KÄÄRME II 99

Päiväämätön - Pirkka 9/99 ss. 36-38 - Maija Kauppinen:  Velhoniemen käärme viettelee mukaansa
Kun ensimmäinen vuosituhat vaihtui toiseksi, Orm Punainen valmistautui maailmanloppuun. Nyt, sen vaihtuessa kolmanneksi, Velhoniemen Käärmeessä tapahtuu suuri räjähdys. Mutta kummassakaan maa ei jää ihmisittä. Ormissa nuoria naisia tulee raskaiksi ennätysmäärin, Käärmeessä metsäntyttö ja -poika löytävät toisensa. - Ei ihmiseltä saa viedä toivoa, kolarilainen Kalle eli Kalervo Uuttu, Käärme-oopperan luoja, toteaa.

Ei oo Kallea näkynyt, Kalle on nyt pottumaalla. Mutta onhan tässä meitä muita. Lavastustyöt Velhoniemen hehtaarinäyttämöllä Äkäslompolon kupeessa ovat käynnistyneet. Tylyjä kerrostaloja nostetaan hirsiaittojen eteen, hiiltyneitä pölkkyjä maahisten ovien suulle, tavaratalolaiva Chrystal on vedetty maihin.

On Käärmeen aika. Ja myös sadekuuron. Mutta sen lakattua Kalle työntyy autostaan. Tuttu mies jo vuodelta 1985, jolloin Äkäslompolo ja Ylläs yhdistivät latunsa. Sen vahvistukseksi mukanaolijat saivat Kallelta Lapin kasteen ja kuulivat tarinoita Lapin seidoista, noidista ja suuresta velhosta.

Nyt näistä nuotiotarinoista on syntynyt ooppera. Eikä vain yhtä vaan kokonainen trilogia: Velho, Riekko ja Käärme.

Savonlinnasta siemen
Ensimmäinen siemen oopperaan, jonka ainekset ovat Lapin mytologiasta, kylvettiin Savonlinnassa 1985.

- Siemen alkoi itää, kun myöhemmin muutama persoona istui pöydän ääreen ja päätti aloittaa, Kalle Uuttu palauttaa mieleen alkuvaiheita. - Sanoittajan osa lankesi minulle, kun olen 20 vuotta meuhkannut turistien kanssa.

Itse Kalle ei ollut tuolloin oopperan oopperaa nähnyt. - Suhtauduin oopperaan tyypillisellä lappilaismiehen ei ikinä -periaatteella. Mutta librettoa vain alkoi syntyä - kirjakielellä. - Lapin murre on ilmeikästä, mutta se ei taivu runolle, sanoittaja jatkaa. Sen sijaan se on höystökielenä oivallinen.

Alussa tuli avuksi myös paljon hyviä sattumia. Kolarin kanttoriksi saatiin Kai-Jussi Jankeri, jolla oli parinkymmenen vuoden kokemus  oopperasta ja joka tunsi myös sen tekijöitä. Hän otti yhteyden Keijo Kupiaiseen, jolla on ohjaajan koulutus ja joka työskentelee Kansallisoopperassa.
- Tulin mukaan helmikuussa 1992, jolloin Kalle tuli Helsinkiin tarinanippu mukanaan, Keijo kertoo. Yksi viikonloppu sitä pohdittiin, ja kun teksti oli aika valmista, uskaltauduin mukaan.

Säveltäjäksi saatiin Ilpo Saastamoinen, puvustajaksi Ritva Starck, lavastajaksi Erkki Alajärvi ja kuoron valmentajaksi Kai-Jussi Jankeri. Eli ammatti-ihmisiä.
- Karja ei pysy kasassa, ellei sillä ole ammattitaitoista johtoa. Kalle toteaa.

Kaikkiaan mukana on 300 henkilöä.  Kuoro, soittajat ja koottu monen kunnan alueelta suusta suuhun -menetelmällä. Heitä on Kolarin lisäksi ainakin Enontekiöltä, Muoniosta, Pellosta, Ylitorniosta, Oulusta, Rovaniemeltä, Haukiputaalta, Jyväskylästä, Tampereelta, Helsingistä...

Itse Kalle on näytellyt Velhoa eli pääosaa trilogian ensimmäisessä osassa, mutta on mukana myös Riekossa ja nyt Käärmeessä.
- Tähtiä meillä ei ole, hän kuitenkin tähdentää. Meille riittää aidot taivaan tähdet.

Ekologinen lavastus
Taivaan tähtiä Velhoniemen katsomossa istujakin voi ihailla, mikäli malttaa ylöspäin katsella. Elo-syyskuussa esitettävä ooppera alkaa kello 23 ja päättyy kolmea tuntia myöhemmin.

- Meidän esitykset eivät siedä päivän valoa, Kalle tuumaa ja lisää, että esityspäivänä yö tahtoo mennä pilalle varsinkin jos on itse ollut lautehilla.  Mutta tästä ei kukaan valita.

Velhoniemi on Äkäslompolon kupeessa ja neljän tunturin eli Ylläksen, Lainion, Kesängin ja Kellostapulin sylissä. Äkäslompolo ja sen hotellit ovat suopungin-heiton päässä, Levi, Ylläs ja Kittilä parin. Ruska ja hiljaisuus ovat silmän ja korvaa ulottuvilla. Tämän parempaa paikkaa luonto-oopperalle ei voisi olla.

Eikä lappimaisempaa. Katsomo on rakennettu harmaista riu'uista, penkit leveistä lankuista ja näyttämönä on entinen pakettipelto.
- Tämä on hyvä paikka, ohjaaja kiittelee. Etunäyttämö nousee sopivasti ja itse näyttämö on puolen hehtaarin, joten sinne mahtuu suurempikin joukko.

Näyttämön alla on katakombi eli parisataa metriä käytäviä. Niitä on tarvittu maahisille, manhon väelle, jota Velhossa ja Riekossa vilistelee ihmisten ilmoille, mutta myös sähköjohdoille.

Näyttämön sivulla on soitto-, taustalla kuorokoppi, josta laulajat näkevät ohjaajan huitaisut, puku- ja lavasteaitat. Kaikkein kauimpana on uusi sosiaalirakennus, jossa saa ruokaa ja lämmintä ja jonka jokainen muistaa mainita. Alkuaikoina kun vaatteetkin oli vaihdettava paljaan taivaan alla.
- Kaikki on rakennettu siten, että jos Velho lähtee, kaikki voidaan purkaa ja palauttaa luonnontilaan, Erkki Alajärvi kertoo. Jopa katsomon puupenkit käyvät pitkospuiksi metsäpoluille.

Luonto pitää pintansa
Lavastajan huomautus on paikallaan, sillä Velho-trilogia on ylistyslaulu Lapille ja sen luonnolle.

- Aihe on tältä puolen tunturia, Velhoniemen näkökulmasta, Kalle Uuttu lisää.

Velho-trilogia sisältää lyhyitä tarinoita, joihin kätkeytyy Lapin tarunomainen menneisyys jos myös nykyaika murroksineen. Uskonto ja luonto juoksevat punaisena lankana.

Ensimmäinen osa, Velho, liikkuu menneessä ajassa, jolloin ihminen eli luonnosta ja sen ehdoilla. Poro on hänellä kumppani ja karhua hän kunnioittaa. Taivaankannen kinoksilla jutaa tähtiraito, kun miehen ja naisen arka rakkaus alkaa. Alkaa myös valkean ja mustan linnun, riekon ja korpin, taistelu ihmismielen syövereissä.

Lapin historia jatkuu toisessa osassa, Riekossa. Kristinusko tulee kyliin, ja ihmisiä aletaan kruunun käskystä verottaa. Tulee Pirkka Pirkkalainen ylpeine väkineen. Lukee lait lapinmaahan, määrää verot, häpäisee seidat ja ottaa neitsyt Marian paluumatkaansa sulostuttamaan. Saapuvat myös pappi ja vouti. Risti pystytetään seitojen viereen, ja Velhon on pakko polttaa rumpunsa ja seitansa.

Kolmas jakso, Käärme, kuvaa aikaa 1800-luvulta maailmanloppuun - ja jopa pikkuisen sitä kauemmaksi eli uuden alkuun: korpelaisuutta, Lapin sotaa ja sen jälkeistä asuttamista, hakkuita, kullankaivuuta, markkinataloutta ja kaiken hiljentävää suurta räjähdystä.

- Söi käärme maan antimia, sikisi savuavat tehtaat ja jätti arpiset rautavanat maaemon rinnalle.

- Käärme ei ole lastenkamarin iltasatu, vaan raakaa nykypäivää, tekijä huomauttaa.  Ihmisestä on tullut ahne; hän pyytää yhä enemmän ja enemmän. Hänen maailmankuvansa on pitkä ja lavea, mutta korkeus ja syvyys siitä puuttuvat. Nykyihminen on myös helvetin viisas, mutta viisaudenlaatikoista saatava viisaus on vaarallista. Ajatella hän ei uskalla.

Käärme päätyy profetiaan, mutta lohdulliseen. Terve osa eli metsänneito ja -poika aloittavat uuden elämän. Suurin ei ollutkaan viisas ihminen, vaan hän joka aikojen aapoja ajaa.

Vuosittain 10 000 katsojaa
Velhon kantaesitys oli kuusi vuotta sitten elokuussa. Katsomo täyttyi silloin - ja on täyttynyt sen jälkeen joka syksy.

- Meillä on kuusi esitystä ja katsojia niissä yhteensä 10 000, Hilja Liimatainen, Velho-ooppera ry:n puheenjohtaja kertoo.

Velho-ooppera ry. on myös tuottaja. Valtaosa katsojista tulee etelästä. Eikä vain yhtä vaan monta kertaa. Tämä ihmetyttää Kalle Uuttua: - Jos helsinkiläinen tulee monta kertaa katsomaan samaa kappaletta, hulluhan se on. Onneksi meitä oopperahulluja on ollut ja on. Velho on saanut jatko-osat, ja Velhoniemen suunnitelmat ulottuvat vuoteen 2002, jolloin kaikki kolme oopperaa nähdään samana syksynä.

Mutta tämä ei olisi onnistunut ilman esittäjiä, 300 henkilöä, joista valtaosa tekee työtä talkoohengessä tai vain kulukorvauksen saaden. - Vain ammatti-ihmisille maksamme palkkion ja senkin tingittynä, Hilja kertoo ja lisää, että esimerkiksi Käärmeen budjetti on 2,8 miljoonaa.

- Ilman uskollisia vapaaehtoisia sitä ei voitaisi esittää.

- Ei tänne voi olla tulematta, Merja Yli-Tepsa, neljättä kertaa mukana oleva tamperelainen peruskoulun opettaja toteaa. - Tätä on hauska tehdä, ja Kalle on luonut mahtavan yhteishengen.

Tukea ooppera saa kunnalta, joka maksaa Velhoniemen vuokran ja työllistettävien palkan, Metsähallitukselta, paikkakunnan yrittäjiltä ja rippusen opetus-ministeriöltäkin.

Vaikka lumi on edelleen Kolarin päätuote, oopperan matkailullinen merkitys kasvaa. 10 000 ihmistä ruska-ajan alla tietää monta markkaa hotelleille, kaupoille, liikennevälineille.
- Äkäslompolo elää neljä kuukautta matkailusta, mutta muuttuu sitten kanssa-linjalaiseksi, Kalle muistuttaa ja rapsuttaa pystykorvaa. - Tämä on silloin ainoa veronmaksaja.

Tärkeintä antia ei voida kuitenkaan mitata rahassa. Velhon ja varsinkin tämän kolmannen eli Käärmeen valmistuminen on ollut meille suuri henkinen voitto, Kalle vakavoituu.

Viimeistään nyt Kalervo Uutta voi karistaa yltään loputkin kylähullun roippeet ja valtiovalta lisätä avustustaan. Velhon veroista itsetunnon nostattajaa saa hakea.

 

Matkaan - elokuu 1999 s.8-9 - Virve Airola:
Väkevä, herkkä ja raju Käärme-ooppera täydentää Ylläksen voimainkoetuksen. Lapin oman oopperatrilogian kolmas osa saa ensi-iltansa elokuussa -

Ylläksen Käärme-ooppera
"Aloitin käsikirjoituksen vuonna 1991, kun päätettiin, että Velho tehdään. Toista vuotta siihen meni", kertoo Kalervo Uuttu eli Uuttu-Kalle, trilogian käsikirjoittaja ja itse Velho. Velho-ooppera tuli ensi-iltaan vuonna 1993,

"Ennen ristinuskoa velhot olivat melkoisia mahtimiehiä. Velho oli sen ajan parantaja, mutta saattoi tehdä myös piruuksia. Velhon henki voi mennä mihin tahansa. Toisessa osassa se ottaakin riekon hahmon, ja tässä kolmannessa se kulkee käärmeenä synkät maanalaiset maat", Uuttu kuvailee,

Oopperatrilogian juuret ovat vahvasti Lapissa. Liikkeelle lähdetään aikojen alusta. Vanhat henget, uskomukset ja mytologia ovat vahvasti mukana. Käärmeessä tullaan jo nykyaikaan.

Ilpo Saastamoinen on säveltänyt oopperan soivan, melodisen ja aitoutta henkivän musiikin. Hän on tehnyt lisensiaattityönsä arktisten alueiden musiikista ja tuntee sekä sen rytmikäsityksen että melodiat.

ODOTTIVATKO TARINAT KERTOMISTA?
"En ollut kirjoittanut aikaisemmin, enkä oikein edes tiedä, mistä se teksti löytyi", Kalervo Uuttu kertoi. "Olen viisastellut, että semmoinen näkymätön istuu tuossa olkapäällä ja sanelee. Paperille pano on rajua ja tapahtuu nopeasti, mutta sitä ennen on pitänyt tehdä valtava työ ja käydä hyvin syvällä itsessään."

Asiatieto Uutun piti ammentaa kirjallisuudesta, muualla sitä ei ole tallessa. "Omiani en ole tähän pannut, sillä pohjalla olevaa totuutta ei pidä mennä muuttamaan. Itse olen tehnyt vain tarinan" Uuttu sanoo.

"Olen laiska lukemaan ja laiska kirjoittamaan, ja siksi tykkään runomuodosta. Voipi muutamalla sanalla sanoa niin suuria asioita. Ei tarvitse kirjoittaa pitkästi..

Uutun sanomisen kykyä kiittelee myös ohjaaja Keijo Kupiainen. "Uuttu pystyy käsittelemään suuria kokonaisuuksia ja asioita ja tiivistämään ne muutamaan riviin. Se on todellista runoilijan lahjaa."

KOVA KUVA NYKYIHMISESTÄ
"Ihmisestä tulee semmoinen, ettei se enää tunne. Luonto ei enää ihmistä puhuttele eikä hän viihdy eikä pärjää siellä - ei kestä hiljaisuutta", Uuttu pohtii. Kaikki suuret tarinat ovat kertomuksia hyvän ja pahan taistelusta, niin Velho-trilogiakin.

"Tämä on ihmisen ahneuden ja vallanhimon kuva. Nykyihmistä tökitään aika rajusti. Se tehdään räävisti, mikä rääviä on, ja se todella herkästi, mikä herkkää on."

Uutun piti Käärmettä kirjoittaessaan herättää henkiin Lussin-Pieti, yksi Velhon henkilöistä. "Kun se herkkyys tässä Käärmeessä on sen miehen takana. Siinä Lussin-Pietissä on Metsän Poika, se jytynen, mikä meissä kaikissa pitäisi vielä olla.  

KERTAESITYS POIKI MAHTAVAN TRILOGIAN
Alun perin Velhoa suunniteltiin musiikkiesitykseksi Kolarin nuorisotalolle. Kansallisoopperan kuorossa kauan laulanut Kittilän kanttori Kai-Jussi Jankeri tunsi kuitenkin ohjaaja Keijo Kupiaisen. "Ja sehän on sitten täysin hullu mies", Uuttu nauraa. "Kupiais-Keijon myötä tämä alkoi kasvaa. Ammattilaisena hän tietysti näki mahdollisuudetkin toisella tavalla."

Kupiainen ja Jankeri olivat tehneet yhteistyötä myös Ilmajoen musiikkijuhlilla. "Edwin Laineelta opin paljon tuollaisten massakohtausten liikuttelusta", Kupiainen kertoo.

"Vielä Velhon kantaesityksessä olimme sitä mieltä, että se esitetään vain kerran." Yleisöä tuli kuitenkin katsomon täydeltä.

"Loppukaronkassa suunnittelimme jo Uutun kanssa koko Lapin historian esittämistä. Tämähän oli vasta kuin alkusoitto, aikojen alkuhämärä."

PAIKAN PÄÄLLÄ PAIKALLISIN VOIMIN
Koko oopperatrilogia toteutetaan Ylläksen Velhoniemessä, paikallisin voimin ja ulkona. Mukana on lähes 250 ihmistä, vain muutama heistä alan ammattilaisia. Katsojia on joka vuosi ollut noin 10 000. "Pääsylipputuloilla tämä pelaa."

"Luonnonvoimat ja maisema ovat Velhoniemessä niin voimakkaat, ettei niiden yli yllä mikään ihmisen tekemä. Juuri se on kuitenkin upeaa", Keijo Kupiainen kuvaa.

Ooppera on täällä syntysijoillaan, täkäläisten ihmisten esittämänä. Toisaalta tämä myös sotkee kaikkien elämän, on sotkenut jo monta vuotta."

Mukana on koko nykyajan ammattien ja ikäluokkien kirjo. Moni uhraa oopperalle kesälomansa ja lähes kaiken liikenevän vapaa-aikansa, vaikka pelkkä työmatka voi olla toista sataa kilometriä.
"Ne lapset, jotka olivat mukana ensimmäisissä esityksissä, ovat nyt jo nuorisoa. Lapset niitä kaikkein innokkaimpia ovatkin", Uuttu-Kalle kuvailee.

Esitykset eivät kuitenkaan ole leikintekoa. Elo-syyskuun vaihteessa sää" voi olla täynnä yllätyksiä. Oopperaa on esitetty kaatosateessa, rännän vihmoessa ja revontulten katveessa. Esiintyjät eivät voi pitää sadevaatteita edes roolipuvun alla, sillä rahina kuuluisi mikrofoneista.

"Esiintyjät ovat kovilla, mutta kyllä katsojat kovemmilla ovat, sillä he eivät pääse liikkumaan", Uuttu arvelee.

"Kyllähän meitä naurettiin ja pidettiin pähkähulluina silloin, kun tähän ryhdyttiin. Nyt olisi jo ottajia laajemmallakin."

s.9         Anni Lenkola laulaa naisen tarinan
(Kuva: "Tämä on ollut ainutlaatuista tehdä. Niin paljon ihmisiä kaikki yhteisellä asialla", Anni Lenkola kertoo.
"Esitykset ovat jo elämyksenä suuria sekä tekijöille että katsojille. Läsnä ovat luonto ja yö, vahva tunnelma ja vahvat voimat."

... TIIVISTÄ JA ANTOISAA
"Teemme hyvin pitkiä päiviä, ja itsensä kanssa saa tehdä todella töitä, ettei ote herpaannu", Anni kertoo. Ulkoilmassa ja sään armoilla työskentely on raskasta ja väsyttävää. "Mutta on sitä hirveän ihana tehdä!"

Esityksissä henkivä yhteinen voima on Anni Lenkolan mukaan suorastaan hullaannuttavaa. "Näyttämöllä ollessa tuntee selvästi taustan maisemassa piilevän haltioitten maailman."

Anni tempaistiin mukaan Riekkoon Kittilän Shelliltä kesätöistä. Kai-Jussi Jankeri pyysi häntä mukaan. "Ensin oli puhetta Koppikuorosta, mutta sitten Kai-Jussi ehdottikin solistin tehtävää. Eikä minulla tosiaankaan ollut mitään sitä vastaan!"

"Löytyi riekon siiven alta laulu joka kulkee maita myöten verkkaan vierii vettä pitkin humisee tulen liekeissä asuu tunturituulessa. Niin laulaa aika ihmiselle on aika sama jokaiselle. Ei aika tarvitse ihmistä vaan ihminen tarvitsee aikaa."
(Ajan laulu)

"Sinä näyttäydyt minulle hillamättäällä ja raparperipensaan tyvellä juokaamme yhdessä makea viini ja minun on kuuma ja minussa liikahtaa kuu"
(Vaimon ja käärmeen liitto)

 

12.8.99 Tornionlaakso s.15 Minna Siilasvuo: Käärme särähtää sieluun
(Kuva II: Velho-trilogian säveltäjä Ilpo Saastamoinen pitää Käärmettä teoksen vaikeimpana osana mm. solistien suuren määrän vuoksi.)

Äkäslompolon Velhoniemessä valmistellaan kuumeisesti Käärme-oopperan ensi-iltaa. Lopputulos tuntuu olevan vielä valovuosien päässä, mutta tämä ihme on tehty ennenkin. Aikoinaan Velhon harjoituksissa esiintyjät olivat ensikertalaisia, nyt läpi paistaa jo vuosien aikana saatu kokemus.  Käärme päättää Kalervo Uutun kirjoittaman Velho-trilogian. Velhon velhouskosta ja Riekon kristinuskosta päädytään Käärmeessä markkinauskoon. Kristalliarkki, jota Korpelan seuroissa odotettiin, purjehtii maihin tuoden tullessaan niin viisauden laatikot kuin markkina-taloudenkin. Mammonaa palvoessaan ihmiset ovat valmiita mihin vain.

Synkkä tarina saa kuitenkin onnellisen lopun: ihmisen sisällä asuvat Metsän Poika ja Metsän Neito saavat jatkaa elämää.

Käärme-ooppera näyttää ihmisen pahuuden ja raadollisuuden pohjaa myöten. Iso-Venne (Martti Kadenius) on "rikas ja ylevä, kastettu ja kristitty" - mutta ahne ja vallanhimoinen. Hänen vastakohdassaan Lussin Pietissä (Kalle Fält) puolestaan tulee esiin ihmismielen herkkyys.

- Markkinatalouden piirissä pyörivät kaikki ja tämän irstaan tanssin maksaa luonto. Meillä kaikilla on sisällämme puhdas ja autereinen Sirkka Hämäläisen omatunto, se on vain uskallettava tunnustaa, toteaa Uuttu-Kalle.

Teknisesti vaikea työ
Koko trilogian säveltänyt Ilpo Saastamoinen pitää Käärmettä teknisesti teoksen ylivoimaisesti vaikeimpana osuutena.  

- Käärmeessä piti nivoa musiikillisesti yhteen trilogian osat, jotka sijoittuvat ajallisesti vuosisatojen päähän toisistaan.  

Lisäksi Käärmeessä on paljon solisteja ja hyvinkin lyhyitä soolo-osia, kun taas Velhossa oli vain kaksi solistia, Ilpo Saastamoinen kertoo.  

Saastamoinen sai tekstin käsiinsä kaksi vuotta sitten ja sävellystyö on ollut valmiina viime heinäkuusta lähtien. Esiintyjien valinnan on suorittanut pääosin ohjaaja, musiikkimiehiä hänkin. Kuorosovitus valmistui syksyllä ja toukokuussa äänitettiin Jyväskylässä harjoitusnauhat. Partituuri on vieläkin osittain kesken.

- Velho päättyi ihmisen ja maan, Riekko ihmisen ja taivaan välisen suhteen korostumiseen. Käärmeessä nousee esiin ajan merkitys. Käytössä ovat kaikki musiikin suuntaukset, mitä elämä on eteen tuonut. Orkesterin kokoonpano on kuitenkin sähköinen ja siksi kuulijan voi olla vaikea erottaa musiikista esimerkiksi etnisiä sävyjä, pohdiskelee Ilpo Saastamoinen.  

Sävellyskin elää jonkin verran harjoitusten ja esitysten myötä. Näyttämöllepano voi vaatia muutoksia myös musiikkiin - säveltäjän osuus ei siis suinkaan ole vielä ohi.     - Minun osuuteni päättyy valtaosin sitten, kun tämän vuoden esitykset päättyvät, Saastamoinen uskoo.

Helvetinmoista hämminkiä
Ohjaaja Keijo Kupiainen pysyy kaaoksen keskellä ihmeteltävän rauhallisena.

- Kaikki isot projektit alkavat aina helvetinmoisella hämmingillä, toteaa mies kokemuksen tuomalla varmuudella.

Hämminkiä on vielä näkyvissä, vaikka teoksen sisältö onkin Kupiaiselle kristallinkirkas. Käärmettä on lähdetty rakentamaan jo monta vuotta sitten - runko oli ajatuksena olemassa jo ennen Riekon kantaesitystä. Ohjaus vaatii paljon työtä, sillä rooleja on lähes 30. Lisäksi näyttämöllä liikutellaan 60 hengen kuoroa.

- Käärme on ehdottomasti trilogian pääteos sekä painoarvoltaan että sisällöltään. Käärmeessä tulee näkyviin kuinka ihminen käyttää luontoa piittaamattomasti hyväkseen. Toivottavasti se särähtää ihmisen sieluun, Keijo Kupiainen sanoo.  

Rengit ja piiat saapuvat näyttämölle sanankuuloon, mutta kohtauksessa ei ole Kupiaisen mielestä riittävästi imua. Joskus astutaan siihen ansaan, että kun asia osataan hyvin, eivät ajatukset enää ole mukana. Näytös ei nouse lentoon.

- Tuoreus ja ajankohtainen särmä katoaa helposti. Hyvä teatteri lähtee siitä, että ajatellaan. Ei kannata häärätä liikaa eikä juosta kovin lujaa jos sattuu juoksemaan väärään suuntaan, opastaa Keijo Kupiainen kuorolaisia ja liikkujia.

Timanttia hiomassa
Apulaisohjaaja, koreografi Pirjo Paavalniemi on urakoinut liikkujien, mutta myös kuorolaisten ja solistien kanssa. Fyysisiä perusharjoituksia on tehty niin paljon, että esiintyjät tietävät, mitä tehoja omasta kehosta saa irti.

- Tänne on voinut tulla itsensä näköisenä ja oloisena ja tuoda omat taitonsa käyttöön. Kaiken näköisille ja ikäisille on tilaa, oopperassa tarvitaan niin vanhoja kuin nuoriakin. Alussa juostiin ja huudettiin, nyt osataan jo käyttää kehoa rohkeasti, Pirjo Paavalniemi kertoo.

Keijo Kupiainen ja Pirjo Paavalniemi ovat tehneet valtaisan työn Käärmeen näyttämöllepanossa. Ohjaussuunnitelma on tehty yhdessä Uuttu-Kallen ajatuksia kuunnellen - aikaa siihen on mennyt satoja tunteja. Sävellystyön valmistuttua on taas tullut esiin uusia näkökohtia, jotka ovat vaatineet oman pohtimisensa.

Kuoroa harjoittava ja ohjaava Kai-Jussi Jankeri välittää kuorolle taustalla olevat ajatukset - teksteistä ne eivät välttämättä käy aina selville.
- Lopputulos on useiden eri ideoiden summa. Ihan kuin timanttia hiottaisiin, tulee eri kulmia. Uuttu-Kallen päässä on tarina, mutta myös se muuttuu jonkin verran prosessin aikana, toteaa Pirjo Paavalniemi.

Harjoitusten tahti kiihtyy loppua kohti ja elokuun puolivälissä harjoitellaan jo päivittäin. Elokuun lopun pimeinä iltoina pääsee jo yleisökin näkemään Velho-niemen oudot - ja toisaalta liiankin tutut asukit.

 

16.8.99 Lapin Kansa s.8 - Jouni Kela (teksti & kuvat):
Tunturioopperassa markkinatalouden seita vie kohti loppua  -  Käärme päättää Velho-trilogian
Lapin mytologioista, tarinoista ja tekijöidensä puhtaasta mielikuvituksesta synnytetty tunturioopperasarja Velho-trilogia elää ajassaan ja uskossaan lopun ennusmerkkejä. Aika on kiertänyt historian hämärän seitauskosta markkinatalouden uskoon, jonka seita johdattaa kohti loppua. On aika uuden velhon syntyä.

Reilun 4 000 asukkaan Kolarin kunnan ainutlaatuinen kulttuuriponnistus Velho-trilogia kantaa viimeisessä osassaan Käärme-oopperassa huolta "lopun ajan" kehityksestä.
"On tehty uusi seita, jolla on kultainen kypärä, jolla on vallan räpylät", kuvaa libretto ajan henkeä. Suoremmin sen sanoo oopperan materian henkilöitymä Iso-Venne hehkuttaessaan rahan valtaa. "Sitä te palvelette kaikki, joka iikka, tämpylleen."

Tekijät vakuuttavat, ettei ooppera ole kannanotto. Siinä on vain haluttu esittää huolestuttavia ilmiöitä - näyttää asioita ja tuoda niitä pohdittavaksi.
"Osta myy ja vaihda - keinoja älä kaihda. Jos on puku mannermainen, on kantaja hyvä ihminen. Voi meitä perkeleitä, me taajomme turhuuden teitä, me tämän ajan manalaiset, me rikki revityt ihmiset".

Suttupaperilla oli maa kaukainen
Ensiajatukset Velholle pohdittiin aikanaan kaveriporukassa, joka oli tutustumassa Savonlinnan matkailutarjontaan. Olihan siellä oopperakin menossa, mutta ei sitä edes käyty katsomassa, kertoo sanoittaja, Kolarin Äkäslompolossa asuva tarinoiden taitaja Kalervo Uuttu - "Uuttu-Kalle".

Suttupaperilla taskun pohjalla olivat vain Velhon alkusanat "Oli maa kaukana Pohjolassa", kun niitä myöhemmin näytin säveltäjälle Ilpo Saastamoiselle ja kysyin, syntyisikö tästä jotain, kuvailee Uuttu-Kalle.

Vyöry lähti liikkeelle eikä Kansallisoopperan Keijo Kupiaistakaan lopulta tarvinnut kauan houkutella ohjaajaksi. Uuttu-Kallen mukaan Koskenkorvapullo ei ollut edes tyhjä, kun ohjaaja lupautui mukaan.
- Sen jälkeen työtä on tehty niin vähillä viinoilla, että hävettää.

Velhosta  tulikin alku
Velho-ooppera sai vihdoin ensi-iltansa vuonna 1993. Jo silloin "Kupiaisen perkele" sanoi, että trilogiahan tästä on tehtävä, kun niin monia asioita on käsittelemättä, naureskelee Uuttu-Kalle.

Kolmen vuoden velhoilua seurasi vuonna 1996 Riekko-ooppera ja nyt 27. elokuuta saa ensi-iltansa sekä kantaesityksensä Käärme. Tavoitteena on päättää koko hanke juhlavasti vuonna 2000 esittämällä trilogian kaikki osat.

Teossarja nivoutuu mytologiaan ja tarinoihin, mutta paljon myös Lapin historiaan. Velho liikkui varhaisessa historiassa ja Riekko 1200-luvulta 1600-luvulle. Käärmeessä tullaan sotien kautta tähän päivään, maailmanloppuun ja profetian ennustamana hieman sen jälkeiseenkin. Osien nimet sitoutuvat Velhoon. Velhon henki meni lintuun - tuli Riekko. Maan-alaisia matkojaan velho teki käärmeenä.

Miljoonahanke
Vyöry on paisunut ja käynyt yli Lapin. Käärmettä tekee kaikkiaan noin 250 ihmistä. Kuorossa on laulajia noin 80. Liikkujia ja tanssijoita on satakunta.

Esiintyjiä on jo ilmeisesti kaikista Lapin kunnista ja muutamia muualtakin maasta. Harjoitukset alkoivat tiiviimmin pian viimeisen Riekon jälkeen, joten ooppera on esittäjiensä päivittäistä elämää miltei ympäri vuoden.

Järeän palkka-armeijan käyttöön ei kuitenkaan ole lähdetty, huomauttaa ohjaaja Keijo Kupiainen. On mm. tukeuduttu useisiin musiikinopiskelijoihin. Musiikista vastaa säveltäjän oma, vain kuusimiehinen kokoonpano Pohjantahti.

Kupiaisen mukaan tällaisen produktion alkuun panevana voimana ei voi olla raha. Siitä huolimatta tuotanto on paisunut miljoonahankkeeksi. Pelkästään Käärmeen kustannukset ovat 2,8 miljoonaa markkaa, laskee Velho-ooppera ry:n puheenjohtaja Hilja Liimatainen.

Kuuden esityksen lipunmyynnin toivotaan kattavan 40-60 prosenttia kustannuksista Lipuista yli 70 prosenttia on jo myyty. Katsomossa on noin 1 500 paikkaa. Opetusministeriö on mukana 200 000 markalla. Lisäksi on saatu muita avustuksia, mutta omaa velkaakin on Liimataisen mukaan otettu 400 000 markkaa.

Luonnon näyttämö
Käärmeen musiikki ei ole perinteistä oopperamusiikkia, luonnehtii Kupiainen. Perinteinen ei ole myöskään Äkäsjoen laajentuman Äkäslompolon rantaan noussut näyttämö. Lompolon ja tuntureiden taustoittamalla ulkonäyttämöllä on alaa puolisen hehtaaria. Hyväksi käytetään tällä kertaa myös Velhoniemen rantavesiä, missä velho hiihtää ja valaistu arkki purjehtii.

Apuna on paljon tekniikkaa mm. valoja. Valojen tehot tulevat esiin taatussa pimeydessä, sillä kahden ja puolen tunnin pituiset esitykset alkavat vasta kello 23.

Säävarausta ei ole ja sateenvarjojenkin käyttö on katsomossa kielletty. Harva on kuitenkaan poistunut kesken esityksen edes kaatosateella. Ainoita lienee perinteiseen oopperan ensi-ilta-asuun pukeutunut Johannes Virolainen.

Pikkutakissa sadenäytäntöön kuului saapuneen myös pohjoisen oma mies Esko-Juhani Tennilä, joka lappilaisena ei kuitenkaan kehdannut heittää kesken. Seuraavana vuonna hän tuli kelkkahaalarissa.

 

17.8.99 Savon Sanomat s.15 - Helsinki STT:  Käärme-ooppera päättää Kolarin Velho-trilogian
Reilun 4 000 asukkaan Kolarin kunnan kulttuuriponnistus Velho-trilogia kantaa viimeisessä osassaan Käärme-oopperassa huolta "lopun ajan" kehityksestä.

Velho-ooppera sai ensi-iltansa vuonna 1993. Kolmen vuoden velhoilua seurasi vuonna 1996 Riekko-ooppera ja nyt 27. elokuuta saa ensi-iltansa sekä kantaesityksensä Käärme. Tavoitteena on päättää koko hanke juhlavasti vuonna 2000 esittämällä trilogian kaikki osat.                  

Lapin mytologioista, tarinoista ja tekijöidensä puhtaassa mielikuvituksesta synnytetty tunturioopperasarja elää ajassaan ja uskossaan lopun ennusmerkkejä. Aika on kiertänyt historian hämärän seitauskosta markkinatalouden uskoon, jonka seita johdattaa kohti loppua. Velho liikkui varhaisessa historiassa ja Riekko 1200-luvulta 1600-luvulle. Käärmeessä tullaan sotien kautta tähän päivään, maailmanloppuun ja profetian ennustamana hieman sen jälkeiseenkin.

 

20. 98.99 pe Pohjolan Sanomat - etusivu (Teksti ja kuvat: Heikki Liimatainen):
Valot paljastavat yllätyksiä Käärmeestä
Velho-trilogian kolmannen osan Käärme-oopperan valosuunnitelman laatiminen on haastava työ, koska esitykset alkavat klo 23.00, jolloin koko teos esitetään täydellisessä pimeydessä.

Kansallisoopperan valo-operaattori Matti Keränen ei epäröinyt sekuntiakaan, kun ohjaaja Keijo Kupiainen pyysi häntä trilogian oopperoiden valojen käyttöä suunnittelemaan ja toteuttamaan.

- Näin laajan produktion valojen suunnittelu on ainutlaatuinen juttu, johon muualla Suomessa ei ole mahdollista perehtyä. Toimiihan näyttämökenttänä alue, joka on 70 metriä leveä ja jolla on syvyyttä runsaat 100 metriä, perustelee Keränen.

> s.8         Kolari, Heikki Liimatainen: Opiskelijoiden avulla saatu näkyvää aikaan lyhyessä ajassa - Käärme vaatii valolta paljon
Kun Velho-trilogian kolmas osa Käärme-ooppera esitetään klo 23.00 alkaen pimeydessä, se asettaa valosuunnittelulle aikamoiset vaatimukset.

Suunnittelun tehnyt helsinkiläinen, Kansallisoopperan valo-operaattori Matti Keränen ei miettinyt sekuntiakaan, kun ohjaaja Keijo Kupiainen esitti hänelle mahdollisuutta lähteä Velho-oopperoiden valosuunnittelua tekemään.

- Näin ison jutun tekeminen ulkoilmaolosuhteissa on ainutlaatuista, toteaa Keränen.

Hänellä pääasiallinen kokemus on tullut aikaisemmista oopperoista ja päätyöstä, sillä hän operoi Kansallisoopperan suurella näyttämöllä valotyöt ja pienellä näyttämöllä hän laatii myös valosuunnitelmia. Lähtöpäätöstä helpotti se, että hän on innokas Lapin kävijä.

Paras kompromissi on aina haettava
Käärme-oopperan valosuunnittelu on kaksijakoinen; esityksissä on reaali- ja haltija-maailma.

- Suunnitelmassa on pitänyt huomioida myös se, että kaikki kolme - Velho-, Riekko- ja Käärme-oopperat esitetään joskus saman näytäntökauden aikana. Tämä merkitsee, että jos jotain muuttaa, sen vaikutus täytyy peilata myös edellisiin oopperoihin, kertoo Keränen.

Valojen käytössä nimittäin eräät efektivalot seuraavat teoksesta toiseen samanlaisina ja myös niillä tulee osoittaa teoksilla olevan kiinnekohtia toisiinsa.
- Valoefektit toteutuvat esityksissä tapahtumien, ei musiikin, mukaan. Siksi minun on seurattava esitystä näyttämöllä ja toimittava sen mukaisesti. Voi nimittäin syntyä tilanne, että kohtaus ei ole synkronissa musiikin kanssa, jolloin valo voidaan kohdentaa vaikkapa nostettavana olevaan seinään liian aikaisin, havainnollistaa Keränen.

Keräsellä on käytössä ainakin kaksi seuraajavalonheitintä, joiden käyttäjiksi tulee muutama sellainen, joka on tehnyt työtä aikaisemminkin.
- Koska heittimiä on nyt käytössä aikaisempaa enemmän, niitä käyttämään tarvitsisin vielä muutaman henkilön lisää, viestittää Keränen.

Opiskelijajoukon apu ollut tavattoman suuri
Keränen sai tänä vuonna avukseen myös Länsi-Lapin Ammatti-instituutin taiteen ja viestinnän linjan seitsemän hengen innostuneen oppilasryhmän, joka ei ole malttanut edes lepotaukoja pitää.  

- Heidän kanssaan olemme saaneet lyhyessä ajassa aikaan tavattoman paljon, kiittää Keränen.

Opiskelijoilla tämä käytännön työ liittyy olennaisesti opiskeluun, jota kouluolo-suhteet eivät kykene näin suuressa mittakaavassa tarjoamaan.

Työ täällä Velhoniemessä antaa sellaista käytännön kokemusta, jota ei muualta saa. On myös mielenkiintoista nähdä, miten näin suuren produktion valotekniikka rakennetaan, toteaa Teemu Haapakoski oppilasjoukosta. Hän kertoo pyrkineensä viikon aikana "pistämään nokkansa" kaikkeen mahdolliseen oppia ammentaakseen ja saanut siten maasto-olosuhteissa sellaista arvokasta kokemusta, jota studio-olo-suhteet eivät voi tarjota.

Vaikka Haapakoski on nyt mukana valosuunnitelmaa rakentamassa, hän on päättänyt erikoistua äänipuolelle. Valojen tuntemuksen hän arvioi olevan myös äänipuolen suunnittelussa  hyvä olla olemassa.
- Työmaan henki on ollut loistava. Odotin kauhulla ennen tuloani, mitä mahtaa työ näissä olosuhteissa taiteilijoiden kanssa olla, mutta en ole kohdannut yhtään tunnekuohuista purkausta, kertoo Haapakoski.

Oppilasjoukosta Teemun lisäksi Velhoniemessä on työskennellyt Juha-Matti Aho, Vili Mäentausta, Jari Nenonen, Marko Moilanen, Juhani Jylkkä ja Sari Lempiäinen.

Käsiä, jalkoja ja päätä saanut käyttää         
Velho-ooppera ry:n varapuheenjohtaja Johannes Seppälä on vastannut käytännön kenttätyöstä ja arvioi käytännön työn olleen oppilaille parasta mahdollista oppia, jossa käsien, jalkojen ja pään käyttö on ollut sallittua. Hän tähdentää lamppujen asentamisen olevan erikoistyötä, sillä niiden on kestettävä tuulet ja tuiskut. Valokalusto tulee Johanneksen perustamalta yritykseltä Pohjois-Suomen Valopalvelulta.

- Oppilaitoskokeilu on onnistunut hyvin ja työ edennyt rivakasti, että se panee ihmettelemään, miten olisimme selvinneet ilman tätä joukkoa, viestittää Seppälä.

Johannes arvioi myös Velhoniemeen lähteneen juuri se innokkain joukko, joka ei täällä ollessaan ole kelloa vilkuillut, vaan ollut todella innolla mukana.
- Osa heistä on jo nyt ilmoittanut halukkuutensa tulla samoihin valmistelutöihin myös ensi vuonna, Seppälä jatkaa.

 

Kuukkeli (pääkirj.) s.2 - Äkäslompolossa 23.8.99 KARI KAULANEN
Eräänlaisesta sadonkorjuusta on kyse myös Velhoniemessä, kun Käärme-oopperaa esitetään kolmena peräkkäisenä viikonloppuna. Ellet ole vielä tehnyt päätöstä mennä katsomaan esitystä, tee se nyt, et tule katumaan. Eikä tätä Käärmettä tarvitse pelätä.

 

21.8.99 Kuukkeli s.9 - Kari Kaulanen:  Käärme-ooppera ensi-illassa - Velho-trilogia on valmis.
(Kuvat I-VIII)
Vuonna 1986 tehtiin Kolari-projektin puitteissa matka, jonka tuloksia saamme edelleen nauttia. Mukana Kolarin silloisen elinkeinoasiamiehen Tapio Niittyrannan vetämällä reissulla olivat Uuttu-Kalle, vaimonsa Kirsti sekä Johannes Seppälä. Erinäisten mutkien kautta he päätyivät Punkaharjun Retrettiin, jonka kreikkalaista mytologiaa esittelevä näyttely sai jonkun sanomaan:

Eikö Lapin menneisyyessä olis aineksia tehä jotaki ommaa, ettei tartte Kreikasta asti tua... Ajatus jäi itämään erityisesti Seppälän Johanneksen päähän. Hän kertoi siitä joillekin ystävilleen ja sai nämä innostumaan. Idea sai myös komean nimen: Velho-ooppera. Tosin tuolloin kuvitelmissa siinsi vain pienimuotoinen, sisätiloissa esitettävä musiikkiteos.

Sanat ja sävel
Pääsiäisenä 1989 Johannes ja Raittimon Pentti poikkesivat ohi kulkiessaan Uuttu-Kallen pirtissä. Kahvistelun lomassa he ottivat puheeksi Velho-oopperan todeten sen olevan vieläkin tekemättä. Siinä jutellessa asia selkiintyi: Ei muuta ko alama tekheen.

Kallelle lankesi luontojaan tekstin kirjoittajan rooli, olihan hän tutustunut Lapin menneisyyteen hankkiessaan aineistoa lapinkaste-seremoniaansa. Kalle tarttui toimeen tosissaan, mutta helppoa se ei ollut, mies ei ollut juuri koskaan aiemmin kirjoittanut runoa paperille, oopperalibretosta puhumattakaan.

Kun säveltäjäksi saatiin Ilpo Saastamoinen, alkoi yhteistyö, jonka hedelmänä on syntynyt vertaistaan hakeva musiikkiteos laajemmassakin mittakaavassa.

Muut tekijät
Jollain kumman tavalla - monen mielestä velhojen johdatuksella - yhteen ohjautui joukko samalla tavalla ajattelevia ja tuntevia ihmisiä.

Kolariin juuri muuttanut kanttori Kai-Jussi Jankeri otti kuoron siipiensä suojaan ja laajensi sitä. Hänen kauttaan ohjaajaksi saatiin suuri Lapin ystävä Keijo Kupiainen. Puvustajaksi löytyi Ritva Starck, koreografiksi Pirjo Paavalniemi. Lavastaja Erkki Alajärvi tuli Sodankylästä, hänkin aiempien tuttavuuksien kautta. Syntyi tekijätiimi, joka hakee vertaistaan.

Keijon mukaantulo tiesi sitä, että pienimuotoisesta musiikkiteoksesta siirryttiin suurimuotoiseen, isoja joukkokohtauksia sisältävään, Lapin taivaan alla esitettävään musiikkiteatteriin.

Trilogia
Velho-oopperan kantaesitys tapahtui elokuussa 1993. Se oli heti menestys. Samana syksynä Keijo ehdotti Kallelle, että tehdään trilogia, sillä aineksia oli vielä paljon jäljellä. Kalle syttyi ajatukselle välittömästi. Ensin hän nimesi seuraavat osat Riekoksi ja Käärmeeksi. Sen jälkeen alkoi sanoitustyö, joka päättyi heinäkuussa 1997.

Välissä, elokuussa 1996, oli ollut Riekko-oopperan kantaesitys, joka sai hieman ristiriitaisemman vastaanoton kuin edeltäjänsä. Syitä lienee useita. Uutuuden viehätys oli poissa. Enää ei ihasteltu sitä, kuinka tuntureiden takana osataan ja uskalletaan. Myös teoksena Riekko vaati yleisöltä enemmän, se oli lähempänä "oikeaa oopperaa" kuin Velho.

Syksyllä 1998 oli vuorossa uudenlainen ponnistus: kahden oopperan esittäminen. Sillä oli monta tarkoitusta. Muistuttaa Velho esiintyjien ja yleisön mieliin, houkutella uutta väkeä katsomoon sekä testata porukan turnauskestävyyttä ajatellen koko trilogian esittämistä samana kautena.

Käärme
Käärme-oopperan tekeminen on kohdannut monia vaikeuksia, kuten asiaan kuuluu, onhan kysymys käärmeestä. Kaikesta huolimatta teos on valmistunut ajallaan esitys-kuntoon ja kantaesitys-syksy on käsillä.

Käärme muistuttaa muodoltaan enemmän Velhoa, mutta on tiiviimpi ja monipuolisempi. Se kertoo ajanjaksosta jostain 1700-luvulta tähän päivään ja sen ohi. Jotkut kohtaukset tulevat varmasti herättämään keskustelua, mutta niin pitää ollakin, sillä yksi taiteen tehtävistä on saada ihmiset ajattelemaan.

Käärme-ooppera vaatii katsojalta paljon jo pelkästään esitysajankohtansa vuoksi, sillä näytökset alkavat kello 23 ja päättyvät 02:n tienoilla. Siitä huolimatta katsomista voi suositella lämpimästi, sillä teos sisältää elementtejä, jotka eivät hevin mielestä unohdu. Kyseessä on ELÄMYS isoilla kirjaimilla.

Velhon henki
Minulla on ollut mahdollisuus seurata teoksen valmistumista ensimmäisistä kuoro-harjoituksista lähtien, joten olen saanut jonkinlaisen aavistuksen siitä valtavasta työmäärästä, joka Käärmeen eteen on tehty.

Velho-oopperan yhteydessä kirjoitin useamman kerran Velhon hengestä. Se on tehnyt minuun vaikutuksen edelleen. Innostus porukan keskuudessa on säilynyt. Samoin ovat säilyneet hyvä henki ja tunnelma. Juuri ne lienevät tekijät, jotka saavat ihmiset vuodesta toiseen pysyttelemään mukana. Vaikka väkeä on parisensataa ja ikäjakautuma seitsemästä yli seitsemäänkymmeneen, kaikki ovat tasa-arvoista velho-väkeä.

Erityisen mukavaa on seurata lasten ja nuorten intoa ja jaksamista. Pitkät harjoitus-päivät taukoineen ja odotteluineen eivät näytä tuntuvan missään.

Tällä sivulla on kuvia kesän harjoituksista. Seuraavalla aukeamalla puolestaan juttua muutamista oopperan tekemisen osa-alueista.

Muista pukeutuminen
Ensimmäinen kello 23 alkanut, siis todellisissa olosuhteissa tehty läpimenoharjoitus, oli 20.8. Kello 2l lämpötila oli 5. Kun harjoitus päättyi 02:n tienoilla, mittari näytti -2 astetta. Vaikka olin yrittänyt pukeutua kokemuksen tuomien oppien mukaan, minun tuli kylmä. Nyrkkisääntö onkin, että yönäytöksissä vaatetta ei ole koskaan liikaa. Niin paljon lämmintä ylle kuin ikinä mahtuu, niin johan tarkenee. Kun ei palele, pystyy nauttimaan esityksistä täysin rinnoin.

 

21.8.99 Kuukkeli s.10 - Kari (Kaulanen):  s.10 - Saastamoisen Ilpon suurtyö:
(Kuva: Velho-trilogian säveltäjä on etnisen musiikin ja sekatahtilajien tuntija.)
Ilpo Saastamoinen on monella tapaa oikea ihminen Velho-trilogian säveltäjäksi. Vahvan musiikillisen kokemuksen ja osaamisen lisäksi hänellä on runsaasti tietoa saamelaisten ja muiden alkuperäiskansojen musiikista.

Ilpo aloitti muusikkona jo poikasena, mutta hankki ohessa opettajan paperit. Muutamaan vuoteen ovat opettajan hommat kuitenkin jääneet. Sen sijaan uran varrelta löytyy monia kokoonpanoja, jotka ovat jättäneet jälkensä Suomen musiikkihistoriaan. Soulset toi soulin Suomeen. Karelia puolestaan aloitti kansan-musiikin hyödyntämisen ja varioinnin. Piirpauke kierteli 1980-luvun alkupuolella ulkomailla kolmen vuoden ajan, mutta oli suosittu myös kotimaassa.

Väliin jäävän kuuden vuoden jakson Ilpo toimi Kajaani Big Bandin kapellimestarina. Tuona aikana hän aloitti myös sävellystyön ja jakson päätteeksi valmistui Kalevala -sarja big bandille. Laulusolistina toimi Kalle Fält. Miesten yhteistyö jatkuu yhä muun muassa Riekko- ja Käärme -oopperoissa. Syksyllä Iisalmessa tulee ensi-iltaan Kallen kirjoittama ja ohjaama sekä Ilpon säveltämä Kalevala.

Saamelaismusiikki
Vuonna 1974 Ilpo julkaisi Kitarakirjan, jota myytiin yli viisitoistatuhatta kappaletta, ja josta hän sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon.

Samoihin aikoihin hän soitti myös Nils-Aslak Valkeapään joikujazz-kokoonpanossa ja kiinnostui saamelaismusiikista. Niissä merkeissä hän tutustui myös Jaakko Gauriloffiin, joka on ollut mukana kaikissa Velho-trilogian teoksissa. Saamelais-musiikkia käsitteli myös Ilpon viime vuonna hyväksytty lisensiaattityö nimeltään "Laulupuurumpu".

Kuluvan vuosikymmenen alussa Ilpo ja Jaska tekivät tutkimusmatkoja Kuolan saamelaisten luo. Eräältä matkalta tehdyn radiohaastattelun kuuli Johannes Seppälä. Hän otti yhteyttä Ilpoon ja pyysi tätä Velho-ooppera -nimisen kuoroteoksen säveltäjäksi.

Teksti säväytti
Ilpo kiinnostui asiasta, koska tarvitsi työtä ja koska koki olevansa oikea henkilö sen tekemään saamelaismusiikin tuntemuksensa sekä aiempien isojen kuorosävellystensä vuoksi. Hän oli nimittäin tehnyt vuonna -87 Joensuun laulujuhlille Kaikukeihäs -nimisen produktion. Seuraavana vuonna oli valmistunut kolmituntinen teos Karhunpeijaiset sekakuorolle ja Ilpon Pohjantahti-yhtyeelle. Karhunpeijaisia säveltäjä pitää edelleen yhtenä päätöistään.

Alkukesällä -90 Ilpo poikkesi ohi kulkiessaan Äkäslompolossa, missä hänet vietiin Velhopirtin alakertaan. Uuttu-Kallen ei tarvinnut monta riviä lausua teksteistään, kun Ilpo oli myyty mies. Sopimus syntyi ja sävellystyö alkoi.

Säveltäessään Ilpo ajatteli koko ajan tilattua kuoroteosta. Sitä ei tullut. Sen sijaan tuli suurimittainen ulkoilmassa esitettävä ooppera, jonka ensi-illasta Ilpo muistaa erityisesti yleisön villit taputukset sekä bravo! ja hyvä Suomi! -huudot. Tuli myös trilogia eli kaksi uutta teosta sävellettäviksi.

Riekko ja Käärme
Velhon musiikki edustaa Ilpolle enemmän laulusarjaa kuin yhtä kokonaista teosta. Niinpä hän on nitonut kokonaisuuden yhteen Käärmeessä, jossa hän omien sanojensa mukaan "tuhoaa" Velhon laulut jokaisen vuorollaan.

- Aivan kuten nykyaikana muutenkin kaikki vanha ja arvokas pannaan pilalle.

Ennen Käärmettä syntyi kuitenkin Riekko, joka oli oopperaksi suunniteltuna jo tekstiltään huomattavasti dramaattisempi. Ilpon mukaan sävellyksen pohjatyö sujui yllättävän helposti. Riekko on hänen mielestään teoksista itsenäisin.
- Käärmeessä on se sitomisen vaikeus, joka vie pohjaa pois teoksen itsenäisyydeltä.

Jälkimmäisten osien tekeminen eroaa Velhosta myös sillä tavalla, että yhteistyötä tehtiin muun tiimin kanssa jo sävellysvaiheessa.
- Velhossa oli noin 20 numeroitua yksikköä, Riekossa jotain 40 ja Käärmeessä niitä on yli 90, kuvaa Ilpo teosten eroja, jotka kertovat myös työn määrästä.

Myös esityspaikan laajuus otettu huomioon Riekossa ja Käärmeessä, mikä on toisaalta rajoittanut musiikillista ilmaisua. Ääni kun kulkee vain tietyn matkan tietyssä ajassa.

Huippuja
Ilpon mielestä Käärme-oopperan Tanssiaiset on omaa luokkaansa niin trilogiassa kuin oopperakirjallisuudessa yleensä. Myös muita hienoja lauluja sisältyy trilogiaan.

Ilpo nostaa Velho-trilogian lähtökohdiltaan globaalistikin ainutlaatuiseksi, sillä teoksen etninen pohja on niin vahva. Yhtä korkealle hän arvostaa ystävänsä Uuttu-Kallen, toteamalla tämän olevan runoilijana syvällisempi kuin T.S. Eliot.

s.11 Martti on Venne
Kadeniuksen Martti on iso, Torniosta maailmalle lähtenyt mies, jonka siviiliammatti on linja-auton kuljettaja. Musiikki eri muodoissaan on ollut päätyö kuitenkin jo 1980-luvulta lähtien. Ensimmäiselle tanssikeikalle hän lähti jo 14-vuotiaana, joten kokemusta saralta on. Käärme-oopperassa Martin rooleja ovat Iso-Venne, pankin- johtaja sekä suuri johtaja. Kaikki kuvaavat samaa ihmistyyppiä, jolle luonteen-omaista ovat suunnaton ahneus ja itsekkyys.

Musiikin lisäksi Martilla on kokemusta harrastajateatterista. Päättymässä olevalla vuosikymmenellä kuvaan on astunut kirjoittaminen. Hän on käsikirjoittanut Veikko Lavin tuotannosta musiikkipitoisen "Elämäni kronikan" sekä Kalle Päätalon teoksiin löyhästi pohjaavan musiikkinäytelmän "Selkosen ihmisiä". Tällä hetkellä teon alla ovat näytelmäteksti sekä romaanikäsi kirjoitus.
Seuraava suuri haaste on Georg Otsin lauluihin perustuva konserttikiertue kuusi-miehisen bändin kanssa.

Käärmeeseen
Aiemmin Martti oli nähnyt kerran Velho-oopperan. Lapin Kansassa hän huomasi ilmoituksen, jossa Käärme-oopperaan etsittiin solisteja. Hän ilmoittautui ja kävi Helsingissä koelaulussa. Itselleenkin yllätykseksi hän sai teoksesta suuren ja samalla myös vaativan roolin.

Käärme on merkinnyt miehelle uutta aluevaltausta. Vaikka Iso-Venne on perkele mieheksi, Martti on oppinut jollain tavalla pitämään tästä joutuessaan porautumaan roolihenkilönsä sisimpään.
- Iso-Venne on yksinäinen ihminen, mutta eihän tuolla luonteella toisaalta muuta voi ollakaan, hän analysoi.

Käärme-oopperan librettoa Martti pitää yhtenä Suomen parhaista. Saman tien hän yhtyy monen muun mielipiteeseen, että Uuttu-Kalle on yksi maamme suurimpia runoilijoita.

Kolmen oopperan esittämistä yhtenä kesänä Martti pitää valtavana urakkana, mutta jatkaa samaan hengenvetoon, että jos sellaiseen ruvetaan, hän on ilman muuta valmis lähtemään mukaan. Käärmeen päärooleissa on kaksoismiehitys. Martin varamies on Riku Pelo. Iso-Vennen vaimon sekä Metsän Neidon roolissa on jo Riekosta tuttu Anni Lenkola. Hänen varanaisensa on Minja Niiranen.

 

24.8.99 Pohjolan Sanomat s.1 - Kolari, Marko Korhonen:  Käärme marssii Velhoniemeen
Saksalaisiksi sotilaiksi pukeutuneet miehet marssivat pontevasti Käärme- oopperan kulissien takana Äkäslompolossa. Operaatio muuttuu monimutkaisemmaksi, kun siihen yhdistetään laulua, kolmannella.

Saksankieliset käskyt kajahtelevat ja porukka kääntyy vasempaan ja oikeaan tai päinvastoin, kuin Sven Tuuva aikoinaan. Joukko repeää nauruun. Yksi miehistä opettaa muita miten miesten pitää marssia, että se oikealta näyttäisi.
- Käsien pitää nousta näin, kuin naisen rintoja sivelisi.

Äkäslompolon suururakka, Velho-trilogia on loppusuoralla ja viimeisen osan, Käärme-oopperan särmiä hiotaan kiivasta vauhtia esityskuntoon. Tahti on niin kova, että yöunet ovat monilla jääneet toiveeksi.

Henkisellä puolella panostus on kova, mutta korkealla mennään taloudellisellakin kaistalla. Trilogian tuotantokustannukset ovat nousseet miljooniin. Esimerkiksi Käärmeen kustannusarvio on 2,8 miljoonaa markkaa.

Vaikka Käärme päättää Velho- ja Riekko-oopperoissa aloitetut teemat ja tulevaisuus oopperoiden esittämisen suhteen näyttää avoimelta, oopperayhdistyksessä on kaavailtu päättää urakka koko trilogian esittämiseen ensi vuonna.

Velho-ooppera ry:n puheenjohtaja Hilja Liimatainen kuitenkin muistuttaa, että päätöstä asiasta ei ole tehty. Jo kahden osan esittäminen viime vuonna oli hirveä urakka: onko kolmen osan esittäminen tappavan ylivoimaista.

Ajatus on joka tapauksessa ilmassa ja jos trilogia esitetään vuonna 2000 kokonaan, mitä tulee sen jälkeen.
- Kuolema, sanoo Liimatainen mutta virnistää niin, ettei oikein itsekään usko siihen, että ensi vuonna kaikki olisi ohi.

> s.10         Marko Korhonen (Kuvat Nina Susi): Käärmeen aika alkaa
(Kuva I: Korpela (Kai Jussi Jankeri): Voi teitä perkeleitä. Te alakuuhun siitetyt / Te jotka annoitte sydämenne synnin Velholle!
Kuva II: Lussin Pieti (Kalle Fält): Täältä puuttuu korkeus! täältä puuttuu syvyys! Täältä ei näy maata eikä taivasta.
Kuva III: Hävinneet: Lepää rauhassa armas isäni! Lepää kallis veljeni! Uinu sorea sulhoni! riekonmarjakummun alla! vaivaiskoivuristin alla! alla kirkkaan pohjan-tähden...
Kuva IV: Vennen vaimo (Anni Lenkola), Iso-Venne (Martti Kadenius): Olihan sinulla / jokunen kisura! äpärä kainalossa! märkä läpi haarain perässä!)

Päivä ei ole pilvinen, sillä yleisen käsityksen mukaan päivä ei ole Äkäslompolon Velhoniemessä koskaan pilvinen ainakaan oopperoiden kynnyksellä. Ystävällinen aurinko pälyilee maahan pilvien lomasta ja varjojen pidentyessä vähäiset pilvimassat valuvat tuntureiden taakse. Yöstä on tulossa viileä.

Tämä kymmenien ihmisten joukko ei näytä havaitsevan kylmyyttä, vaan keskittyy mieli palaen Käärme-oopperan ensimmäiseen pääharjoitukseen. Se tarkoittaa, että tänään ooppera vedetään läpi kokonaan ilman keskeytyksiä ja kohtauksien toistoa.
- Onks pakko olla näin paljon porukkaa talojen takana? Siellä on niin ahdasta, että jos vähän liikahtaa, heti näkyy, purnaa joku ohjaaja Keijo Kupiaiselle.

Vuorossa on kohtaus numero 15: Raja- aita. Lähtee, huutaa ohjaaja.
Tässä kulkee raja-aita / raja ihmisen ja ihmisen välillä /
aita naisen ja miehen välillä / aita köyhän ja rikkaan välillä...

- Vähän laiskasti lähti.
- Joo.

Kupiainen suivaantuu.
- Nyt tästä ei tuu yhtään mitään, kun kepit kaatuilevat.

Joku ehdottaa maan möyhentämistä.
- Joo, muutenhan tää on farssi, kun ainakin tässä pitäis olla jotakin vakavaa.

Kulissien takana on vilinää. Ihmiset kulkevat edestakaisin rooliasuihinsa pynttäytyneinä. Kuorolaiset harjoittelevat pienissä ryhmissä stemmalaulua. Hirsikahvilassa selaillaan vihkoja ja toistellaan tekstejä. Meteli on kova.

Pukeutumistilan kupeessa on laatikko. "Maahisten lehvät. Älä vie tai "Mörö" tulee". Laatikko on tyhjä ja "Mörö" ilmeisesti jo paikalla.

Saksalainen sotilas vetää asennon ja nauraa. Hän esittelee asevarustustaan, pistoolia, jolla "voi ampua melkein kotelon läpi". Toinen sotilas esittelee tikaria, jolla "voi tappaa ryssän". Riekossa oli miehelle annettu kuulemma vielä äreämpi peli.
- Ei sitä pysty olemaan oikeasti saksalainen sotilas, vaikka onkin univormu päällä, tunnustaa aliluutnantiksi pukeutunut mies ja jatkaa, ettei oikeastaan tiedä saksalaisten arvomerkkejä. Sotkuun pääsee täällä ilman sitäkin tietoa.

Lavastaja Erkki Alajärvi hörppii kuksasta kahvia ja kertoo, että vasta edellisenä yönä tehtiin ensimmäinen näytös viimeisen päälle valojen kanssa.
- Toinen näytös meni vähän kursoorisesti, kun alkoi tuo aurinko nousta.

Omituiseen aikaan menevät muutkin yöpuulle. Kahvijonossa purnaa valo-suunnittelija Matti Keränen, että viimeiset viisi päivää on mennyt enemmän tai vähemmän samoilla silmillä, nukkumatta. Unettomuuden teema toistuu joka puolella. Kaksi naista istuu hämärässä kulissien takana ja toinen virkkaa niin kuin itsekseen: viime yönä oli viis astetta puoli kolmen aikaan.

Kylmyys ei hämmästytä, mutta miksi nainen oli siihen aikaan hereillä? Vastaus: oopperan onnistumisen takaa, että jokainen on sen takuumiehenä.

Muutamia minuutteja ennen pääsotaharjoituksen käynnistymistä kentällä vallitsee hillitty kaaos. Yhdeltä puuttuu piuhoja, toiselta viikset: missä on maskeeraaja.

Miesjoukko möyhentää kuumeisesti maata ja miettii, että jälki on kuin nuotti-viivastoa. Toinen ihmettelee, että mitähän sieltä maasta oikein löytyy.
- Tuhannen voltin sähköjohto.
- Joo.

Iso-Venne, Martti Kalander poukkoaa ensimmäisen kulissin ovesta kuin mielipuoli dervissi. Hän riehuu spottivaloissa turkki liehuen, huitoo, potkii soraa ja loikkaa pöydälle silmät palaen. Suu toistaa sanoja äänettömästi.

Hetkeä myöhemmin mies rauhoittuu ja istahtaa toviksi penkille. Tuijottaa kuitenkin niin vihaisesti, että vieras haluaa liukua katseen edestä nopeasti varjoihin.
- Siunausta, Venne. Siunausta teidän työllenne, huikkaa Velho, Kalervo Uuttu ja poistuu asemiin.

Kenttä hiljenee. Ari Velakoski, Marian poika lipuu valoihin ja musiikki alkaa.

Oi hauras lintuni / oi valkea riekkoni / joka ei ole noitalintu / joka tiedät olevan / joka tiedät tulevan.

Ooppera etenee lievästi kompuroiden. Kohtausten välillä syntyy kiusallisia taukoja, sillä rytmiä ei ole vielä löydetty. Kuorolaiset seuraavat monitoreistaan kapellimestarin mulkoilua. Nuorista tytöistä se näyttää huvittavalta, mutta hihitys on pakko kätkeä hihaan, sillä mikrofonit vahtivat jokaista äännähdystä.

Toisessa ryhmässä yksi miehistä hermostuu hiljaiseen sorinaan.
- Turpa tukkoon, hän kuiskaa kovaa, mutta hiljaa.

Tunnelma alkaa tihentyä, kun Ison-Vennen taloon tulee väkevä saarnamies, Korpela, Kai-Jussi Jankeri. Liikutuksen ja intohimon hyökyaallot ovat samassa paketissa niin tiiviinä ja väkevinä, että ne tulvivat katsomoon.

Puoliajan jälkeen kaikki ottavat työnsä vakavasti. Käärme lähestyy nykyaikaa. Rantaan lipuu arkki, jonka nimi on Cristal. Se on Bengt Pohjasenkin kirjoista tuttu kristalliarkki, joka ei tuo mukanaan onnea, vaan juppilelut, ecut, myyntimiehet, kettutytöt, lakimiehet ja kiireen. Kuin kontrastina nykyhetken hölmöilylle, Äkäslompolon taivaalle syttyvät revon-tulet, häivähdys ikuista avaruutta.

Aamuyö on jo pitkällä, kun Velho palaa takaisin parrasvaloihin lumivalkeassa asussaan. Hän nostaa kätensä kohti taivasta ja ihmiset kaatuvat maahan kuin kuolleina. Yksi vainajista niiskauttaa nenäänsä.
- Nouskaahan jo ylös sieltä kylmästä maasta, sanoo Kupiainen.

Vesi tarvikelaatikon päällä on muuttunut jääksi.

[Jatkuu osassa KÄÄRME III:]

25.8.99 Keskisuomalainen s.17 - Jyväskylä, Mikko Voutilainen:
Velho, Riekko ja nyt Käärme - Ilpo Saastamoisen oopperatrilogia valmis