teistä on oikea, johtaako se vihaan vai rakkauteen. Ja jos johtaa toiseen nyt, niin entä lopulta, aikojen kuluttua... Ja näin elämän pyörä rakentuu uutta huomista kohti. Se mikä lyhyellä tähtäyksellä näyttää pahalta, koituu pitkällä tähtäyksellä hyvän voitoksi. Se mikä nyt tuntuu hyvältä, sisältää pahan siemenen, joka kasvaa huomenna.

- Ei hyvä voi olla loputtomasti voitolla. Ei! Sen tulee olla entrooppisessa tasa-painossa pahan kanssa - täsmälleen samoin, kuin olen näyttänyt leudd-analyysin jälkeen tekemässäni elon, ajan pyörässä!

- Ykkösen ja nollan, plussan ja miinuksen sijaan vain asetetaan käsitteet hyvä ja paha. Ennemmin tai myöhemmin tasapaino palautuu. Jos sävellys loppuu johonkin, loppuu se pieneen yhden-kahden yksikön epätasapainoon, joka osoittaa, että sävellys ei vielä ole kuollut, vaan että sillä on tarve jatkua... ajassa syvyyteen kiertyvänä spiraalina, jonka yhtä kierrosta symboloi ympyrä, elämän pyörä. Siksi paha on korvattava hyvällä ja hyvä pahalla mahdollisimman nopeasti, jotta sävellys olisi valmis loppumaan, päättämään elämänkaarensa milloin tahansa, jos ja kun kuolema yllättää vaelluksen.

- Lentokoneessa Borlängessä: Minusta on tullut psyykeltäni tavallinen ihminen. En pysty enää havittelemaan mitään muuta kuin mitä tavallinen ihminen havittelee: läheisiä hyviä ihmissuhteita. Se mitä teen, on vain työtäni, joka saattaa ulottua maailman ääriin - samalla tavoin kuin lentäjä tekee työtään. Tajuan, että "hyvän" tekeminen saattaa synnyttää kateutta, katkeruutta, vihaa ja mustasukkaisuutta yhtä hyvin kuin "pahan" tekeminen saattaa olla opetus, vakka hintana olisi ihmishenkiä kuten toisessa maailmansodassa. Ihmiset eivät vain ole oppineet vähemmällä.

20.7.1987         Saunaniemi.
- Jos "minät" ovat ristiriidassa, niin tietoinen minä kieltää alitajuisen "kolmesti". Ja kieltäminen on valehtelemista. Ja valehtelijan luku on "7" Ja paholaisen luku on kolmesti kieltäminen, kolmesti valehteleminen. Kuka on tunnetuin edustaja? Raamatun Pietari, joka kolmesti kielsi Jeesuksen, kun sen sijaan Juudas vain kertoi totuuden - kylläkin rahasta, mutta hirtti sitten itsensä.
(30.6.2011: "Tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani...")

21.7.87         - Ei hyvä paimen anna henkeään lammasten edestä - muutoin kuin jossain äärimmäisen erityisessä tilanteessa. Se joka mekanistisesti hokee tuota raamatunlausetta, on sokea paimen, jota lammaslauma ohjaa. Hänellä täytyy olla myös terve itsesäilytysvaisto... niin kuin hyönteisillä, jotka edustavat itikoiden tavoin puhdasta elämänhimoa.

22.7.1987      - Syntymäpäiväni aamuna klo 06.30 - 07.00.
- Ja niin kauan kuin on elämää, on vuorovaikutus ja siihen liittyvä ymmärtäminen vielä teoriassa mahdollista. Ja se ylläpitää toivoa. Epätoivo pakottaa tappamaan, mutta johtaa myös vääjäämättömästi itsetuhoon, koska systeemi vihdoinkin tajuaa oman elinkelvottomuutensa. Kuolleiden ja kuvien kanssa ei voi harjoittaa elävää vuorovaikutusta. Ne ovat parhaimmillaan vain oman minän peili! Narkissos ihastui omaan kuvaansa ja Jeesus kauhistui sitä korkealla vuorella. Ilmarinen takoi vaimon kullasta ja Muhammed käski monien muiden uskontojen tavoin hävittää kaikki kuvat. Tarustomme ovat täynnä näitä salattuja vertauksia. Sillä kuolleet ja kuvat kuuluvat yhteen...

- ...Nyt ymmärrän, että "Viiden viisauden lama" sittenkin melkein oli muodostumassa ...minun elämänkuvauksekseni. Mutta nyt minä olen sanoutunut irti myös sen kirjan ennustuksista, koska ne eivät antaisi minulle valinnanmahdollisuutta. Kirja kiinnosti minua, koska alitajuntani samastui tuohon lamaan. Samalla kirja on paljastus siitä, mikä Tiibetin buddhalaisuudessa on pielessä: valinnanvapauden puute kohtaloon alistuttaessa. Ja juuri se sitoo myös uskonnolliset johtajat elämänpyörään ja sitä kautta maalliseen karmaan. Sitoo, kenet sitoo...

23.7.87         - Niin kauan kuin "Jumala" on  ulkopuolellamme, me olemme hänen käskyjensä kahlehtimia so. omien saavuttamattomien alitajuisten tai tietoisten ihanteidemme vankeja. Saamme jatkuvasti huonon omantunnon siitä, ettemme pysty toteuttamaan noita ihanteita. Tämä on kehäpäätelmä! Yritämme vain noudattaa ulkopuolelta tulevaa käskyä uskoen sokeasti sen oikeutukseen sen sijaan, että etsisimme noita käskyjä sisästämme. Ja kun etsimme, niin lopulta löydämmekin ne sieltä. Tämän jälkeen emme voi olla noudattamatta "ainakin enimmäkseen" omantuntomme ääntä. Tiedämme, että jokainen päivä voi olla viimeisemme. Tuo voima onkin nyt sisässämme eikä ulos erilleen meistä projisoimamme, "keskeneräinen" ihanne, jollaisen Raamattukin niin selvästi kuvaa.

- Jokaisen ihmisen olisi löydettävä jumaluus oman itsensä sisältä. Niin kauan kuin se on ulkopuolella, se käskee pelon voimalla. heti kun ihminen luottaa omaan oman-tuntoonsa muita sokeasti kuuntelematta, löytää hän rakkauden ja ymmärtämyksen itsensä sisältä. Ja "Jumala" siirtyy hänen sydämeensä asumaan. Näen "Jeesuksen roolin" keskeneräisyydestä - ehkä paremminkin ristiriidasta - aiheutuvat itsetuhon ainekset. Tietenkin kysymys on myös tuon aikakauden ihmisten keskeneräisyydestä. Hän oli rakastunut Mariaan, joka säilytti neitsyytensä, mutta Jeesus... oliko hän omien "tunnustekojensa" kahleissa? Pakotettu näyttämään voimansa rakkauden sijasta... En tiedä. Tiedän vain, että shamanismissa päämääränä on lisävoiman jatkuva hankkiminen, mahdollisimman monen hyvän apuhengen hallitseminen (ja mustassa magiassa päinvastoin). Mutta se osoittaa vain ihmisen alitajuista halua selvitä todellisuudesta muita suuremman voiman avulla, halua hallita ja siten selvitä kamppailusta. Niin kun ennustukset hallitsevat meitä. Samoin ihanteet menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa. Mutta suurin voima ei ole hallitsemisessa eikä käskyvallassa vaan ymmärtämisessä ja sen mukana syntyvässä lähimmäisenrakkaudessa! Se on yksin kaikkia muita voimia suurempi. Mikään voima ei pysty sitä voittamaan, koska sen voima tulee olemassaolon syvimmästä lähteestä. Sitä ei kiinnosta sellainen tulevaisuuden tietäminen, joka antaisi etuaseman muiden hallitsemiseen, vaan se käyttää saamansa ymmärryksen myös lähimmäisten hyväksi.

24.7.87         - Lause "Tapahtukoon sinun tahtosi eikä minun" osoittaa, missä suhteessa Jeesus oli keskeneräinen. Voima oli vielä tällöin erossa hänestä, hänen  ulkopuolellaan ja hän itse altistui muualta ohjattavaksi. Eikä hänen marttyyri-kuolemansa ollut pudas sattuma näin ollen. Tuo lause paljastaa, miksi Jeesus epäonnistui, osittain.

- "Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä." Tietenkin näin, koska jumaluus ei ole täällä eikä tuolla muutoin kuin silloin, kun se on ulkopuolella eikä sisällä ja osoittaa siis väärää jumalaa. Oikean jumaluuden kanssa pitäisi lausua oma nimensä tai sen nimi, jolla ei voi olla nimeä, koska on kaikkialla mutta on silti, juuri siksi näkymätön meille.

- Ei Jumala ole hyvä ja Sattuma paha, vaan "Jumala" on samalla sokea sattuma, joka noudattaa omia kaikkeuden tason symmetriasarjojaan. Näin varmistuu, että kaikki mahdollisuudet tulevat testattua. Ja se juuri on elämää ylläpitävä perusvoima.

30.7.87         - Milloin me opimme ymmärtämään, että rakkaus ja viha - nekin - kuuluvat yhteen. Ne molemmat ovat meissä ja ne molemmat voivat opettaa, jos vain osaisimme lukea. Niin kuin itsekkyys ja epäitsekkyys. Viimeiseksi itse haluaisin enää olla puhtaan, epäitsekkään rakkauden edustaja. Silloin minun paikkani ei olisi enää täällä vaan "tuonpuoleisessa", näkymättömänä, persoonattomana voimavirtauksena, ei enää ihmisenä.
- Ja tärkein asia... on se, jonka tunnen olevan tärkein elämänohjeeni: Ei kukaan meistä yksin ole syyllinen, mutta ei kukaan meistä yksin ole myöskään hyvä, parempi...

8.8.87    - Ja tämä on se avioliitto: Jumalana on aina se, mitä jumalanpalvelija itse ei ole!!!
- Kunnes tulee synteesi päivä ja palvelija huomaakin olevansa itse Herra. ja näin tulevat sitten osat vaihtumaan - päivittäin - ei pakosta vaan vapaaehtoisesti, jotta entropian laki toteutuisi... Niin kauan kuin emme tunne tätä elämän lakia, olemme sen orjia. Emme tiedä, mitä me teemme. Mutta tuomiopäivänä me nousemme orjuudesta vain huomaamalla itse olevamme laki. Ja sitten orjuus-laki -pari alkaa aaltoilla meissä ja elämä lähtee sykkimään. Orjina pysyessämme olemme kuolleita, tahdottomia olioita, ja vastapuoli on jossain muualla, ulkona, niin kuin Raamatun Jumala on tähän asti ollut meidän yläpuolellamme, ei sisällämme.

- ...Eikö jo riitä se, että olen uinut Tuonelan virrassa paloiteltuna ja jälleen kokoon kasattuna ja selviytynyt setä takaisin, hyväksynyt saatanallisuuden takana olevan jumaluuden ja jumaluuteen naamioituneen Saatanan siten, että molempien sisällä on välähdys ihmisyyttä; ymmärtämystä ja ymmärryksen kaipuuta!

9.8.87     ...Sinä olet myötävaikuttanut siihen, että rakastan sinua. Ja tästä suhteesta pulppuaa tämä loputon tarpeeni luoda. Ja kun ei voi sitä fyysisesti naisena tehdä, yritän järjestää jo olemassa olevan kaaoksen uuteen muotoon, siten että siitä tulisi uusi henkinen luomus, uusi maailmankuva, jota tarvitsemme, jotta kuoleman valta vähitellen väistyisi elämän säilyttämisen varjoon. Sinä olet se "jumala", joka puhallat minuun, "mieheen", Adamiin, elämänhengen!

- Miespuolinen jumala voi luoda vain henkisesti elävää, mutta fyysisesti kuollutta. Siksi tarvitaan myös naisjumalia. Heidän tehtävänsä on luoda fyysisesti elävää, mutta henkisesti "kuollutta"... Mitä se tarkoittaa, koska se näyttää sisältävän arvoväritteen? Henkisesti "kuollut" on toistoa, tuttua informaatiota, turvallisuuden hakeutumista ja sitä tietä perittyyn, koettuun nojautumista harhoiksi osoittautuvien yksittäisten tutkimusretkitietojen sijasta.* Ei se ole jotain "alempiarvoista" verrattuna miehen luomukseen, joka kenties elää, mutta ei tämänpuolisessa. Sen luomuksen kanssa ei voi rakastella fyysisesti. Ja se on kuitenkin täällä olomme lähtökohta, joka on edellytyksenä elämän jatkumiselle näkyvänä.
[4.12.2013: *Myöhempien aikojen "ryhmäidentiteetti"-termini.]

10.8.87         - Antaminen ja ottaminen ovat itseidentiteetin muotoja (5.7.2011: rakennusaineita?).
- Ja jumalana on aina se, mihin itse vähiten kyetään. Ottavassa kulttuurissa ovat almujen antaminen, hyväntekeväisyys ja kehitysmaa-apu korkeinta moraalia, korkeinta jumaluutta edustavia haaveita. Antavalle kulttuurille tällainen apu on pahinta, mitä sille voidaan tehdä, sillä se itse haluaisi antaa. Ottavalle kulttuurille puolestaan - esim. sodassa - antautuminen ilman vastarintaa on halveksittavin mahdollinen teko. Missä sodissa antautujia on rangaistu kaikkein kovimmin?

- Onko niin, että antavan kulttuurin tunnusmerkki, saavuttamaton ihanne on neitsyt ja vasta toisena se, mikä voidaan saavuttaa - hedelmällinen maaäiti? Tosiasia on ainakin, että ottavan kulttuurin eräs jaloimpia ihanteita on "antaa henkensä", "kuolla maansa puolesta". Tämä palapeliasetelma näyttäisi selittävän lukuisia ilmiöitä yhdestä teoriasta käsin.

-  Antaminen ja saaminen... tyrkyttäminen ja poisottaminen. Informaationkulun variaabelien määrä laajenee käsissä valoaallon tavoin tuhatkertaisiin potensseihin, koska jokaisella vastakohtaparilla on myös "miinusmerkkiset" vastakohtansa, negatiivinen merkityksensä niissä tilanteissa, joissa informaatio ei mene perille.

19.8.87 klo 07.
- Esim. Puheeni "Kiusaajan kohtaamisesta" jäi vaille pääasiaa: sitä, että hyvän ja pahan näkyvä erottamiskyky juontaa juurensa jo Raamatun selvimmästä ja eniten kouluissa siteeratuista kohdista! Ja siinä lepää koko länsimaisen ajattelun eettinen perusta. Ja kommunismi on yhtälailla hyväksynyt sen moraalimme ohjeeksi.

- Kirkon moraali perustuu tietoon hyvästä ja pahasta Aatamin ja Eevan kehityskertomukseen perustuen. Eikä kirkko huomaa, että Jeesus oli keskeneräinen luullessaan Saatanan olevan itsensä ulkopuolella, toisessa ihmisessä, ei minussa (itsessäni). Tai sitten asian kirjanneet ihmiset eivät ymmärtäneet koko kertomusta tai tietämättään väärensivät sen reaalitodellisuuden ymmärrettävälle kielelle, "konkreettiseen" muotoon.
(12.7.2011: Entä Paratiisin käärme - ulkopuolinenko?)

- Ja minä kirjoitan kirjan, koska olen kokenut sen itse; sen, että Raamattu on puolillaan paholaisen sormenjälkiä, tai epäaitoa, vielä paremmin naamioitunutta epäitsekkyyttä, so. toinen puoli ns. epäitsekkyydestä. Ei - vaan niin, että ei tehdä eroa terveen itsekkyyden ja yli-itsekkyyden välillä, niin kuin ei epäitsekkyydenkään kaksien kasvojen suhteen.

- Yrittäessään asettaa pahan itsensä ulkopuolelle, toisiin ihmisiin, heidän ominaisuudekseen, ihminen myös erottaa  Hyvän itsensä ulkopuolelle, Jumalaksi. Näin on länsimainen kollektiivinen alitajunta kieltänyt itse itsensä ja sairastunut.

24.8.87         - Herää kysymys: Olenko ikinä oppinut "hyvästä" mitään? Olen. Olen ainakin oppinut tietämään mitä se voisi olla, mitä se voisi antaa. Mutta minulle tapahtunut "paha" on opettanut vähintään yhtä paljon - ymmärtämään, miltä toisista tuntuu, kun minä teen jotain - joko itsekkäistä syistä tai kun toinen ei ole teoistani mitään oppinut.

- klo. 06.50.         - Ja tiedän nyt, että rakkauden yläpuolella on vielä yksi, jota kukaan ei kykene täydellisesti toteuttamaan; lähimmäisenrakkaus, johon koetan nyt itseäni kouluttaa.

- Ps. Se, että olen ollut sokko joissain asioissa, jotka muille ovat olleet itsestään selviä, on minun "karmani". Ehkä minulla puolestani on jotain sellaista, jota voin antaa muille. Ehkä sitä tulee, jollei sitä vielä ole. Jos ei muuta, niin ainakin yritys löytää hyvän ja pahan juuria huomatessani Jeesuksen "keskeneräiseksi" sijoittaessaan vuorella "Saatanan" itsensä ulkopuolelle, vaikka itse houkutteli olemuksellaan sanat tuon toisen suuhun. Ei halunnut uskoa, että "paha" olisi hänen itsensä sisällä. Ja siitä päivästä lähtien - Aatamin ja Eevan kertomuksen tukemina - länsimaat ovat tienneet, kuka on hyvä ja kuka paha. Se on voitu osoittaa - niin kuin meille koulussa. Ja me olemme uskoneet siihen. Ja se on tuhonnut minunkin avioliiton. Tietämättämme.

27.08.1987, klo 08 tienoilla herätessä.        
- Kaikessa mitä teemme / emme tee, on puolet mahdollisesti hyvä ja toinen puoli pahaa, jos huomioimme myös teon kohteiden käsityksen, nyt ja joskus!

- Kaikessa mitä teemme, on puolet mahdollisesti omaa tekoamme, mutta toinen puoli ympäristömme tekoa, so. me vain reagoimme automaattisesti (siihen)!

- Kaikessa mitä teemme, on puolet vastausta ympristölle, mutta samalla kuitenkin myös kysymystä!

- Teko on sekä syy että seuraus - puoliksi. Syynä se on kysymys tulevaisuudelle, mutta siinäkin vain puoliksi syy, koska ympäristöllä tulee olla halu vastata. Seurauksena se itse on vastaus menneisyydelle, reagointi ymäristön joskus ennen esittämiin kysymyksiin.

- Tämä motiivimahdollisuuksien moninkertainen pällekkäiskudos on niin moni-mutkainen, ettemme ikinä kykene arvioimaan, kuka on tehnyt jotain ja mikä on teon merkitys. Me vain hahmotamme meille opetettujen menetelmien mukaan. Ja jopa tuosta hahmotustavastakin puolet saattaa olla omaa, itse opeteltua.

30.08.1987, klo 06.50.
- Tämän syvemmälle ei enää voi mennä ihmisen hyvyyden ja pahuuden, itsekkyyden ja epäitsekkyyden erittelyssä. Varsinkin kun muistetaan, että samanaikaisesti vallitsee vähintään kaksi todellisuutta - sinun ja minun - ja että ne todellisuus-käsitykset voivat olla keskenän ristiriitaisia: Sen minkä toinen näkee hyvänä, voi toinen samalla hetkellä nähdä pahana. Ja että lisäksi jokainen ulkoinen tekomme sisältää mahdollisuuden olla hyvän tai pahan hallitsema - ilman, että sitä voi ulospäin heti nähdä. Sen "totuus" paljastuu vasta myöhemmin. Eikä senkään merkitys ole absoluuttinen: se voidaan teon kohteen sisimmässä aina kääntää vastakohdakseen.

31.8.87 klo 02.         - Yöllä kahden maissa. Hyvän tekeminen toiselle - riippumatta sitä miten hän siihen reagoi - on toisen pitämistä esineenä, leluna - ei ihmisenä. Tällä tavalla pahan tekeminen kuuluu elämään. Hyvän tekeminen em. tavalla on toisaalta toisen alistamista oman hyvyyden alle tai sitten omaa konemaista jääräpäisyyttä. Pahan minän näyttäminen toiselle on arvokas kommunikaatiokeino.

- Se, että [yhteinen] kriisimme edelleenkin näyttää alkavan vasta lähdöstäni, asettaa tekojen ketjussa historian nollapisteen siihen. Juuri siihen - ei yhtään kauemmas. Minun tekoni oli siis ensimmänen "vapaan tahdon" osoitus. Ja se oli paha! Sitä ennen ei ollut tapahtunut mitään merkittävää - sinun mielestäsi. Minun mielestäni oli. Koska sinä et ymmärrä, mikä minulle oli tärkeää, aloitat oman ajanlaskusi vain tuosta sinua kohdanneesta teosta - ei niistä, mitkä minua olivat jo kohdanneet sitä ennen. Sinä et halua tunnustaa omaa tasavertaista syyllisyyttäsi. Sinä suostut keskustelemaan ...... taustalla olevista edeltävistä ongelmista vain siksi, että antaisit itsestäsi ulos sivistyneen, tasapuolisen kuvan! Et sinä edelleenkään välitä todella niistä edeltävistä syistä - niiden yhtäläisen arvon myöntäen, koska silloin joutuisit myöntämään raskaimman, oman yhtälaisen syyllisyytesi.

Illalla 31.8.1987 n. klo 18.21.
......

- Miksi minä jouduin kuolemanvaaraan?Koska löysin itsessäni itsekkyyttä - vielä nyt - siellä, missä luulin minulla olevan epäitsekkyyttä. Miksi minä epäitsekkyyttä hain itsestäni? Siksi, että olin lujasti ja vakaasti päättänyt ruveta rakentamaan tätä monessa mielessä elämäni tärkeintä ihmissuhdetta siten, että voisin taata ainakin omasta puolestani, ettei se ikinä enää rakentuisi valheelle eikä tulisi kariutumaan uudelleen samoihin virheisiin.

- Ja minun oli aloitettava se työ ruotimalla jokaikinen tekoni - onko sen voimana itsekkyys vai epäitsekkyys. Ja jokaikinen kerta löysin sieltä molemmat vaihtoehdot! Luulin hetken olevani paha läpikotaisin - pelkästään paha! Siksi minulle tuli hätä kertoa etukäteen, mitkä nuo kaksi vaihtoehtoista syytä tekooni olisivat, jotta vastaanottaja ymmärtäisi minun tekevän tekoni tietoisena sen mahdollisuudesta tulla väärintulkituksi.

- Olin vuorenvarma, että ... myös tekojeni voimat pohjautuvat vain epäitsekkyyteen. Ja sen paljastuminen harhaksi, omistushalun naamiotuneeksi muodoksi sai minut uudelleen hätään, koska en pystyisi ikinä olemaan täysin rehellinen. Miksi en? Siksi, että itsekkyys ja epäitsekkyys vaikuttavat samanaikaisesti jokaisessa teossani. Enkä voi ikinä olla täysin tietoinen siitä, kumpi niistä hallitsee tekoani. Näin ollen en voisi ikinä tulla ..."puhtaaksi...
(Ja toiseksi - olipa tekoni kuinka epäitsekäs tahansa, niin aina, aina jää myös mahdollisuus - vaikka pienikin - että te... tulkitsette tuon teon itsekkyyden pohjalta syntyneeksi!)

- Ennen kuin ymmärsin sen lopullisesti, oli minun tehtävä matka - tässä tietoisuudessa - niin syvälle omaan alitajuntaani, että se näytti todellisen voimansa - sen kuinka se tiedostamattani vaikuttaa tässä todellisuudessa - synkronismeina. Ja minä aloin pelätä sen voimaa. Samalla tajusin, että voin saada toisen tekemään alitajuntani haluamia tekoja ilman, että kumpikaan osaa sitä aavistaa. Luulemme niitä "omiksi" teoiksemme. Ja siksi minä en tiedä enää mitään yksityisestä syyllisyydestä.

- Tiedän vain yhteisen vastuun - vastuun siitä maailmankuvasta - yhteisesti hyväksytystä - joka lopulta tuottaa kaikki teot esille, näkyville. Ja sama maailmankuva sitten arvioi teot aloittamalla ajanlaskun ("nollahetken") teosta itsestään - ei sen piilevistä syistä...

- Minua pelotti sillä hetkellä, kun huomasin, että en voi enää kääntyä, lopettaa kesken tuota matkaa, joka päätyi pisteeseen, jossa huomasin olevani itse Saatana - omassa persoonassaan... ja seuraavassa hetkessä tajusin taas olevani Jumala, koska olin nähnyt täydellisen pahan. Enkä halunnut olla se - olin siis itse hyvyys. Ja seuraavassa hetkessä - kohta - sen, että sittenkin olin Saatana, joka oli naamioitunut Jumalaksi. Ja näin, että ihmiskunta pitää juuri sitä Jumalaa Raamatun Jumalana...

- En halua puhua siitä enempää muuta kuin sen, että tajusin kollektiivisen alitajuntamme Jumala-käsitteen raakileeksi - siten, että Jumala halusi pitää Saatanan ulkopuolellaan (niin kuin minä erosin sinusta, koska olin "hyvä" ja sinä "paha"), erossa, niin kuin Jeesus sanoi: "Mene pois..." jne. Myös meidän Jumala-käsitteemme on syönyt hyvän ja pahan tiedon omenan ja viisastuneena kielsi ihmistä siitä.

- Sinä olet syönyt. Minä olen syönyt. Me kaikki. Siksi me tiedämme jopa paremmin toistemme syyllisyyden kuin omamme...

- On olemassa tajunta siitä, että hyvän ja pahan tulee olla avioliitossa, ei erillään, koska ne ovat mukana jokaisessa teossa - usein naamioituneina toisikseen. Meidän tulee hyväksyä molemmat: sekä itsekkyys että epäitsekkyys, sillä vain ne yhdessä ylläpitävät elämää. Emmekä me enää tiedä, mikä on "hyvää" ja mikä "pahaa".
(- Nimitän "pahaksi" vain tekoa, josta kellään ei (vielä) ole kykyä oppia mitään! "Hyvästä" teosta ei opita ikinä. Sitä vain halutaan lisää.)

- Miten paljon rakkautta minulla olisikaan annettavana, mutta - tulevaisuudessakin - ne voimat tuhlautuvat vihan kiertokulun pysäyttämiseen joka puolella, heti kun en jaksa ottaa kaikkia "syntejä" kannettavakseni. Ja kuinka onnellisia te olisitte, jos sittenkin niin tekisin. Sillä se vapauttaisi teidät miettimästä omaa syyllisyyttänne. Kuka näin teki? Jeesus, joka todella sai ansaitsemansa kohtalon, koska ihmisten pitää itse selvittää oma osuutensa yhteiseen syyllisyyteen. Ei sitä tehdä toisten puolesta, mutta toisten avulla. (Toisen viha ei auta siinä, mutta rakkaus kyllä. Se antoi minulle sen rohkeuden...) Sillä vain pahennetaan, pidennetään toisen ihmsen pahaa karmaa. Mutta selvittämällä oma syyllisyytensä voidaan auttaa myös toisia löytämään omansa. Ja se on tärkeää, koska vain sitä kautta syntyy myös anteeksianto. Se todellinen. Yhteisestä syyllisyydestä.

- Samalla perusteella kuin löytäessäni itsekkyyden siemenen kaikkein jaloimmiltakin näyttävissä aikeissani, on luonnollista, että jokaiseen pahalta näyttävään tekooni sisältyy myös opetus, hyvä.

1.9.1987, klo 07.30.
- Ei ole kysymys itsekkyyden karistamisesta pois meistä, koska se ei poista mahdollisuutta, että muut näkisivät sittenkin tekomme tarkoituksen väärin. Kysymys on itsekkyyden näkemisestä ja sitä kautta sen saattamisesta sille kuuluvalle paikalle, tasapainoon epäitsekkyyden kanssa.

- Me emme saa edes haaveilla epäitsekkyydestä jonakin ideaalipäämääränä. Se tuottaa väristellyn kuvan - ei pelkästään itsestä vaan myös muista. Se on hyvän erottamista pahasta. Se tuottaa palvonnan ja itserakkauden (toisaalta) ja palvonta tuo mukanaan kaipauksen ja lopulta tuskan.

Klo. 11.45.         - Ei auta loppuun saakka, että tunnustaa syyllisyytensä! Ei ajanlasku ala siitä myöskään "syyllisen" itsensä osalta. Täytyy ymmärtää syyllisyyden tausta - se, miksi on syyllinen! Ja syyt ovat opitussa menneisyydessä, alitajunnan hyväksymässä ja omaksumassa maailmankuvassa. Ja kun ihminen ei tätä tajua, myöntää hän oman syyllisyytensä ja myös samalla ansionsa, mutta heijastaa tämän ajatusmallin myös toisiin. Uskoen, että hekin ovat vastuullisia samalla tavalla! Kaksi sokeaa toistaan taluttamassa... kylmässä maailmassa...

- Tästä syystä ihminen on ahdistunut. hän luulee, että syyllisyys on yksilöllistä - minun ominaisuuteni - ja että nähdään, milloin joku on vielä syyllisempi kuin joku toinen... teoista... ja ihaillaan ulkonaisten tekojensa perusteella jälleen - ansioituneita. Ja kuitenkin syyllisyys on maailmankuvassa, yhteisesti hyväksytyssä arvo-maailmassa. Ja siihen syyllisyyteen me kaikki olemme osallisia!

- Tämä on se lähtökohta, jonka avulla voin auttaa omasta puolestani ...toista näkemään, uskaltamaan nähdä oman - yhteisen - syyllisyytensä pohjaan asti - ilman, että se tuottaa uutta kärsimystä. Se tuottaa vapautuksen. Lakkaamme tietämästä syyllisyytemme yksityisissä teoissa, mutta opimme tietämään yleisen syyllisyytemme, ne perusarvot, jotka johtavat syyllisyyteen - haluamattamme - yksityisissä teoissa.

- Vapaudumme objektiivisesta syyllisyydestä myös siksi, että oman tekomme hyvyydestä/pahuudesta ei riipu se, miten vastaanottaja sen kokee. Yhteinen ymmärtäminen syntyy vasta yhteistyössä, oppimalla tunnistamaan ihmisestä, mitä hän tarkoittaa teollaan. Ja oppimalla kohdatuista "pahoista" teoista. Ja "epäilemällä" "hyviä"...

1.9.1987, illalla klo 19.00 - 19.30.        
- Nähdä ensin oma syyllisyytensä, yhteinen, tasa-arvoinen syyllisyys toisen kanssa. Taustalla yhteinen maailmankuva. Nähdä, mitä jää jäljelle, kun jokin teko estää elämän päämääriksi asetetut tavoitteet. Onko jotakin, joka ei riipu tästä itseen kohdistuneesta takaiskusta? So. onko tavoite ulkonainen, siis näkyvää toteuttamista vaativa, vai onko se sisäinen , suhteessa annettuihin eväisiin? Muista Victor Jaraa Santiagon stadionilla!

- Nähdä, onko "takaisku" todellinen? So. voiko siitä oppia, voiko sen kääntää "hyväksi" näkemällä, ette se voinut estää todellisen, tärkeimmän tehtävän suorittamista?

- Nähdä, että sekä itserakkautta että lähimmäisenrakkautta, itsekkyyttä ja epäitsekkyyttä voidaan toteuttaa - mistään kohtalosta riippumatta - kuolemaan saakka. Meillä on kaksi elämntehtävää!

- Ps. Nähdä, että alitajuntamme - tietämättämme - voi panna sanat toisen ihmisen suuhun, voi panna jopa teot toisen ihmisen käsiin. Siinä on lopullinen kuolinisku tiedollemme omasta hyvästä ja toisen (ihmisen) pahasta: Emme lopulta edes tiedä, kuka tekee! Alkaako se nyt ja loppuuko se nyt. Vai onko se osa ketjua. Tästä riippuu tuomiokykymme.

- Nähdä, että rakkaus/itserakkaus ovat mahdollisuuksina mukana jokaikisessä teossamme. Muut kantavat oman vastuunsa siitä, millaisiksi he sinun tekosi näkevät. Ja sinä kannat vastuun, millaisina näet minun tekoni sinua kohtaan.

- Nähdä, että itseidentiteetti (itsekkyys, itserakkaus) ja ryhmäidentiteetti (epäitsekkyys, lähimmäisenrakkaus) eivät ole itseisarvoja, vaan niiden tulee olla liitossa keskenään ("Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."). Alä siis aseta ketään ylä- äläkä alapuolellesi. Jos niin teet, jakautuvat nuo kaksi voimaa terveisiin ja sairaisiin muotoihin: syntyvät toiveet saada jotakin ja päästä eroon jostakin. Ja pelot, ettei näin tapahdu. Menetyksen pelon sisältävä rakkaus, omistushaluisuus on yksi näistä sairauksista.

04.09.1987         - Miksi me tarvitsemme vähintään kaksi todellisuutta? Koska yksi todellisuus on hahmo, ja sellaisena jonkun luoma käsite.  Ja tuollaisena tuo käsite säilyy, hahmona, kunnes menemme sen sisälle, mikromaailmaan. Ja silloin se alkaa jakautua. Ensin kahtia, sitten taas kahtia jne. Ja tuo kahtiajako tapahtuu aina osan yhä uudelleen jakautuessa ulkoiseen ja sisäiseen. Loputtomasti...

- Ja "kaksi todellisuutta" -käsite auttaa meitä ymmärtämään, että me elämme sekä-että -todellisuudessa joko-tai -todellisuuden sijasta. Yksi objektiivinen todellisuus on utopia vailla merkitystä, koska meidän käyttäytymisemme - siis tekojemme - perustana on aina subjektiivinen todellisuudenkuva - siis vajanainen -  ja sellaisena pakko hyväksyä, sillä se tuottaa lopulta tärkeimmän: teot.

- Voimme siis sanoa, että ihmisen käyttövoimana on lopulta sittenkin usko - ei tieto. Kun ihminen alkaa tietää, hän opettelee ensimmäiseksi tietämään hyvän ja pahan eron. Näkemään sen ennen kaikkea muissa. Ja uskoen vastaavasti muden voivan nähdä sen itsessään. Ja hänestä tulee "näyttelijä". Hän ei tee kekojaan sisäisen äänen ohjaamana, vaan sen, mitä muut hänen teostaan ajattelisivat. Tällä tavalla toimessaan ihminen ei teekään tekojaan "omilla voimilaan" vaan niillä voimilla, joita muut ihmiset häneen projisoivat - odottaen - hänen tekevän näin tai noin. Ja siksi hän ajautuu tekoihin.

04.09.1987         - Kun määrittelemme syyllisyyden, määrittelemme myös nollahetken, sen, mistä lähtien vapaa, vastuullinen teko alkoi. Motiivit ovat "lieventäviä asianhaaroja" - siltä osin kuin näemme ne. Mutta emme suostu näkemään nitä motiiveja, joiden pohjalla on yhteisesti hyväksytty maailmankuva, yhteinen tapa määritellä hyvä ja paha. Sen seurauksena emme pysty näkemään niiden suhteellisuutta, sitä, että väärässä ympäristössä hyvä teko loogisesti muuttuu "pahoja" seurauksia aiheuttavaksi. ...Ja tietenkin myös päinvastoin: "Hyvässä" ympäristössä "pahan" tekijä toteaa tekonsa tehottomuuden. Se kääntyy häntä itseään vastaan ja silloin hän itse oppii siitä. Teko kääntyykin hyväksi.

5.9.87         - Kokemus jakautuu aina kahtia, kahteen tulkintamahdollisuuteen - hyvään ja pahaan, koska ei ole mitään absoluuttista, objektivista hyvän ja pahan raja-aitaa. Siis: hyvä-hyvään ja hyvä-pahaan tai paha-pahaan tai paha-hyvään - riippuen siitä, katsotaanko sitä informaation lähettäjän so. tekijän kannalta tai vastaan-ottajan kannalta. Sanaparin ensimmäinen puoli on lähettäjän käsitys ja jälkipuoli vastaanottajan käsitys. Ja sitten nollapisteen, ajanlaskun alun siirto pykälän verran taaksepäin: tekijä tekee "paha-hyvä-hyvää"! Mitä se on? Sitä, että tekijän "pahana" motivaationa on esim. saada toinen "velkaantumaan" tekemällä hänelle sosiaalisten mittapuiden mukaan "hyvää", jonka toinen - erheellisesti - kokee hyvänä ja lankeaa ansaan. Viisas kokija taas kokee saman teon "paha (tekijä)-hyvä (kokonainen teko)-pahana (vastaanottaja)" huomattuaan ansan.

- Silloin hän oivaltaa tekijän tarkoituksen ja varoo häntä seuraavalla kerralla vielä enemmän. Tämä opetus kääntää siis teon lopulta kokijan kannalta kannalta "hyväksi" opetukseksi ja aiheuttaa tekijälle harmia. (Lähettäjä-metsästäjän "Paha" tarkoitus › "hyvältä" näyttävä teko [paha seuraus] > Vastaanottaja-saaliin "pahaksi" oivallettu "paha" tarkoitus > "hyvä" seuraus).

- Mistä tästä löytyy pienintäkään jälkeä absoluuttisesta hyvästä, sillä tuo itsekäs "metsästäjän" motivaatio saattaa olla oikeutettu tekijän hengissäpysymiseksi! Metsästäjä auttamassa eläinsyöttö-talviruokintapaikkoja...!

8.9.87     - ...Ollaan kavereita! Me tuhoudumme molemmat, jos meistä tulee vihamiehiä. Tämä ei ole leikkiä! Tämä on elämän opetusta. Näyttöä sen syvyydestä! Tämä ei ole leikkiä. Jos minä selviän tästä, niin siitä ei voi olla muuta seurauksena kuin puhdasta hyvää meille kaikille...

- Ja minä näen ajan, jolloin ihmiset tuossa uudessa käänteismaailmassa surevat sitä, että maailmassa tapahtuu niin vähän pahaa, että elämä tuntuu surkealta!!! Siksi he lukevat mielellään historian sodista, sillä ne ovat arvokkain osa ihmiskunnan tähänastista historiaa!!!

10.9.87         - Kun maapallon magneettinavat ovat vaihtaneeet joskus muinoin merkkiään, on täytynyt tapahtua koko menneen elämän uudelleenarviointi! Jokaisen magneettisen hiukkasen osalta on mennyt elämä täytynyt arvioida uudelleen, uudesta näkökulmasta. Tuloksena on ollut, että "paha on muuttunut hyväksi" - ei ulkoisesti mutta sisäisesti. Ja teot ovat myös siitä lähtien muuttaneet sisältöään toisiksi kuin ennen.

12.09.87 klo 07.30.   - Onko niin, että terve itsekkyys on jokapäiväisen lyhyen tähtäyksen elämän kantava voima ja epäitsekkyys pitkän tähtäyksen voima? Äidin huoli lapsen tulevaisuudesta itsekkyyden pitkän tähtäyksen muotona? Siis nyky-hetkessä epätsekyydeltä näyttävänä muotona. Joka on pitkällä tähtäyksellä myös itsekkyyttä - mutta viisaampaa: yksilön sopeuttaminen lajiin, ryhmään, jonka edellytyksenä on vastapalvelut, vastavuoroisuus. Se, että lapsi hoivaa vanhempiaan aikuisena, kun nämä itse ovat kykenemättömiä selviytymään yksin.

13.9.87     - Kirjoitin 13.9. automatkalla Vaasaan: Todellisuus ei ole Jumala. Se ei ole ulkopuolellamme vaan meissä. Sisällämme. (12.8.2011: Koska todellisuuden välttämätön tulkinta lähtee sisältämme.) Ja se käy kamppailua tai ehkä elää rakkaussuhteessa epätodellisuuden (= uskon?) kanssa. Onko todellisuus "tieto"?

- "Todellisuus" ja "tieto" ovat saman logiikan käsitepari. Toisen avulla määritellään toinen - kehäpäätelmänä. Jos meillä on todellisuus, täytyy myös olla tietoa sen puolista.

- Ja sellaisen todellisuuden täytyy olla ulkopuolellamme, jotta muut voisivat kokeellisesti sen vahvistaa ja nimittää tuloksia "tiedoksi". Sisäisistä ajatuksistamme voi olla vain uskoa! Sisällä olevaa todellisuutta ei voi nimittää todellisuudeksi, koska tieto siitä ei ole enää tietoa tieteellisessä mielessä vaan uskoa sihen, mitä sanomme itsestämme toisille. Tiede siis rajoittaa itse itsensä elämän ulkopuolelle, uniikin kokemuksen ulkopuolelle. Ja kaikki henkilökohtaiset kokemuksemme ovat uniikkeja. Uniikkeja meille, mutta identtisiä toisten kanssa, mikäli joku ulkopuolinen niitä ulkonaisesti havainnoi. Tämä seikka on länsimaisen tieteen Akilleen kantapää niin kauan kuin se palvoo kokeellista toistettavuutta verifoinnin pääperiaatteena.

- Jos "tieto", todellisuus on ulkopuolellamme, siitä tulee Jumala - tai Saatana - riippuen siitä kumpana itse pidämme itseämme. Uskovaiselle tieto on Saatanasta peräisin. Ja hän haluaa pitää pahan itsestään poissa. Mitä perusteellisemmin hän sen tekee, sitä enemmän hän on pahan pauloissa, koska joutuu sitä sangen usein ajatelemaan. Kuten Jeesus vuorella Saatanaa pois ajaessaan - omasta minästään.

27.09.1987                  - Ymmärrän nyt, miten reaalista on tuo mysteerikertomus ihmisestä, jonka on kyettävä ottamaan kantaakseen "maailman synnit", sillä se on jokaisen ihmisen ainoa mahdollinen tie omaan pelastukseensa!!! Ei riitä, että yksi ottaa kantaakseen tuon taakan koko maailman puolesta, mutta jonkun on elettävä se kohtalo ensiksi, jotta toisetkin näkisivät sen tien mahdolliseksi kulkea!!!

30.11.87         ...Sillä mikään ei ole ulkopuolella, erossa meistä. Vain oma uskomme voi niin väittää. Lakatkaamme siis uskomasta siihen, että olemme erossa jostakin ulkopuolellamme olevasta, sillä me itse olemme sen sinne erottaneet. Me "ihailemme" sitä kuin kuvapatsasta. Ja niin kauan se pysyy erossa meistä, kuin se on jonkun muun luomus. Sillä jos meillä on ihailu, olemme samalla hyväksyneet  oikeuden myös halveksia, alentaa. Ja silloin me olemme erottaneet itsemme jostain, joka on yhtä. Hyvä ja paha eivät ole erillisiä. Ne kuuluvat yhteen loogisesti, niin kuin itsekkyys ja epäitsekkyys. Solmikaamme siis taivaan ja helvetin avioliitto. Kun lakkaamme ihailemasta, lakkaamme myös halveksimasta. Ja siitä alkaa ymmärtämisen tie. Ja sen tien tunnistaa siitä, että se on rakkaudella reunustettu.

21.05.88       - Ei ole olemassa "hyvää" tekoa, joka ei tuottaisi "pahaa" jollekin; kasville, eläimelle, bakteerille, kolmannelle ihmiselle.

22.05.88       - Tyhmyys ei ole meidän ulkopuolellamme - niin kuin Jumalakaan  ei ole. Päästäkäämme tyhmyys sisällemme, antakaamme lapsen palata kotiinsa. Rakastakaamme myös tyhmyyttä!

5.10.88         - Jos totuutta ei tilapäisesti hyväksytä, on sillä aina perustellut syynsä - tietoiset tai tiedostamattomat. Kun olemme aikoinamme syöneet hyvän ja pahan tiedon puusta, on nyt aika palata Paratiisin porteille ja oksentaa pois se, mitä olemme syöneet. On aika palata tietämättömyyteen ja syödä elämän puusta.

21.10.88         - Paratiisi ei ole tavoittelemisen arvoinen asia, ellei voi auttaa myös muita sen saavuttamisessa - niin kuin muut ovat auttaneet minua. Rakkaudella.
22.10.88?         Kilpailukanavan alustuslyhennelmä:
...Aatami ja Eeva lakkasivat uskomasta - he TIESIVÄT mikä on hyvää ja pahaa. Siitä lähtien ihminen on uskonut tietävänsä, eikä enää tiennyt uskovansa. Käärme johti heidät tiedon pariin...

6.11.88         - Huhtasuon kirkossa.
- Kristinuskon ongelma onkin Jumalan itsensä ongelma: Taistelu Saatanaa vastaan! Oman teoriansa mukaan Jumalan itse ensimmäisenä tulisi rakastaa Saatanaa niin kuin itseään! Milloin solmitaan taivaan ja helvetin avioliitto? Meidän tulee rakastaa Jumalaa siten, että autamme häntä tajuamaan, näkemään oma henkilökohtainen ongelmansa. Niin kauan kuin Jumala itse ei voi lähetystyötänsä, lähimmäisenrakkauden aatetta toteuttaa, niin kauan eivät ihmisetkään siihen täällä maan päällä kykene. Lähtekäämme yhdessä kasvamaan Jumalan kanssa tälle tielle.

- Ei Jeesus yksin ole Jumalan poika vaan me kaikki sitä olemme - heti kun vain sen tajuamme.

2.3.90.         - Kukaan meistä ei ole paha eikä hyvä! Ja kaikki mitä teemme toisillemme heijastuu makrotasolla yhteiskunnan sisäisissä ristiriidoissa, antamisen ja ottamisen välisessä tasapainossa.

17.04.90 - Laivassa matkalla Tallinnaan.

Olen etsinyt Jumalaa naisista.

Ja kun olen löytänyt ihmisen,

olen juossut kauhusta pois,

olen pettynyt,

olen rangaissut heitä kaikkia siitä,

että ovat ihmisiä,

eivät jumalia.

[21.8.2011: eivätkä Jumalan äitejä.]

Joko minunkin on aika

mennä itseeni,

nähdä se,

ettei minulla ole oikeutta

tavoitella jumaluutta omakseni,

ellen pysty hyväksymään ihmistä,

keskeneräistä olentoa,

joka on kuin minä itse -

sellaisena kuin muut minut näkevät.

1995:

5.4.95   - Vanhempi on Jumala. Lapsi kasvaa aikuiseksi, kun hän huomaa, etteivät vanhemmat ole jumalia vaan ihmisiä.

6.4.95   - So. kun "Jumalalle" annetaan nimi, se kastetaan "pyhällä vedellä", niin se juuttuu, tervautuu ja tahrautuu elämän pyörään, so. saa heti myös PIMEÄN PUOLENSA kastenimen. Siksi Jumalalla ei saisi olla nimeä. Nimet maan päällä ovat silloin Jumalan henkisen puolen heijastus, käänteiskuva. Ihmisellä voi olla nimi, Jumalalla ei, koska se jakaantuu silloin kahtia!!!!

20.4.95  - Vain nousemalla taivaaseen voidaan nähdä, mitä maan alla on. Uskonnossa tämä tarkoittaa, että uusi jumala hyväksytään VAIN, jos se voidaan yhdistää muodoltaan ja sisällöltään johonkin jo olemassaolevaan. Uusi lisämerkitys vanhalle sanalle VAHVISTAA sen elinvoimaa, jos ei ole pelkoa käsitteiden sekaannuksesta. Näitä epiteettejä voi olla korkeintaan 2-3 kappaletta yhtä jumalaa kohti. Muuten se "halkeaa".

- Jumala valitsi vain toisen puolen kaksijakoisesta (-kasvoisesta) todellisuudesta luullen ehkä itsekin sen olevan ainoa oikea. Mutta peli riistäytyi käsistä. Jumala ITSE maistoi hyvän ja pahan tiedon puusta pannen sen ihmiskunnan syyksi.

- Pohjimmiltaan luulen Jumalan lausuneen yhden suurimmista viisauksista kieltäessään syömästä hyvän ja pahan tiedon puusta. koska tulette itsekin jumalien kaltaiseksi!!!

1)         Hyvän ja pahan erottaminen (omenan syönti) on yksi ihmiskunnan PAHIMMISTA (ellei pahin) onnettomuuksista. Se toiminta jakoi maailman yön/päivän sijasta hyvään ja pahaan.
2)         Jumalat ITSE olivat tuon dualismin kahleissa!!! Se osoittaa, ettei ollut kysymys "oikeista" jumalista.

- Paratiisi on aamulla, sieltä karkotus päivällä, so. helvetti-manala päivällä ja manan majat illalla, kuolema yöllä ja ylösnousemus aamulla.
> 5.12.2013: - Luci-fer on valon tuoja, koska tuo ihmisille uskon sijalle TIEDON ("valon"). Tässä mielessä se on "paha", sillä tämän jälkeen ihmiset TIESIVÄT mikä on hyvää ja mikä pahaa.

4.6.1995         > Pekka Ervasti: Ruusuristin erikoistehtävä.
s.134-135         Saatana oli yksi niistä korkeista enkeleistä, jotka olivat Jumalan valtaistuimen ympärillä... se kehittää olentoja tällä planeetalla hyvään ja pahaan tietoon, sillä ilman pahan tietoa ei elävällä olennolla olisi tietoa hyvästä.
[5.12.2013: Olemme siis syöneet hyvän ja pahan tiedon puusta niin ettemme sitä itse edes huomaa.]

- Ugrilaiset olivat todellisia yksijumalaisia, koska taivas ja maa olivat heille yhtä. Sen sijaan kristinusko oli itse kaksijumalainen, koska se taistelee TOIS-TA(i)-vastaan - vastaan.

- Missä on meidän Kullervomme? Jos veljessota on pahin kaikista (Jumala - Saatana), niin sisarrakkauden täytyy olla kaikista suurin.

- Jumala käy itse omaa veljessotaansa.

- Kullervo-jumala otti sisareltaan nautintamaat, pikkukansat hukuttautuivat tässä kohtaamisessa. Jumala ajatteli näitä pakanoita toissyntyisiksi. Nyt näemme, että Jumala rakastui (seksuaalisesti/henkisesti?) sisareensa, jota ei laskenut saman-syntyiseksi, vaan luuli hänen olevan "pahuuden lapsi" (kasvattityttö?). Kullervo-jumalan so. kirkko-uskonnon itsemurha miekkaan on vielä tekemättä - henkisessä todellisuudessa.

- Jumala sanoi: "Minä olen se mikä minä olen." Hän ei uskaltanut paljastaa, koska pelkäsi "häpeällisen" (?) syntynsä paljastuvan. Tai sitten hän ei tiennyt omaa syntyään.

- Ei Kullervo tappanut itseään. Hän tappoi PAHAN itsessään kohdatessaan LIIAN SUUREN hyvän, so. oman minuutensa hyvän puolen! Vain "hyvä-pahassa" maailmassa tätä voidaan pitää tragediana. Kullervo on Kalevalan Divina Commedia!!!

21.4.95 autossa        
- Yksi-yhteisessä maailmassa meidän ei tarvitse etsiä itseidentiteettiä, koska emme voi olla olematta ilman sitä. Se on neitseellisesti syntynyt meihin, annettu ensiksi niinkuin se on annettu Jumalallekin.
[Sanaleikittelyjä 21.4. & 26.4.]

25.4.95      - Jos nimet ovat peitteitä, niin kaikki mikä on kirjoitettu, on nurinpäin. Ehkä Adam on Evan peitenimi. Ensin on joukko, kansa, sitten vasta -johtaja. Jumala loi Adamin ja Evan väärässä järjestyksessä.

26.04.95     - Länsimaissa on joskus tapahtunut todellinen henkinen sanojen vallankumous. Onko se Baabelin kielten sekoitus, jossa KIRKOLLE jäi vain kaikkein "rumimmat" sanat? Vai oliko kysymys laskeutumisesta syntisten pariin? Jeesus?

3.5.95         - Kun jokin nousee ylös, sinne tulee "ahdasta" ja sieltä tipahtaa jotain muuta vastaavasti sivulle > alas. Monijumalaisuus ja manalan jumaluudet syntyvät tällä tavalla. Aluksi niitä on vain yksi, molemmissa "osastoissa" kun ensimmäinen luomistapahtuma on suoritettu so. jako kahteen. Ne elävät joko sisarrakkaudessa tai sodassa. Ovathan ne toistensa käänteiskuvia.

6.5.95          - Hyvä ja paha projisoitiin kirkon toimesta yö/päivä -vastakohtiin, mieheen ja naiseen.
- Alan ymmärtää, mitä Jeesus tarkoitti pääsiäisaterialla sanoessaan (ehtoollinen): "Tämä on minun ruumiini ja vereni" jne. Hän mahdollisesti tunsi sanojen todellisen merkityksen. Ehkä hän oli oppinut lukemaan hebrea-(jiddishiä) vasemmalta oikealle.

- Kaikki on jaettavissa maskuliini-feminiineihin ja kahteen näkökulmaan 3-ulotteisessa paikassa/ajassa/tarkkailijassa.

Jatkuu osiossa "Uskontomietteeet XI".