Aikamietteet I 64-79

AIKAMIETTEET

(11.4.2012: REAALIAIKA - ANALOGINEN AIKA)

9.12.2013:         Ei ole minun asiani pohtia, onko näissä menneisyyden pohdiskeluissa järkeä. Minun asiani on omalla kustannuksellani tuoda nämä mietteet kaikkien asiasta kiinnostuneiden saataville, koska kukaan muukaan ei ole kustannuspuolesta kiinnostunut. En kyllä ole liiemmälti kysellytkään, koska inhoaisin tilannetta, jossa joku sanoisi näiden mietteiden olevan arvottomia. Koska minun itseni kannalta ne eivät suinkaan ole olleet arvottomia, koska tiedän tuon sanojan sanomisten olevan jotain muuta kuin objektiivinen todellisuus. Ne ovat vain hänen subjektiivinen mielipiteensä, jolla on sama arvo kuin minun omallakin yhtä subjektiivisella mielipiteelläni - siitäkin huolimatta että nämä kaksi erilaista mielipidettä ovat samanaikaisesti yhtä päteviä todellisuuden mittareita.

Aikamietteideni perusta on siis, että "nykyhetki" on sidottu sen hetkisessä focuksessa olevan informaation etenemiseen, jolloin tuo käsite eroaa täydellisesti sovinnaisesta nykyhetken käsitteestämme, joka vallitsee maailmassa esim. tällä hetkellä 9.12.2013 klo... Hups. Se meni jo ohi, kun aloitin tämän kirjoittamisen, joten en pysty ilmaisemaan tämän kirjoitushetken täsmällistä aikaa, sillä tuon ajan kirjaaminen hämmentää täsmällisen ajan ilmaisemista...

 

25.4.87:         > Teosofi 4/87         - John Algeo: Muinaisajan teosofeja kutsuttiin analogeiksi, koska he näkivät kaikkien asioiden analogiat eli vastaavat yhteydet.
- Kysymyksessä on samalla myös luovuuden ja toistamisen välinen diktonomia, joka väistämättä kuuluu tähän yhteyteen, kun on kysymyksessä ensimmäisen kerran saatu informaatio ja sen toistuminen myöhemmin...

01.06.95         > Milka Ivic: Kielitiede ennen ja nyt. Tietolipas 46, SKS 1966
s.181         Zapotek'in kielessä ei eroteta verbien tekemistä ajankohdan mukaan, vaan sen mukaan, suoritetaanko tekeminen ensimmäistä kertaa vai ei.
[7.12.2013: Tämä lause on koko tämän dokumentin läpäisevä perusajatus. Se sitoo ajan käsitteen informaation kulkuun, joka on läpäisevä ajatus mm. kaikessa musiikkia koskevassa filosofiassani.
Nyt vasta törmäsin alkuperäiseen aikaa käsittelevään propositioon, jota muistelin erheellisesti Hopi-intiaanien lausumaksi ja jota olin turhaan etsinyt muistiin-panoistani koko tämän vuoden. Tätä tietä lähden etsimään aika-käsitykseni juuria 60-luvulta.]

24.-26.1.79 > Judith Greene: Ajattelu ja kieli.
s.67             - Whorf: Hopit eivät puhu objektiivisista ajanjaksoista, vaan ilmaisevat aikaa vain sellaisena, kuin se ilmenee subjektiivisesti tarkkailijan kannalta... Aikaluokkien sijasta hopeilla on erilaisia verbin päätteitä siitä riippuen, kuinka varma puhuja on tapahtuneesta, onko hän todella nähnyt sen vai pelkästään kuullut siitä... Ihmisen maailmankuvan määrää se kieli, jota hän puhuu.

9.9.81         > G.H. Ranade: Hindusthani Music.
- Kirja selvitti sen, että ensimmäinen musiikinkokemistapa jää hallitsevaksi. Siitä syystä intialaiset aloittavat musiikkikoulutuksen aina korvakuulo-opetuksesta, joka huomioi kaiken sen, mitä nuotein ei voida ilmaista.

4.4.82          - Aina kun toistamme jonkin tapahtuman, palaamme itse asiassa uudelleen menneisyyteen, siihen kertaan, jolloin ensi kertaa olimme tapahtuman kanssa tekemisissä. Tämä informaatioteoriaan, kokemukseen perustuva ajan uudelleenmäärittely on jälleen naula absoluuttisesti etenevän ajan arkkuun.
- Toisto on  menneisyyteen palaamista. Aika ja kehitys etenevät vasta, kun toistosta luovutaan ja koetaan jotain uutta ensimmäisen kerran. Aika on siis sidottu kehitykseen.
[1.12.2013: aika on alistettu kehitykselle. Toisto latistaa aikaa. 8.12.2013: Aika on informaatiolle alistettu käsite. Jos ei ole informaatiota, ei ole aikaakaan. Sisältä tuleva informaatio on tässä samanarvoinen ulkoisen informaation kanssa.]

19.6.86         - Jako aika- ja tilataiteisiin on vanhentunut. Ensimmäinen tutustuminen abstraktiin taiteeseen vie aikaa, koska mietimme, mitä kuva voi esittää. Toisaalta tietty sävellys kuullaan vain yhden kerran, ensimmäisen kerran. Toisella kerralla se on jo "nähty taulu". Laulusävelmän tunnistamme yhtä nopeasti kuin maisema-taulun. Tiedämme heti, mistä on kysymys. Kysymme vain, miten sävellys on tehty.

25.4.87:         > Teosofi 4/87         - John Algeo: Muinaisajan teosofeja kutsuttiin analogeiksi, koska he näkivät kaikkien asioiden analogiat eli vastaavat yhteydet.
[8.12.2013: Analoginen aika: Nykyhetki on se hetki kun yksittäinen systeemi ottaa vastaan kyseessä olevan erityisen informaation (syntymä, avioliitto, kuoleman hetki; ryhmänykyhetki: auringonnousu jne. jne.). "Nykyhetki (jonkin informaation suhteen) risteilee siis paikassa ja traditionaalisessa ajassa ristiin rastiin koskettaen eri kohteita myös epäjärjestyksessä, ennalta-arvaamattomasti.]

14.4.08 - Kirjeestä Paul Ojalle:
…periaatteena joka tapahtumalla on oma subjektiivinen aikakäsitteensä, jolloin ajanlasku [ko. tapahtuman suhteen] alkaa siitä, kun tapahtuma osuu kohdalle ENSIMMÄISEN KERRAN.

> Ks. Käärmeen aika -esittely 1999:
Joissakin alkuperäiskansojen kielissä on oma sanamuotonsa kaikelle tekemiselle, joka tapahtuu ensimmäistä kertaa.* Saamen kieli on ainoa jäljellä oleva kieli Euroopassa, jossa on oma duaalimuotonsa kahden yhdessä tekemiselle. Milloin omat kielemme löytävät takaisin juurilleen ja löytävät nuo maahan kaivetut aarteet uudelleen? Sillä luoda voi vain kerran. Yhdessä. Kaikki muu on leikkiä, näyttelemistä. Vain yöt tulevat yksin. Uuden päivän luomiseen tarvitaan jo kahden ykseyttä. Uutta liittoa.
* [5.7.2013: Ilmeisesti tuo perustuu väärin muistamiseen, joka sai minut kuitenkin pohtimaan ajan olemusta aivan uudelta kannalta. Whorfhan oli puhunut varmuuden eri asteista hopien kielellisessä ilmaisussa eikä jonkin asian ensimmäisen kerran tapahtumisesta - kuten zapotec-intiaanit [!] ja toistumisen aiheuttamasta [informaation inflaatiosta >] hiljaisuudeksi, nollainformaatioksi muuttumisesta!

- Tämä johti minut vuosien varrella ajan käsittämiseen tapahtumiin sidottuna kokemuskohtaisena yleistyksenä, joka sitten klimpitetään niin kuin a-sävelen 440-442 erillistä värähdystä sekunnissa yhdeksi paketiksi, jolle annamme nimen. Minulle aika on siis kuin klimppi, joka yleistyy samankaltaisista kokemuksista, jotka toistuessaan vähitellen muuttuvat nollainformaatioksi.

- Aika on kuin niitty: jokaisella ruohonkorrella on oma subjektiivin ja persoonallinen, uniikki elämänsä. Näiden elämien paljous poistaa niistä nollaksi muuttuvan yksilöllisyyden, kunnes jäljelle jää vain vielä yleisempi käsite "vihreä" jne.

- Tämän ajatuksen muotoiluun ja täsmentämiseen aion käyttää lopun elämääni...

- Meidän yhteinen "absoluuttinen" aikamme siis onkin erilaisten koettujen tapahtumien klimppi, joka muodostuu niin monesta säikeestä kuin on erilaisia koettuja kokemuksia [kullakin hetkellä] ja jotka siis elävät kukin omaa kehitystään - elämän varrella koettu saunailtojen jatkumo, uniikeiksi jäävät syntymän ja kuoleman kokemukset jne.]

 

PÄIVÄKIRJAMERKINNÄT:

5.3.64          - Olisi mielenkiintoista kokeilla yhdistää eri aikakäsityksiä mielivaltaisesti ja saada täten eräänlainen ajattomuuden tuntu. Vrt. "Viime vuonna Marienbadissa".

12.1.65         - Hullunkurisuus toistumisessa on se, että se ei oikein käy, koska aika, ympäristö on toinen, vaikka tapahtuma olisikin sama.

19.1.65         - Me emme elä mennyttä aikaa. Sitä ei voi palauttaa.

26.1.65         - Ei ole absoluuttisesti parasta tai totta. On vain absoluuttisesti parasta suhteessa ihmiskunnan kulloiseenkin tilaan, aikakauteen [?].

29.1.65         - Ilmiöt tapahtuvat vain tiettyjen olosuhteiden vallitessa. Ne eivät ole absoluuttisia, mikäli ne tapahtuvat eriaikaisesti maailmankaikkeudessa. Ehkä ainoastaan abstraktiot saattavat olla absoluuttisia niin kauan, kuin ne eivät [pysyvästi?] kuvaa mitään ilmiömaailmaan liittyvää. Silloin ne eivät tarvitse kaiken suhteellistajaa, neljättä ulottuvuutta - aikaa. Kenties aika muuttaa koko tätäkin abstraktista  järjestelmää, jonka luojia ovat ajallisen ilmiömaailman luomukset -ihmiset.

12.2.65         - On vain määrätyille aikakausille soveltuvia sääntöjä.

14.2.65         - Mitä merkitsee ajalla leikkiminen? Saman tapahtuman voisi toistaa (ironisesti) lukemattomia kertoja, kääntää (tapahtumat) takaperin vähän matkaa ja aloittaa uudelleen sama kohtaus, tehdä aika-collage ottamalla tapahtumapätkiä ja liittämällä ne yhteen eri variaatioina - toiset oikeinpäin, toiset nurinpäin - kulkien lopputuloksesta tapahtuman alkuun. - Aika, aika, aika... Miksei se voisi olla perustekijä? Eikö paikkaa voida käsitellä yhtä vaihtuvana elementtinä taiteessa kuin aikaakin?

7.3.65            - Jos mikään sivutekijä ei vaikuta, niin kaikki yritykset tulevat loppuun suoritetuiksi. Koskaan ei ole tilannetta, jossa sivutekijät olisivat eliminoitavissa, koska niitä on aina olosuhteissa ja ihmisessä itsessään. Aika on eräs tekijä jota ei voida eliminoida.
- Uskon että ei ole olemassa ikuisia lakeja. Pelkkä lain tapahtuman toistuminen merkitsee poikkeuksen vääjäämätöntä lähestymistä. Vaikka olosuhteet pysyisivät täsmälleen samoina, muuttuu aika aina.
- Useimmat poikkeukset johtuvat ympäristötekijöiden muutoksista, mutta joskus tarttuu itse aika peliin ja näemm...

9.3.65         - Voiko pelkkä aika vaikuttaa toistuvassa tapahtumassa aiheuttaen mutaation?

10.3.65       - Unohdan aina ajan teorioistani ja lauseistani. Tämä puute on poistettava kaikista väitteistä mitä esitän. Toinen puute on se, että esitän vain yhden syyn tapahtumiin, vaikka syitä on aina useampia.

11.3.65       - Aika, aika, aika... Eikö jo pelkästään aika ole muuttuva ympäristö-tekijä siksi, että elektronit liikkuvat aina? Uskon että pelkkä aika voi suorittaa mutaatioita toistuvissa konkreettisissa tapahtumissa. Abstraktioissa ja teorioissa voi tapahtua mutaatioita vain sikäli, kuin ne on muodostettu konkreettisten asioiden sanasymboleista. Koska teoria on havainto todellisuuden ilmiöistä, ei teoria ole ikuinen - sikäli kuin todellisuus voi ajan vaikutuksesta muuttua.

- Ei ole esinettä sinänsä... On vain esine ajan, paikan ja tarkkailijan suhteen.

16.3.65         - Niin pian kuin luvuilla ilmaistaan konkreettista todellisuutta, ne eivät enää ole absoluuttisesti ikuista totuutta, koska aika tulee mukaan.

1.4.65           - Aika muuttaa elämyskentän l. motiivikentän voimia. Yritys ja teko voidaan ilmaista tavallisella elämänkenttäkuviolla: Perinnöllisyys merkitsee vain herkkyyseroja eikä ole ratkaiseva tekijä synti-valinnassa. Perinnössä sijaitsevat usko- ja vastustushalu. Menneisyys - halu käsittää ympäristövaikutus - on tärkeämpi kuin hetkellinen ympäristöärsyke, jolloin ihminen valmistautumattomana reagoi alemmilla aivokeskuksillaan eläimen tavoin.

3.4.65             - Miten aika pienentää tapauksen merkitystä? Voidaanko se ilmaista kaavalla?
[8.12.2013: Ei aika pienennä tapauksen merkitystä vaan toisto.]
- Aika vaikuttaa siten, että toimintapäätös siirtyy alempiin aivokeskuksiin, ja yhä pienempi ulkoinen tai sisäinen ärsyke aiheuttaa saman toiminnan.

6.4.65             - Ajan pituus ja uuden ärsykkeen voimakkuus ovat kääntäen verrannollisia unohtamiskäyrän tarjoamissa puitteissa.

11.4.65            - Ei tarvita muuta tekijää kuin aika, niin pätevinkin sääntö saattaa osoittautua muuttuvaksi.
- Aika ja uskonvoima ovat myös sikäli suoraan verrannollisia, että elämän varrella ihminen kerää uskosta syntyneitä hyviä tottumuksia tiedottomaan. Täten usko peittää myös tiedottoman aluetta.

15.4.65            - Nykyideologioiden koko kaaos aiheutuu siitä, että kuluvalla vuosi-sadallamme on maailmankatsomuksemme väistämättömästi muuttumassa suppea-aikaisesta laaja-aikaiseksi. Se paljastaa ristiriidat niin oikeuslaitoksen, sotalaitoksen kuin kirkonkin toiminnassa - puhumattakaan molemmista pääyhteiskunta-järjestelmistä.

17.4.65            - Suppea-aikainen tekokäsityksemme [teon rajallisuus aikajanalla] on pysytellyt maailmankuvassamme, koska olemme halunneet palvoa myös ihmistä.

19.4.65            - Teorioita on vain suhteessa aikaan, mikäli ne ovat ihmisten kirjoittamia... Traditiot ovat ajan raiskaamista. Mikään ei toistu samanlaisena.

7.5.65              - Ei ole ikuisia ja absoluuttisia filosofian totuuskäsitteitä kuten hyvä, paha, suuri, kuolema, viisaus tai onni. Ne ovat abstraktioita kuten luvutkin, jotka menettävät ikuisuutensa heti, kun niillä aletaan kuvata todellisuutta, ainetta. "Kaksi" on absoluuttinen abstraktio mutta "kaksi ihmistä" on jo suhteellinen, aikaan liittyvä ja sellaisena muuttuva suure. Filosofia ja matematiikka ovat ikuisia vain sikäli, kuin eivät käsittele elämää, vaan ovat abstraktioilla suoritettavia pelkkiä loogisia ajatuskulkuja. Liittyessään elämään ne ovat vain uskoa todellisuudesta.

Jos emme halua pettyä, niin voimme yhtä hyvin käsittää todellisuuden muuttuvana. Juuri muuttuminen on todellisuutta, havaittavana esiintyvää. Miksei voi olla havaitsematonta muuttumista kaikessa, jota emme kuitenkaan pysty kokeellisesti todistamaan? Abstraktiot eivät ole organismeja.

14.8.65         - Aika on yhtä tärkeä muuttuja kuin tilakin. On esineitä, joita aika ei näennäisesti muuta paljoakaan. Mutta on myös esineitä, joiden merkitys ei sanottavasti muutu ympäristön, tilan muuttuessa. Tavallisesti kuitenkin ajan ja avaruuden muutokset aiheuttavat suuria merkityseroja objektissa. Objektin merkitys riippuu ensi kädessä kuitenkin subjektista, tarkkailijan elämyskokemuksista.

- Esineen arvoa voidaan tarkastella vain suhteessa subjektin elämyskokemusten määrään ja siinä vallitsevaan hierarkiaan. Onko tämä viides ulottuvuus (pituuden, leveyden, korkeuden ja ajan lisäksi)?... Ei.

- Objektin saama arvostus ei ole objektiin kuuluva vaan subjektissa oleva ominaisuus. Voidaan kuitenkin tutkia subjektin arvostusta suhteessa määrättyihin subjektiryhmiin ja aikaan. (Koska on kysymyksessä subjekti-objekti -suhde, saavat tietyt objektin ominaisuudet aikaan todennäköisempiä arvostuksia subjektissa... Onko kaikki totuus vain uskomista?)

16.8.65         - Etiikkani aikakäsite poikkeaa muista tähänastisista käsityksistä siinä, että aika on perustekijä.
> G. E. Moore: Etiikan peruskysymyksiä.
- Tekojemme välilliset ja kaukaiset seuraukset ovat joskus yhtä tärkeitä tai vielä tärkeämpiäkin kuin suoranaiset ja välittömät seuraukset.

20.8.65         - Onko olemassa  absoluuttista aikaa? Eikö ajan kuluminen ole täysin riippuvainen subjektista?         Ajan kulku määräytyy sen mukaan, kuinka paljon subjektissa tapahtuu erilaisia toimintoja. Huomaamme alituisesti, miten aika - toiminnasta riippuen - saattaa tuntua täysin eripituiselta. Kymmenen minuuttia voi odottaessa tuntua ikuisuudelta, kun taas viisi  tuntia keskustellessa saattaa vierähtää aivan huomaamatta.
- Onko ajan nopeus suoraan verrannollinen tapahtumisen määrään so. tekemisen mielenkiintoisuuteen?
- Voidaan pitää sääntönä, että ajan nopeus on suoraan verrannollinen tapahtumisen määrään so. tekemisen mielenkiintoisuuteen.

24.8.65         - Kaikkein merkittävintä on se, miten pienet asiat eri aikoina merkitsevät meille niin paljon. Teoriani selittää sen täysin, koska asioiden tärkeys-järjestys on suhteessa aikaan.

2.9.65           - Eikö kaikki tapahtuminen ole summa joka muodostuu useista pienten osatekijöiden kompositioista, mikä perustuu Gaussin käyrän puitteissa sattuman-varaisuuteen. Normaali tapahtuma ei ole primäärinen asia. Vain atomien liike on primääristä. Tapahtuma on eräällä tavalla sosiaalinen ilmiö. Se on suhteessa ympäristöön, johon nähden se varioi. Tästä suhteiden summasta näemme ja käsitämme vain osan, joka on meille tapahtuma, kokonaisuus.

- Menetelmäni on ollut sekä induktiivinen että deduktiivinen. Olen kerännyt pikkuasioita samaan aikaan kun olen valinnut muutamia perusajatuksia (esim. ihmisen tärkeimmän tehtävän määrittely). Sitten olen kulkenut          molempia teitä niin pitkälle, että olen saanut ne yhdistettyä. Oikeastaan tämä merkitsee samaa kuin rationalismin ja empirismin käyttäminen tutkimuksessa yhtaikaa.
[1.12.2011: Vrt. äänirautamainen ajan käsitykseni, joka koostuu pienistä palasista mutta joka koetaan yhtenä.]

18.9.65    ...Voimme antaa metodeja totuuden etsimiseen, mutta emme voi sanoa, mikä on totuus, koska sitä on vain suhteessa aikaan.
- Teoriani ainakin yrittää olla kuvaus siitä, millainen maailma olisi, jos ihmiset eivät tietäisi absoluuttisia ajasta riippumattomia totuuksia.

23.9.65         > Väinö Kirstinä: Luonnollinen tanssi.
- Intohimoinen yritys tajuta aika tilan funktiona...

4.10.65         - Kuka kirjoittaa historiankirjan, joka etenee ajassa taaksepäin - lähtien lopputuloksesta (nykyhetkestä) ja edeten yhä varhaisempiin historian syihin. Tällainen järjestys on yhtä oikeutettu kuin mikä muu tahansa.

11.10.65         - Determinismi on oikeassa selittäessään, että samoissa olosuhteissa tapahtuu aina samaa. Asia on vain niin, että samat olosuhteet eivät toistu koskaan, koska aika vaihtuu. Determinismi ei voi siis koskea tätä maailman-kaikkeutta.

13.10.65         - Ei ole muuttumattomuutta, koska olemisen summa so. menneisyys lisääntyy ja aika kuluu jatkuvasti.

18.10.65          - Voiko taiteessa varioida aikaa siten, että toiset tapahtumat kulkevat peilikuvina taaksepäin toisten - samanaikaisesti - edetessä normaalisti?
- Alan ymmärtää mitä on käsite: aika on tilan funktio.

21.10.65         - Onko eroa tapahtuneella ja tapahtuvalla? Tietomme tapahtuneesta on pikemminkin ulkoisten ärsykkeiden välityksellä saatua tietoa. Tulevaisuuden tapahtumat ovat uskon asioita. Emme kuitenkaan voi määritellä menneidenkään tapahtumien merkitystä, koska näemme niistä vain osan. Oikeastaan vain projisoimme kokemuksemme tulevaisuuteen. Nyt en pysty selvittämään näiden välistä eroa. Ovatko menneisyydenkin tapahtumat vain uskonasioita? Luultavasti ovat...

25.10.65          - Olen yhä enemmän vakuuttunut siitä, että aivan tavallinen kavereiden välinen keskustelu sisältää lukemattomia taidetapahtumia, monimutkaisia ajan ja paikan konstruktioita. Esimerkkinä ajan hyödyntämisestä seuraava juttu jolle illalla nauroimme: Lietolla oli lainassa hanuri, jonka kantta olimme kai edellisellä keikalla raapineet. Omistaja oli tarjonnut hanuria myös ostettavaksi tietystä summasta. Keskustelun lomassa Seppo totesi, ettei hanurista enää voi niin paljon maksaa, koska sen kotelokin on raapiintunut. Tässä ilmeni tyypillinen tapahtumajärjestyksen sotkeminen, jollaista tapaamme uusimmissa taidefilmeissä.

28.10.65         - Ihmiselämään kuuluu myös järjestys - silloin kun ihmisellä on käytettävänään pitkä reaktioaika kohtaamiinsa asioihin.

8.11.65         - Se todellisuus jota pidämme ikuisesti toistuvana on osa, keskimäärä siitä todellisuudesta, joka likimäärin lyhyen ajan kuluessa näennäisesti toistuu samanlaisena, mutta jossa kaikki tapahtumat toistuvat erilaisina ja joissa tämän erilaisuuden ääritapaukset tulevat äärettömän pitkän ajan kuluessa näkyviin.

10.11.65         - Ei ole katkeamatonta syyn ja seurauksen (determinististä) kausaaliketjua. Tietyt syyt aiheuttavat tietyt seuraukset vain tietyllä todennäköisyydellä, koska ei ole kahta samanlaista identtistä tilannetta. Tuntemamme syyt aiheuttavat tuntemamme seuraukset tietyllä todennäköisyydellä, koska tuntemattomat syyt ja seuraukset vaihtelevat silloinkin, kun tuntemamme syyt ja seuraukset pysyvät samoina.

15.11.65         - Mutta suhtautumisemme maailmaan alkaa kuitenkin siitä, että asiat ovat hyviä tai huonoja sinänsä, objektiivisesti. Arvostuksia on vain suhteessa aikaan, menneisyyteen, subjektin syihin. On pelkkä abstraktio sanoa: Hyvään pyrkiminen on korkein arvo. Sitä se voi olla vain minulle - ei välttämättä muille. Abstraktio pukeutuu aikaan ja tilaan vasta syntysyidensä kautta.

- Mistä syystä -kysymys on tulevaisuuden arvostuksien pohja: Miksi arvostan todellisuuden määrättyjä puolia? Miten muodostuvat arvostamani todellisuuden osat?

- Esineellä ei ole ideaa, olemusta ilman muistia ja mielikuvitusta, joka projisoi nykyhetken tulevaisuuden elokuvakankaalle (uuteen rakennejärjestykseen).

- Idean ikuisuus on subjektin ikuisuutta. Idea on täysi abstraktio, joka siksi voi olla ikuinen so. niin kauan kuin on subjektejakin, mutta joka on vain luonnon symboli niin kuin luvutkin.

16.12.65         - Se että aika on täysin riippuvainen tilan toiminnasta, tulee erittäin selvästi ilmi unitilassa, jolloin ihmisen ajankäsitys muuttuu täysin. Hän ei voi tajuta ajan kulua kuten valveilla, vaan minuutin torkahdus voi tuntua tunnilta, eikä ihminen herättyään osaa yhtäkkiä sanoa, kuinka kauan hän on ollut unessa. Ei ole absoluuttista aikaa. On aikaa suhteessa objektiin.

1966:
11.1.66         - Ajan tietoinen lyhentäminen tapahtumisen kuvauksessa suhteettomasti eikä suhteessa muihin tapahtumiin.

21.1.66         - Jos on olemassa jokin universaali absoluuttinen aika, joka sisältää kaiken, niin onko sillä mitään merkitystä?
- Ihmisen subjektiivinen aika = hänen kehityksensä.
- Olemassaolo on täysin sidottu aikaan.

24.1.66         - Muuttumisen nopeus ajassa on suhteessa ympäristön pysyvyyteen? Mitä nopeampia muutoksia ajassa, sitä pienempiä muutoksia suhteessa ajassa muuttuvaan tilaan? Kaikki muutokset kaikessa ovat suhteessa kaiken muun muuttumisen nopeuteen!  Mitä muuttumattomampi kivi on, sitä nopeammalta näyttää sitä "ympäröivän avaruuden" muuttuminen. Ei ole tilaa sinänsä, on vain tilan muuttuminen ja sen osatekijöiden erilaiset muuttumisnopeudet!
- Voimmeko puhua totuuksien likiarvoista jos eliminoimme ajan pois ?

29.1.66         - Missä tapauksessa seuraus vaikuttaa "syyhyn", milloin ei? Onko kysymys luokan ja sen osatekijän välisestä suhteesta, kun seuraus ei vaikuta syyn olemassaoloon. Ei ole yhtä syytä, on vain olosuhteiden kasautuminen, jossa tunnettuja tekijöitä nimitämme 'syyksi' so. sitä tekijää jonka oletamme olevan syy, kun muut tekijät ovat "sivustakatsojia" eivätkä näytä yksin aikaansaavan ko. seurausta.

30.1.66         - Me voimme luokitella havaintoja, mutta kun löydämme niiden syyt "ajassa", menettävät hetki-luokitukset merkityksensä.

21.2.66          - Poikittaisleikkausvariointi: (aika pysähtyy; onko se todellista?)

esine pysyy       - paikka vaihtelee

esine vaihtelee - paikka pysyy

esine pysyy       - paikka pysyy

esine vaihtelee - paikka vaihtelee

          - pitkittäisleikkausvariointi:

esine pysyy       - aika vaihtelee

esine vaihtelee - aika vaihtelee

paikka pysyy     - aika vaihtelee

paikka vaihtelee - aika vaihtelee

Mutta: Aika, paikka ja esine ovat yhtä ja samaa dynamiikkaa.

- Mikä merkitys on absoluuttisella samanaikaisuudella? Onko sitä?         

- Todellisuus jota kuvataan ajasta so. toiminnasta riippumatta on vain abstraktinen ajatusrakennelma - niin kuin on ajasta riippuvainenkin todellisuus, mikäli ihminen havaitsee sitä. Onko ajasta riippumatonta todellisuutta absoluuttisessa nollapisteessä? Ei - jos jossakin on muuttuvaa todellisuutta. Vasta sitten on ajattomuutta, kun kaikki liike koko olemassaolossa on lakannut. Jonkin osan liikkumattomuus on aika-suhteessa muuhun liikkuvuuteen. Tietenkään mikään ei estä meitä kuvittelemasta tällaista olotilaa.

- Oleminen on hidasta muuttumista - nämä kaksi verbiä (nimisanaa) ovat vain aste-eroja.

- Se mikä on olemista, on muuttumista verrattuna vielä hitaampaan olemis-liikkeeseen. Pysyminen - vaihteleminen?         

- Sama ei toistu missään, koska jokin tekijä varioi aina. Kaikki tekijät varioivat aina. Vaikeinta on todistaa, ettei ole samanhetkistä aikaa - on vain kehitysaste-aika tai toiminnan nopeus - en tiedä. Minulla ei ole tietoja tarpeeksi.         

- Ei ole pysyvää esinettä - ei ole esinettä lainkaan - on vain funktio ja sen nopeuden suhde siihen, johon vertaamme sitä. Todellisuus on yksi - liike. Me teemme vertailuja sellaisten osatekijöiden kesken, joiden suhde tuntemaamme muuhun  kokonaisuuteen on likipitäen samanlainen. Ja näitä osatekijöiden kuviteltua yhtäläisyyttä nimitämme ryhmäksi, tai jopa samaistamme ne keskenään, jotta hallitsisimme ne paremmin mielessämme ja muistissamme.

- Tällainen yksikkö laajentuu näin luokaksi, ryhmäksi. Nämä ryhmät muodostavat syntyessään laajemman kokonaisuuden - projektion todellisuudesta, siitä mitä tapahtuu. Jos emme tunne näitä psykologisia laajentumislakeja, suhteellisuutta, emme voi suhtautua mielekkäästi todellisuuteen - sen liikkeeseen oikeassa suhteessa vaan kyllästymme, petymme, olemme ristiriidassa.

- Eikö juuri se ole samanaikaisuutta kun kukka on juuri puhkeamaisillaan - tapahtuipa se sitten missä hyvänsä, koska se on sama KEHITYSVAIHE.

Ja kuitenkaan se ei ole samanaikaisuutta, koska se ei voi olla irrallaan, riippumaton muusta tapahtumisesta, ympäristöstä. Mitä merkitystä on sillä, että "samalla hetkellä" kukka kukkii ja toinen on nupussa? Sillä samanaikaisuudella on merkitystä esim. koneiden toiminnan kannalta, mutta se ei ole absoluuttista aikaa, vai onko?

- Voimme kuitenkin laatia abstraktioita kuten: Esine pysyy suhteessa ympäristön (ajan, toiminnan) muuttumiseen, mikä kaikki on yhtä ja samaa nopeuksien - toiminnan ja liikkeen - suhdetta. Jokin muuttuu suhteessa johonkin hitaampaan muuttumiseen. Tämä voinee selvittää muuttuvan "esineen siirtämisen" johonkin "uuteen" muuttuvaan "paikkaan". Senhän voimme tehdä ajatuksissamme vertaamalla jotakin johonkin ja sitten taas johonkin toiseen. On ihmeellistä, että vain sellaisia sanoja kuten "johonkin" voi käyttää edellisessä ilman lainausmerkkejä ja kuitenkin tätä lausetta kirjoittaessani minun täytyy se tehdä, koska tätä edellisessä lauseessa olen lainausmerkeillä varustanut kaikki ne sanat, jotka tässä lauseessa olen jättänyt niitä ilman!

- Ja sitten: aika = muuttuminen ? (tilan funktio)

- Onko poikittaisleikkaus mahdoton toteuttaa? Se on likiarvo, jota käytämme apuna, mutta joka saattaa olla täysin virheellinen. En hallitse tätä juttua vielä, mutta tärkeintä on, että olen saanut alkusysäyksen, lähtökohdan kysymykselle.

- Periaatteessa lienee yhtä helppo ymmärtää aritmeettisuus 1+1= 2 ja 2 > 1 (vaikka se ei pidäkään paikkaansa luonnossa) kuin suhteellisuus = kun toinen suurenee, niin toinen pienenee - jokaisella ihmisjärjellä.

- On mahdollista abstraktisesti, symbolisesti yhdistää erilaisia asioita suhteessa toisiinsa: Toinen teema kuvaa pitkittäisleikkausta ja toinen poikittaisleikkausta - esim. sama sävel ja sen tausta muuttuu. Taustan muuttumiseen kuuluu myös kokijan muuttuminen, jolloin samana pysyvä sävel on itse asiassa tausta. On mahdollista tehdä luettelo erilaisista valmiista kahden (kolmen...?) tekijän suhteista,  jolloin taustaksi hahmottuu jokin laajempi kokonaisuus.

- Kokemusta lienee se, että vertaamme asioiden muuttumisnopeuksia suhteessa toisiin, nähdä nopeuksien muuntamismahdollisuudet ja siten sopeutua.

- Onko meissä absoluuttista nykyhetkeä ollenkaan? Eikö koko ajan ole niin, että osa meistä on tulevaa, joka pakottaa muun minuuden ottamaan itsensä kiinni. Jokainen aate, joka edellyttää tekoa, on tulevaisuutta verrattuna fysikaaliseen minäämme, joka ei ole vielä aatetta toteuttanut tai muuten sopeutunut siihen?

- Mitä lyhyempi reaktioaika, sitä pinnallisemmin koemme (?). Sitä ylimalkaisempi on käsityksemme siitä.

22.2.66         - Eikö samanaikaisuus merkitse sitä, että kahden kehitysvaiheen suhde on jollakin tavoin määrätty. Onko se ainoata samanaikaisuutta ? Esim. koneen osien asento on toisiinsa nähden joidenkin suhteiden alainen?
- Miten liittyy suhteelliseen aikakäsitykseen se, että sama "taideteos" koskettaa useita aikakausia?

27.2.66         - Milloin aika kääntyy takaperin aloittaen maailmankaikkeuden palautumisen takaisin ponnahduspisteeseensä?
- Minä joka puhun, ettei ole absoluuttista samanaikaisuutta, juoksen paitani hikeen ehtiäkseni Swingle Singers -konsertin alkuun klo 20.00. Ja kuitenkin saatan olla oikeassa!

1.3.66          - Olen ratkaissut ympyrän arvoituksen: ympyrä on piirtämisfunktion tms. rakennelman tulos, joka on sidottu aikaan samoin kuin musiikinkin yritys kuvata ympyrä. Ympyräleimasimella hetkessä tehty kuva on ajassa tehdyn ympyrän symboli. "Ajatonta" ympyrää ei käsittääkseni ole olemassakaan; sen ilmeneminen luonnossa on ajan funktio tai sen symboli. Ympyrä voidaan aikaansaada monella tavalla, mutta jokainen niistä herättää assosiaation aikaisemmin koetusta ympyrästä tilan funktiona, kynän vetona.*

- Poikittaisleikkaus ajassa tarkoittaa eri funktioiden välisen suhteen matemaattista ilmaisua. Me ikään kuin teoriassa pysäytämme liikkeen katsoaksemme, missä kehitysvaiheessa sen osatekijät ovat toisiinsa nähden.

[*9.12.2013: Entä sadepisaran putoaminen veteen? Se on kuin kuva, jonka näemme yhdellä silmäyksellä vaikka sen tekeminen on ajassa etenevä prosessi. Ympyrän kehä piirtyy siinä samanaikaisesti kaikkialla...]

Ks. >>> 3.3.66          [TEOKSEN KOKIJA LUOJANA]

- Kuva on siitä mielenkiintoinen, että katselija valitsee tarkkailuun käytettävän ajan ja jakaa sen eri kuva-alueiden osalle mielensä mukaan. Miten musiikissa? Tätä ei voi esim. musiikissa tehdä. Katselija tavallaan säveltää aika-arvot. Se selittää, miksi kuvaamataiteet kiinnostavat. Kuvan katseleminen onkin aktiivista luomista eikä pelkkää passiivista vastaanottamista. Kuvaamataiteessa on koko teoksen rakenne samanaikaisesti nähtävissä - vaikkakin ylimalkaisena. Kuvan tarkkailussa on myös mahdollisuus etäisyyden tasaiseen muuttumiseen. Musiikissa tämä mahdollisuus on jäänyt alkeisasteelle.

- Ihminen voi itse asiassa usein valita, kuinka monta kertaa hän haluaa taideteoksen kokea. Tällöin ihminen luo itse taideteoksen aikasuhdetta. Näin teoksen pituudeksi saattaa kertyä elinikä, mikä onkin hyvin mahdollista. Kuuntelija voi olla sidottu teoksen esitysaikaan, mutta sen toistaminen merkitsee vapautumista passiivisuudesta. Tässä tulee heti kysymykseen moneus, joka laajentuu/supistuu yleiskäsitteeksi "III sinfonia", vaikka onkin kysymys joka kerta ainutlaatuisesta toiminnasta / kokemuksesta.

- Periaatteessa minkä tahansa tarkkailun voi keskeyttää jonkin voiman vaikutuksesta. Ja niin kuin musiikkikin kuuluu vain yhdessä (ajallisessa) järjestyksessä, niin katsekin kulkee kuvapinnalla juuri siinä (ainoassa, tietyssä) järjestyksessä missä se kulkee eri tekijöiden yhteisvaikutuksesta. Voimme milloin tahansa katkaista äänilevyn pyörimisen ja aloittaa sen jälleen alusta. Tämä kaikki on taidetta samassa mielessä kuin lapsen kokeillessa vetoketjun toimintaa.

- Ihmisen luovana työnä musiikkia kuunnellessaan ovat ne ajatukset, mitkä musiikin avulla assosioituvat mieleen. Ehkä se on maisema, tunne, tunnelma, ehkä vain toiset abstraktiset suhteet, jotka syntyvät mieleen. Aikakäsite ei tässä riipu paljoa kuuntelijasta. Korkeintaan hän voi jäädä miettimään jotain vaikuttavaa kohtaa muun musiikin edetessä. Tällöin kaikki myöhempi selvenee tästä tärkeästä pisteestä käsin.

- Musiikki on liikkuvaa suhteessa kuuntelijan liikkumattomuuteen (ajassa). Kuvataulu on liikkumaton suhteessa katselijan silmien liikkeisiin (ajassa). Nämä ovat kaksi vaihetta tässä kahden tekijän suhdeskaalassa. So. toinen funktio on suhteellisen muuttumaton suhteessa toisen funktion muuttumiseen.

- Mitä enemmän suhdejärjestelmät muistuttavat toisiaan, sitä helpommin ne sulautuvat yhdeksi käsitekokonaisuudeksi. Joissakin tapauksissa tarvitaan funktioiden tarkkailemista suhteessa muihin funktioihin, jotta niiden toiminnan NOPEUS (= aika) paljastaisi niiden samankaltaisuuden.

- Mikä vaikutus on sillä, että musiikissa on hitaampia ja nopeampia toimintoja sekä simultaani- (= vertikaali-?) että horisontaalitasossa? Onko niin, että me ikään kuin heittelehdimme näiden suhteiden keskellä - tajutessamme olevamme jotain "hitaampaa"  suhteessa johonkin "nopeampaan" - ja seuraavassa hetkessä jälleen jotain "nopeampaa" suhteessa johonkin "hitaampaan". Tämä merkitsee ikään kuin  "sijaintimme" alituista muuttumista - riippuen siitä, mistä järjestelmästä käsin tarkkailemme funktiotamme.

- Sointi voidaan lyhentää ja lyhentää. Mutta ei voida päästä yhteen "hetkeen", koska lyhentäminen on teoriassa äärettömiin jatkuva ilmiö (prosessi). Silloin kun päästäisiin "hetkeen" - erotukseksi "ajasta" - merkitsisi se toiminnan päättymistä, so. muuttumattomuutta (jolloin ei syntyisi mitään vaikutelmaa) verrattuna johonkin muuttumiseen.

- Sointi on aina toimintaa, so. aikaan sidottua, jolloin käsite "samanaikaisuus" on mahdoton. Sointi edellyttää suhteiden säilymistä hetken aikaa samankaltaisina. Luonnossa ei ole olemassa pysähtynyttä toimintaa, sillä hetki voidaan jakaa lyhyemmäksi ja lyhyemmäksi, miljoonasosaksi, miljardisosiksi, mutta sittenkään mikään ei pysähdy. Siirrytään vain pienempään maailmaan. Todella lyhyet hetket ovat ihmisen tajunnan ulkopuolella. Mutta nekin vaativat edetäkseen järjestelmässä aikaa, so. toimintaa.

- Augustinus (Tunnustuksia 11.): On kolme aikaa: menneen nykyisyyttä, nykyisyyden nykyisyyttä ja tulevaisuuden nykyisyyttä.
-...sielu odottaa, tarkkaa ja muistaa, niin että se, mitä se odottaa, siirtyy sen kautta,  mitä se tarkkaa, siihen mitä se muistaa.

4.3.66    
- Mitä lyhyempi aika sitä suuremman tason kokonaisuuksina näemme funktiot. Kääntäen verrannollisuus...  
- Mitä lyhyempi aika, sitä pienemmät tapahtumat näyttävät kokonaisuuksilta (alkueläin). Mitä lyhyempi aika, sitä pienempiä kokonaisuuksia on tarkattava liikkeen erottaakseen.
- Mitä lyhyempi aika sitä liikkumattomammilta suuret kokonaisuudet näyttävät.
- Kysymys on pienuudesta ja suuruudesta menneisyyden kokemuksiin verrattuna. Miten nämä jutut yhdistetään?

4.3.66         - Tila ja aika??? Ovatko ne teonsanoja? Onko aika jonkin tapahtumaryhmän yleistys? Tila on ainakin vain suhteellisesti laajempi kokonaisuus. > Ks. VII osan lopusta kommentti 7.4.2014

6.3.66           - Mitä lyhyempi aika, sitä pienempi maailma tarvitaan liikkeen havaitsemiseksi, ja sitä enemmän tarvitaan sopeutumista pieniin järjestelmiin.

20.3.66         - On sivuasia, onko havaintokohteen etäisyys ajallista tai paikallista. Ajallinen etäisyys merkitsee sitä, että on tapahtunut jo paljon muuta sen jälkeen. Tästä syystä havaintokohde "pienenee" sitä mukaa kuin myöhempien tapausten luku suurenee.* Tämä edellyttää, että meillä on tietoa myöhemmistä tapahtumista. [*9.12.13: ajallinen/paikallinen perspektiivi-ilmiö]

- Paikallinen etäisyys merkitsee sitä, että näemme havaintokohteen yhä suuremman tapahtumakokonaisuuden keskellä, jolloin sen merkitys pelkkänä näköhavaintona pienenee. Koska on kysymys SUHTEISTA, on paikallinen ja ajallinen etäisyys likipitäen sama asia; näemme tapahtuman yhä pienempänä muiden lisääntyvien havaintojen keskellä - elleivät jälkimmäiset ole vaikutussuhteessa keskenään.

- Emme pysty havaitsemaan menneisyyttä. Mutta se mikä meille on havainto-nykyisyyttä - kuten tähdet - on menneisyyttä esineen itsensä kannalta. Menneisyys tarjoaa ainoastaan erään teoreettisen mahdollisuuden tavasta, jolla asiat voivat tapahtua. Historiankirjat sisältävät tämän menneisyyden. Näin saatu tieto menneisyydestä on aina puutteellinen, koska se on vain yksi näkökulma asioihin.

27.3.66         - Lause ja sana eivät ole kuvia vanhassa mielessä, koska kuvan käsittäminen vaatii aikaa, toimintaa - sitä enemmän mitä yksityiskohtaisemmin sitä halutaan tutkia. Ei ole kuvaa irrotettuna kuvan funktiosta, ajasta.

12.4.66         - Onko olemassa sellaista perusmuotoa kuin kuutio? Voidaanko neljäs ulottuvuus, aika, ilmaista laajentamalla kuutiota? Onko olemassa kuutiota sinänsä? Eikö kuution laajeneminen ole vain yksi mahdollisuus monesta? Eikö koko kuutio voi liikkua ajassa? Eikö tällainen kuvio pitäisi voida ilmaista ympyräliikkeenä atomien tavoin? Eikö mikä tahansa kuutiojärjestelmän liike merkitse neljättä ulottuvuutta? Eikö neliön laajeneminen kuutioksi ole jo aikaan sidottu tapahtuma?

15.4.66         - Pituus, leveys ja korkeus ovat samaa asiaa, saman skaalan eri vaiheita - entä aika?

28.6.66         - Tulevaisuuden ajatteleminen so. abstraktinen ja teoreettinen ajattelu yleensä ovat nykyhetkessä tapahtuvia ilmiöitä!

 

1.11.67         - Oiva Ketonen puhui siitä [filosofian luennolla], miten ympyrämaailman rajoja lähestyttäessä dimensiot kutistuvat, kaikki pienenee, hidastuu, käy yhä liikkumattomammaksi. Vrt. absoluuttinen 0-piste. Entäpä aika ja tapahtuman etäisyys ajassa...

17.1.73         - Oppilas: Onko aikaa olemassa? Mestari: (Miettii pitkän tovin.)


1978:

1.12.78         > (?) Marxilais-Leniniläisen Filosofian Perusteet.
s.84 "Materian liike ei ole mahdollista ajan ulkopuolella."

- Mitä aika merkitsee - kenelle?

s.86 "Tapahtumaa... on edeltänyt lukematon määrä muita tapahtumia, joilla kokonaisuutena on loputon kesto."

- Teon merkitys (moraali)? Ajan kesto on suhteellinen, objektiivisen keston merkitys on suhteellinen.

2.12.78         - Olenko jo aikaisemmin pohdiskellut valon nopeutta? Ääniaallolla on tietty nopeus, mutta yhtä hyvin sitä voitanee sanoa olomuodon muutoksen nopeudeksi. Valoaallolla tämä on huomattavasti suurempi. Olotilan muutosta on esim. sähkömagneettisen kentän vaikutuksen muutos, joka etenee (yli?) valon nopeudella.

6.12.78         - Onko ajan nopeutuminen lämpötilan kohoamista edellyttäessään voimakkaampaa liikettä? Absoluuttisessa 0-pisteessä aika pysähtyy, koska ei ole mitään mikä liikkuisi, jolloin aikaa ei voida mitata eikä tajuta.

12.12.78         - Mikäli valo on muutakin kuin aaltoliikettä, edellyttäisi se esim. yhden valonyksikön todella kulkevan 300 000 km:n matkan sekunnissa. Tapahtuuko tällaista siirtymistä? Mikäli kyseessä on vain olotilan muutos, joka etenee ketju-reaktion tapaan valon "nopeudella", ei se edellytä minkään "samana pysyvän esineen" kulkemista koko tuon matkan. "Olotilan muutoksessa" jokin voi lyhyen matkan kulkea valon nopeudella ja välittää siten informaatiota. Mikäli heilautamme voimakasta lamppua 180°:een kulman verran riittävän nopeasti, voimme kuvitella valokeilan etenemisnopeuden - riittävän kaukana - olevan yli 300 000 km/s. Riittääkö lähetetyn valon energia siihen, vai häipyykö valon voima siinä vaiheessa,  kun keilan nopeus lähentelee valon nopeutta? Missään tapauksessa ei keilan päässä ole mitään aineellista, joka samana pysyen kulkisi tuon valokeilan päässä ratsastaen koko matkan. Vain TILAN MUUTOS ["vastaanottaja"-päässä] etenee noin nopeasti.

22.12.78         - Jos aika alkaa pysähtyä lähestyttäessä valon nopeutta, niin miten on absoluuttisen nollapisteen laita? Tuntuisi siltä, että aika saattaisi pysähtyä näinkin päin.

- On ilmeisen selvää, ettei mikään yksityinen hiukkanen kulje koko 300 000 km:n matkaa sekunnin aikana äärettömän pitkien saksien sulkeutuessa, sillä kaikki mahdollinen materia siirtyy vain tuon eräänlaisen paineaallon edellä sivuun. Samoin on asianlaita, jos valokeila nopeasti suunnataan Venuksesta Marsiin.

- Olotilan muutos (esim. aaltoliike) kylläkin etenee tuolla vauhdilla, mutta se on eri tekijöiden aikaansaama. Aaltoliike ei kulje Venuksen ja Marsin väliä, vaan yksityinen "fotoni" aiheuttaa olotilan muutoksen yhdessä paikassa. Sen naapuri-paikassa tapahtuva muutos on jo toisen (maasta tulleen) fotonin aikaansaama, eikä näillä kahdella naapuripisteellä siten ole suoraa yhteyttä toisiinsa.

- Entäpä kun fotoni osuessaan toiseen laitteeseen Venuksessa saa laitteen lähettämään fotonin Marsiin ja kääntää suuntansa takaisin maassa olevaan lähettimeen? Tieto ei kulje. Entä jos maasta lähetetään säde Venuksessa olevaan lähettimeen, joka jo on suunnattu Marsiin. Sillä hetkellä kun säde saapuu Venukseen, tehdään heittimen heilautus Marsista maahan. Periaatteessa tieto ei kulje, koska valonsäteen siirtyminen Marsista maahan ei paljasta muuta kuin sen, että Venuksella on tieto vastaanotettu. Sillä hetkellä kun valokiila on kääntänyt säteensä Marsista maahan, ovat viimeiset fotonit vielä matkalla Venuksesta Marsiin, eli Marsissa ei tiedetä, että valonsäde Venuksesta on jo muuttanut suuntaansa. Tieto ei kulje majakkasysteemillä ympyrän kehää pitkin, sillä aaltoliike kehällä ei ole pitkittäistä, näennäisen kulkusuunnan mukaista.

- Entä jos tätä majakanvaloympyrää katsotaan ylhäältä, jolloin peilienavulla heijastetaan ympyränkehää pitkin liikkuva valo ylös katsojaan? Peileistä heijastunut valo ylös avaruuteen kulkee joka tapauksessa vain valon nopeudella, so. kaukaa avaruudestakin erotamme säteen etenemisen vain valon nopeuden antamissa rajoissa. Eikö tilanne ole sama kuin pimeässä, jolloin joku heiluttaa taskulamppua itsensä ympäri. Emme näe yksityisen säteen kiertokulkua vaan yhtenäisen ympyräviivan.

- Miten vaikuttaa ylhäällä ympyrän keskipisteen kohdalla olevan tarkkailijan etäisyys tämän liikkeen havaitsemiseen? Jossain kohti on eräänlainen optimaalietäisyys havainnon tekemiselle. Onko kysymyksessä etenevä, liikkuva katkoviiva ympyrän kehällä? Mustia aukkoja täytyy olla välimaastossa.

- Onko niin, että mitä nopeampi on olotilan muutos (aaltoliike) ja palautuminen, sitä vähemmän se pystyy välittämään informaatiota. Mikään varsinainen esine ei pystyne valon nopeutta ylittämään makromaailmassa - ehkä kenties lyhyillä etäisyyksillä...

- Kun valonsäde kierretään Venuksesta Marsiin, Ei ole mitään mikä kulkisi suoraan toisesta toiseen. On vain valo, joka on tietyn ajan kuluttua kulkenut maasta Venukseen, ja kokonaan toinen valonsäde, joka tietyn ajan kuljettuaan yltää maasta Marsiin. Väliin jäävä valokiila kulkee samalla tavalla omaa nopeuttaan.

- Joko on niin, että:

a) Valon aaltoliike on sen suuntaista, ettei se erotu "ympyrän kehän", so. valokiilan kulkusuuntaan tarkasteltaessa Venus-Mars -väliä (mikäli säde on lähetetty maasta) jommasta kummasta käsin. Tai sitten (todennäköisimmin), vaikka kiila etenee yli valonnopeuden, saapuvat aallot silmiin vain valonnopeudella, joten (esim. jos viivalla olisi heijastavasumu) viiva näyttäisi joka tapauksessa vain valonnopeudella etenevältä - viimeistään siinä vaiheessa, kun valo on ilmaantunut toiselle tähdelle, on tästä heijastunut valo nopeutensa verran myöhässä havainnoijaan nähden (Venuksella).

b) Mitä nopeammin kiila kulkee "kehää" pitkin (tai suoraan), sitä vähemmän yksiköitä (fotoneja) osuu yhtä viivaa, pistettä kohden, joten valokiila alkaa edetä "nykäyksittäin", mikä silmissämme kuitenkin näyttää yhtenäiseltä viivalta.

c) Onko niin, että valolla olisi taipumus tulla "näkyväksi" vain niissä kohdissa, joissa tyhjiön täyttää materia. Materia siis keräisi valoa puoleensa, kun sen sijaan ohi-kulkevat fotonit väsyisivät matkalla, eikä niitä voitaisi erottaa. Tilanne olisi päinvastainen kuin mikromaailmassa, jossa fotonit ilmenevät vain silloin, kun on olemassa aukko, josta ne keskimääräisesti ottaen pujahtavat ulos näkyvään maailmaan. Avaruudessa tähtien välit ovat "mustia" tyhjiöitä, jotka imevät valon (vrt. valokvantin lokalisoituminen).

- Onko niin, että valokvantti ei riitäkään valaisemaan muuta kuin oman lähi-avaruutensa, joten se ei riitä luomaan tasaista valoa ympäristöönsä kovin pitkälle. Siksi valokvantti tekee filmiin vain yhden pienen pisteen.

- Näyttää siltä, että kysymys majakka-periaatteella kiihdytetystä valonsäteestä on ajatusharha.

- On merkillistä, että planeettojen kiertolukujen suhteen saattaminen resonanssiin (3,2, 3:2 jne.) merkitsee tasapainon järkkymistä ja siis tuhoa. Musiikissa nämä merkitsevät RAUHAA (sävelkorkeuksien värähdyslukujen suhteet). Toisaalta samat suhdeluvut atomien tai molekyylien liittyessä toisiinsa merkitsevät pysyvää liitosta.

29.12.78         > Antti Eskola: Sosiologian tutkimusmenetelmät.
- Näyttää siltä, että ajan vaikutus koeryhmän tuloksiin tuo lisää uusia dimensioita ja variaabeleita koetilanteeseen.

1979:

1.1.1979 klo 10.50 - puolen tunnin kuluttua heräämisestä.
- Objektiivinen todellisuus - onko se yhtä tarpeeton, mieletön käsite kuin objektiivinen aikakin - ehdottoman sama hetki maailmankaikkeudessa.Fyysikot ovat todenneet, ettei ole tarpeellista puhua universaalista "samasta hetkestä", koska informaatio etenee avaruudessa vain valon nopeudella.

- Käsitykseen objektiivisesta todellisuudesta tulisi kai ilman muuta kuulua määritelmä, millainen maailma on "juuri nyt", mikä kuitenkin on idealistinen käsite, koska "juuri nyt" -hetkeä ei ole mahdollista havaita kokonaisuudessaan. Se voitaisiin havaita siellä, missä on ihmisiä ja siellä, missä jotain on laskettu tapahtuvaksi tuona "juuri nyt" -hetkenä. Ei ole eikä tule olemaan ketään, joka objektiivisesti havainnoisi "juuri nyt" -hetken tapahtumisen koko sisällön. Meille ei ole tarpeellista edes tietää tuon hetken sisältöä kokonaisuudessaan.

- Jos vertaamme äskeistä ihmiselämään, voimme luoda käsitemallin siitä, että jos joku ihminen tietää todellisuudesta vähemmän kuin minä, niin eikö se ole jota kuinkin samaa kuin jos meitä erottaisi ajallinen kuilu: hänen todellisuutensa on keskiaikaista tai 1800-luvun ajattelua ja minun nykyaikaa. Molemmat ovat ikään kuin objektiivisia tosiseikkoja, paitsi että tiedän ajatuksillamme olevan ajallisen (historiallisen) eron.

- Edellinen vertaus on huono, mutta esimerkkinä se valottaa, konkretisoi todellisuuden suhteellisuutta.

- Totuus on epäilemättä olemassa, mutta absoluuttisena sillä ei ole sanottavaa merkitystä. Meille riittää, että ymmärrämme todellisuuden ajallisen jatkumisen lainalaisuuksia.

12.1.79         - Olisi systemaattisesti selvitettävä eetterin tila; mikä kolmesta kyberneettisestä perustekijästä puuttuu? Mikä muutos tapahtuu ei-missään aaltoliikkeen osuessa kohdalle? Mikä kolmesta perustekijästä aallon olemuksesta puuttuu? Onko aalto katkonaista aikaa, katkonaista muistia, onko se ajassa pyörien tapahtuvaa puuttumista kolmen perustekijän kesken? Onko perustekijöitä neljä, onko aika itse tuo kalenteri, neljäs tekijä, neljäs ulottuvaisuus? Onko aika itse tuo tapahtumajärjestys, joka säätää sen, että syy on ennen seurausta, että input on ennen outputia? Onko aika nurinniskoin kääntynyt silloin, kun systeemi saa tiedon jo tapahtuneesta reaktiostaan vasta inputin kautta. Voiko output ennustaa, voiko informaatio oikaista tiensä suoraan outputiin siitä sitten heijastuen, jolloin se on jo muuttunut joksikin, koska se on vaihtanut liikesuuntaansa? Voiko output olla heijastava peili, joka tiedottaa heijastamisestaan muistille, jolloin olio itse tietää vasta jälkeenpäin, mitä on tapahtunut ja miten se on itse toiminut. Tämä osoittaa ainakin sen, ettei se voi olla täydellinen kyberneettinen systeemi, koska se elää koko ajan vain historiassa, menneisyydessä suhteessaan muuhun maailmaan.

- ...Ja sitten tuo spiraali... Sen muotoisiahan ovat galaksit - ikään kuin ne olisivat supistumassa tai laajenemassa. Entä jing/jang? Input - musta, koska se imee. Output - valkea, koska se antaa, säteilee. Ja sitten ohjelmoiva muisti: valkeana inputin sisällä ja varamuisti (kalenteri?) outputin sisällä, jotta systeemin pyöriessä aina jompikumpi on lähempänä reagoimaan kuin keskipiste koskaan. Miten tämä soveltuu palloon? Toimiiko tuo systeemi gyroskoopin tavoin pyörien samanaikaisesti vaaka- sekä pystysuorassa tasossa - syvyyssuuntaa unohtamatta - ja sitten tuo neljäs - aika.

13.1.79         - Millainen on spiraaliavaruuden perspektiivioppi? Tulen varmasti tarvitsemaan sitä. Sen täytyy olla yksi avain siihen, miten olevasta siirrytään olemattomuuteen. Onko se menneisyyden laajenemista, siirtymistä ajassa taakse- eikä eteenpäin?

- Inputmaailma - sellainen miltä se näyttää. Outputmaailma - sellaisena kuin sen muistan. Millainen tuon maailman pitäisi olla? Tasapainotilassa maailman pitäisi olla kuin miltä se näyttää, so. output on likipitäen identtinen inputin kanssa. Aineenvaihdunta on ajassa olemista. Suprajohtavassa tilassa ei energiaa ainakaan vielä näytä ilmestyvän eikä katoavan tyhjästä tyhjään. Kysymys on vain energian ja aineen aineenvaihdunnasta. "Väärät" toiveet maailmasta ilmenevät in- tai outputin sairautena, epänormaalina toimintana.

17.1.79         - Kuvaako kananmuna aaltoliikkeen pysähtynyttä muotoa? Millainen on kanan-munan halkaisijan pii sen keskipisteestä mitatun säteen avulla laskettuna ja verrattuna vastaavansäteiseen samankeskiseen ympyrään? (Kuva) Luulen, että piin arvoksi saadaan kananmunamuodosta tasan 3! Ehkä pallo onkin kyberneettisen systeemin epätasapainon ilmaus! Sen kivettynyt, abstrakti muoto. Ajassa ollessaan se on aina liikkeessä! Ei koskaan täydellinen ympyrä eikä täydellinen soikio vaan - muna - elämän perintö.

- Perustuuko maailman kulku lopulta digitaali-systeemeihin meidän mitatessamme sitä kuolleilla analogianumeroilla, kokonaisluvuilla, joilla laskettuna alkuperäisistä digitaaliluvuista tulee jaottomia murtolukuja?

- Meidän olisi muutettava koko universaali mittajärjestelmämme jopa "neiti Aikaa" myöten. Emme tule tarvitsemaan karkausvuotta, koska osaamme jakaa aikamme oikein.

- Liikkuva muna on kuin Akhilleus-kilpikonna -kilpajuoksun todellinen vastine. Mitä lähemmäksi takapää lähenee etupäätä, sitä suuremmaksi etupää kasvaa, laajenee. Kun se on laajentunut tarpeeksi, yrittää se imeä takapään itseensä, joka puolestaan lähtee karkuun laajeten taaksepäin, jolloin etupää supistuu! Harakka tervatulla sillalla: Kun nokka irtosi, pyrstö tarttui, kun pyrstö irtosi, niin nokka tarttui. Aika-Kronos: itsensä nielevä hirviö...

22.1.79         - Mistä luvut tulevat ja minne ne menevät? Mikä on niiden välitila ja vanhuus? Kuka kertoo niistä? Materia kertoo, kone joka syöttää ne ulos ja siis tuntee koko jutun alusta loppuun!

23.1.79         - Aktiivinen input (output) on päänsä ikkunasta ulospistäminen. Passiivinen input on neutraali input - avoin ikkuna ilman päätä. Negatiivinen input on suljetut ikkunaluukut. Itse asiassa nämä ovat puolinaisia kuolleita hetkiä. Aikaan tuo on sidottu silloin, kun tiedämme rytmin, jolla tuo liike tapahtuu. Äsken mainitut ovat vain kulminaatiopisteitä, jolloin tapahtuminen tulee materiaalisemmaksi, näkyvämmäksi. Tietenkin myös maisema osaltaan määrää milloin on minkin liikkeen vuoro. Maisema on laasti! Paremminkin - maiseman heijastama valo.

24.-26.1.79   > Judith Greene: Ajattelu ja kieli. (> Ks. Johdanto)

28.1.79         > Lyall Watson: Salattu tieto, s.29  
- Kolibakteerien yhtyminen kestää parisen tuntia... so. 6x niin kauan kuin suvuton sukupolvi elää.

- Yhdyntä lienee aina ollut asia, jossa ajan käsite sekoaa. Onko niin, että ulko-avaruuteen ensimmäisenä jakautuva aines "yhtyy tyhjyyteen", jolloin ajalla ei ole enää merkitystä? Mikä tuo käytännössä tarkoittaa?

3.2.79           - Kummallista että koen yöjunan saapumiskohinan jatkuvana. Se on ikään kuin samalla kertaa tulevaisuutta, nykyisyyttä ja menneisyyttä. Tuossa kohinassa elän kaikki ajan ulottuvuudet yhdellä ja samalla kertaa. Kohina jatkuu vieläkin kirjoittaessani tätä klo 00.45. En haluaisi sen loppuvan, jotta saisin siitä kiinni... On lähes hirvittävä tarve projisoida tuo kohina myös tulevaisuuteen niin pian kuin olen tajunnut sen olevan jatkuvaa. Nyt se pysähtyi, ja tilalle tulivat yökulkijoiden huudot, mutta kohina soi vieläkin elävästi korvissani. Mittaan aikaa jatkuvan kokemuksen avulla. Siksi psykologinen aikakäsite on yhtä todellista kuin absoluuttinenkin.

> Hintikka-Routila: Filosofian tulevaisuus.
s.94            - Hussler: Ajan eri ulottuvuudet ovat eräässä mielessä "samanaikaisia", ja ajan painopiste on siirtynyt tulevaisuuteen odotuksen keskeisen aseman perusteella.
s.95            - Heidegger: Offenbart nicht die Zeit selbst als Horizont des Seins?

- Onko aika olemisen tarkoite? Tuo kysymys tulee tuskastuttavan lähelle sitä, mitä puhuin kaleidoskoopista... Tosi oleva (palaset) muuttuu läheneväksi tai etääntyväksi l0-kulmioksi kaleidoskoopissa pelkästään horisontin asentoa muuttamalla. Horisontin muuttaminen merkitsee aikaa, jonka seurauksena kaikki se 9-kertaistuu lähenemis- tai etenemisnopeutensa vahvuutena. Millainen olisi aikakaleidoskooppi? Mitä olisivat muruset sisällä? Taivas ja maa - niiden erotus on horisontti, jonka kallistuminen saa meidät pahoinvoiviksi tai näkemään harhanäkyjä.

8.2.79           > Yrjö Ahmavaara: A Cybernetic Theory of  Development.
s.200            - In Marxist philosophy... time is explained in terms of causality and not vice versa.
- Engels: ...a certain motion follows another, but also we can call forth a certain motion by producing the conditions under which it occurs in nature... through the activity of man, the notion of causality is grounded, the conception that a motion is the cause of another. The activity of man gives the test of causality.

9.2.79            - Tuossa sepitelmässä on vieläkin kaksi virhettä. Ensimmäinen on se, että ajalla ei vielä ole sille kuuluvaa merkittävää, välttämätöntä osuutta. Toinen on se, että katselen vieläkin tuota alkuerotusta ikään kuin sivusta, kolmantena osapuolena... Olenko minä itse aika, muisti??? Olenko minä se ympyränkehä jonka sisällä jing ja jang ovat? Jos näin on, niin mitä on kehän ulkopuolella? Ehkä ei enää yhtään mitään minulle, sillä olen eräässä mielessä lopullisesti suljettu systeemi suhteessa siihen, mitä on maailmankuvani ja fyysisen elämäni ulkopuolella.

10.2.79         > Ludwig Wittgenstein: Muistikirjoja 1914-1916.
s.103            - Onko ihmisen mahdollista elää niin, että elämä lakkaa olemasta ongelmallista? Että ihminen ELÄÄ ikuisuudessa eikä ajassa?
s.115             - Ilmaisun "Aika on yksisuuntainen" on oltava mielettömyyttä. Yksi-suuntaisuus on ajan looginen ominaisuus. Aika ei olisi yksisuuntaista, jos tapahtumat voisivat toistua. Vrt. kappaleen mahdottomuus olla samanaikaisesti kahdessa paikassa.

[5.7.2013: Tapahtumat voivat toistua, mutta aina eri vastaanottajille!

- Me pohdimme olevaista vain toisesta näkökulmasta - joko viestin lähettäjän tai vastaanottajan näkökulmasta, kun luonnossa nuo molemmat näkökulmat ovat aina olemassa. "Minun aikani" on eri kuin minun "ulkopuolellani" oleva aika. On siis sekä kappaleen oma näkökulma että kappaleen kokijan näkökulma! Valonnopeus on olemassa etenevän valon näkökulmasta että tuon valonsäteen kokijajoukon näkökulmasta. Ja ne ovat kaksi eri asiaa!

- Tämä on länsimaisen maailmankuvan peruskysymys ja perusheikkous: Se edustaa vain toisen puolen todellisuutta näkevää käsitystä. Se on viestin lähettäjän itseriittoinen maailmankuva, joka ei huomioi viestin vastaanottajan näkökulmaa!]

10.2.79         > Ludwig Wittgenstein: Tractatus (suom.).
3.3411 - Olion varsinainen nimi on kaikkien olion merkkinä olevien symbolien yhteinen piirre.
IS: - Vähän turhan kuollut määritelmä. Siitä puuttuu AIKA.

11.2.79         - Ajan kulku on sitä että teemme symmetrisiä tekoja. Jotain tekoa seuraa joskus sen vastateko.