JUMALA I

JUMALA I:    JUMALA ON RAKKAUS

(Luotu  24.5. - 19.12.2014 vanhemmasta aineistosta. God-sanueeseen on tässä vain vihjeitä siellä täällä.)

 

10.-11.5.2014:         Tämä ei ole tieteellinen artikkeli. Tämä kooste kertoo siitä assosiaatiomaailmasta, joka ilmenee JUMALA-sanueen ympärillä - etupäässä indoeurooppalaisissa ja uralilaisissa kielissä - unohtamatta mahdollisuuksien mukaan hepreaa, arabiaa, tamilia ja sanskriittia ym.

Laajemmin ja yksityiskohtaisemmin olen käsitellyt etymologian teoriaa ja problematiikkaa lisensiaatintyössäni Laulu-Puu-Rumpu, Jyväskylän yliopiston musiikkitieteen laitos 1998 (http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-1998764942). Lisäksi valmistumassa on päiväkirjakooste 1965-2012 "Sanat" (työstönimike), joka sisältää etymologiaa koskevat lähestymistapateoriani perusteet. Niistä voin vain todeta: Puhdasoppiset teoreetikot älköön vaivautuko. Niistä tulee puristisen lähestymistavan kasvatille vain paha mieli.

Lähtökohtananihan on ollut: "Koeta vältää kaikkia perinteisiä etymologisia teorioita, jos mahdollista ja yritä katsoa, miltä sanojen alkuperä ja merkitys näyttää maallikon silmin, kun uudet sanat tulevat elävässä elämässä vastaan väärin kuultuina, ilman tieteellistä taustaa tai opillista sivistystä."

Sen sijaan että etsisimme jonkin sanan etymologista objektiivista, täsmällistä yksiselitteistä  juurta, alkulähdettä (jonka ulkomuodosta kieliopillisesti johdetaan kaikki sanan muunnelmat - riippumatta siitä, tarvitaanko siihen 10 vai 20 sääntöä), etsimme sanan sisäisen merkityksen ajallisesta ja paikallisesta vaihtelusta palapelinä syntyvää alkukuva, joka ei yksiselitteisesti ilmaise, mitä sanan perusmuoto tarkoittaa, vaan luo sumean kuvan tuosta assosiaatiomaailmasta, mitä sana tuo maatiaisjärjellä ja -tiedoilla varustetulle ihmiselle mieleen sosiaalisessa kanssakäymisessä vierastakin kieltä puhuvien ihmisten kanssa vuosituhansien kuluessa. Kysymys sanan merkityksestä on siis eräänlaista ajatusleikkiä, joka pohjautuu lähtökohdiltaan lapsenomaisiin mieleenjuolahtamisiin pikemminkin kuin kovaan "tieteelliseen", neutraaliin tieteeseen. Päähuomio kohdistuu pikemminkin merkitysten mahdolliseen muuntumiseen ja erilaisuuteen kuin sanan ulkoasun ja merkityksen samana pysymiseen. Koko ajan on päällimmäisenä ajatus, kuinka vieraan puheen ovat ymmärtäneet oppimattomat ihmiset vuosituhansia sitten, jolloin tiedossa ei ole ollut nykyisen kielitieteen sinänsä loistavia säännöksiä.

Assosiaatiomaailma ei noudata ortodoksista näkemystä kielisukulaisuuksista, vaan tutkii mielleyhtymiä, joita sanat herättävät. Jotta tuon maailman rajat voitaisiin jotenkin piirtää, on lähtökohtana esim. jum-sanueen j-alkukirjaimen vaihtuminen lj:n kautta l:ksi (espanja) tai g:ksi (vrt. ruotsin g [~ j]; Saksa: nhd. Laie < mhd. leige), g:n vaihtuminen h:ksi (slaavil.-germ-romaan. IE-vaihtelu: Gaidn ~ Haydn) ja lopulta h:n läsnäolo tai katoaminen - esim. est. (h)a, (h)i. Useimmiten tämäntyyppiset muunnokset on todistetusti rajoitettu koskemaan vain tiettyjen kahden kielen välisiä muunnosketjuja, mutta tässä esseessä muunnoksien samankaltaisuutta on käsitelty - ei kielitieteellisinä tosiasioina vaan - mahdollisuuksina, joiden todistaminen ei ole välttämätöntä, koska kysymyksessä on ajatusleikki eikä totuuden osoittaminen.

Toinen lähtökohtaoletus on muotoutunut musiikkitermien mahdollisesta osoittautumisesta pohjautuviksi soidinmeno-sanueeseen kaikissa kielissä. On siis luonnollista, jos Jumala-termi osoittautuisi olevan tekemisissä rakkaus-sanastoon tavalla tai toisella. "Kakseus" nousee tällöin erityisen huomion kohteeksi.

Shamaani-sanueen juuria selvitellessäni näkökulmaksi hahmottui shamaanin tehtävän paljastuminen puhemiehen, naittajan rooliksi ihmisen ja jumaluuden välillä - tosin ilman sellaista seksuaalista viitekehystä kuin soidinmenoissa. Pääasiaksi osoittautuu kahden erillisen yhteensovittaminen so. ymmärryksen lisääntyminen kahden erillisen välillä. Rauhanneuvottelut eri ryhmien välillä osoittautuvat tässä kontekstissa samanlaiseksi soidinmenojen jatkeeksi yhteiskunnallisella tasolla.

Viime kädessä on minusta alkanut näyttää siltä, että loppuun saakka tutkittuna kaikki sanat muuntuvat lopulta rakkautta käsitteleviksi sanueiksi. Tällöin ei ole enää eroa fyysisen ja psyykkisen rakkauden välillä, vaan kaikki olevainen tajutaan vähitellen samasta juuresta lähtöisin olevaksi, osaksi loputtoman, äärettömän laajaa minuutta, jonka osat ovat vain naamioituneet erillisyydeksi.

Tämä näkökulma antaa uuden syvyyden niin Kalevalan Kullervo-tarulle kuin monelle muullekin myytille. Oikeastaan ei ole olemassa muuta rakkautta kuin universaali itse-rakkaus, jossa eri osat ovat vain lumetta.

Pohdinnoissa vilahtavat näkökulmat jumaluuden ja seksuaalisen rakkauden samuudesta tulee siis tulkita hyvin syvän tason ilmauksiksi - tason, jossa fyysinen ja psyykkinen rakkaus eivät tunne enää sellaista keskinäistä (moraalia koskevaa) arvojärjestystä, mitä länsimainen uskonnollinen filosofia on kautta aikojen

esittänyt todisteena länsimaisen kulttuurin ylempiarvoisuudesta verrattuna muihin maailmankatsomuksiin.

Tästä syystä en koe millään tavalla jumalanpilkkana sitä, jos Jumala-sanue osoittautuu eräällä tavalla Amor-myytin muunnelmaksi, joka huipentuu suomalaisessa kansantarustossa sokean Jumin jousiammunta-mytologiaan. Siinä myytissä yhdistyvät myös parisidos, joka ilmenee Gemini-sanueessa ja sen muuttuessa vähitellen hedelmäksi (rusinaksi), so. jumi-liitokseksi.

Se, kuinka sumea käsite tuollainen parisidos on, näkyy symbolisesti sanaparina valo/sokeus, joka pelkistyi arabian sanapariksi amo/jum, jotka molemmat ovat samaa merkitseviä sokeuteen liittyviä kieliopillisia muotoja. Kesti kauan ennen kuin muistin, että Amor-rakkaus voi jum-sokaista ihmisen samalla tavoin kuin ihminen voi tulla "lumi-sokeaksi" lumene-valosta. Vain tätä kautta ymmärrämme, kuinka syvälle Karjalan korpiin ja Värmlannin suomalaismetsiin on myytti nuolia ampuvasta sokeasta Amor-Jumista piiloutunut jälkimaailman ihmeteltäväksi ratkaisemattomana mysteerinä.

Jos Amor ja Jum osoittautuvat tällä tavoin sukulaisiksi, niin mikseivät kaukaistenkin eri kielten sanat myös tulla jumalten juhliin - hieros gamokseen, joissa arkielämän kadulla toisiaan tuntemattomat ventovieraat osoittautuvat tulleensa sukulaisten luo kylään morsiamen tai sulhasen vieraina.

Vastakohtaisuus tässä puurossa saattaa osoittautua yhdeksi sukulaisuuden merkiksi, Janus-kasvoiseksi mysteeriksi. Saattaa olla, että ajattelun ekologia syntyy kyvystä saada vastakohdat muistuttamaan toisiaan ja siten saada tuo maailma pienempään muistitilaan kuin jos ne olisivat täysin erilaisia sanoja keskenään.

Samalla tulee ymmärrettäväksi, että tämän näkymän avoin seksuaalisymboliikka on estänyt kirkonmiehiä korostamasta Jumala-sanueen etymologioita, koska sitä ei voi esittää ilman näiden näkymien paljastumista. Ja ne voidaan paljastaa vain, jos ne voidaan sitoa maailmankuvaan, joka on esim. moraalisesti vähintään yhtä korkeatasoinen kuin se kuva, jonka kristinusko on meille vuosituhansien ajan tarjonnut.

Jotta neutraliteetti säilyisi, en tarkoituksella ole korostanut erilaisia näkymiä, joita itse pidän tärkeinä. Esittelen vain tuota perusmateriaalia, joka assosiaatiomaailmasta avautuu, jos siihen uskaltaa avoimesti sukeltaa. Tuo sukeltaminen edellyttää uskoa, että kaikki kielet ovat pohjimmiltaan samaa vettä, sukulaisia keskenään. Jos lähdemme erillisyyden tielle kielitieteellisten säännöstöjen saaristoon, on vastassa loputon karikko, johon jäämme kiinni loppuelämäksemme.

Tähän sanueeseen kuuluu mm. kaksonen-sanaston kerääminen, koska se näyttää tiukasti salakielenä liittyvän yleisempään parittelu-merkitykseen (jum-gemini, deo-theom-twin, duo-double-devil jne.). Kyseistä sanuetta kykenen toivottavasti analysoimaan tarkemmin joskus myöhemmin. Sama koskee leikkiä (ruots. lek 'soidin, kutu'; dän. lege 'sich paaren'; S. Laich, Leich 'mäti, kutu'). Nämä kaikki näkökulmat ansaitsisivat toisen 5000 sivun kotisivuston, koska sekä Jumala- että

Piru -sanueet näyttäisivät olevan sidoksissa toistensa kaksoisrooleihin. En tiedä...

Kuin pisteenä i:n päälle Kuolan saamelaisten sana:

S vuəšne-Go:dda,         K2. vu:sen-godt  ’mateen kutu’ >? God-Gott ~ kutu

         ~ K2. jaur-Guudtš ’järvi-taimen’

         ~ venäjä:           guditj 'soittaa gudok-viulua'; Mari: gudok ’pilli, vihellin, torvi’

         ~ Kroatia, Serbo-Kroatia: gudač  'Geiger'; Bulgaria: gajda'säkkipilli'

         ~ Englanti:         gosh 1757, altered pronunciation of God. >? M.E. gos 'goose'

 

7.12.2014:         Pois on jäänyt vahingossa vielä yksi näkökulma: jum-tavun liityminen marjaan/hedelmään (> ven. izjum 'rusina'), joka (gemini >lp juömmie/lpK juu'mik) kaksoisuuden kautta samastuu laajenemiseen, paisumiseen ja sitä tietä raskauteen (lat. racemus 'rusina' ~ est. rase 'raskaana'). Toisaalla olen käsitellyt samaa ilmiötä god-sanueen kautta.

 

SANOJEN FONEETTISESTA OIKEINKIRJOITUKSESTA:

Huom. Teknisistä oikeinkirjoitussyistä ja rajoitetusta ajastani johtuen olen poistanut tarkoituksella sanoista foneettiset lisämerkit, koska olen jo ilmoittanut, ettei tätä voida pitää muutenkaan kielitieteellisesti luotettavana tekstinä vaan eränlaisena ajatusleikkinä.

Esim. kolmosnumerolta näyttävää z-kirjainta ei löydy Times-fontistostani edes unicode-muodossa, joten kirjoitan sen vain z-kirjaimena sivustolle tulevassa muodossa [usein äännetään soinnillisena ~ dz]. Tekstien laittaminen sivustolle tarkoissa kuvamuodoissa olisi ollut minulle ylivoimainen tehtävä, joten näytän tarkekirjoitetun Fluralic-fontistomuodon vain sitä erikseen pyydettäessä - kuvana . Samoin esim. kolttasamen hattupäinen k on kirjoitettu vain tavallisena k:na [tai -kj], nurin oleva e-kirjain (esim. ~ ö) e:nä, hattupäinen s (~ sch) sen sijaan ilmeisesti tulee siirtymään unicode-Timesista kotisivustolle oikein jne, joten kirjoitusasut - ikävä kyllä - tältä osin ovat vain viitteellisiä. Foneettisia tekstejä tuntevalle tämä ei ole ongelma, koska hän tietää, mistä oikeat kirjoitusasut löytyvät ja meille muille sillä ei ole niin väliä, koska olemme itse juuri noita entisaikojen väärinkuulijoita, väärinymmärtäjiä ja väärintoistajia, koska kielitieteilijöitä ei ollut neuvomassa...

Koko tähän kadunmiehen näkökulmaan kiinnostuin 1990-luvulla, kun tiedustelin asiantuntijoilta, mikä on joiku-sanan etymologia ja sain vastauksen, ettei sitä ole olemassa, se on neitseestä syntynyt saamen alkuperäissana. Toivottavasti sivustoni antaa tulevaisuudessa soidinmeno-musiikkitermeistä lohdullisemman kuvan. Olen ainakin yrittänyt...

Merkintä ">?" ilmaisee, että ko. assosiaatio on jostain putkahtanut mieleeni. Se voi aivan yhtä hyvin olla jostain lukemastani tekstistä silmiini tarttunut kuin "omasta päästä" syntynyt. Minulle se on samantekevää, koska oleellista on, sisältääkö se uutta tietoa vaiko ei.

- Pitkäsakarainen "n" on muutettu muotoon "ng", hatullinen k on kirjoitattu ilman hattua, poikkiviivalla varustettua g-kirjainta en ole saanut siirrettyä kuten en myöskään puolan poikkiviivallista tai venäjän kyrilistä l-kirjainta. Luultavasti kreikan aakkosto jää myös alkeistekijöihin. X:n muotoinen h-kirjain (~  engl. ch tai voimakas ’h’) n kirjoitettu tavallisesti  kh:na. Vokaalin painoa tai pituutta ilmaisevat tarkemerkit olen tietoisesti karsinut pois, koska elämän pituus on rajoitettua ja dokumentit on suunnattu uteliaille - ei kielitieteilijöille, jotka löytävät kyllä heitä tyydyttävät oikeat oikeinkirjoitustavat.

 

 

HAJANAISIA PÄIVÄKIRJAMERKINTÖJÄ MATKAN VARRELTA:

10.5.95        JU-MO-LA = Jumon paikka

28-29.6.96: (Suom. sanakirja)  -  Jummi - ’Luukan t. Lohon (mytol. olennon) renki’ (Värmlanti)
”Kolme on poikoa pahalla: Yksi on rujo, toini rampa, Kolmas on perisokie, Se on se ampuja, Se on Jumi” 
         ~ fi. ’jummi’ = Teufel tai Pirun palvelija värmlanninsuomalaisilla > Haavio: Jumi- t. Juma-kultti (paikka)

Brita Polttila: Pohjanportit 1982, s. 11
”Loko, paha olento, yritti varastaa auringon Kalmamäkeen valoksi kahdelle rengilleen, kahdelle ¨Jummille, jotka eivät isäntänsä tavoin kyenneet näkemään pimeässä.” (Vermlanti 1935)

05.07.96         Kuolaan expeditiolle lähtiessä klo 15.45: Luominen oli pelkkää informaation jakamista ja/tai jakautumista. Alussa Jum jakoi taivaan ja maan... Oliko näin: Jum/Jam?. Vai oliko se sol/sol-id...? Mitään lisää ei siis syntynyt, vaan kaikki muodostui jo olevasta, joka vain muutti muotoaan jonkun silmissä... 

30.07.96      - Vain jumala puuttuu: juh-mal 'puu-paha'

6.8.96         - Omega > l'homme > huomenissa ~ est. hommikul 'aamulla'
                 > human > jome/jume(ga) ~ fume (tuoksu-savu ~ esp. fumar 'tupakoida')

28.08.96      - Me (= tiede) tutkimme, miten sana "jum" esiintyy eri kielissä ja tarkoittaako se samaa.
      Minä tutkin, mitä kaikkea sana Jum tarkoittaa eri kielissä ja syntyykö näistä merkityksistä yhtenäinen kuva.

14.09.96      - luminous > F. lumi ~ Russ. aljuminun 'alumiini'
         < Lat. alu'men 'aluna'; lumene 'loistava' >? R. ljus 'valo' ~ ljud 'ääni'

29.10.96         Samojedit: Salmon omul 'Ruijanpallas'

27.11.96         Jummala sanna, Tallinnas 1739 - J. J. Kõler  (3§ - Paratiisitarina)

27.11.96         Jubal  - kandle-lööjate, pillipuhhujatte isa (kanteleensoittajien ja [säkki]pilliin puhaltajien isä)

> Suomi: William Angervo: Kalevalaisten esi-isiemme usko, Mystica 1939
         s.92         Jabal, Kainin jälkeläinen edustaa karjanhoidollisen kehityksen perustyyppiä ja tämän veli Jubal, oli kanteleitten ja huilujen sekä tekijä että  soittaja. >? jubel-jubileum ~ diabol
         s. 162         (Apollon kultainen lyyra-soitin on Hephaistonin tekemät.) Niinpä vanhatestamentillinen Jubal-seppo kuvataan soittokoneen - harpun laatijana.

30.11.96         H. Lättiläisen Liivinmaan kronikka:
s. 31:   ymaut          = himot / Est. himotu = himustatu, ihaldatu
         - Imant          = Latvian vanha nimi >? F. Imandra-järvi?  - Lat. hyeme 'talvi'...

7.12.96         JUMI > UMMIKKO, UMPI

15.12.96       John Philip Cohane: The Key, (1971), Fontana 1975:
- Ainujen esi-isät olivat "Jumi"-kansaa.
- s.132 - Among the favourite animals of the Incas was a species of deer... they bestowed upon them theis most ’sacred’ name, the one featured in the names of their emperor and his two sons:
             Huemul = ’Yellow-brownish’

28.2.97         - gamma ~ gam ~ gem ~ jum

26.3.97         E. gymel-laulut > Muin. keskisaksa: Hymel 'taivas'

28.3.97         Frz. jumeau 'kaksoisveli'; kumelle 'kaksoissisar';

         > Frz: jumelles 'kiikari' ~ jumelé 'pareittain yhdistetty'; jumecer 'yhdistää, liittyä; solmia'

         > geminate 'kahdentaa' > E. gemini 'kaksonen'; semi-weekly 'kahdesti viikossa'

1.5.97         - E. gimmal [džiml, giml] '2-3 sormuksesta yhteenliitetty sormus'

14.6.97         Unk. gyümölcs (hedelmä) ratkaisi taas kertaheitolla ison nipun sanoja.

9.12.97         S. Hummel 'kimalainen'

28.12.97        - Alku on saamen ’algg’, poika, joka syntyy jouluna, valon takaisinpaluuhetkenä, idästä nousevana keskelle kaamoksen pimeyttä. Ammoinen Uumon ukko muuttuu vähitellen aamuksi, Adamiksi, sitten kohoaa hommage’ksi l. hõmmik-huomiseksi, jolloin human-õõmmaz-olmai-ihminen nousee ylös. Almu-unesta, valmu-unikosta, helmitimanttien (alma) loisteessa kesäauringon aamukasteessa. Maailman synty...

- Joukahainen on juukmoš-juu´mik. Juoma ja Kaksoset. Tulee juoma-aikaan (kesällä), muodostaa pesimäparin ja laulaa joikumalla. > jiõmm (-kaksoset) = Jum = Sirius (Kaksoset)

- Omen = kuun merkki; sillä on kahdet Janus-kasvot ja siksi se on sama kuin Jumi. Se hengittää: al-om = el-ämä > omul (rom.) = ihminen.

 

Kirjoitettu joulupyhinä 1997:
...Suomessa tämä [jum-]sanue ilmenee elämä-ilma -pohjaisena, mutta erityisesti ’olemisena’. ’Me oomme lapsia Suomenmaan...’ On vaikeaa nähdä aluksi mustaa valkoisena, kun on tottunut toiseen. Mutta jos menee kodan takaovesta ulos, näyttää kaikki toiselta todellisuudelta. Siinä todellisuudessa tämä sanasto kytkeytyy yhteen ihmiskunnan vanhimmista taruista, Paratiisikertomukseen. Latinassa se on ’alma’ so. ’tieto’, mutta unkarissa:
alma = omena* ja álom = uni. Olevaisen siemen, tieto on siis joko unta tai unessa. Harhaa kaikki tyynni...

[*29.5.14 Panu Hakolan huomautus: Tamili: omai 'mango' - N:o 219 in: Hakola: Lexical affinities between Tamil and Finnish - a supplement, Kuopio 2011]

- Jos sanalla on syvämerkityksiä, ilmenee se yhdessä muodossa maan antimina, maana, mutta toisessa muodossaan se esiintyy henkisemmällä tasolla, esim. ilmaan tai olemiseen liittyvänä. Lisäksi on vielä shamanistinen todellisuus, joka antaa mahdollisen henkisen merkityksen.

- Saamelaisten dualistinen jin-yang -näkemys heijastuu ajatuksessa, jonka mukaan ’mitä suurempi jumaluus, sitä raadollisempi on sen maallinen symboli so. jumaluutta koskettava riitti tai rituaali. Hyvä esimerkki on Meandas-peuran myytti, jonka pohjana on näkemys lopulta koko olevaisuuden hedelmöittämisestä talvitaivaan tähtikartan tasoisessa suuruusluokassa. Toteutuksena olivat Seitajärven keväiset alastomuusriitit tyttöjen suopungilla pyytämiseen.

Jos kysymyksessä oli Jumi, taivaan korkein kaksoismuotonen yhdynnän jumaluus, siveltiin puun juuresta tehty ylösalaisin oleva juurakko talilla ja verellä fallossymboliksi. Epäilemättä kristinuskon edustajien oli aika vaikea nähdä tässä mitään hyvää, koska heillä oli vain yksiulotteinen ’objektiivinen’ maailmankuva.

Saamelaisilla sen sijaan kaikki ilmeni kakseutena, kaksinapaisena - jopa kielioppia myöten duaalimuotoineen. Heillä erikoishuomion ansaitsevat asia joita ’sin(ä)’ ja minä’ teemme yhdessä.

- Sama ilmenee musiikissa siten, että hyvällä joiulla täytynee olla ainakin kaksi hyvää alkua, mutta myös kaksi eri lopetuspaikkaa. Aloittaminen ja lopettaminen tapahtuu aina hyppäämällä ’vauhdissa’ laulun virtaan - eri paikasta kuin missä teoreettiset fraasien alku tai loppu sijaitsevat. Dualismi vallitsee myös kaksi- ja kolmejakoisten iskualojen vaihtelussa sekä sanojen kaksiselitteisyydessä piilotasoineen.

 

01.01.1998         Njemmel-jänis on Jumalan vempele-jalka-ristihuuli

11.1.98, klo 01.54         - Pitkä työ [lisuri] on päätöksessään. Oli pakko ottaa ensin vähän konjakkia ja sitten tilkkanen viiniä.

Ei ihme, että jumala on ollut yksin. Nyt on aika lopettaa avioliitto, jossa isä on aina poissa, jonka piirissä hänestä ei juuri puhuta. Nyt hän tulee kotiin ja anoo suhteen virallistamista. Minun Jumalani... Kaksoistähkä tai -nauris. Joka paneksii piilossa, näkymättömissä. Varsinainen gum-mi-setä. Paratiisin haltia. Näärän näppy. Vanha Väinämöinen, joka ei kestänyt, että Marjatta tuli puolukasta tiineeksi. Kalevala edustaa uutta kehitystasoa sikäli, että Väinämöinen itse tajusi häipyä maisemista. Hänen edeltäjänsä ajoi Marjatan helvettiin. Ja se oli väärä teko. Siksi me olemme viisaampia. Nyt. Monen tuhannen vuoden perästä. Kantapään kautta oppineina.

- "Ja sikisi pyhästä jum-hengestä..." Ei Raamattu ole seksuaalikielteinen vaan ihmisten tulkinta. Koska Jumala on itse siemen (jum), joka on pyhä - kuin hiekanjyvä. Ihmiset ovt tulkinneet Marian tulleen raskaaksi tyhjästä! Ja Jum = gem (ääretön-merkki = kaksonen). Ja liitoskohta on milk-away, Sam-on-pyörre, taivaallinen mylly, jumiliitos!

18.1.98         - S. "Weise" on sekä 'orpo' että 'kaikkitietävä', so. viisas. Joka on syntynyt kedolla (Wiese), lehdossa - piilossa. Koska hävettää. Siksi ei haluaisi sanoa äitinsä nimeä, vaan etsii ja etsii oman isänsä tunnustamista - omaksi pojakseen. Ja Jum-ala on sama kuin kaikkeus, koska kaikki elävä syntyy Jum-alisissa -käynnistä, jumiutumisesta hetkeksi. 
Ihmeellinen jaama-pysäkki (asema = Aas/ass-ema), koska se liikkuu sittenkin...

27.01.98         Yöllä klo 01.02 - E: human ~ gemin(i)

Laulu-Puu-Rumpu 1998 s.42:
Esa Anttonen ansaitsee erikoismaininnan Etelä-Amerikan kechuakielen ja kalevalaisen kielemme vertailussa. Entinen liikennelentäjä teki ensimmäisen matkansa Peruun 1971 ja päätyi myöhemmin vertaamaan suomeen - ei pelkästään kechuaa vaan myös dravidakieliä. Hänen mukaansa kechuan jumai = ’siittää’,  juma = miehen siemen  ja jumaq = ’siittäjä’, ’luoja’ so. täsmälleen samamerkityksinen sana kuin mitä se on ollut vanhempina aikoina suomalaisten käytössä (Anttonen 10.03.1985). On merkillepantavaa, että vielä vuosisatamme alkupuolella Harva (1915) ja Krohn (1914) mainitsivat teoksissaan saamelaisten ja suomalaisten yhteisen kantaisän Jumin, mutta Siikalan (1992) ja Pentikäisen (1995) teoksissa tästä ei puhuta enää sanaakaan.

Edesmenneiltä hepreantutkijoilta ei jäänyt huomaamatta (ks. Ganander 1995, 45: Jom = ’päivä’ ja El = ’jumala’; kr. omoloios ksenos = Jupiterin epiteetti), että muinaisten suomalaisten kunnioittaman Päivän heprealainen vastine on jom (jom gimel = tiistai;  qiJum = olo;iJum = uhkaus). Kysymyksessä on kuitenkin epäilemättä hyvin korkean abstraktisuuden tason sanavartalo, kuten esimerkit osoittavat. Komeilla omelj = paholainen (Ewil?) ja Joma (’jomalen’, ’jomalis’ ) = noita (Wichmann 1916, 17-29). Tämä merkitys ei ole sopinut etymologiasanakirjojen esimerkiksi sen enempää kuin saamelaisten Jumikaan tai unkarin gumø ’juurimukula’ ja gyümölcs ’hedelmä’. Toisaalta SKES ei pidä ’jumia’ eikä ’jumalaa’  edes arjalaisena lainana.

Ei liene yhteensattuma, että Jumon kakseus-parillisuus ja ’päivä’ -dimensiot ulottuvat myös toisen suurmogulin epiteetteihin: liett. dienì 'tiine' ~ latv. Dievs = (lit. Dievas) Jumala ~ dvīni = kaksoset ~ divi '2'
         ~ latv. tēvs ’(taivas-)isä’ (= liett. tevas); latv. devini = divina-9 (kk)

 

Saamelaismusiikin e-mytologiaa; Jum

Jumaluudesta saamelaissanakirja kertoo vielä: ilbmi = 'ilma' (todellisuuden-taju?), ’duon ilmmis’ = poissa tolaltaan ja ’Ipmil’ = jumala. Mutta koltilla luoja-jumala onkin ’e´mmel’, siis eestin ’emme’ = äiti, ’memm(e)’ = isoäiti (maaemo?). Suomen ’ämmä’ on niin vanha, että on jo melkein ’äijö’. Tässä siis puhutaankin taivaallisesta ilma-äidistä, ilmattaresta maaemon sylin sijasta. Turkinkielessä ’zemin’ = maa(perä) (Ven. ’zemlja’) ja ’sema’ = taivas.

Saarimaan mukaan hantien ’jem’, mansien ’james’ ja unkarin ’jø’ ovat yhdistettävissä mordvalaisten ’jon-dol’ (jumalan tuli) -ilmaisuun sekä marien ’juma’ -sanaan hyvä-adjektiivin kautta. Jumalalla olisi siis kaksi merkitystä: taivaallisen hyvän tai maallisen onnen antaja, siis maamies, joka laskeutuu taivaasta panemaan siemenet Pellervoisen peltoon.

Suomalais-saamelaiset shamaanit ovat rummuttaneet, laulaneet ja loitsineet kaksisukuiselle maa-ilma -luojalle päästäkseen yhteyteen hänen kanssaan. Saameksi hänen (isällinen?) nimensä oli ’Ipmil’ ja koltaksi ’E’mmel’, äidillinen luoja-jumala, siis synnyttäjä. Yhteisnimenä heistä saamen sanakirja käyttää ensin Hänen sanaansa kuvaavaa nimeä ’jumihit’ = jymähtää, mutta sitten paljastaa todellisen nimen. joka on jumeš t. jumešat, ’kaksoset’. Salama ja jumala, taivas ja maa, valo, ja ääni. Siis valo aina ensin. Saamelaiset eivät  itse kutsu Kaksosia jumaluutena, eikä tällaista jumaluutta ole tietojeni mukaan mainittu yhdessäkään tavallisimmista lähdeteoksista. Ukkosenjumala Tiermes on ollut niin etusijalla ja näkyvällä paikalla, ettei muita nimiä ole osattu lähteä edes etsimään.

Saarimaan (1927, 46 ) mukaan taas suomen ’jumu’ = jymy tai kumina.

Læstadius pitää saamelaisten jubma-sanaa (pauhu, jyrinä) koko sikäläisen jumalnimistön pohjasanana, joten se ei voi olla hänen mielestään lainasana. Pohjana on lyhentynyt lause ’Jubma l´ almen’, so, ’Jyrinä on taivaassa’ eli Jubmal´... ’Tuskin on epäilystäkään siitä, että Ibmel, Immel, Jubmel, Jummel ja Jumala tarkoittavat alkujaan samaa, yhtä samaa kohdetta.. jonka nimityksen täytyy siis olla erisnimi... Ukkosen Jumalan rinnalle otettiin muita jumalia, joihin käsitys ja Jubmel-nimi voitiin soveltaa...sillä lukeepa nimen Jumi tai Jumo, niin sanan täytyy olla hyvin läheistä sukua Jubmalle tai Suomen sanoille Juminä, jumiä ym., jotka kaikki tarkoittavat pauhinaa, jyrinää ja melua... Meidän ei siis tarvitse johtaa nimeä ”Jumo” tarunhohtoisesta Yme-nimestä... ei myöskään tarvitse mennä kreikan kieleen asti... Sanalla sanoen: etymologisin perustein Jubmel on alunperin lappalainen jumala, ja loogisin perustein hänen on täytynyt olla heidän vanhin jumalansa’ (Læstadius 1994, 60-64).

Edda-tarustossa mainitaan ’maagisten voimien täyttämästä alkutilasta’, tyhjyydestä syntynyt Ymir-jättiläinen. ’Ymir näyttää olleen kaksineuvoinen alkuolento, joka muistuttaa arjalaisten kantaisää: Ymir-sana voidaan yhdistää sanskriitinkieliseen nimeen Yama tai Yima, joka merkitsee kaksoista. Ymir synnytti yksinään jättiläissuvun, ’huurretursaat’ (Tynni 1982, 9).

Virolainen Jaan Puhvel kirjoittaa samasta asiasta: ’Kondensatsiooniaurust ilmade segunemisel tekkis ürghiid Ymir (<* Yumiyáz) ”Kaksik” (alias Aurgelmir), kes higistas välja hiidude esiisad ja toitus ise härmast sündinud lehmast Audhumla’st ’ (Puhvel 1997, 222).

Slaavilaisessa Venäjän pakanamytologiassa mainitaan myös (miespuolinen ihmelintu ’Simorg’ joka mahdollisesti on persialaista lainaa (Simariglu) (s.236). Nimet palautuvat mahdollisesti indoiraanilaiseen pohjaan. ’Vivahanti poeg Jama (või Jima) on sama kui Veda Jama ”Kaksik”, solaarse Vivasvati poeg’ (...veda sam-gam- ”kokku tulema”, sam-vid- ”kokku saama”) (...veda Jami, kes verepilastusest loobus, Sassaniidi Jamik, kes sellega vastupidiselt hakkama sai) (Puhvel 113, 115). Ja vielä: ’Vanemad säilmed indoiraani antropogooniast on Jaméa ja ta naispartner Jami(k)’ (Puhvel 1997; 71, 120).

Näyttää siltä, että shamaanit naamioivat tietoisen tai tiedottoman kaksoisjumaluutensa kirkon rangaistusten pelossa. Johtava yksi-ukkos-jumalaisuus oli kuitenkin hyväksytympää pappien kirjaamana, koska se voitiin helpommin samaistaa kristinuskon yksijumalaisuuteen.

Mitä meiltä on salattu? Koltansaamessa Kaksoset  - isolla K:lla - on Sverloffin mukaan ’juumeõ’ tai ’juumkõõs’, mutta Mosnikoff-Sammallahti-sanakirja antaa enemmän mahdollisuuksia: ’juu´mik’ = kaksoset, ’Juu’se’ (mon.) = Otava, juungas l. juomus ja siitä johdettu sana ’pyytää jääverkolla l. juomustella = ju(u)ngstõõllad. Sen lisäksi tulee kaksi merkitystä: juõ’jji-jue’kked (jakaa), juõk’ku - juak’kjed (jakaantua) ja juõ’lji - jue´lgg (jalka). Sitten jälleen palaamme muistin virkistämiseksi viimeisiin sanoihin ’juurd’, joka tarkoittaa ajatusta, siis juurilla-oloa sekä vielä ju’vggeed = tunnustella ja ju’vjj = valkko. Kuolan sanakirja antaa vielä sanat ’Immel’, ’Jimmel’ ja ’Jummel’, mutta lisää vielä lopuksi: ’jumidj’ = kaksoset.

Etelä- ja länsisaamessa (lpE jömmedez = juömmie Snå.M. ’Zwilling’) juömmech / jumiš / jumišin / juomie(hk) tarkoittavat kaksosia ja Arjeplogin saamen jumeca erityisesti Kaksosten tähtikuviota (Lagercrantz 1939, 228).

Mitä tästä seuraa? Seuraa ajatus tähtitaivaan juomusverkosta ’maitotiestä’, jonka antimia juotiin tunnustelemalla niitä ajatuksilla omista juurista käsin. Ajatuksen kohde jakautui monella tavalla kahtia; ensin Kaksosten kaksoisjumaluudeksi, sitten sen ja Otavan vastakkainasetteluksi ja lopulta koko taivaankannen kahtia jakavan linnunradan ajatteluksi. Ajatus juoksi taivaalla valkkoporon, siis Kuolansaamelaisten Meandaª -peuran lailla. Kaikki jakautui kahdeksi niinkuin ihmisen jalat juostessa. Ja tämä jakautuminen oli loputonta , ikuisesti jatkuvaa (’juätkkjed’)...

Tuo talvisen yötaivaan halkova ikuinen jatkuva salama oli niin suurta verrattuna Tiermeksen salamoihin, että siitä ei uskallettu lausua ääneen mitään. Oltiin vaiti niinkuin tuo taivaallinen salamakin oli vaiti. Niin suuri se oli. Se antoi myös ihmisille omalla esimerkillään pysyä vaiti, koska hiljaisuus oli ainoa tapa kuvata universumin mittapuitteissa tapahtuvaa todella ison ukkosen jyrähdystä, jonka rinnalla muut jumalat ja jumalattaret olivat pikkutekijöitä. Hiljaisuus ja kaaos kohtasivat toisensa taivaan ja taivaan välisessä avioliitossa.

Se oli suuri taivaallinen joki. Ei hantien nars juh välttämättä ollutkaan ’soiva puu’ vaan soiva ’johka’, soiva joki, soiva sävelten virta, joka myyteissä oli vähitellen naamioitunut puuksi, maallisen puun ulkoiseen muotoon, vaikka sisäisesti edustikin taivaan virtaavaa ikuisuutta, josta saatiin tietoa oman Itsen ääretöntä sisäavaruutta tunnustelemalla. Minä olen Se. Maan kuva taivaassa niinkuin ilman kuva on vedessä. Tai päinvastoin. Tai vuorotellen. Tai kaleidoskoopin tavoin hieman uuteen asentoon loksahtaen, paikkaa vaihtaen.

Kun katson pohjoissaamen sanakirjaa näillä uusilla silmillä, huomaan näitä sanoja vilisevän siellä ainakin sivun verran yhdessä joikaamisen sanaston kanssa. En edes rupea niitä tässä toistamaan. Suuntaa-antavina sanoina ovat kaikkia ja kaikkea koskeva jakautuminen. Saamen ’juogus’ merkitsee ’jaostoa’, ’juohkásit’ jakautumista ja ’juohkeokta’ jokaista. 'Juogo-dahje’, joko-tai...

En vain aluksi ymmärtänyt, miten tämä kaikki voisi liittyä joikaamiseen. Joiku nimenä ei ole olematon, niinkuin luulin. Sen merkitys on salattu kaikilta. Joiulla ei ole omaa nimeä, koska se on toiminta, ei asia tai kohde. Toiminta kohdistuu aina joiun ulkopuolelle. Tämä tapahtuu siten, että joiku pitää huolen itse itsestään. Ei joikua oikeastaan tehdä, vaan joiku itse tekee. Tämä ilmenee siten, että aina joku toinen tekee joiun omalle itselle. Itse ei tee itseään. Siitä syystä tarvitaan kaksi. Jumalaa... Ja tuo loputon näkymä on taivaallinen virta, taivaan vuo. Taivaan vuolle, joka on odotuksessaan loputtoman kärsivällinen.

Näyttää siltä, että shamaanit naamioivat tietoisen tai tiedottoman kaksoisjumaluutensa kirkon rangaistusten pelossa. Johtava yksi-ukkos-jumalaisuus oli kuitenkin hyväksytympää pappien kirjaamana, koska se voitiin helpommin samaistaa kristinuskon yksijumalaisuuteen.

Vaikka saamelaiset itkien olisivat yrittäneet sanoilla kertoa omasta jumaluudestaan, ei heitä kukaan olisi ymmärtänyt. Siksi heidät ja heidän rumpunsa poltettiin yksijumalaisuuden tulella. Saamelaisten itselleen kloonaaman Tiermesin kirkollisen kaksoisolennon siis Sen alkuperäisen antamalla vallalla, jonka käyttäjillä ei todellisuudessa ollut vallan aavistustakaan siitä, mitä todellinen valta on. Sillä todellinen valta edellyttää aina ymmärtämystä. Ajattelua. Juurille paluuta. Saamelaiset eivät käsittäneet tehneensä väärin, koska eihän noitavoima ollut heidän voimaansa, vaan se annettiin heidän kauttaan - niin näyttävällä tavalla, että usko siihen oli heille itsestäänselvää. He toimivat vain voiman välittäjinä, tehden vain sen mikä heille perinteen kautta oli annettu tehtäväksi.

Kun noaidi riittävän pitkään juurtui taivaan kakseuden käsittämiseen, kykeni hän taikomaan ajatustensa voimalla (jurdilit), joka oli eri nimellä kuin taikominen (noidoit, diiddastallat). Jälkimmäinen edusti staalojen voimaa, taitoa (’dáidu’, ’dáidit’) eli taidetta,  mutta edellinen ’syntyjä syviä’, juurten voimaa. Edellinen edusti mielikuvitusta, luovuutta, kun taas jälkimmäisen voima oli juurilla olossa, traditiossa. Toinen improvisointia ja toinen perinnettä.Toinen yksilöllisyyttä, toinen ryhmäidentiteettiä. Mennyttä ja tulevaa. Tätä ja tuota.

Liittävänä tekijänä on musta-valkeankaunis sanaseppä, rakkauden jumala tulensa ja  elämäntankonsa, pohjannaulan kanssa. Palaan tähän puoleen myöhemmin. Hetken kuluttua.

Ja nyt vihdoin käsitän, miksi saamelaiset salasivat Jumo/Jum(m)i -pohjaiset sanansa. Ne viittasivat ’jumiutumiseen’ ehkä jopa tietynlaiseen puupölkkyyn joka oli pyhitetty symboloimaan tiettyä tarkoitusta. Säilyttääkseen salaisuutensa he puhuivatkin ’Jabmi’ -pohjaisista manalan ja kuoleman jumaluuksista ulkopuolisille (Ks mm. Pentikäinen 1995, 214). Sanajohdannaisia olivat mm. ’jämman’ (= kuollut) sekä ’áibmu’ (=henki, eest. ’vaimu’). Sanat siis saavat piilomerkityksen kääntymällä julkisuudessa vastakohdikseen, jolloin tieto jää vain tietäjille. Tuon ajan tieto oli siis etupäässä salattua tietoa menneestä, ’tietoa sanojen synnystä’ kuten Väinämöisellä.

Krohnin kirjassa (1914, 13) on vielä ’Jumal Etziem’ noitarummun kalvolle kuvattuna toiseksi ylimmälle tasolle yhdessä poikansa ja kirkon kanssa. Sen sijaan hän käsittelee laajasti ’perisokeaa Jumia’, ’Jumin ampumaa’, ’kuolemankelloa’ so. tupajumia sekä ’Jumin kurikkaa’, suurta rosoista honkajuurakkoa, jolla siis häntä on kuin Hämehen miekka’. Ihmisenpään vertaus on ’Jumin keko’, mutta puhutaan myös ’Juumin ukosta ja akasta’ (vrt. ’Uumon ukko,  ämmön äijö’). Näin jossain Inarin seuduilla.

Miltä tuo jumaluus näyttäisi kolmannesta ulottuvuudesta - sisältäpäin katsoen? Kenties se on Kaarle Krohnin Vienan Karjalasta tapaaman pirun sokean veljen - nimeltään Jumi, joka asuu metsässä ja ampuu aina umpimähkään milloin ihmisiä milloin elukoita (Krohn 1917, 162).

Mutta Suomen Muhoksella puhuttiin Jumin häistä naimisenjumalan Jumin kunniaksi. Vielä Krohn mainitsee, että Tornaeus 1670-luvulla mainitsee Jumin lappalaisten esi-isänä, jonka perusteella ehkä Ganander selittää Jumon, Jymin tai skand. Ymirin taivasta tavoitteleviin jättiläisiin kuuluvaksi, jonka mukaan Uumajan kaupunki on saanut nimensä. Krohnin mukaan käsitys paholaisen sokeasta veljestä on varmasti kristillisperäinen (Krohn 1914, 298-299). Saarimaan (1927, 46 ) mukaan taas F. ’jumu’ = jymy tai kumina.

Uno Holmberg-Harva sanoi ’Jubmel’- tai ’Ibmel’ -nimitysten olevan suomalaislainaa ja epäilee nimen käyttöä edes pakanuuden aikana taivaan jumalaa merkitsevänä. Eräässä yhteydessä elossaolosta on mainittu ukkosenjumalan ominaisuudessa. Harva toteaa S. Kildalia lainaten, että lause "Jubmel, kaikkein korkein jumala on harvoihin noitarumpuihin kuvattu, ehdottomasti tarkoittaa kristillistä Jumalaa" (Holmberg 1915, 55). Edelleen Harva mainitsee tiedon vuodelta 1688, jonka mukaan rummussa on ollut Thorin, Thorin palvelijan sekä ’maailman miehen’ eli Jumalan kuvat (ibid. s. 60). On tietysti mahdollista, että tällä tarkoitetaan vieraan maailman miesten kertomuksia omasta suuresta miehestään, kristinuskon ’Gud’ (gubbe?) -jumalasta. Eestinkielessä ’jume’ on terveyden väri kasvoilla, mutta ’jube’ merkitsee ’kauheaa’.

Jumala-pohjaisesta sanasta on niin vähän tietoja, että mm. Pentikäinen ja häntä ennen A-L Siikala (1992) katsoivat koko sanan pohjan ilmiselvästi kristilliseksi ja jättivät kirjoissaan koko asian mainitsematta. ’Jumala’-käsite kirkollisena tuotteena tietenkin painoi sanan alkuperäisen käytön piiloon. Mainintoja ja vihjeitä kuitenkin on. Siikala kuittaa bjarmien ’Jømali’ -tarun ilman mainintaakaan nimien samankaltaisuudesta.

Ottamatta tähän enempää kantaa totean vielä kahdesta noitarummun kuvasta (ibid., 67), että molemmissa sanotaan olevan kaksi ukkosenjumalaa. Molemmissa kuvissa toinen on ylösalaisin taivaankaarella ja toinen pölkynnäköisenä pystyssä uhripöydältä näyttävällä alustalla. Ensimmäisessä kuvassa  jälkimmäisen jumalan säteillä ympäröity pää on soikea ja toisessa samanlainen mutta vinoneliön muodossa. Olen nähnyt vastaavanlaisia piirroksia vessojen seinillä.

Onko näissä kaksoisjumalatapauksissa sittenkin kysymys kaksosjumaluuden ilmenemisestä? Onko kysymys saman jumaluuden mies- ja naispuolisesta ilmentymästä? On muistettava, että saamelaiset pitävät kieleensä kuuluvaa duaalista l. kaksikkomuotoa erittäin tärkeänä tunnuspiirteenä vielä tänä päivänä (esim. Mikko Korhonen1993, 329). Tämän korostaminen on jäänne kulttuurista, jolle kakseus muodosti koko kognitiivisen maailmankuvan perusteen. Samalta pohjalta selittyy myös – Eero Aution (1993) korostama – totemistiseen maailmankuvaan liittyvä klaaneihin jakautuminen. Klaanithan yleismaailmallisestikin esiintyvät usein pareittain.

 

~ 1994:    Jälkiruokana ’poet’ (II-versio; I-versio ks. LPR ss. 190-191).

Olemme dualismin ytimessä. ’Kaksoset’ -merkitys ei sijaitse enää tähtitaivaalla vaan se on myös täällä maan pinnalla. Taivaalla se on henkisen sisarrakkauden symboli, mutta täällä maan pinnalla ruumiillisen rakkauden edustajana, kahden yhtymisenä yhdeksi. Se mikä on ylhäällä, on myös alhaalla. Mysteerin julkinen ja esoteerinen, salattu puoli. Ovatko ne erillään? Ei, sillä jos toinen on näkyvissä, niin toinen on piilossa. Ja jos toinen on piilossa niin toinen on  näkyvillä. Samantekevää, kumpi on esillä milloinkin, koska toinen on aina läsnä - peilikuvana. Niin kuin alkukarhun oma kuva vedessä sen synnyttyä maailmaan.

Saamelaiset toteuttivat julkista puolta maallisessa muodossa, koska mysteerin syvyys, henkinen puoli oli piilossa, kätkettynä. Sitä pidettiin Saatanasta lähtöisin olevana. Mutta ne, jotka näin sanoivat, eivät ymmärtäneet. Sillä heillä oli taivaallinen, henkinen puoli näytteillä ja fyysinen puoli kätkettynä jonnekin piiloon, syvälle. Ja he luulivat siksi olevansa parempia kuin toisinpäin, nurinniskoin hyppelijät. Ja saatana juhli heidän sisällään samalla kun maailma luuli heidän olevan Jumalan edustajia maan päällä.

Juuri tämän vuoksi Kaksosiin on liitetty vaa’an ominaisuudet - tasapainohakuisuus. Kuin harakka tervatulla sillalla: Kun hyvä näkyi, niin paha oli piilossa. Ja kun paha näkyi, oli hyvä puolestaan piilossa. Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi... Niin Se on, sillä minä olen Se. Sanoin lausumaton. Ja mitähän Se sanoo... Minusta?

Olen yli kahden viikon ajan käynyt saamenkielien pikakurssia työpöytäni ääressä. Ensimmäistä kertaa elämässäni parinkymmenen saamenmusiikin tutkimusvuoden jälkeen. Tiesin, että minun pitää etsiä kaikkein pienintä löytääkseni suurimman. Mutta en tiennyt tälle tielle lähtiessäni. että se oli niin pientä. Se suurin. Jossain vaiheessa tunsin jo saapuneeni taivaan porteille, linnunradan tuolle puolen. Mutta kun avasin portit niin mitkä salit siellä olivatkaan edessä. Löysin itseni porojen seasta niiden kiima-aikana. Kehä on kiertynyt umpeen ja voin olla vain hiljaa tämän mykistävän suuruuden edessä. Tavallaan olen jo kadottanut kaiken mielenkiintoni koko asiaan, koska ymmärrän sen. 

Olen käynyt henkisesti sisällä jossain pimeältä näyttävässä tullakseni takaisin ulos valoon. Mutta yhtäkkiä huomasin, että valo olikin tuolla sisällä, kun samaan aikaan täällä ulkona vallitsee sysimusta yö. Ulkoa sisälle, sisältä ulos tässä todellisuudessa niin kuin siinä toisessakin. Tämä tutkimus on viesti jonka sain tuotavaksi henkiseltä matkaltani takaisin palatessani. Ja tätä matkalippua ei voi ostaa kioskeista. Voin ehkä sanoa nyt tietäväni osapuilleen. mitä joiku on - myös henkiseltä sisällöltään. Siksi se ei kiinnosta minua enää sillä tavalla kuin matkalle lähtiessäni. Mutta se ei tarkoita välinpitämättömyyttä. Minä olen yhtynyt siihen ja me olemme siltä osin yhtä iankaikkisesti, koska tunnemme toisemme.

Mitä tarkoittaa, että ’minä olen se? Ihmisiä emme ole, jumaliksi emme kykene näköjään tulemaan, siis olkaamme käärmeitä. Länsimainen ihminen on ollut Se Itse. Käärme. joka luikerteli Paratiisiin, jossa ihmisillä jo oli kaikki tarpeellinen maailman viisaus. Me - käärme kavalsimme heidät sanomalla että he voivat tulla jumaliksi. Miten alkuperäiskansat saattoivat tulla jumaliksi, koska he jo olivat sitä. He alkoivat uskoa kuitenkin meidän sanaamme, ja alkoivat pyrkiä kohti meidän osoittamaamme jumaluutta. Me itse luikertelimme kaiken maailman viidakkoihin, vuorille ja laaksoihin levittämään hyvää sanomaamme Paratiisin lapsille. Ja nyt heidät on ajettu sieltä ulos. Ja me itse - käärmejumala - hallitsemme heitä raunioilla, mistä jumala on karkotettu.

Kaksituhatta vuotta sitten gnostilaiset kertoivat tuosta paratiisin käärmeestä, joka sanoi Jumalan olevan väärän jumalan. Gnostikot hävitettiin rautaisella kädellä. Ja tämä päivä osoittaa käärmeen silloin olleen oikeassa - kaksituhatta vuotta sitten. Se jumala ajoi saatanan maan päälle omakätisesti ja jäi itse taivaaseen. Niin kuin Jeesuskin ajoi saatanan pois. Onko ajan sykli nyt kääntymässä siihen vaiheeseen, että ilo voisi tulla takaisin maan päälle ja taivas jäädä pimentoon. Ei, koska me ymmärrämme, että tämän vaihtelun täytyy tapahtua, kun aika on kypsä. Aika on kypsä sillä hetkellä, kun tiedostamme, ettemme enää ole yksin, vaan että meillä on oma käänteiskuvamme henkisessä todellisuudessa, ilmassa, oma mies-isä-vaimomme, siis henkemme. What-so-ever.

Saamelaiset ovat eräs viimeisiä elossa säilyneitä  todistajia siitä, kuinka tärkeää dualistinen ajattelu on ihmisille. Baabelin kielten sekasotku alkoi siitä, kun kansat kadottivat duaalimuodon kielestään, koska he eivät sen jälkeen enää voineet puhua Jumalasta. Miten he olisivat muuten voineet puhua itsestään - samanaikaisesti, kun ei ollut kieltä millä sitä ilmaista. Kun kadotimme kielen, kadotimme jumalan. Vain musiikki jäi muistuttamaan siitä kaihosta. mikä meillä itse asiassa on takaisin kotiimme. Kuin suden ulvonta. Ymmärrämme itseämme vasta sen jälkeen kun ymmärrämme sutta. Sillä me olemme itse se. Ja se on meissä. Suden täytyy tuntea meidän henkisyytemme itsessään  ja meidän pitää  tuntea itsessämme suden henkisyys. Vasta sitten voimme olla yhtä susien ja leijonien kanssa.

Me olemme eläimille jumala, mutta emme välttämättä Se Oikea. Niin kuin ei kukaan muukaan, sillä jumalallakin on oma vastuunsa maailmankaikkeudessa. Se vastuu muodostuu siitä, että jumala ei voi olla maailmankaikkeudesta erossa vaan voi ilmetä ainoastaan itse maailmankaikkeutena. Ja se on Jumalan osa - olla tässä maailmassa. Jos hän on vain taivaassa, on hän poissa. Niin kuin minä olen ollut poissa perheeltäni tämän tutkimustyön ajan. Olen luullut, että tämä on niin tärkeää, että pitää olla poissa. Taivaassa. Ja lapset kaipaavat isäänsä. He haluaisivat myös leikkiä oman jumalansa kanssa.

Kun läksin omalla sanastonkeruumatkallani yliseen, huomasinkin tulleeni aliseen. Ja se oli minulle annettu opetus. Ja nyt olen palannut takaisin. Niin suuren ymmärryksen kanssa kuin mitä minulle voidaan antaa. Tutkijana voin vain sanoa omalle peilikuvalleni, että emme ole tienneet, mitä olemme tehneet, joten on pyydettävä anteeksi. Olemme olleet sokkoina kirkkaudessa kuullen pajatuksen tai luohtin tai leuddin tai luvv’tin tai - whatsoever - sijasta vain konekiväärien ja öljynporaustornien ja patorakentamisien ja metsien kaatumisien ääniä, koska se on parasta musiikkia mitä meille voidaan antaa. Parasta mitä ansaitsemme, minkä arvoisia olemme. Ehkä me voisimme ansaita osaksemme hieman enemmän.

Eikä se enempi ole rahaa, vaan ymmärtämystä. Mutta ymmärtämystä ei löydy, ennen kuin on tehty tarvittavat tutkimusmatkat - kukin tavallaan - jonnekin - mihin tahansa - sisälle ja sitten takaisin ulos.  Ja monta kertaa, että lopulta tuntisimme olevamme yhtä Sen kanssa. Niin teki Väinämöinen Vipusen vatsassa, niin teki Orfeus Manalassa, Niin teki Väinämöinen Tuonelassa ja niin teki Jaakko herneenvartensa kanssa siinä missä Jaakob omine tikapuineen. Ei tarvitse lähteä kotoa olakseen poissa. Eikä tarvitse olla poissa, vaikka onkin muualla, sillä ’luhtte-luhtti’ tuo aina luokse senkin joka on poissa.  

 

Uno Holmberg: Doppelfrucht im Volksglauben (48-66)
s.61       latv. jumis ’kaksoistähkä’; dim. jumul'enš, jumolenš

         ~ jumeit(s)-juma-jum(e)is-jumeidz-jumal'en; ’Er sitzt wie jumola’.

 

Åke Granlund: Om namnet Jomala - Studier i Nordisk filologi, (SNF 63. bandet). SLS, Helsingfors 1982.
s. 79                  isl. ’jor’, (s. 82 ’ior’) = häst >? F. ’ori’

         > tysk. ’Jum(in), Hjum(in) > got. ’hiuma, hiuhma’ = hop, mängd, flock, folk

s. 80                  ’ljumm’ = dan. ’genljud' (kaiku) > Ljungmala, Ljummala, Jomkil, Jumkil

fsv.                   ’hjo(o)me’= hög, höjd, kulle > Hjo(o)mala, Juomala, Jomala > got. ’hiuhma’ = hög

s. 81                  fvn. ’all’  + f. ’al’ = höjdsträckning  > fornsvensk Hiu(u)mal

         > got. bibelspråket: ’hiuhma’ = (oordnad) folkhop, -massa

s. 85                  ’hju(u)’, ’hjo(o)m’ = hög, höjd, kulle

s. 85     Snappertuna: Jomal(-)uick 1540, Jommallawich 1594

s. 89                  Lönnrot: ’juma’ = dunder (jyrinä, jyminä, jylinä) > L. Kettunen: ’jumi’ (’jumen’)

         > Jumida (Kuusalu, Estland), Juminda, Jumentaka > ’jumista, jymistä’ = donnern

 

28.10.99     Felix Oinas: Tuul heidab magama, Keel ja kirjandus, Tallinn 1999
s.202         Jumi on muistne soome jumalus, kelle ülesandeks oli abieluõnne edendamine...

s.203         Jumi pulmad; ”Jumi kurikas” tähendab ’ümmargune (pea kohta), kange, aeglane, laisk, pahur inimene.
- Eestis leidub jumi’le ainult paar viidet. Jumi kummardamine ilmneb külanimes Jumintake (s.251 Juminda) (> Jumin takana)... Pärnumaal tähistas jumm (jumi teisend) varemini ühest otsast kokku seotud linakubu. Jumm, juma tähendab eesti murdeis ka ’mõhna, muhku, paiset kehal ja pahka, väärmoodustist puul’.

s.204         ...pidasid laplased jumi  nende endi ja soomlaste esiisaks või patriarhiks; ”soomlased austasid teda kõrgelt”.
         - Soome jumi, eesti *jumi, jumm ja lapi jumi on pärit Lätist. Läti jumis (vrd sanskriti yamah ’kaksik’) tähendab ’kaht eset, mis on seotud või kasvanud kokku; kahekesi, paaris’. ...kui pähklil on kaks tuuma, siis on ta nimetuseks pähkel-jumis; mitu viljapead, mis kasvavad sama varre küljes, on jumi; munad, mil on ka kaks rebu, on ka jumi. Vormid jumala, jumalite tähistavad ’topeltpuuvilja’ ja ’paksu tüdrukut’. ...Läti ”Jumis - viljakusjumal”; ”Jumis on vanade lätlaste lõikusjumal”. ...Jumis on tuntud ka leedulastel.

s.205         ...on läti jumis rännanud Eesti kaudu Soome ja edasi Lappi... Miks see Eestis on peaaegu kadunud, ei ole selge.

s.21?         ”...jume käib üle ihu...” [so. 'punastuu'?]

 

28.11.99         - Löysin avaimen jum'ille arabian kielestä, jossa sokeista sanotaan: a'ma, yu'mi > so. Amor & Jumi ovat sama asia! Ja väliin jää zulm (julma) sekä heprean ja arabian 'yaum, yom 'päivä'. Raamatun ennustus on toteutunut: Sokeat saavat näkönsä; sillä sokeus johtuukin kirkkaudesta - ei pimeydestä.

(Myöh. huomautus 23.4.2011: Ja toisaalta Rakkaus tekee valollaan sokeaksi!)

- Olenko tehnyt Job's job eli Jobin työn? Sokeat Gemini-kaksoset jousityössään... Olen syöksynyt päivänvalon [lumi/lumen-] silmään! Sen keskelle!

 

16.5.00         - Orkney-saarten perinteinen gymel-laulu >? kimalainen
F: Jumi; jummi, jymi ’mytol. olento; ampuu harjaksella jouhella jne.’
         karj. näkymätön olento; ampui näkymättömiä nuolia > aisat särkyivät
         kannatinpylväs; Jumin ampuma paise, puun pahka, kolo koivun pahkassa; havupuun pihkarakkula

 

Uno Harva: Suomalaisten muinaisusko, WSOY Helsinki 1948:
s.219         Sama satoisuuden haltija oli lättiläisten Jumis, jolla myös on ymmärretty sekä kaksoistähkää että kasvillisuuden haltijaa... Aikaisemmin oletettiin, että jumis-sana olisi alun perin merkinnyt juuri kaksosta (vrt. muin.-intian yama-h), mutta nykyään pidetään todennäköisempänä, että se johtuu toisesta kantasanasta, nim. yuvati ’sitoa yhteen’, yuti-h ’yhdistelmä’. Eihän pellava-jumis enempää kuin ägröi-pelvas voi tarkoittaa kaksosta. Huomattava on lisäksi, että milloin kaksoistähkän löytäminen tuotti vaikeuksia, tyydyttiin sitomaan yhteen 3, 5 tai 9 tähkää, josta keinotekoisestakin yhdistelmästä käytettiin nimitystä jumis. (Adamovič)

s.474         Jumilla on lisäksi ymmärretty olentoa, joka ampuu näkymättömän nuolensa sekä eläviin olentoihin että esineihin...
Vienan Karjalassa tunnetun tarunomaisen käsityksen mukaan jumi on paholaisen sokea veli, joka ampuu umpimähkään milloin mihinkin. Uskotaan, että "jos jumi olisi näkevä, niin se ampuisi kaikki". (Paulaharju, Kotiseutu 1911)’

s.476           Vegelius sanoo, että hänen mainitsemaansa tapaa Pohjois-Pohjanmaalla noudatettiin naimisenjumalan Jumin kunniaksi, joka antoi hyvää avio-onnea. Tuskin jumi kuitenkaan on ollut Amorin kaltainen olento enempää kuin pökö eli pökkö...

 

12.9.2000 M. A. Castrén (Suomi, Helsingfors 1852):
Hvad beteckna i den Finska mythologien orden jumala och ukko?

s.121                  Men nu är jumala otvifvelaktigt det äldsta och ursprungligaste gudanamn, som den finska mythologien äger att uppvisa, ty det är kändt icke blott af Lappar, Ester, Syrjäner, Tscheremisser, utan till och med af Sibiriens Samojeder.

s.121-122         Någon har härledt jumala från de hebraiska orden jom 'dag', och el 'gud', samt på grund häraf ansett det finska gudanamnet beteckna ljusets gud. En annan åter är af den mening, att jumala kunde beteckna himmelens herre och härleder ordet ifrån hebraiskans jum 'himmel', och bal 'herre'. Äfven har man uppställt analogier emellan jumala å ena sidan och den svenska orden himmel, gammal, ymer (jättarens fader) o.s.v. å den andra. Scheffer anför enligt Tornæus en tradition af det innehåll, att en man vid namn Jumi eller Jumo varit Lapparnes och Finnarnes stamfader (Schefferi Lapponia, Cap. VI, pag. 43)... Lönnrot hänför ordet jumala till samma stam som jumu, jumaus (dunder, dån) och förmodar på grund haraf, att Finnarne med jumala ursprungligen betecknat åskans gud. ...hos Tscheremisserna förekommer äfven ordet juma ännu i denna dag i betydelsen af gud. ...i Estniskan genom det närbeslägtade jummal, i Lappskan genom jubmel, ibmel, immel, i Syrjänskan genom jen (egentl. jemel).

s.123         Den sannskyldiga stammen till jumala vore således jum - en benämning, som Samojederna enligt äldre skriftställares vittnesbörd tilleda gud (Lencqvist).
         ...Oaktad olikheten i anljudet är dock num ganska sannolikt af samma ursprung, som det finska jum, ty i de Samojediska språken är vexlingen af j och n (nj) icke ovanlig. 
         >? (Huom. Samojedin ko. sana on siis Num > ks. Y.H Toivonen)

 

Y.H. Toivonen: Jugralaisia jumalnimiä, Suomi V/16, SKS Helsinki 1933 (ss. 301-307)
s.301         Ostj. Num (num'i) (Vog. Numi) ’ylhäällä oleva/asuva, ylhäinen’
         - Karjalaisen mukaan vog. numi on johdannainen lyhyemmästä num sanasta.
         Samojedilaiskielet: Jur num ’Himmel, Luft, Gott’, O nom, nop, nup ’Gott, Himmel, Donner, Tag, Wetter’, 
         K num ’Himmel, Wetter, Donner’... 
        (Setälän) mielestä... tämä sana on kussakin kielessä yhteistä vanhaa perintöä.

Vrt. unkarin nap 'päivä'; sumerin nab, nap id. Onko nap myös jum'in kaltaista valoa?

Lama Yongden - Alexandra David-Neel: Viiden viisauden lama, Tammi, Helsinki 1951
s.322         (alav. 97)         Jum; Tantra-joogaa harrastavilla lahkojen lamoilla on lupa mennä naimisiin, toisinaan, eräissä tapauksissa, heidän on pakkokin tehdä niin. Heidän vaimostaan käytetään nimitystä sang-jum, ’salainen äiti’, tai lyhennettynä jum ’äiti’. Jum kuuluu kunnioittavaan kielenkäyttöön, tavallisessa puheessa ’äiti’ on ama tai oikeammin ma. Heidän avioliittoaan solmittaessa ei käytetä tavanmukaisia seremonioita. Heidän yhtymisensä pyhittää laman guru (henkinen opastaja), joka antaa erityisen vihkimyksen kummallekin. Heitä yhdistää silloin sakramentaalinen side, ja heidän avioliittonsa on purkamaton, kun taas tavalliset avioliitot voidaan purkaa. Tämän avioliiton tarkoitus on laadultaan mystillinen, eikä sen tarkoituksena ole perheen perustaminen.

s.324 (alav. 147) Jum, ’äiti’ kunnioittavassa kielenkäytössä. ”Punamyssyihin”  kuuluvien lamojen puolison nimi’.
         >? Vrt. Saks. um ’ympäri’ jne. >? F. umpi-, ummessa
         >? em > jem ’äiti’ ? >? Arab. jum = amo ~ äiti = rakkaus

s.325      Zomo - ’naaras, joka on syntynyt di’n (pitkäkarv. jakkinaaras) ja sileäkarvaisen härän risteytyksestä’.

Olga Kharitidi: Kultavuorten šamaani, Otava 1996
s. 136-7         ”Kansani keskuudessa kerrotaan tarinaa Umai-jumalattaresta ja hänen miehestään Altaiding Aezista, Altain hallitsijasta, jotka kerran asuivat kaukana pohjoisessa... Keskimmäinen ja korkein huippu on Umain pää, ja hänen tyttäriensä päät ovat hänen kummallakin puolellaan. Vuoren nimi on Beluha.” 
”...Olen kuullut, että Beluhaa on nimitetty myös Ak-Sumeriksi, joka tarkoittaa valkoista kesää (?). Nimi on peräisin buddhalaisesta mytologiasta, ja vuoren uskotaan olevan maailman keskipiste.” - Belovodia...
...Kuuntelin hiljaa innoissani siitä, että muinaisina aikoina yhtä Altain korkeinta jumalatarta oli nimitetty Umai'ksi.

s.238         Umai vastaa Umaa, muinaisintialaista naispuolista henkeä, joka Shivan vaimona on ”valon voima”...