Tieteen filosofia III 1981-86

19.4.81         - Jokainen käsite voi jossain määrin kuulua mihin tahansa luokkaan. Samoin jokainen väite on jossain määrin totta (ainakin jossain maailmassa).
- Molemmat tapaukset löytävät analogiansa musiikista:Mikä tahansa sävel (sointu) kuuluu jossain määrin mihin tahansa sävellajiin (outgoing intervals).

21.4.81         - Totuudet on saatu näyttämään vakuuttavammilta, kun kirjoituksista on poistettu yksi ulottuvuus - subjekti. Tuntuu paljon neutraalimmalta ja yleispätevämmältä sanoa: "Maisema on kaunis" kuin "Minun mielestäni maisema on kaunis". Kuitenkin ensin mainittu väite on vajaaulotteinen: siihen sisältyy ["näennäisobjektiivinen"] arvostus, mutta ei sitä kuka arvottaa.

- Ajatellaanpa paradoksia: "Tämä lainausmerkkien välissä oleva lause on epätosi". Okei..."tämä" -sana on määritelty suht koht hyvin, mutta lauseesta puuttuu se, kuka lausuu arvostuksen "epätosi". Toisaalta lauseesta puuttuu subjektin lisäksi se maailma, mihin em. lause kuuluu. Jos se viittaa subjektin ympärille rakentuneeseen "subjektiiviseen" maailmaan, ei lause enää ole yleispätevä. Kun koppakuoriainen näkee em. lauseen, on se sille ehdottomasti totta - merkityksettöminä täplinä, jotka eivät kelpaa syötäväksi. Paradoksi on vajaaulotteisen abstraktion yksi erityinen muoto.

26.4.81       - Tiedemiesten epärehellisyys. Mitään ei uskota ennen kuin se on todistettu tieteellisesti. On vain yksi poikkeus: ihmisen vapaa tahto -asia, jota kaikkein vähiten on voitu osoittaa todeksi, mutta johon kaikkien on suorastaan pakko uskoa, koska yhteiskuntajärjestys rakentuu tuolle käsitteelle. Maailman-katsomukseen sisältyvien näkemyksien oikeellisuutta ei tarvitse todistaa.

1.5.81         - Syyn ja seurauksen hämäryys: On olemassa "yhdellä" syyllä (esim. kahden alkuaineen yhtyminen) seurausten luokka, joiden yksi erikoistapaus - tuon prosessin keksiminen - muuttaa koko maailmanhistoriaa. Ja tämä on todellisempi luokittelutapa kuin ne syy-seuraus-abstraktiot, joita oppikirjoissa on esitetty - eristämällä ne maailmasta. Toisaalta ovat ne lukemattomat syyt, jotka saavat tiedemiehen ryhtymään tuon kokeen suorittamiseen. Ei ole olemassa yhtä syytä, jolla olisi yksi seuraus. Se on harhaa!

8.10.81         - Tietenkin; absoluuttinen "ei-mitään" on abstraktio, joka on olemassa vain ajatuksissamme mutta ei todellisuudessa. "Ei-mitään" voi olla olemassa vain suhteessa todellisuuteen, so. paikkaan ja aikaan (sikäli kuin ne itse ovat muutakin kuin abstraktioita).

- "Ei-mitään" on suhteellinen käsite voidakseen olla todellinen: Se, mikä on meille "ei-mitään" on lähes väistämättä todellista, positiivista, aktiivista olemista suhteessa johonkin meidän ulkopuolellamme olevaan todellisuuteen, joka on joko "muualla" tai sitten "muuna aikana".

- Edellinen on yksi perusoivalluksia. Jos suhteellistetaan, on suhteellistettava kaikki. Olen onnistunut tajuamaan erään pohjimmaisen peruskäsitteen suhteellisuuden - jonka peruskäsitteen absoluuttisuudesta ihmiskunta on kaikista tiukimmin pitänyt kiinni.

- Absoluuttinen "ei-mitään" on tyhjä käsite siinä mielessä, että sen saavuttaminen on 8-äärettömän takana. Ja sittenkin se olisi suhteessa noihin äärettömiin ponnisteluihin.

- Jotain tällaista välähdystä olen jo odotellutkin vuoden verran. On ollut tuntu, että jotain on kesken, mutta en ole tietänyt - mikä. Voin vain aavistella, mitä loogisia seurauksia em. käsitteen käyttöönotolla voisi olla logiikassa, filosofiassa, teologiassa ja jopa matematiikassa.

9.10.81         - Mistähän tuli mieleeni, että "ei-mitään" on itse asiassa subjektin ongelma. So. aina olisi jotain, mutta ei ole subjektia, joka havaitsisi. Tällä tavalla koko käsite muuttuu paradoksiksi: Todetessamme jossain olevan "ei-mitään", kertoo tämä vain sen, ettei meitä siltä osin itse ole olemassa! Onko tässä äärettömän merkin (8) nollaksi (0) muuttumisen salaisuus? Suhteellinen "ei-mitään" antaa tieto-opille ja ontologialle aivan uusia dimensioita.

10.10.81 Saarbrücken.
- Tilanmuutos samassa paikassa viittaa "ajalliseen" tapahtumaan.Etenevä tilan-muutos näyttää sen sijaan pikemminkin liikkeeltä. Mitä eroa noilla on suhteessa aikaan? Tilanmuutos on suhteellinen käsite;Mitä enemmän tilanmuutos "liikkuu", sitä enemmän on kysymyksessä ympäristöön ulospäin suuntautuva vaikutus, output. Mitä enemmän tilanmuutos "pysyy paikallaan", sitä enemmän on kysymyksessä "esineen" (kynttilänliekki tms.) vastaanottovaihe, input. Tietenkin molemmat tilat esiintyvät objektissa samanaikaisesti. Se on sekä subjekti että objekti. Esineen aikakäsite määräytyisi näin ollen sen tilanmuutoksen laadun avulla.

- Buddhalaisissa käsitteissä on jokin vialla. En kuitenkaan vielä saa otetta siitä,  mitkä peruskäsitteet on absolutisoitu ja mitä seuraa niiden suhteellistamisesta. Vian täytyy olla peruskäsitteissä, sillä epäloogiset johtopäätökset olisi jo vuosisatojen aikana moneen kertaan huomattu ja kumottu.

- Onko paikallaan pysyvällä tilanmuutoksella jokin äärinopeus? Mikä on "paikallaan pysyvän" nopeuden mittauskeino? Sitä ei voi mitata suoritettuna matkana, mutta sitä voidaan mitata ajalla. Toisaalta olemme tietoisia siitä, että etenevä tilamuutos voi ylittää valonnopeuden. Mitä eroa on liikkumisnopeudella ja muuttumisnopeudella? Millainen on informaationkulku paikallaan pysyvässä tilanmuutoksessa kahden eri hetken välillä? Millainen "matka" on kuljettava jotta päästäisiin hetkestä seuraavaan hetkeen samassa paikassa? Miten mikro- ja makromaailman käsitteet liittyvät tähän informaationkulkuun? Mitä eroa on "etenevällä" valoilmiöllä (kiertävät mainosvalot) ja "paikallaan pysyvällä" valoilmiöllä (sytytetty kynttilä)?

12.10.81          Frankfurt.
- "Vapaa tahto" on käsitteellinen mahdottomuus. Absoluuttista vapautta ei ole. [Yksilön] Vapaus on aina suhteessa aika-paikka-ympäristöön. Se on vapautta suhteessa johonkin ja ei-vapaata suhteessa johonkin muuhun. Tietenkin sama koskee "tahto" -sanaa. Vastaavasti "sidottu", karman säätelemä tahto on myös suhteellinen (ei absoluuttinen) käsite. Näin ollen kysymys siitä, onko ihmisellä vapaata tahtoa, on mieletön. Se voidaan asettaa vain suhteessa johonkin. (Tarkkaan ottaen se ei ole mieletön niin kauan kuin sellainen kysymys meidän maailmankuvamme pohjalta asetetaan.)

- Ja kun tämän teemme, olemme uuden ongelman edessä: Mistä tiedämme ne kaikki seikat, joihin "vapaa tahto" pitää suhteuttaa? Missä, kenellä, milloin ja - kuinka kauan? Todennäköisesti mahdollinen "vapaasta tahdosta" tehty teko johtaa toistuessaan koko käsitteen kumoutumiseen, koska jälkimmäinen teko on jo suhteessa ensimmäisen luomaan rutiiniin. "Vapaa" merkitsee tässä tapauksessa vain sitä, että teko on merkityksetön systeemin ja ympäristön kannalta, so. kukaan ei ole ko. tapahtuman valintavaihtoehdoista kiinnostunut. Sillä ei siis ole olemassa merkityksellisiä seurauksia. Jos sillä ei ole seurauksia, ei koko tekoa oikeastaan ole olemassa - muun maailman kannalta.

- Syy-sana on suhteellinen käsite. Sillä on aina aika, paikka ja kesto. Seurauksen toteutuessa syy "kuolee" pois. Prosessi on oikeastaan vain muodonmuutos.  Voisimme yhtä hyvin yrittää nähdä syyn ja seurauksen yhtenä oliona ja katsoa sen jälkeen, miltä ympäristö näyttää käänteisenä:  Jos seuraus on syyn käänteispeilikuva, niin pakottautuessamme näkemään molemmat samana on meidän käännettävä se maailma (jossa seuraus esiintyy) jollakin tavoin käänteispeilikuvakseen.

- Millainen on tuo käänteismaailma?
1) Muuttuko paikka siinä ajaksi?
2) Ehkä seuraus nähdäänkin siellä syynä.
3) Ehkä seuraus onkin nimeltään "ympäröivä maailma" ja jälkimmäinen puolestaan on syy (tai seuraus) alkuperäisen "syyn" ympärillä olevalle maailmalle. (Jatkuu...) 

17.10.81 Köln.
- On tyhjä käsite sanoa, että seuraus riippuu syystä. Syynä voidaan nimittäin pitää koko olevaista, jolloin kaikki riippuu kaikesta. Syystä ja seurauksesta tulee tautologia, tyhjä käsite; kaikki on syytä ja kaikki on samalla seurausta.  

- Käsite, luokka syntyy silloin, kun meillä on vähintään kaksi kokemusta, joilla on vain yksi yhteinen merkitsevä tekijä. Ts. huomiomme on kiinnittynyt tähän yhteiseen tekijään. Tällainen on saksalainen moottoritie. Sen jälkeen kun on samantekevää, vilahtaako ohi suomalainen vai saksalainen maisema - sumuisena tai kirkkaana - on jäljellä enää vain yksi käsite: tie. Tie missä tahansa milloin tahansa. Ei ole mitään eroa niissä hetkittäisissä tunnelmissa, joita koen nelostiellä Suomessa tai Keski-Saksassa.

- Ympäristö- ja tilanne-erot kunkin yksityistapauksen välillä ovat olemassa, mutta ne jäävät merkityksettömiksi. Tässä tapauksessa abstrakti käsite "tie" on analogia. Se kuuluu analogia-aikaan: tien kokemukseen ilman erityistä paikkaa ja aikaa.

- Tässä mielessä tie-käsite viittaa kokemukseen, kokijan ja koettavan väliseen suhteeseen eikä suinkaan johonkin reaaliseen paikkaan, esineeseen tms:een. Ja nämä kokemukset muodostavat luokan, käsitteen.

- Jos matkustamme tietä pitkin unessa, on tie meille merkityksetön - sitä ei tavallaan ole meille olemassa - kokemuksellisesti. Tällainen analogia-tien käsite on tyypillisesti elävään universumiin liittyvä käsite.

- Em. luokka-käsitteen suhteellistaminen tällä tavalla saattaa avata uusia dimensioita analogiamaailmalle, samalla kun em. käsitteet (kokemuksiksi nimitettyinä) realisoituvat konkreettisiksi - mutta kuitenkin vailla aikaa ja paikkaa, koska sijaitsevat informaatioteorian piiriin kuuluvassa analogiamaailmassa.

- On myös muistettava, että "tien" merkityksellisenä/merkityksettömänä kokemisessa on äärettömän monta eri astetta - lähes puhtaasta tien kokemisesta tien unohtamiseen ja tien ympäristön (tai oman ajatusmaailman) kokemiseen ainoana merkityksellisenä seikkana.

- Siis: Saksalaisen autobaanan kaksinkertaisesti moniselitteinen opetus: Tie ei ole välttämättä saksalainen, vaikka sijaitseekin Saksassa. Eikä se välttämättä edes ole tie - vaikka onkin.

- Kokemuksina luokat eivät ole abstraktioita vaan todellisia. Ilman kokemusta ei luokkia eikä käsitteitä sinänsä ole olemassa. Käsitteen ei tarvitse olla itsestään tietoinen, elävä kyberneettinen systeemi. Mutta käsitteen syntyminen muuttaa ympäristön suhtautumista ko. käsitteeseen. Käsitteet eivät ole yleispäteviä, koska aina osa universumia kokee em. käsitteen eri tasolla, eri tavoin, ja osalle universumia sitä ei yksinkertaisesti edes ole olemassa. Ja sitten on lisäksi "olematon" osa universumia... johon käsite itse (elävä systeemi) suhtautuu erityisellä tavalla.

- Millä tavoin analogiset kokemukset ovat yhteydessä. keskenään? Kymmenen pisteen kysymys... Minulla ei ole siitä harmainta aavistustakaan. Voivatko ne yleensä edes olla? Onko kysymys väärin asetettu? Millainen tasapaino vallitsee analogiamaailmassa?

- Mitä ympäristötekijöitä voi puuttua kokemuksen siitä kärsimättä? Paikka? Aika? Kokija? Kokemus itse? Analogia?

- Mies matkusteli ympäri maailmaa käymättä missään. Mutta sillä aikaa toinen istui kotonaan nähden edellisen puolesta kaiken. Kumpi heistä matkusti enemmän? Tuliko kummallekaan koti mieleen? Kumpi oli enemmän poissa kotoaan? Mitä he näkivät matkoillaan? Ketä ikävöi kotiväki? Miten ystävällisesti kaukaiset maat ottivat vieraat vastaan?

23.10.81          - Kahden maailman yhteentörmäyksenä kokemus edellyttää muistin olemassaoloa, mutta tuottaa väistämättä samalla kokemuksen tunteen, aikaisemman kokemuksen mieliinpalautumis-prosessin. Se että tunteet koetaan avaruudellisesti samassa paikassa - omassa päässä missä muistiyksiköt sijaitsevat - syntyy havainto omasta mielestä, joka samassa paikassa kokee eri tapahtumia. Tällä tavoin kokemukset ovat vain henkisiä kokemuksia, joilla ei aina välttämättä ole samaa materiaalista syytä takanaan. Mikäli systeemillä on muistiyksikkö, rakentavat kokemukset sille - väistämättömällä varmuudella - myös mielen.

- Mutta miten syntyy muisti? Se on jotain, joka muuttaa kokemuksesta muotoaan, johon jää jälki... Tuo viittaisi siihen että materia on olemassa ennen henkeä...

- Mikä on sitten se, joka kokee samoja kokemuksia eri paikoissa? Se on muistin ympärillä oleva toinen systeemi, joka sisältää in- ja outputin, so. havainnoi  ympäristöään, liikkuu siinä ja vaikuttaa siihen. Vasta se pystyy käsittämään voivansa olla eri paikoissa. Sillä hetkellä, kun tuo toinen laajempi systeemi tuntee kokevansa saman kokemuksen, kuin joskus aikaisemmin, hahmottaa se myös itsensä kokonaisuudeksi, kyberneettiseksi systeemiksi, jolla on sekä input, output mutta myös  muisti. Tämä hahmottuminen voi syntyä vain kahden kokemuksen avulla:

1) Eri kokemusten kokeminen samassa paikassa (muisti)
2) Saman kokemuksen kokeminen eri paikassa (so. in- ja output koetaan samaksi muistin kanssa).

- Näin muisti tulee tietoiseksi avioliitostaan in- ja outputin kanssa, huomaa itsellään olevan ruumiin! Jälleen eräs uhkarohkeimpia johtopäätöksiä, joihin suhteellistamis-pyrkimyksissäni olen päätynyt.

- Kaikki olevainen on hahmottamista. Se on jäsentynyttä, kokonaisvaltaista

- mitä tahansa muuta mutta ei absoluuttista luontoa sinänsä. Absoluuttinen todellisuus ehkä on, mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Se on kuollutta todellisuutta, jota ei ole olemassa ainakaan / edes (?) itselleen. Em. on informaatioteoreettinen tapa käsitellä ontologiaa.

- Alan päästä käsiksi kahden universumin väliseen logiikkaan. Sen sanallinen muoto vastaa tarkalleen Zen-buddhismin käyttämää kieltä. Länsi ja itä alkavat löytää toisensa silloin, kun länsi tajuaa jonkun ulkopuolisen suhtautuvan siihen kuten itään, koska on vielä lännempänä.

- Tämä oli ns. "Alppien puoliuniselle ohimatkaajalle myöntämä - kahden maailman välistä suhdetta koskeva - moniselitteinen opetus", joka kirjattiin muistiin vasta Müncheniä ohitettaessa, Dachaun keskitysleirin nimikylttejä katseltaessa ja Nürnbergin sotaoikeudenkäyntiä muisteltaessa.

31.10.81         Karlstadt. - Kun näemme nykyhetken syynä, emme tiedä, minkä syy se on. Jos sen tietäisimme, ei tuo syy enää olisi nykyhetkeä.

21.11.81       - Luonto ei tunne kokeita. Se tuntee vain kommunikoinnin.

10.12.81       - Olenko koskaan maininnut siitä että tuhansia kertoja laboratorioissa verifioidut tieteelliset totuudet omaksutaan kuitenkin koulussa uskonvaraisesti? Jos tiedemiehelle jää jäljelle yhden promillen epävarmuus, on koululainen saman tiedon suhteen 99,99-prosenttisesti uskon varassa.

 

1982:

30.1.1982         - Onko analogiamaailman tunnusmerkkinä se, että se ei kulu käytössä? Kuin monistettu kirjoitus, kuin radio- tai TV-lähetys. Sanoma, viesti ei tällöin "himmene" vastaanottajien lukumäärän lisääntyessä, vaan päinvastoin, sitä tehokkaammin se vaikuttaa tulevaisuuden käyttäytymiseen.

- Toisaalta - eihän esinekään kulu sitä katsottaessa, vaan sen olemassaolo pikemminkin vahvistuu, mitä useammat näkevät sen. Toisaalta - eihän kysymyksessä ole esine, jota katsotaan, vaan esineestä lähtevä tai heijastuva valonsäteily. Ajan mittaan nuo molemmat säteilytavat kuluttavat kuitenkin esinettä: Aurinko kuluttaa energiaa ja esine haalistuu auringonvalossa. Onko valo syynä haalistumiseen?

- Toisaalta - radioaallotkin heikkenevät etäisyyden kasvaessa. Johtuuko se heikkenemisestä sinänsä vaiko sekaantumisesta muihin aaltoviesteihin? Mikä on se maksimi vastaanottajamäärä, joka pystyy kokemaan valonlähteestä kimpoavan säteilyn? [Avaruuden osuus kasvaa kääntäen verrannollisesti radiosanoman hajaantumiseen nähden.]

> Ilkka Niiniluoto: Johdatus tieteen filosofiaan.
s.82   ...nykyisessä joukko-opissa on osoitettu virheelliseksi väite "kokonaisuus on aitoa osaansa suurempi"...

- Yhtäläisyysmerkki lausekkeessa "a:b = c:d" tarkoittaa yhteistä, analogista kokemusta: A kokee B:n samalla tavalla kuin C kokee D:n. Mutta jos meillä on lauseke "2:3 = 4:6", niin kokeeko "kaksi-jotain" suhteessaan "kolmeen-jotain-samaa" jotain samankaltaista kuin mitä "neljä-jotain-edellisen kaltaista" suhteessaan "kuuteen-identtiseen-klooniinsa"?

- Tieteellinen koe edellyttää, että tutkimuskohde on tieteen hallinnassa, että esim. koe voidaan toistaa. Voidaanko toistaa esim. koe kuun syöksymisestä maahan?
[7.5.2011 Huom!: Olen myöhemmin - esim. 23.3.2011 - kirjoittanut laajastikin toistumattomien tapahtumien - esim. improvisoitujen esitysten - toistamisen mahdottomuudesta.]

Tämä kenties teoriassa - pienemmissä mittapuissa suoritettujen analogisten kokeiden yleistysten avulla. Mutta entä kokeet, joissa tutkittava (esim. ufot) karttaa kokeentekijää tehokkaasti? Tiedetään, että pilkallinen ennakko-asennoituminen tuhoaa esim. monet paranormaalien ilmiöiden toteutumiset, joissa ihmisen psyyke on keskeisenä tekijää.
[6.12.2013: Entä tarkkailijan läsnäolon vaikutus kokeen lopputulokseen?]

- Jos tieteellistä koetta ei voida tehdä tai toistaa, ei ilmiö toistaiseksi kuulu tieteen tutkimuksen piiriin, so. sitä ei nimitetä tieteen alaan kuuluvaksi. Mutta se on tieteen itsensä heikkoutta eikä suinkaan vääristynyttä todellisuutta! Jos tiede sulkee paranormaalit [tai uniikit] ilmiöt pois tutkimuksensa piiristä ufojen lailla, ei "tiede" edusta koko todellisuuden tutkimuskenttää kattavaa nimikettä. Ehkä sittenkin on palattava todellisuuden tutkimuksen kahteen päälinjanimikkeeseen: tiede ja salatiede (tai metafysiikka).

- Miten asiaan tulisi suhtautua maailmankuvassa, joka pohjautuu siihen, että kaikki tapahtumat kaikilla tasoilla ovat UNIIKKEJA? Toistamisen mahdollisuus on tällöin aina parhaimmillaankin vain LIKIARVO, joka vesittää pohjan tuolta tieteen vaatimukselta - tarkkaan ottaen.

- Alkuräjähdyksen tutkimisen sanotaan kuuluvan tieteen piiriin, mutta ei sitäkään voida toistaa! Alkuräjähdyksestä voidaan tehdä analogioiden perusteella oletuksia, jotka sopivat nykyteorioihin. Mutta on vielä varhaista sanoa, että alkuräjähdys olisi tieteen hallinnassa. Mitä eroa on hallittavuudella alkuräjähdyksen, levitaation tai ruumiista irtautumisen välillä? Se, että elävää luontoa ei voida hallita kuolleita varten kehitetyillä menetelmillä ei oikeuta kieltämään todellisuusarvo elävältä todellisuudelta. Paranormaalien ilmiöiden väheksyntä tieteessä on vuosisatoja kestänyt virallisen tiedemaailman muotioikku, jonka peruskivenä on sananlasku: "Happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista".

- Tiede sanoo tutkivansa olevaista, mutta samalla se olettaa, ettei ufoja, para-normaaleja ilmiöitä eikä tuonpuoleista elämää ole olemassa, vaikka lukuisat kertomukset näin väittävät. Mikä on se moraali, joka oikeuttaa tieteen ottamaan siitä huolimatta yksinvaltiuden väittäessään tutkimuskohteenaan olevan koko todellisuuden? Onko tiede todistanut, ettei paranormaaleja ilmiöitä ole olemassa? Tiede voi kieltää nuo ilmiöt vasta sitten, kun se on todistanut, ettei niitä ole missään. Se voi vielä vain sanoa, etteivät ne ja ne prosessit tuota ainakaan paranormaaleja ilmiöitä. Mutta entä jos se vain ei pysty mittaamaan niitä?

- Kun tiede sanoo tutkivansa koko todellisuutta, on sen kiellettävä - oletuksen avulla - paranormaalin henkimaailman olemassaolo, jotta tautologinen kehäpäätelmä tieteen määrittelystä olisi aukoton. Heti kun tiede myöntää tutkivansa vain hallintaan tulevaa todellisuutta, voi se samalla myöntää "tuonpuoleisen" olemassaolon.

- Jos tiede kieltää "tuonpuoleisen" - perusteenaan kykenemättömyys todistaa sen olemassaolo esim. kokeen avulla, kieltää tiede samalla kaiken hallitsemattomaan suuntautuvan kysymyksenasettelun. Tieteen historia osoittaa kyllä päinvastaista. Ei tiede voi kokeen avulla empiirisesti todistaa kaavaa 2+? = 5, koska kysymyksessä on sopimus, joka on tautologiaa. Kaava on rakennekaava. Samanlainen rakennekaava voidaan laatia todellisuudesta, jolloin kaavaa nimitetään maailmankuvaksi, jonka aukot peitetään oletuksilla. Miksei maailmankuvan rakenne voi kattaa koko todellisuutta, jolloin se kattaisi myös aistitodellisuuden l. tuon-puoleisen - yhden ainoan ajatusrakennelman avulla, jolloin myös aukot täytetään oletuksilla. Jos kaava toimii, so. ihmiset voivat hallita ajatuksensiirron ja ruumiista irtoamisen tuon teorian sovellutuksena, alkaa teoria olla mielekäs. Luultavasti vain mittalaitteiden käyttö on väärästä päästä liikkeelle lähtemistä, jos onnistuneen kokeen edellytyksenä on mittauslaitteiden poisjättäminen.

- Jokin luokka on tavallisesti identtinen niin monen muun luokan kanssa, kuin on kieliä, joilla tuo luokka on ilmaistu. Tällaiset luokat ovat analogisia luokkia: vaikka ne ulkoisesti ilmaistaan eri kielillä, on niiden sisältö suunnilleen sama. Erot ovat eroja siltä osin, kuin miten kiinalainen kokee "mies" -luokan sisällön verrattuna suomalaiseen. Toisaalta samannimisillä luokilla saattaa olla eri sisältö, jos nimi kuuluu kahteen eri kieleen.

- Ei ole absoluuttisen tärkeää tietää absoluuttista totuutta: On tiedettävä eri tilanteissa vaikuttava olennainen totuus.

- En tarvitse ydinfysiikan tietoja yrittäessäni väistyä päälle tulevan auton edestä pois. On olemassa tietoa ja merkitsevää tietoa (suhteessa kokonais-tapahtumaan). Jälkimmäinen on suhteessa tilanteeseen. Absoluuttisesti merkitsevää tietoa ei ole. Tieto sinänsä on kuin avaruus, kuin abstrakti, absoluuttinen hyvä, jolle termille minun maailmassani ei taida olla käyttöä. Eri asia on, onko meille "hyväksi" kerätä varastoon tietoa kaikkia mahdollisia eteen tulevia tilanteita varten. Loppuunvietynä se on loputon, ylivoimainen tehtävä, joten sekään ei voi olla itseisarvo - varsinkaan, jos henkiruumis säilyy yli kuoleman rajan.
[8.5.2011: Jos muistipankin kapasiteetti on rajaton, ei kysymys enää ole mielekäs.]

- Kaikki totuudet ovat likiarvoja, koska jokainen lausuttu totuus muuttaa jo hieman tuon totuuden sisältöä. Totuudet ovat sidottuja maailmankaikkeuteen, joka muuttuu. Usko muuttuu totuudeksi ja totuus uskoksi.

15.4.82         - Kun sanotaan, että kaikki ovat tasa-arvoisia lain edessä, unohdetaan, että laki on ihmisten tekemä. Ainakin se on ihmisten (tulkitsema ja) toimeenpanema. Siksi olisi myös sanottava: Laki on tasa-arvoinen ihmisten edessä. Niin kauan kuin ihminen voi osoittaa, ettei yhteiskunta ole myöntänyt hänelle kaikkia perusoikeuksia, on se katsottava lieventäväksi asianhaaraksi siinä teossa, josta hän on tuomiolla.
- Lain tulee olla eriarvoinen jokaiselle!!!
[8.12.2013: Yhtä hyvin tämä voisi olla oikeuslaitoksemme kulmakivi. Silloin pääongelmaksi tulisi, kuinka löytäisimme samantyyppisiä rikoksia yhdistävän rangaistuksen!]

21.6.82         Millä perusteella voitaisiin väittää, että vanhan maailmankuvan puitteissa tehty hyvä edistää elämän kulkua lyhyellä aikavälillä - ollen siinä mielessä tärkeää, jopa välttämätöntä - eikä vähiten ihmisten huonon omantunnon poistajana. Sen sijaan vanhan maailmankuvan puitteissa tehty paha edistää elämää pitkällä aikavälillä, vaikkakin se synnyttää - tuon aikakauden ihmisissä - huonoa omaatuntoa.

15.7.1982   - Aina on olemassa syitä sille, että emme tee jotain. Tapahtumattomuus ei ole vapaata, mitä tahansa tapahtumattomuutta.

3.-4.8.82      Helsinki
Keskustellessani äsken klo 01-02 Pentti Talosen kanssa (Ritvan siskon Aune Talosen mies, joka toimi aikanaan Pohjolan pääjohtajana. Kuoli 2010), hahmottui käsitykseni absoluuttisesta ja suhteellisesta: Ne ovat kuin pitkittäis- ja poikittaisleikkaus, avaruus ja aika lyhyen ja pitkän tähtäyksen toiminta-periaate, henkinen ja materiaalinen: Suhteellinen edustaa pitkän tähtäyksen toimintaa, henkistä ja materiaalinen lyhyttä tähtäystä, nykyhetken toimintaa, joka pitää maailman pystyssä, jotta maailma ei pysyisi vaan muuttuisi joksikin. Kasassa oleva nykyhetki on menneisyyden lyhyen tähtäyksen toiminnan tulos. Muuttuminen edustaa pysyvän tuhoutumista, jotta tuhoutumisesta tulisi pysyvä... paradoksi ei ole paradoksi.
Tuossa oli jotain hohtoa...

22.08.82       Odessan yläpuolella (paluumatkalla Suomeen?)
- Mitä enemmän ympäristö (ihmiset) vaihtuvat yksilön ympärillä, sitä enemmän hän toistaa itseään, kertoo samat jutut jne., koska kuulijat vaihtuvat. Mitä enemmän hän on samojen ihmisten kanssa tekemisissä, sitä enemmän hänen täytyy muuttua, ettei kyllästytä toisia. Tämä sääntö periaatteessa pätee jopa fysiikkaan; mitä nopeammin joku liikkuu, sitä samanlaisempana se pysyy. Se, että jokin näyttää liikkuvan tai olevan kokonaisuus saattaakin yhtä hyvin olla seuraus ympäristön toiminnasta!
- Tämä "laki" suhteellistaa täydellisesti jotain. Se saattaa olla eräs syvimpiä peruslakeja, joita olen löytänyt kyberneettisten systeemien piiristä.

- Ongelmamme on siinä, että meillä on vapaa tahto, mutta olemme kuitenkin täydellisesti pakotteiden alaisia toiminnoissamme. Pyrkimyksemme on huomata nuo motiivit, vapautua niistä ja tehdä sama toiminta sen jälkeen vapaina. Loppuvaiheessa ihminen tekee kaiken vain valintoina hyvän ja pahan välillä. Ei... Itse asiassa tuossa vaiheessa ei ole edes valintoja, sillä ihminen tekee silloin enää vain hyvää.

- Mitä nopeammin jokin liikkuu, sitä samanlaisempaa sanomaa se silloin toistaa: Maailman ympäri -matkaaja kertomassa samoja juttuja eri ihmisille.

2.10.82         Minä puolestani ainakin tiedän: JUURI NYT SINÄ LUET TÄTÄ!
(* 5.1.2007 - muistiinpanojeni ainoa absoluuttinen totuus!)
Vaikkei se olekaan minun päätettävissäni.

- Miten on mahdollista, että tuo harvalla painettu lause on totta joka kerta - mutta vain silloin - kun joku lukee sen - ja siitä huolimatta minä...valehtelen tietäväni... (että ennustan tässä aina oikein!) ...Kuin olisin vetämässä pitkää siimaa tietämättä milloin kala on tarttunut, ja kun vedän siiman ylös, olen kuitenkin varma, että koukuissa on jotain.

23.11.82.       Matkalla Helsingborgiin.
- Olen miettinyt pari viikkoa sitä, miten "hyvä" ja "huono" eliminoidaan. Vastaus: Sanotaan, että jokin tapahtui väärään tai oikeaan aikaan! Ennen aikojaan... liian myöhään... Kirjoitan tästä myöhemmin lisää.
- Onko niin, että kaksi mitä tahansa erillistä ilmiötä saattaa merkitä samaa? Syyn ja seurauksen suhde on siis molemmissa sama... [8.12.2013: ANALOGISESTI!!!]
- Mitä tuo "sama" sitten on? Se on lopputulos, joka on toinen lopputulos, kuin se, mikä näkyy fyysisessä maailmassa. Onko tuo "toinen lopputulos" sama kuin se, "mikä on opittu"?

27.11.82       Nordhorn
- Eikö ole harhauttavaa sanoa, että olisi olemassa absoluuttinen olemassaolo ja ei-olemassaolo? Oikeampaa olisi sanoa, että se, mikä on olemassaoloa jollekin tasolle on ei-olemassaoloa jollekin muulle/toiselle tasolle.
- Se, mikä ihmiselle on ei-olemassaoloa, on olemassaoloa jollekin toiselle tasolle - aivan samoin kuin maapalloa ei "ole olemassa" molekyylille tai atomille; sen olemassaolotajunta ei ulotu niin suuriin yksiköihin.

- Mikä on tuo uusi kieli, joka ei tarvitse dualistisia sanoja kuten "elämä ja kuolema" tai "olemassaolo ja ei-olemassaolo"? Vastaus: Informaatioteorian entropiapyrkimys!!!  (Ks. lisää entropiapohdiskeluja 27.11.)

2.12.1982     - Käsitys vapaan tahdon olemassaolosta perustuu suoraan verrannollisesti tietämättömyyden määrään.
- Toisaalta ennaltamääräämisoppi hajoaa omaan äärettömyyteensä: Mitä selvemmin uskomme siihen, sitä vähemmän löydämme selviä yksityisesimerkkejä, koska käsityksemme syiden määrästä laajenee äärettömyyteen. Emme siis voi todistaa sitä.

17.12.1982 Upsala.
Kun sanon, ettei ole absoluuttisia sääntöjä eikä absoluuttista todellisuutta, vaan kaikki on suhteellista, on tämäkin väite absoluuttinen ja kumoaa tavallaan itse itsensä. Edes suhteellisuus ei ole absoluuttista niin kauan, kun on olemassa yksikin systeemi, joka uskoo absoluuttiseen todellisuuteen. Hänen osaltaan absoluuttinen todellisuus on siis olemassa.
Jos minä puolestani uskon suhteelliseen todellisuuteen, ovat molemmat todellisuudet olemassa! Käyttäytymiseromme osoittavat sen.

Käytännön todellisuuden monipuolisuus johtuu siis siitä, että on erilaisia uskomuksia todellisuudesta, jotka johtavat uskonsa mukaiseen erilaiseen käyttäytymiseen. Jos siis näytän ulospäin kasvilta, on se merkkinä siitä, että minulla on kasvin käsitys todellisuudesta!

 

1983:

7.12.83         - Kysymys hengen ja materian ensisijaisuudesta on rauennut, koska siihen ei voida vastata objektiivisesti. Siihen voi yhtä hyvin vastata musiikilla.
- Kysymykseen oikeasta ja väärästä ei voida vastata objektiivisesti.

8.12.83         - Merkityksellisessä todellisuudessa yksi nauru iltapäivällä voi pelastaa tuon päivän aamua myöten. Merkityksettömässä "objektiivisessa" todellisuudessa näin ei tapahdu (?). Mutta merkityksetön todellisuus on tyhjyyttä, valkeaa kohinaa, joiden molempien informaatioarvo on minulle sama.

- On tunne kuin että viimeinen lukko salaisuuksiin olisi auennut. Jos logiikka on paradoksaalista, on se sitä loppuun saakka.

- Todellisuus on yleisnimike sille informaatiolle, joka virtaa. Kun sille annetaan nimi, muuttuu se hiljaisuudeksi tai valkeaksi kohinaksi, jotta voisimme verrata sitä johonkin muuhun. Mihin vertaamme sitä? Sen omaan osaansako? Kun sille annetaan nimi, nielaisee aika sen ja se alkaa joko pysyä paikoillaan tai virrata yksisuuntaisesti.

- Ehkä merkityksetön "objektiivinen" todellisuus onkin juuri sitä, mitä näemme unessa! Unestahan puuttuu logiikka! Paradoksaalinen ajatusrakennelma koostuu paradokseista, ja siinä mielessä se ei ole enää (sisäisesti) paradoksaalinen.

- Merkityksetön, objektiivinen todellisuus vaikuttaa meihin merkityksettömyytensä, vierautensa kautta. Ja tästä syystä sitä ei voida sanoa täysin merkityksettömäksi. Subjektiivinen todellisuuskuvamme muodostuu merkityksettömän ja merkityksellisen todellisuuden välisestä suhteesta vastaanottamassamme informaatiovirrassa.

- Subjektiivinen todellisuuskuvamme asettaa maailmamme, tajuntamme rajat. Ne estävät meitä hyppäämästä rajan tuolle puolen. Unessa tuo raja-aita ylitetään, sillä ajattelun rajoitukset kaatuvat. Vasta silloin voi tapahtua mitä tahansa, koska logiikka ei ole enää esteenä. Tämä selittää sen, kuinka jumalat loivat maailman uneksimalla.

- Mikä logiikka vallitsee objektiivisessa todellisuudessa eli unessa?

- Me elämme sellaisessa unessa, jossa logiikan säännöt rajoittavat olemassaolon.

- Muista kysyä aina itseltäsi: "Mitähän mieltä kivi mahtaa olla tästä asiasta?" Meidän "objektiivinen" todellisuutemme on rajallista, ihmiskeskeistä, sanoilla kuvattavaa todellisuutta, kehän kiertämistä.

- Tajuaminen on aika-avaruuden ulkopuolella; Sinä yhdistyy kaksi asiaa, joilla ei ole paikallista eikä ajallista yhteyttä - samaksi "yhdeksi". Tämä on analogista logiikkaa, joka on aika-avaruus -olemassaolon ulkopuolella, ja jolla on yhtä suuri todellisuus-arvo kuin aika-avaruus-harhallakin. Miksei olisi?

12.12.1983         - Todellisuudesta ei taideta voida luoda lopullista objektiivista kuvaa. Maailmankuva on subjektiivisesti täydellinen silloin, kun se vastaa niihin ongelmiin, jotka ihminen on  tiedostanut ongelmiksi. On vaikea luoda rakennetta sellaiselle, jota ei tiedetä olevan olemassa. Maailmankuva on samanlainen tietopaketti kun esim. taidekäsitys.

27.12.1983         - Ei ole olemassa tapahtumien objektiivista merkitystä. On vain subjektiivisten, psykologisesti vaikuttavien merkitysten kokonaisuus. Mitättömältä näyttävä todellisuus saattaa tuottaa sankareita yhtä hyvin kuin maailmanhistorian käännekohdat saamattomia yksilöitä. Tähän emme ole uskoneet. Emme ole uskoneet, että tasapaksulta näyttävä ympäristö voi synnyttää murhaajan. Avuksi olemme tällöin ottaneet "vapaan tahdon" käsitteen. Deus ex machina... Se on riittänyt meille selitykseksi - tähän asti. Samalla lyönnillä on saatu toinenkin kärpänen: toivo saada itselleen mitali joskus siitä, että on niin hyvä...

29.12.1983         - Tehtäväni ei ole kertoa, millainen maailma on. Kerron vain siitä, millaiselta maailma näyttäisi loogisesti, jos uskoisimme joihinkin muihin perusväittämiin kuin mihin tällä hetkellä uskomme. Siinä kaikki. Kertomukseni on puhdasta mielikuvitusta. Joskus todellisuus on kuitenkin tarua ihmeellisempi...

 

1984:

13.01.1984        
Todellisuus on

kahden vajaan yksikön

epätodellista keskinäistä suhdetta

ja näiden suhteiden moninaisuutta.

Todellisuus ei ole sitä,

että omin silmin on nähty, koettu jotain.

 

Todellisuus on vain ymmärrettyä todellisuutta,

sitä, että joku selviytyy todellisuudesta.

Samantekevää, onko kyky selviytyä

opittu kirjoista.

Joku voi sortua todellisuuteen

koettuaan sen kymmeniä kertoja,

jos hän ei ole tajunnut...

Se tajunta voi tulla kirjoista,

ja se tajunta voi jäädä syntymättä,

vaikka koko maailmankaikkeus

olisi "omakohtaisesti koettu".

 

Ei ole eroa siinä,

harjaannutaanko todellisuudessa elämiseen

mielikuvituksen vai todellisuuden avulla.

Kun todellisuutta ei tajuta,

sanomme sitä uneksi.

Ja silloin se räjähtää vasten kasvoja.

Miten meidät opetetaan kestämään

todellisuuden tätä puolta?

26.1.1984                 
Niin kuin ei ole absoluuttista hyvää eikä pahaa, ei absoluuttista totuutta eikä valhetta, ei absoluuttista onnea eikä onnettomuutta, eikä absoluuttista tietoa absoluuttisen uskon vastakohtana, niin samasta syystä ei ole myöskään absoluuttista elämänohjetta rakastaa lähimmäistään!
- Informaation entropian ja negentropian välisessä "taistelussa" näennäinen paha on tasa-arvoinen väline lähimmäisenrakkauden kanssa suhteuttaessamme toimintaamme muihin ihmisiin - silloin kun yritämme saada lähimmäistämme huomaamaan, että jossain asiassa hänen tiedollinen näkemyksensä on rajoittunut.

10.2.84     - Yöllä ennen nukahtamista...
- Subjektiivisen maailman arvot ovat objektiivista totuutta subjektille. Tällainen rajoitettu (yhtä subjektia koskeva) objektiivinen todellisuus tuo mukanaan objektiivisen, yksisuuntaisen ajan, tahdonvapauden, absoluuttisen hyvän ja pahan, joka ei koske muuta maailmaa - vaan ainoastaan subjektia itseään. Paha on pikemminkin ajan, muistin kuin avaruuden, ulkomaailman ongelma. Objektiivinen todellisuus, kaikkeuden tapahtumat ovat merkityksettömiä hyvän ja pahan kannalta katsottuna.

11.-12.2.84     - Logiikan yleispätevyys johtuu sen sisältämästä tautologisuudesta sekä sen yleisyydestä (!) so. ajan ja paikan puutteesta.
- Vapaa tahto on abstraktio; siitä puuttuu paikka-aika -ulottuvuus. Mistä suhteesta vapaan tahdon käsite muodostuu?

16.2.1984         - Ensimmäinen esimerkki hahmotuksesta on musiikin rytminen hahmottaminen: Jos hahmotat tahdin pääiskun 1/8-nuotin verran harhaan, tuntuu musiikki siltä osin täysin hahmottomalta, rakenteettomalta, sekavalta. Sama voidaan toteuttaa jaottelemalla sanat "väärin": nene simerk kihah motuk ses taon. > Musiikki

- Mitä huonompi teoria, sitä enemmän erillisiä alkuoletuksia on tehtävä. Hyvän teorian tunnusmerkki on yksi peruskysymys, joka jää uskon asiaksi. Kaikki on johdettavissa tautologisesti siitä - maailmankaikkeuden viimeistä ihmettä myöten. Eri asia on, kuinka paljon se kuvaa todellisuutta mielekkäällä tavalla. Yksinkertaisuus on eräs mielekkyyden tae.

- Väärä hahmotus tuhoaa ymmärtämisen - ei puoliksi vaan - sataprosenttisesti. Eikä se riipu viestistä vaan kuulijasta. Jos itse viesti on "rakenteeton", voidaanko enää puhua "väärästä hahmotuksesta"? Kuka lähettää rakenteettoman viestin? Onko se enää viesti? Voiko olla sisällötöntä viestiä? Jos systeemi - oikein päätellen - havaitsee sen rakenteettomaksi, onko sen rakenteettomuus enää  100-prosenttisesti sanoman vastaanottajan luomus? Voiko rakenteettomuus olla muunlaista kuin epäsäännöllisyyttä, täysin tulkitsematonta? Vai voiko rakenteettomuus olla myös "suora viiva", kuolleen aivosähkökäyrä? Onko väärinymmärtäminen ainoa puhdas aktiivinen teko, ainoa mahdollinen vapaan tahdon ilmaus, jonka itse säätelevä systeemi voi tehdä?

- Rakenteellisen kokeminen rakenteettomuudeksi joka tapauksessa tuottaa vaatimuksen kimpusta erillisiä teorioita, jotka - turhaan - yrittävät selvittää vain erillisiä yksityiskohtia: palapelin jokainen osa vaatii tällöin oman selityksensä - ilman loogista yhteyttä ympäröiviin osasiin.

- Vääristynyt maailmankuva luo erilaisuuden harhan ihmisen mieleen!!! Siltä osin kuin todellisuus ilmenee monena, se on harhaa, joka johtuu "väärästä" hahmotuksesta!!!

- Tämä piirre ilmenee kaikessa - yksinkertaisimmassakin 1-0 -hahmotuksessa. Monimutkaisempaa hahmotusta ihminen ei voi loppujen lopuksi koskaan tehdä!

- Ellei koko geometriaa voida rakentaa yhdestä perusolettamuksesta, uskonasiasta, on teoria väärä. Ellei koko todellisuutta voida selittää geometrian yhden perusväittämän avulla, on lähdetty kiipeämän puun latvaan puolitiestä. Geometrian lopullisen perusväittämän täytyy silloin siis olla geometrian ulkopuolella ja geometrian olla tuon lopullisen perusväittämän osasovellutus.

- Maailman moninaisuus on seuraus väärästä hahmottamisesta. Väärä hahmottaminen on ihmisen oma teko. Vain sillä voinee olla mahdollisuus olla "vapaan tahdon" ilmaus. Todellisuuden "oikea" näkeminen ei koskaan voi olla vapaan tahdo tuote, koska todellisuus on osasyyllinen, osamotiivi. Nähdessään todellisuuden "oikein" luopuu ihminen minuudestaan, "vapaan tahdon" termistä, koska hän tietää, ettei hän valinnut "oikeaa" näkemystään perusteettomasti.

10.04.84         - Onko "totuus" yleensä ottaen välttämätön käsite fyysisen olemassaolon kannalta? Filosofiankin voin kuvitella olevan tarpeellisen vain siinä maailmassa, jossa siitä on apua systeemin tehtävän toteuttamiselle. Analogiamaailman filosofia on toinen kuin meidän fyysisen maailmamme.  Millainen filosofia vallitsee täydellisen entrooppisessa hologrammitodellisuudessa, kaiken ykseydessä, nirvanassa?

- Totuus on subjektiivinen ilmaisu. Sen subjektiivisuus alkaa sillä hetkellä, kun on yksikin subjekti, joka ottaa termin käyttöönsä.
Totuus voi olla sama vain kahdelle täysin identtiselle systeemille, so. moneuden kautta ilmenevälle minuudelle.

- Millainen on muistittoman systeemin todellisuus? Onko todellisuudella muistia? Onko se "kyberneettinen systeemi", jonka rajat ovat todellisuuden, maailman-kaikkeuden rajat, joka elää menneisyydessä, nykyisyydessä ja tulevaisuudessa samanaikaisesti - tietäen kaiken, muistaen kaiken? Onko sillä osia, osatodellisuuksia?

- Millainen on muistittoman maailman logiikka? Eivätkö todellisuutta pettävät verhot olekaan itse todellisia, osia todellisuudesta?

19.4.84         - Hologrammi-luokkakäsite: Jokaisella luokan jäsenellä on kaikki luokan itsensä tunnusmerkit - ei enempää, ei vähempää. Kysymyksessä on siis entrooppinen luokka, joka ei täytä aristoteelisen luokkakäsitteen tunnusmerkkejä.  (Puuttuuko 'yksilöllisyys'?)

23.4.84         - Totuus on kuin kameran linssi. Mitä tarkempi se on suhteessa johonkin kohteeseen, sitä väistämättömämmin se on epätarkka kaikkiin muihin etäisyyksiin nähden.
- Kaikki väitteet sisältävät jotain totuudesta. Ne ovat kuin eri kulttuureja, joita olemme pitäneet merkityksettöminä vähemmistöinä. Kenties on kuitenkin niin, että meidän totuuskuvamme on yhtä pieni ja rajoittunut kuin meidän kulttuurimmekin.
- Jos on vain yksi totuus, johon pyrimme, niin on vain yksisuuntainen aikakin.
- Jos kaikkeudesta 90% perustuu harhaan, onko silloin mielekkäin tapa sopeutua kaikkeuteen vain 10%:n totuuskäsityksellä?

5.5.84     - Kolme todellisuuden tasoa:

1) aistielimin koettu tiedostettu ja hahmotettu todellisuus,
2) se todellisuus, joka on ajatuksissa ja joka ei näy sillä hetkellä, mutta säätelee pääasiassa näkyvän todellisuuden kulun.
3) tiedoton alitajuinen todellisuus, joka yhtyy ylitodellisuuden kanssa.

- Ajatuksia - so. kakkostodellisuutta ei uskalleta aina paljastaa ympäristölle, koska niiden päämäärät voivat olla ristiriidassa keskenään. Fyysinen hyvinvointi - itsekkäänä pyrkimyksenä - haluaa leikkiä teatteria saavuttaakseen päämääränsä. Jo tämä siis jakaa todellisuuden näkyväksi ja näkymättömäksi todellisuudeksi, joiden välillä ei ole informaation entropiapyrkimystä.

- Voisiko 2- ja 3-todellisuuden välillä olla samanlainen suhde? Jos näin on, niin kumpi on alistettu kummalle? Kumpi salaa, pihistää informaatiota? Entropia on toteutunut, kun nämä kolme todellisuuden sisäkkäin olevaa tasoa yhtyvät.

- Silloin materiaalinen todellisuus heijastaa ylitodellisuutta. Ylitodellisuus on nyt näkymätöntä vain siksi, että negentropiaan pyrkivä todellisuus peittää sen näkyvistä. Kun materia ymmärtää myös ylitodellisen minänsä (= minuutensa), se luopuu negentropiasta ja ilmaisee suoraan käyttäytymisellään sen, mitä ajattelee - mitään salaamatta. Tällöin olemme ajatustenlukutasolla. Materian liikkeen päämäärä ei enää ole salainen.

14.9.84     - Mitä absoluuttisempaa jokin on, sitä subjektiivisemmaksi se muuttuu! Mitä suhteellisempaa jokin on, sitä objektiivisemmaksi se tulee!

16.09.84    - Ei ole absoluuttisen suljettuja systeemejä. Systeemi voi olla suljettu ainoastaan nimettyjen informaatiolajien suhteen. Se on samalla "avoin" joidenkin irrelevanttien informaatiolajien osalta. Esimerkkinä lämpöopin "suljettu tila", joka on suljettu lämpöinformaation mutta ei esim. avaruussäteilyn suhteen. Sekin siis vuotaa. Tästä syystä avoimiakin systeemejä (kieli, musiikki) - kyberneettisten systeemien rakentamina tuotteina (heijastumana) voidaan käsitellä "suljettuina" siinä mielessä, että entropiapyrkimystä voidaan pitää niidenkin perusominaisuuteen kuuluvana. Systeemi on silloin "suljettu" vain niiltä, jotka eivät ymmärrä sen "kieltä", sisäistä rakennetta eikä lainalaisuuksia.

21.9.84       - Totuus tulee merkitykselliseksi todellisuudeksi vasta sitten, kun ihminen näkee sen. Sitä ennen se on vain palapelin puuttuva osa, negatiivinen todellisuus.

28.11.84      - Tieto ei ole reaalista. Tieto on suhde kahden systeemin välillä. Tieto on kieli. Se on puhtaimmin täyttänyt merkityksensä, kun toinen ymmärtää, mitä toinen on sanonut.

- Tiedon ymmärtäminen on samaa kuin sävellyksen ymmärtäminen. Ei ole olemassa ideaalitapaa ymmärtää tietoa muuten kuin ymmärtää, mitä toinen on tarkoittanut. Tämä edellyttää yhteistä kulttuuritaustaa. Tieto (sanoina, ajatuksina) sinänsä on yhtä merkityksetön kuin sinfonia madolle. Olennaista on, miten yksilö käyttäytyy tiedon saatuaan (omaksuttuaan). [> Wittgenstein]
- Jopa valhe voidaan ymmärtää väärin!

- Yhteinen tieto on samuuden kokemista ulkonaisista yhtenevyyksistä riippumatta. Sama tieto voi ilmetä maailman muuttamisena ja siitä vetäytymisenä; jos edellisessä tapauksessa on kysymys syrjäänvetäytyjä-tyypistä ja jälkimmäisessä tapauksessa taas joukkojen idolista. Tieto on voima joka johdattaa tasapainoa kohti. Tasapaino on aina vaihtelua, koska ympäröivä kaikkeus ei ole staattinen. Voimme pysäyttää itsemme - emme maailmaa. Pysähtyminen on joustamista maailman suhteen! Joka osa myötäillä lainetta uidessaan hallitsee sen... uimisen. Muutoin sitä nimitetään sukeltelemiseksi. Ja sekin on hyvä tapa oppia.

2.12.84         - Historian tunteminen on välttämätöntä, jotta ymmärtäisimme, että kumulatiivinen, "objektiivinen" tieto on merkityksetöntä. Vain yksilöllisesti omaksuttu persoonallinen, kumulatiivinen tieto on merkityksellistä (?).

- Onko yksilö itsenäinen yksikkö vaiko hahmo, joka voidaan hajottaa osiin? Jälkimmäisessä tapauksessa myös ihmisryhmällä, ihmiskunnalla voi olla kumulatiivista tietoa. Se tieto poikkeaa kuitenkin kasvi- ja eläinkunnan - omilla kielillään - hankkimasta kumulatiivisesta tiedosta.

- Tieto on kumulatiivista silloin, kun se rajoittuu yhteen kielijärjestelmään!!!

- Onko meillä kaikille eläville systeemeille yhteistä kieltä? Ellei ole, ei voi olla olemassa objektiivista, kumulatiivista tietoa. Tämän tiedon tulisi olla yhteistä myös "kuolleille" systeemeille käsittääkseen koko universumin. Ja onko meidän universumimme ainoa mahdollinen?

- Olen onnistunut kytkemään tiedon kieleen. Tuo kieli voi olla puhetta, toimintaa - mitä tahansa, joka voidaan tehdä, havaita, ottaa vastaan tai lähettää.

- Kaikki tieto on aina suhteessa johonkin tietojärjestelmään, arkistoon. Ellei arkistoa ole, ei ole tietoakaan. Se jää merkityksettömäksi todellisuudeksi. 

13.12.84         - Syy ja seuraus ovat hahmoja, yleistyksiä - ja sellaisina ihmismielen luomuksia!!!

 

1985:

12.02.85    - Jos kaikki on minuuden ilmentymää, lakkaavat erot subjektiivisen/ objektiivisen välillä. Ne ovat enää hahmoja, aistiharhoja, maailmankuvan rakenne-harhoja. Jos kaikki on yhtä, ei ole subjektiivisuutta. Jos kaikki on erillistä, ei ole objektiivisuutta. Nämä käsitteet ovat sidoksissa maailmankuvaan - sen loogisina osina.

23.3.85      - Tieteemme perustuminen staattiseen maailmankuvaan kuvastuu kokeen toistettavuuden vaatimuksesta. Kokeen toistettavuudelta taas edellytetään olosuhteiden muuttumattomuutta. Pelaamme siis vain sillä osalla todellisuutta, joka tavalla tai toisella on hallussamme, hallittavissamme. Pidämme todellisuuden muuttumattomuutta (= toistettavuutta) normaalitapauksena ja muuntelua poikkeuksena, koska hahmotamme todellisuuden siten.

- Toinen tapa on hahmottaa todellisuus muuntuvana, jolloin kokeen toistettavuuden vaatimus ei enää ole tieteellisen totuuden kriteeri. Puhumme silloin vain todennäköisyyksistä. Toistettavissa oleva koe ymmärretään tällöin tautologiana. Käytännössä monet tiedemiehet ymmärtävätkin asian näin, vaikka tieteen teoria puhuukin aivan muusta.

- Tieteen teoria joutuu kieltämään "tuonpuoleisen" mahdollisen vaikutuksen kokeisiin, ja tällainen peruskannanotto on epärehellisyyttä - sikäli, että se edellyttää objektiivista, täydellistä todellisuuskäsitystä, joka puolestaan - määritelmänä - tekee jo kaikki kokeet tarpeettomiksi! Virhe on siis osoitettavissa jo tieteen logiikassa.

- Tiede ymmärtää entropian ikään kuin taantumuksena, vaikka myöntääkin ajan suunnan olevan sitä kohti. Se ei näe, että todellinen entropia on tiedon hajaantumista - eikä suinkaan palautumista jollekin kaoottiselle tasolle. Entropia on tiedon hajaantumista - tietoista prosessia - vastakohtana hajoamiselle - kuolleen materian symbolille.*

- Mikko Heiniö tilttaa Rondossa suhteellisuuden sen oletettujen loogisten seurausten perusteella - huomioimatta että absoluuttisten arvojen teoria vaatii epäloogisuutta pysyäkseen itse pystyssä. Hän vaatii "konttaamisen" kieltämistä; sen asian kieltämistä, josta musiikinopettajat haaveilevat päätavoitteenaan pystyäkseen opettamaan lapsia. "Tulkaa siis lasten kaltaisiksi..."
[*8.12.2013:  - Entropiahakuisuus elämän merkkinä! Tieto pyrkii leviämää, JOTTA kaikki mahdolliset systeemit pääsisivät siitä osallisiksi ja saisivat ideaaliset olemassaolon mahdollisuudet. Länsimainen tiede pitää sitä kuoleman merkkinä, joka johtaa täydelliseen kaaokseen.] 

27.11.85         - Mitä on looginen päättely? Ehkä se onkin analogista päättelyä. Esim. buddhalaisen logiikan esimerkkilause: "Äänet eivät ole ikuisia, koska ne ovat tuotteita." "Koska" -sana viittaa tuttuun analogiseen kokemukseen [?].

- Tuotteilla on synty. Tämä "synty" on vastakohta "ikuisen" käsitteelle ja analoginen "ei-ikuiselle". Kysymys on siitä, että hyväksytään asia A sen analogisen vastineen B kautta. Looginen päättely on siis tautologiaa, mutta tautologia auttaa analogisessa ymmärtämisessä A:B = A1:B1. Uusi asia hyväksytään vain ennestään tuttujen asioiden avulla (rinnastus, samaistus).

- Tämän ajattelutavan merkitys on siinä, että sitä ei voida enää pitää ihmisen loogisen ajattelun yksinoikeutena, vaan sen voitaisiin katsoa sopivan myös eläimen ajattelumalliksi.

 

1986:

Kansat soittavat -johdannosta poisjätettyjä pätkiä:
- Leikitäänpä informaatioteorian käsitteiden pohjalta: Maailman ja taivasten valtakunnan välinen juopa ei ole kausaliteettiin perustuva vaan LOOGINEN (siis ei loppujen lopuksi "todellinen"), koska maailma määritteli, pelasi itsensä ulos kolmiyhteydestä asettumalla neutraaliksi objektiiviseksi tutkijaksi Isä - Poika - Pyhä Henki -triangelin ulkopuolelle - sen sijaan että olisi määritellyt kysymyksessä olevan uudenlaisen kolmiyhteyden: Isä-sana, Sana-poika ja Poika-maailma, johon viimeksi mainittuun systeemiin älynsä ja muistinsa lokeroita kaiveleva tutkija itsekin kuuluu; siis output - viesti - input/muisti. En käytä vielä input-muisti/arviointi - output -painotusta, koska me - aitohämäläisittäin tai pohjalaisella jäyhyydellä - jo pian kolmatta tuhatta vuotta pohdiskelemme edelleen sitä, oliko Jeesuksen ristiinnaulitseminen "paha" vai "hyvä" teko ja oliko teko "vapaan" tahdon ilmaus... objektiivisesti!
(Uudet teoriat... jne.)

 

[Jatkuu osassa IV: 25.4.87]