2003-2012 Isot henkilöhaastattelut V

34)         25.5.03 su Ilkka - Kulttuuri s.14 - Kokkola, (Teksti & Kuvat) Tero Hautamäki:
Ihminen tavoittaa kuulemastaan musiikista vain kymmenesosan
(Kuvateksti I: Musiikin kokemukset ovat aina yksilöllisiä, Ilpo Saastamoinen muistuttaa. 
Kuvateksti II: Kuuntelutilanteessa musiikki toimii puhelinlankojen tapaan välittäessään kuulijalle erilaisia mielleyhtymiä, assosiaatioita ja samuuksia.
Kuvateksti III: Liian usein käy niin, että virheen sattuessa musiikki katkeaa heti ja soittaja joutuu häpeään.)

Jos musiikista kuitenkin löytyy runsaasti ärsykkeitä, kuulijan pää voi työskennellä lähes räjähtämisen partaalla. Konserttitilanteessa kuulijasta tulee tavallaan itse säveltäjä, kun hän rakentaa päähänsä mielikuvien mosaiikkia.

Suomalaisen musiikkielämän yksi vähemmän tunnetuista viisaista on tutkija, säveltäjä muusikko Ilpo Saastamoinen. Puhtaasti musiikillisten töidensä lisäksi hän on kirjoittanut monia musiikkifilosofisia tekstejä. Kirjoissaan Kansat soittavat - alkumusiikin lähteillä ja Keiteleen oudompi nuottikirja hän käsittelee kiinnostavasti mm. sitä, kuinka musiikki sisältää informaatiota siinä missä puhe, eleet, ilmeet ja kuvat.

Saastamoisen mukaan ihminen kuitenkin tavoittaa kuulemastaan musiikista toden teolla vain noin 5-10 prosenttia.
- Mitä monimutkaisemmaksi musiikki käy, sitä vähemmän me siitä muistamme. Kaikki mikä menee yli vastaanottokyvyn, paketoituu päässämme yhdeksi mieli-kuvaksi.

Se, että musiikki synnyttää meissä tunnetiloja, jää lopulta konserttikokemuksen päällimmäiseksi anniksi. Kuuntelutilanteessa musiikki toimii puhelinlankojen tapaan välittäessään kuulijalle erilaisia mielleyhtymiä, assosiaatioita ja samuuksia.

Heti kun tunnistamme jonkin musiikillisen fraasin, aivojemme tietotilassa avautuu paketti, jonka tämä tietty musiikin pätkä on kutsunut esiin.
- Kuulijasta tulee tavallaan itse säveltäjä, kun hän rakentaa päähänsä mielikuvien mosaiikkia. Jos musiikki antaa runsaasti ärsykkeitä, kuulijan pää voi työskennellä lähes räjähtämisen partaalla.

Saastamoinen huomauttaa, että samaan aikaan kyseistä teosta ties monettako kertaa soittava muusikko saattaa miettiä saunan lämmitystä tai kaupassa käyntiä.
- Musiikin vaikutukset ovat aina yksilöllisiä ja vaihtelevat suuresti henkilön omasta kokemusvarastosta riippuen.

Jos käy niin, ettei jollain musiikilla ja kuuntelijalla lainkaan synkkaa, ei se Saastamoisen mielestä ole automaattisesti jommankumman vika.
- Seurustelusuhde vain on epäonnistunut. Itseään ei kannata syyttää, vaan on mieluummin alettava etsiä uutta paria.

VIRHEKÄSITYS.
Vähän melua itsestään pitävään Ilpo Saastamoiseen on voinut kuluneen lukuvuoden aikana törmätä Kokkolassa, missä hän on toiminut ammattikorkeakoulun kansan-musiikkilinjan vierailevana opettajana. Kokkolalaisten ohjelmassa on ehtinyt olla "saastamoisina" mm. etnomusiikin improvisaatiokurssi ilman soittimia, saamelaisen musiikin peruskurssi sekä etnisten musiikkien notaatiota.

- Niin paljon kuin on jo tehtykin, meiltä puuttuu edelleen oman itäisen ja pohjoisen perinteemme juurien tuntemus, kouluttaja muistuttaa.

Häntä harmittaa virhekäsitys, jonka mukaan kalevalaiset ja saamelaiset laulut olisivat yksinkertaisia ja sitä kautta huonompaa musiikkia.

- Ne on vain ajat sitten julkisen vallan taholta kuivatettu ja museoitu, aivan kuten kasveille tehtiin ennen. Kun 1900-luvulla koulussa esiteltiin kalevala-mitta jankuttavana ja muuttumattomana kahden fraasin pakettina, tarjottiin vuosisadan ajan harhauttavaa ja turhauttavaa informaatiota.

VAIKEA-HELPPO.
Saastamoisen mukaan kysymys siitä, mikä on hyvää ja huonoa, vaikeaa ja helppoa, on kunkin kulttuurin itselleen rakentama.

- Alkuperäiskansojen ryöstämiseen on aina kuulunut ajatus siitä, että muu kuin länsimainen musiikki on alkeellista. Tässä väärinkäsityksessä me olemme vieläkin kiinni.

Tutkijan mukaan voidaan olla montaa mieltä siitä, mikä on kulttuurien todellinen arvojärjestys.
- Länsimainen kulttuuri pitää itseään huippuna tekniikkansa ansiosta, mutta mikään ei lopulta osoita, että kehitys kumuloituisi primitiivisestä korkeaan, Saastamoinen virnistää.

Häntä ärsyttää eurooppalaisen kulttuurin imperialistinen omahyväisyys, johon törmää edelleen siellä täällä. Erityisesti se rehotti viime vuosisadan alkupuolen tutkimusraporteissa ja eurooppalaisten tiedemiesten matkakertomuksissa.

Saastamoinen on kuitenkin onnistunut kääntämään ärsytyksensä viihteeksi.
- Ostan vanhoja matkakirjoja aina kun näen, koska olen huomannut ne hyväksi hupikirjallisuudeksi. Samalla opin niistä negaation kautta enemmän kuin etno-musikologian oppikirjoista koskaan, hän kärjistää.

ALKEISTASOLLA.
Saastamoinen pitää ilmeisenä, että eurooppalainen harmoniakäsitys ja notaatiotarve on meillä mitä suurimmassa määrin tukahduttanut improvisoinnin, sävelvärin ja rytmiikan alkeistasolle moniin muihin musiikkikulttuureihin verrattuna.

- Siksi länsimaisen kuulijan on vaikea "ymmärtää" hänen mielestään toisarvoisiin tekijöihin perustuvaa musiikkia.

Mikäli halua ja kiinnostusta löytyy, vieraita musiikkikulttuureita voi kuitenkin opetella ymmärtämään.
- Jos ihminen pystyy omaksumaan kaksi-kolme musiikkikulttuuria niin hyvin, että kykenee nauttimaan niistä täysipainoisesti, se alkaa jo olla maksimi. Mutta se onkin paljon se.

"Virheen soittanut vanhenee heti kuukausia"
Ilpo Saastamoisen perheessä on 10- ja 11-vuotiaat lapset, jotka molemmat käyvät musiikkiopistoa. Isä suunnittelee aloittavansa improvisaatioon ohjauksen lapsilleen vähitellen.

- Tähtäin on siinä, etteivät lapset alkaisi pelätä sitä yhtä virhettä.

Saastamoinen harmittelee, kuinka meidän koulutussysteemissämme on liian mustavalkoisesti tapana opettaa vain sitä "oikeaa ja väärää".
- Kun sitten soitetaan virhe, musiikki katkeaa, soittaja joutuu häpeään ja vanhenee henkisen stressin takia heti monta kuukautta. Musiikki, jonka pitäisi olla ensisijaisesti nautinto, ei enää sitä olekaan. Sen tervehdyttävä vaikutus kääntyy sairastuttavaksi.

Saastamoisen mukaan musiikkioppilaitosten näytesoitoissa vain osa soittajista selviytyy esityksestään katkoitta. Jotkut saattavat aloittaa parin minuutin esityksensä alusta useita kertoja.
- Pyrittäessä täydellisyyteen hypätäänkin ojasta allikkoon.

Opetusjärjestelmä on välinpitämätön esityksen katkaisussa virheen oikaisemiseksi. Sillä tavalla varmistetaan kuitenkin vain se, ettei oppilas koskaan opi sivuuttamaan virhettä.

Rytmiikan ja yhdessä soittamisen kannalta se on kuin sammuttaisi lentokoneen moottorin huomatessaan, ettei nousu ollut tyylipuhdas, Saastamoinen vertaa.

Hän mainitsee, että esimerkiksi etnisessä musiikissa esityksen katkaisua tapahtuu äärimmäisen harvoin. Saastamoisen mukaan luovalle ihmiselle virhe on musiikin luonnollinen osa.
- Tuskittelun sijaan virheen tekijän pitäisikin oppia hymyilemään itselleen. Vasta sen jälkeen hän osaa nauraa oikein toistenkin tekemille virheille.

Tämä on lopulta ainoa tie, koska se johtaa toisen ihmisen hyväksymiseen. Elämässä ja taiteessa on asioita, jotka ovat virheitä tärkeämpiä. Sen oivaltamiseen olemme toivottavasti matkalla taiteen avulla.

Oliko 11.3. juurettomuuden ylistyspäivä?
Maaliskuun 11. vietetty Suomalaisen musiikin päivä kirvoittaa Ilpo Saastamoiselta selkeän mielipiteen. Nyt ensi kertaa juhlittu teemapäivä ei saanut perinnemusiikin puolustajaa innostumaan.

- Päähuomio keskittyi niin viimeisten sadan vuoden historiaan, että minusta voitaisiin puhua mieluummin juurettomuuden ylistyspäivästä, hän napauttaa.

Saastamoisen mielestä nykyään kaikki on keskittynyt liikaa sen odotteluun, koska Suomesta saadaan työnnettyä markkinoille seuraava "musiikin Nokia"; popmenestyjä, joka myy miljoonia.
- Sellaista on nykymeno. Ei siihen maailmaan kuulu Ilpo Saastamoinen, Saastamoinen toteaa ykskantaan ja hymyilee leveästi.

Sen sijaan arktinen, suomalaisugrilainen ja saamelainen musiikki on kuulunut Saastamoisen maailmaan jo pitkään. Lisensiaatintutkintonsa ohessa hän mm. keräsi ja nuotinsi Kuolan niemimaalta noin 600 saamelaista yksinlaulua. Hänen mukaansa niiden monimutkaisuus kestää vertailun mihin tahansa sinfoniaan.
- Jo pelkästään kaksi- ja kolmijakoisten iskualojen vaihtelu menee yli meidän vastaanottokykymme. Tuskin saamelaisten käyttämä 20/8-tahtilaji on sekään yksinkertaisuuden tavallisin ilmenemismuoto.

Tero Hautamäki: Viime vuonna 60 täyttänyt Ilpo Saastamoinen on tehnyt jo 45 vuoden menestyksekkään uran niin muusikkona, tutkijana, kouluttajana kuin kyseenalaistajanakin.

Kitaristina aloittaneen miehen taustalta löytyy mm. sellaisia yhtyeitä kuin Soulset, joka oli 60-luvulla tuomassa soulia Suomeen sekä Karelia ja Dopplerin Ilmiö, joissa 70-luvulla yhdisteltiin rockia ja kansanmusiikkia nyttemmin suosituksi tulleella tavalla. Kajaani Big Bandin kapellimestarina Saastamoinen ehti vaikuttaa pitkään, säveltäen mm. Kalevala-sarjat I ja II.

Koko uransa ajan hän on ajanut kevyen musiikin koulutusta Suomessa. Saastamoisen tunnetuin sormenjälki popjazzkoulutuksen saralla on neljään painokseen yltänyt Kitarakirja (Tammi 1975), joka on palkittu valtion tiedonjulkistamispalkinnolla ja joka on edelleen parhaita kitaransoiton oppikirjoja.

Musiikkifilosofisesti ja koulutuksellisesti merkittäviä julkaisuja ovat Kansat soittavat - alkumusiikin lähteillä (1985) ja Keiteleen oudompi nuottikirja (1990), joista jälkimmäisen oppeja on sovellettu käyttöön mm. Irlannissa.

l980-luvulla Saastamoinen vaihtoi kitaransa pysyvästi bassoon konsertoiden ja levyttäen tiiviisti Piirpauken riveissä. Vuonna 1985 hän perusti oman yhtyeensä Pohjantahdin, joka toimii edelleen. Pohjantahti on 90-luvulla säestänyt mm. Saastamoisen etno-oopperat, Velhon, Riekon ja Käärmeen, jotka on esitetty Äkäslompolossa tunturimaisemissa. Pohjantahtia kuullaan myös etnosinfonisessa teoksessa Karhunpeijaiset (1988). Kolmetuntinen kuoroteos perustuu samojedien, hantien ja mansien sekarytmiikalle.

Viime aikoina Saastamoinen on keskittynyt tutkijan ja kouluttajan töihin. Hän asuu perheineen Jyväskylässä.

 

35)         21.9.08 su Iisalmen Sanomat - Lapinlahti, Pirjo Nenola:
Ilpo Saastamoinen kertoi, mikä on hyvää musiikkia
(Kuvateksti: Muusikko Ilpo Saastamoinen rummutti muutaman minuutin ajan ja kuulijat kuuntelivat silmät kiinni. Tuloksena oli monenlaisia kokemuksia.)
"Paras säveltäjä on se, joka saa kuulijan omat mielikuvat liikkeelle."

- Yksinkertaisuus on näennäinen ilmiö.
- Monimutkaisuus kilpistyy, muuttuu askeettiseksi kuulijan päässä.

Pielavetissyntyinen muusikko Ilpo Saastamoinen (s. 1942) vei kuulijoitaan mielenkiintoisiin pohdintoihin aloittaessaan piispa Arsenin kotona Mäntyrinteellä pidettävän tämänsyksyisen yleisöluentosarjan. Syksyn aiheena on musiikki, ensi kevään aiheena teatteri.

Saastamoinen mm. pani kuulijansa pohtimaan, mitä on hiljaisuus. Hän todisti, että koemme kuunnellessamme sekä nollainformaation että kaaoksen eli ylisuuren informaation hiljaisuutena.  Kaaoksessa on niin paljon informaatiota, etteivät aivomme pysty ottamaan sitä vastaan, joten se muuttuu havainnoissamme yksin-kertaiseksi.

John Gagea mukaillen Saastamoinen mainitsi, että päätämme esimerkiksi ottaa vastaan omien valtimoidemme ja laskimoidemme kohinan eli miljardien verisolujen liikkeen hiljaisuutena. Aäniraudasta ihminen taas kuulee a-sävelen, koska mikro-tekijöitä on liian paljon, äänirauta kun värähtelee 440-442 hertsiä.

Saastamoinen demonstroi, miten hiljaisuutta voi tuottaa rummuttamalla. Tasaisen rummutuksen äänen olisi pitänyt häipyä osan kuulijoiden mielessä pois ja aivojen alkaa purkaa aikaisempaa informaatiota mielikuvina, koska psyyke ei kestä hiljaisuutta.
- Itse en ole mennyt transsiin, vaikka olen ollut kuudella shamaanikurssilla, Saastamoinen sanoi lopetettuaan rummutuksen, ennen kuin kuulijat alkoivat kokea "madonreikiä", joita pitkin matkata.

Joitakin niin syviä kokemuksia, että hän on elämälle kiitollinen, Saastamoinen kuitenkin on kokenut. Hänelle on ruvettu antamaan sävellystyössä valmiiksi materiaalia.
- Ainut rajoittava tekijä on ollut käden nopeus, Saastamoinen kertoi. Hän vertasi tilaa automaattikirjoitukseen.
- Jälkeä, joka siinä tilassa tulee, ei tarvitse korjata.

Esimerkiksi Saastamoisen kolmituntisessa teoksessa Karhunpeijaiset (1988) on Karhutaivaan moninkertaisuus, kolme ja puoli minuuttia kestävä jakso "automaattisävellystä".

Kuulijat saivat pohtia myös, mikä on hyvää musiikkia. Saastamoinen sanoi, että sävellystä kuunneltaessa kuulijan omat korvat alkavat tuottaa korviketodellisuutta. Paradoksaalisesti paras säveltäjä on se, joka saa kuulijan omat mielikuvat liikkeelle.
- Mitä enemmän mielikuvia sävellys herättää kuulijassa, sen parempi se on kuulijan mielestä. Siis musiikkikin on aina kahdenvälistä, Saastamoinen sanoi.

Hän huomautti, että kokeakseen samaa, kahden ihmisen on kuultava eri musiikkia, koska he ovat erilaisia ihmisiä ja ottavat musiikillisen informaation eri tavalla vastaan. Informaatio on ennustamattomuutta, nollainformaatio on ennustettavaa.
- Kansanmusiikissa kaikki on alkanut hiljaisuuden ja kaaoksen välisen samuuden ymmärtämisestä.

- Koko meidän käsitys, että hyvä musiikki tarvitsisi monimutkaisuutta, on vääristynyt, koska meillä on vääristynyt käsitys monimutkaisuudesta, Saastamoinen sanoi.

Saastamoinen nimesi Kuolan kolttasaamelaisten musiikin kovimmaksi jutuksi maailmanmusiikissa ja sillä saralla Saastamoinen on todellinen auktoriteetti.
- Hyvää musiikkia on se, mitä me itse teemme. Tämän ovat tietämättään tienneet kaikki alkuperäiskansat, jotka ovat tehneet lauluja itsestään ja toisistaan. Ihminen on puolikas, jos hänestä ei ole [henkilö-]laulua, hän sanoi.

Musiikissa ja taiteessa tarvitaan sääntö ja poikkeus, traditio ja luovuus.
- Valtava määrä maailmanmusiikkia on tehty niin, että se sisältää säännön ja poikkeuksen. Länsimainen taidemusiikki sisältää vain säännön.
- Poikkeuksia ovat tehneet vain nerot ja lapset, Saastamoinen heitti.

 

36)         17.1.09 la Salon Seudun Sanomat (Etusivu):  Ilpo Saastamoinen on etnomusiikin taitaja

17.1.2009 la, Kulttuuri s.15 Salon Seudun Sanomat - Veli-Matti Henttonen:
Elävässä etnomusiikissa elämäntyö  -  Ilpo Saastamoinen on monipuolinen muusikko ja tutkija
(Kuvateksti: Ilpo Saastamoinen on tehnyt monipuolisen ja pitkän päivän musiikin parissa. Soulsetistä käynnistynyt ura on vienyt miehen arvostetuksi etnomusiikin tutkijaksi.)

Muusikko, säveltäjä ja musiikintutkija Ilpo Saastamoinen (1942) on ollut suomalaisessa musiikissa monessa mukana. Saastamoinen tunnetaan monipuolisena hahmona, jonka sydän sykkii erityisesti kansanmusiikille.
- Kansanmusiikki ei ole minulle pelkästään suomalaista musiikkia, vaan ylipäätään se merkitsee kansanmusiikin ymmärtämistä laajemmin.

Saastamoinen tunnetaankin tätä nykyä erityisesti saamelaismusiikin ja Suomen muiden sukukansojen etnisen musiikin tutkijana ja tuntijana. Itäinen perintömme eli suomalais-ugrilainen musiikki on myös tärkeällä sijalla. Etäispäätteenä Saastamoisella on kuubalainen musiikki, johon hän tutustui ensimmäisen kerran paikan päällä Kuubassa jo 1970- luvun alussa.

Yksi Ilpo Saastamoisen suururakoista osui 1990-luvulle. Tällöin hän sävelsi Äkäslompolossa esitetyn oopperatrilogian Velho. Sen ensimmäinen osa eli Velho kantaesitettiin 1993, Riekko nähtiin 1996 ja trilogian päättävä Käärme valmistui kesäksi 1999.

Oopperatrilogia perustuu Kalervo Uutun saamelaisten mytologiasta kirjoittamaan librettoon. Saastamoinen on yhä innoissaan trilogiasta, sillä sen ja muutaman muun samankaltaisen työn avulla hän oppi ymmärtämään paremmin saamelaista musiikkia. Ja mikä parasta, tarjoamaan tätä taikaa ja mytologiaa suurelle yleisölle:

- Esityksissä kävi noin 100 000 katsojaa. Yhteensä he saivat kuullakseen runsaat viisi tuntia saamelaislähtöistä musiikkia eli tiivistetysti kolme pitkää biisiä, Ilpo Saastamoinen naurahtaa ja sanoo taatusti ilman itsekehua, että tämänkaltainen huomio on säveltäjälle ja samalla myös koko tekijäporukalle hyvä itsetunnon kohottaja.

- Velhossa yhdistyivät toimivaksi koneistoksi huippuosaajat ja harrastajat. Onnistuimme luomaan kokonaisuuden, joka tarvittaessa olisi kilpailut kenen kanssa tahansa. Todistimme, ettei kaiken hyvän tarvitse tulla etelästä ja Helsingistä. Elämää on myös Kehä kolmosen ulkopuolisessa korvessa.

Ilpo Saastamoinen on muutoinkin todistanut omilla tekemisillään, ettei tarvitse asua ja vaikuttaa pääkaupunkiseudulla menestyäkseen ja tehdäkseen itselleen mielenkiintoista työtä.
- Elämä on viisastuttanut, Saastamoinen kiteyttää.

Saastamoisen laajamuotoinen sävellystuotanto käynnistyi jo ennen Velhoa 1970- ja 80-lukujen taitteessa. Tuolloin valmistui ensimmäinen laajamuotoinen orkesteriteos, liki puolitoistatuntinen Kalevala I-II, joka pohjautuu kansalliseepoksen ensimmäisen ja toisen runon teksteihin.

Tähänastisen uransa [yksittäiseksi] pääteokseksi Saastamoinen nimeää Karhunpeijaiset vuodelta 1988. Kuorolle ja pienelle yhtyeelle sävelletty arktinen kuorosinfoniateos on noin kolmetuntinen järkäle.

Viimeiset ajat
- Nyt eletään konkreettisesti monen kielen ja musiikin viimeisiä aikoja, sanoo mies, joka tietää, mistä puhuu.

Ilpo Saastamoinen on tutkinut ja tutkii edelleen muun muassa saamelaista musiikkia. Musiikin juuret ovat läheisin aihe.

Saastamoinen on muun muassa osallistunut norjalaisen Tromsøn yliopiston järjestämään Kuolan saamelaisten musiikin kartoitustyöhön, josta on hänen kauttaan olemassa noin 600 autenttista lauluäänitettä. Saastamoinen on projektin kautta tutustunut jo aiemmin Neuvostoliiton alueella samankaltaista tutkimusta 1980- luvulla tehneisiin virolaisiin sekä heidän arkistoihinsa.

Tästä kaikesta on tulossa saamelaisen kulttuurikeskuksen yksi pesämunista. Saastamoisen pro gradu -tutkimus 90-luvun puolivälissä käsitteli saamelaisten musiikin rytmiikkaa sekä improvisaatiorakenteita.

Monet perinteet elävät nyt konkreettisesti viimeisiä aikoja. Näitä viimeisiä laulajia lauluineen Saastamoinen on onnistunut taltioimaan. Tuorein työn alla oleva projekti koskee Aunuksen Karjalan itkuja ja kuolinvirsiä, joita Saastamoisen on onnistunut taltioida parisenkymmentä kappaletta. Näistä viisi on vanhalla kirkkoslaavilla.

Soulsetin kitaristi
Pielavedellä syntynyt Ilpo Saastamoinen on alun perin peruskoulun opettaja Viitasaarelta. Tämän jälkeen hän muutti Helsinkiin musiikkitiedettä opiskelemaan. Vuonna 1968 Saastamoinen liittyi kitaristiksi Soulsetiin.         

Edistyksellisessä yhtyeessä vaikuttivat lisäksi muun muassa Paroni Paakkunainen, Juhani Aaltonen, Edward Vesala ja Heikki Virtanen. Pitkälti sama ryhmä soitti parin vuoden ajan Kareliassa.

Saastamoisen perustama Dopplerin ilmiö oli Karelian jälkeen osin samassa kansanmusiikkihengessä esiintynyt kokoonpano, joka laajensi skaalaa muun muassa Intian ja Makedonian suuntaan.

Saastamoisen bändiuralle mahtuu lisäksi 70-luvulta Nils Aslak Valkeapään yhtye. 1980-luvun alussa hän soitti bassoa Piirpaukkeessa ja tämän jälkeen niin ikään bassoa Pohjantahdissa. Jälkimmäinen oli varsin avarakatseinen etnomusiikkiyhtye.

Saastamoinen paljastaa nyt, kun aikaa on kulunut sopivan kauan, yhden Soulsetiin liittyvän urbaanin tarinan:
- Soitimme Sofian nuorisofestivaaleilla vuonna 1968 ja voitimme beat-musiikin sarjan. Sen kunniaksi saimme esiintyä paikallisella stadionilla noin 80 000 katsojalle. Lisäksi esitys lähettiin televisiossa. Teimme tyylikkään esiintulon, jolloin housuni repesivät haaroista kunnolla. Siinä ei auttanut muu kuin seisoa koko keikan ajan tiiviisti liikkumatta liki kiinni kaiutinkaappia, jottei kaikki olisi näkynyt kameroille.
- Siinä vaiheessa ei naurattanut lainkaan!

TIETONURKKA - ILPO SAASTAMOINEN

- Ilpo Saastamoinen oli perustamassa Popmuusikot ry:tä. Hän toimi sen ensimmäisenä puheenjohtajana 1969-1973.

- 1974 julkaistu Kitarakirja on Saastamoisen uran menestynein kirja. Sen neljää painosta on myyty 16 000 kappaletta. Valtion tiedonjulkistamisen apurahan Saastamoinen sai vuonna 1985 julkaistusta teoksesta Kansat soittavat.

- Valtion taiteilijaeläke 2003.

- Tuorein huomionosoitus osui kohdalle viikko sitten. Kansanmusiikin ja -tanssin edistämiskeskus nimitti Saastamoisen Folklandia-risteilyllä Vuoden Wäinöksi.

- Koulutukseltaan Saastamoinen on filosofian lisensiaatti. Lisensiaatintyö vuonna 1998 saamelaismusiikista.

- Ilpo Saastamoinen tunnetaan tätä nykyä etnomusiikin tutkijana ja Maailman musiikin keskuksen yhtenä voimahenkilönä.

 

37)         Pelimanni 2/2009 (Kansiteksti) - Marko Aho: Ilpo Saastamoinen, Väinämöisen sukua s.4
Ilpo Saastamoinen on pelimannisukua
(Kuvateksti I: Ilpo Saastamoinen Karhunpeijaisissa vuonna 1986.
Kuvateksti II: Ilpo kirjat käsissään.)
Alkuvuodesta Vuoden Wäinöksi nimetyssä Ilpo Saastamoisessa on miestä moneksi. Sitkeästi valtavirrasta sivussa pysytellyt oman tiensä kulkija on hämmästyttävän monipuolisella urallaan ollut keskeinen taustavaikuttaja suomalaisen etnomusiikin pitkässä linjassa.

Kareliaanisen jazzin voimahahmo ja itäisen perinnön tutkija katselee nyt seesteisenä elämäntyötään mutta ei ole sanonut vielä viimeistä sanaansa. Saastamoinen sijoittuu erikoisella tavalla populaarin ja kansanmusiikin, musiikin tekijyyden ja tutkijuuden risteyskohtaan. Saastamoiseen on voinut törmätä monesta suunnasta: Kitaransoiton opas, lappilaisten harrastajien voimannäyte Velho-trilogia tai Kansat soittavat tv-sarja ovat tarjonneet vuosien saatossa erilaisia kohtauspintoja Saastamoisen tekemisiin. Saastamoinen on myös ollut monessa ensimmäisten joukossa, olivat kyseessä sitten popmusiikkia käsitelleet luennot akateemisessa maailmassa tai etnoimprovisaatiokurssit.

Syntyjään pielaveteläinen Saastamoinen varttui Keski-Suomessa. Pikku Ilpo sai musiikilliset ensioppinsa kuuluisalta pelimanni-isoisältään Optatus Raatikaiselta. Ylioppilaaksi tulon jälkeen odotti kansakoulunopettajaksi opiskelu. Saastamoinen toimikin valmistuttuaan muutamanvuoden opettajana lähteäkseen kuitenkin lopulta Helsinkiin opiskelemaan musiikkitiedettä. Jo kouluaikoinaan Saastamoinen soitteli tanssiorkesterissa, ja puuhat jatkuivat opettaja-aikoina. "Koulussa opettajat patistivat taidemusiikin pariin iskelmän sijaan, taide ei kuitenkaan kiinnostanut. Koska kukaan ei halua olla viimeinen, ajattelin kuitenkin vaihtaa vähän hienommalta tuntuneeseen jazziin". [?]

Musiikin tekemisen juuret ovat lapsuudessa, mutta varsinainen nivelkohta, joka teki Ilpo Saastamoisesta Ilpo Saastamoisen, ajoittuu opiskeluaikojen alkuun, Beatles-invaasion mukanaan tuomaan kysymykseen siitä miksi hierarkkisesti pohjimmainen musiikki on niin hienoa? "Ratkaisevin ymmärryksen hetki oli sen mahdollisuuden huomioiminen, että kaikki musiikki on ehkä yhtä monimutkaista kuin taidemusiikki, mutta me emme vain ymmärrä tätä." Heti perään tuli toinen tajunnan räjäyttäjä, Ravi Shankarin konsertti Jyväskylän Kesässä. Tästä alkoi Saastamoisen musiikillinen valaistuminen. Sointuajattelukin muuttui kertaheitolla asteikkoajatteluksi tarkkaan ottaen kesällä 1966, kun jazz-säveltäjä George Russell kävi Jyväskylän Kesässä kertomassa modaalisesta ajattelustaan.

Herätyksen jälkeen ainoa avautuva tie oli improvisaation tie. Improvisaatio ei ollutkaan vain jazzille varattua, vaan läsnä kaikessa musiikissa. "1/0 musiikki" on musiikillinen järjestys, jota löytyy joka maailmankolkasta. "Ennalta arvattava musiikki on traditioon liittyvää, ja liittyy ryhmän identiteettiin. Traditio tekee musiikista nollainformaatiota. Improvisaatio taas on yksilön identiteetin ja ryhmästä eroamisen ilmaus. Musiikki on näiden kahden yhteispeliä."

Pop-musiikista etnoon
Helsinkiin asetuttuaan Saastamoinen aloitti pop-muusikon uransa Soulsetissa, jota seurasi sekalaisten viihdeartistien säestyskiinnitysten jälkeen Karelia. Siinä vaikuttivat jazzpiireissä jo nimeä saaneet Paroni Paakkunainen ja Edward Vesala. Ruotsissa Bengt Hallberg oli sovittanut kansanmusiikkia jazzin asuun, Suomessa vastaavanlaista fuusiota oli kokeillut [myöhemmin Linnavallin kanssa] Jukka Tolonen. "Näissä oli se vika, että ensin soitettiin kansansävel-teema, ja sitten unohdettiin kansanmusiikki ja soitettiin jazzia". Kareliassa oli tietoinen tarkoitus viedä fuusiota pidemmälle, "vaikka mekin olimme tietysti aloittelijoita etnomusiikissa", Saastamoinen myöntää. Myös Saastamoisen itsensä perustama Dopplerin Ilmiö oli ensimmäisiä orastavan etnoinnostuksen airuita, vaikka etno-materiaali ei levy-yhtiöitä vielä tuossa vaiheessa kiinnostanutkaan.

Joikuun Saastamoinen tutustui läheisemmin soittokollegansa Paroni Paakkunaisen ja Nils-Aslak Valkeapään välille virinneen yhteistyön myötä. Sekatahtilajienjoiut olivat aluksi vaikeasti omaksuttavissa. "Valkeapää jakoi joiut uusiin ja vanhoihin ja meitä ei päästetty edes yrittämään vanhojen joikujen säestämistä", kertoo Saastamoinen. Vasta 1980-luvulla liityttyään Piirpaukeen ja muutettuaan Kainuuseen [W?] Saastamoisella oli aikaa toden teolla perehtyä joikujen yksityiskohtiin.

Ennen poismuuttoa Helsingistä Saastamoinen oli monipuolisesti mukana järjestö-toiminnassa, lukuisissa alan luottamustoimissa ja myös 1970-luvun mittaan hiljalleen syntyneen pop-jazz -opetuksen käynnistyspuuhissa. Tämä työ jäi Saastamoiselta harmillisesti kesken. Saastamoinen harmitteleekin sitä, kuinka mm. suomalaisessa jazz-koulutuksessa takavuosiin verrattuna maailman kansanmusiikkien tuntemus loistaa poissaolollaan ja tätä mukaa myös erilaisten musiikkien vertailukyky on kadoksissa.

Suomalais-ugrilainen musiikki elämäntehtävänä
Saastamoisen kansanmusiikki-innostus kohdistui nimenomaan suomalais-ugrilaiseen musiikkiin ja itäiseen perintöön. Improvisaatio on musiikin vitaalisuuden edellytys. "Kun musiikkiin liitetään kirjalliset sanat, alkaa jo vääjäämätön hiljalleen mutta varmasti kehittyvä musiikin jähmettyminen", toteaa Saastamoinen. Saastamoisen tutkimustoiminta on useimmiten johtanut käytännön sovelluksiin.

Jonkinlainen suomalais-ugrilaisen etnofuusion laboratorio oli vuosien ajan Pohjan-tahti -yhtye. Lisäksi Saastamoinen on tehnyt lukuisia laajoja sävellystöitä suurille kokoonpanoille. Kalevala -sarja big bandille sekä Karhunpeijaiset -kuoroteos edelsivät suuren suosion saavuttanutta Velho -oopperatrilogiaa. Velhoa, Riekkoa ja Käärmettä kävi Yllästunturin kupeessa katsomassa yhdeksän esitysvuoden aikana liki satatuhantinen yleisö. Velhosta kasvoi varsinainen lappilaisen kulttuuri-hengen voimannäyte: sen pääosissa oli yli 200 harrastajaesiintyjää ympäri Lappia.

Saastamoinen ei ole lähtenyt mukaan virkojen tavoittelun oravanpyörään, ja marginaaliin jättäytymisellä on ollut myös seurauksensa. Freelancerin töitten jatkuvuus on aina ollut epävarmalla pohjalla. 1980-luvun alussa [?] Saastamoinen teki päätöksen lähteä pääkaupunkiseudulta Kainuuseen, "eikä oleskelu kehä kolmosen ulkopuolella ole varsinaisesti ollut musiikkiuralle eduksi".

Karhunpeijaisten jälkeen Saastamoinen sai huomata olevansa "taitojensa ja tietojensa huipulla ammattilaisena, ja työtön". Pelastus löytyi vuosien tauon jälkeen opettajan ammatista Keiteleeltä. Lopulta melko lyhyeksi jäänyt toinen rupeama opettajana tuotti Saastamoiselle ominaisesti sekin jotain musiikkiin liittyvää: Keiteleen oudompi nuottikirja -musiikkikasvatusoppaan.

Taiteilijaeläkettä nauttivalla Saastamoisella on edelleen vientiä. Haastattelun alla oli päättynyt jälleen yksi improkurssi Tampereen yliopistolla. Jotkin asiat Saastamoinen on jo kuitenkin valmis suosiolla jättämään taka-alalle: "Jos nyt soittaisin tai säveltäisin edelleen, olisi kyseessä vain vanhan imitointia. Mieluummin etenen taas uusille poluille: viime vuosien hankkeeni on ollut musiikkiaiheisten sanojen etymologioiden selvittäminen. Tällä saralla eivät perinteiset kielitieteelliset menetelmät ole kyenneet antamaan juurikaan mielenkiintoisia vastauksia".

ILPON KIRJAT:
Keiteleen oudompi nuottikirja. Saastamoisen Keiteleen opettajavuosinaan kirjoittama johdatus luovaan musiikinopetukseen. Kirjassa yhdistetään kotoisia paikallisperineitä ihmisen globaaleihin ja ikivanhoihin traditioihin.

Kitarakirja. Ensimmäinen kevyen musiikin kitaransoiton opas Suomessa. Sai Valtion tiedonjulkistamispalkinnon, ja on viimeisinä vuosikymmeninä noussut legendaksi: jotkut Saastamoisen Kitarakirjaa opiskelleista kertovat oppineensa soittamaan "siitä huolimatta".

Kansat soittavat. Suomalais-ugrilaisen alkumusiikin lähteille nuotein ja kirjoituksin vievä teos. Kytkeytyi samannimiseen tv-sarjaan, jonka Saastamoinen toteutti Pohjantahti -yhtyeensä kanssa.

Son Vuäinn - Hän näkee. Saastamoisen kenttätöiden hedelmänä syntynyt tieteellisesti toimitettu äänitejulkaisu Kuolan kolttasaamelaisten leuddeista.

 

38)         19.1.09 Keski-Pohjanmaa, s.12 - Leena Nygård: Etusivu (+ IS-kuva):  Oma perinne kiehtoo vielä
Ilpo Saastamoinen toi Suomeen maailmanmusiikin ja runsaasti eri maiden musiikkikulttuurien tuntemusta jo 70-luvuilla. Hänen mielestään suomalaisten ja sen itäisten sukulaiskansojen musiikissa on vielä paljon tutkimista. - Oma perinne alkaa vielä kiinnostaa maailmanmusiikin kukoistuskauden jälkeen, hän ennustaa.

s.12         Leena Nygård: Ilpo Saastamoinen tuntee alkuperäiskansojen musiikin -
Maailmanmusiikki vain välivaihe
(Kuvateksti: Ilpo Saastamoisen tämän ajan mieliharrastuksiin kuuluu musiikki-termien merkitysten pohtiminen ja avaaminen. Kuva: Tiina Ruotsala)

Monipuolinen muusikko, säveltäjä ja tutkija Ilpo Saastamoinen teki tunnetuksi maailmanmusiikkia ja edusti omalla muusikkoudellaan nyt niin trendikästä fuusiota jo 60- ja 70 -luvuilla, jolloin ne olivat Suomessa vielä melko tuntemattomia käsitteitä.
- Nythän eletään ensimmäistä kertaa aikaa, jona maailmanmusiikki on kaikkien saatavilla. Aikaisemmin se oli vain harvojen, monissa tapauksissa vain muutamien tutkijoiden ulottuvilla, hän kommentoi.

Saastamoinen itse toi Suomeen tietoa eri maiden musiikkikulttuureista tutkijana, ja hänen opettaessaan jazzia Sibelius-Akatemiassa siellä soitettiin maailmanmusiikkia jo talvella 1973-74. Hän uskoo kuitenkin, että maailmanmusiikin kukoistus on vain välivaihe, joka hiljalleen haalistuu pois.
- Tulee vielä aika, jona Suomessakin aletaan entistä paremmin ymmärtää ja arvostaa kalevalaista sekä itäisten, suomensukuisten alkuperäiskansojen musiikillista perintöä, hän ennustaa, ja perustelee:

- Suunta tulee eri kulttuurien sekoittamisen sijasta vähitellen palautumaan oman kulttuurimenneisyyden uudelleenarvioimiseen ja uusien näkökulmien etsimiseen sieltä suunnalta. Paikallisesti jo kuollut kulttuuri saattaa puolestaan nousta tuhkasta esimerkiksi siten, että sen osaavimmat harrastajat ovat hajaantuneet kaikkialle maailmaan kuin Kalevalan ison tammen lehvät lastuina.

Saastamoinen on löytänyt kalevalaista melodiikkaa monista maailman musiikki-kulttuureista.
- Se koostuu kahdesta fraasista, joista toinen alkaa ylempää, toinen toistaa sen, mutta alempaa alkaen. Vastaavia löytyy muun muassa Tunisian arabeilta, Algeriasta, Turkmenistanista, Afganistanista ja Kirgisiasta, iranilaisesta kansanmusiikista ja Kosovon albaanien minareettien rukoushuudoissa, jopa Costa Rican Cuna-intiaanien musiikissa. Se on vanhinta yhteistä musiikkikulttuuria, jolla on ainakin 6000-10000 vuoden historia.

Kansanmusiikin ja -tanssin edistämiskeskuksen äskettäin Vuoden Wäinöksi nimeämä Saastamoinen on tehnyt elämäntyönsä etnomusiikin parissa. Kiinnostus saamelaismusiikkiin johdatti hänet vähitellen yleisemminkin itäisen perintömme eli suomalais-ugrilaisen musiikin perusteiden opiskeluun ja sitä kautta etnomusiikin tutkimiseen maailmanlaajuisesti.

Ensimmäisenä Suomessa hän toden teolla perehtyi muun muassa kalottialueen, Gruusian ja Azerbaidjanin arkaaisiin musiikkikulttuureihin.

Beatlesit herättivät
Ilpo Saastamoinen eli jo lapsena kansanmusiikin lähipiirissä, sillä hänen vaarinsa oli alan harrastajien hyvin tuntema Optatus Raatikainen. Sota-aikana Ilpo, itsekin lahjakas soittaja, vietti lapsuuttaan isovanhempiensa luona.

- Minulla on ollut semmoinen onni, että jo nuorena tajusin musiikkielämän ongelmat, etenkin arvostusten hierarkian, hän sanoo ja perustelee:

- Jo 14-vuotiaana soitin tansseissa, ja minulle sanottiin tämän tästä, että kun olet noin hyvä, niin miksi et ala soittaa klassista musiikkia. Siinä se hierarkia!

Niinpä Saastamoinen opiskeli kitaransoittoa, ja kehkeytyikin siinä varsin hyväksi.
- Mutta sitten tulisivat Beatlesit, ja kansa piti heistä - vaikka vain minä osasin soittaa!!

Vielä jonkin aikaa nuori kitaristi uskoi hierarkiaan, eli siihen, että on ylempää ja alempaa musiikkia, ja sitä alempaa olivat Beatlesit. Saastamoinen koki kuitenkin sisäistä pakkoa selvittää, miksi Liverpoolin pitkätukat olivat niin suosittuja.

- He olivat yllätyksellisiä, he olivat arvaamattomia! He mullistivat musiikin, ja niin minäkin jouduin romuttamaan mielestäni hierarkiajärjestelmän. Nuoret haluavat leikkejä ja ennalta arvaamattomuutta, mieluummin hippaa ja piilosta koulun pihalla kuin paikallaan istumista tunnilla!

- Kaikki ovat yhtä hyviä, mutta erilaisia, Ilpo Saastamoinen sanoo eri musiikki-kulttuureista. - Eikä musiikin tarvitse olla vaikeaa, eikä klassisen musiikin tavoin ratsastaa monimutkaisuudella ollakseen hyvää. Kaikki musiikkikulttuurit sisältävät yksinkertaisuuden ja monimutkaisuuden leikkipalikat.

Improvisaatio elintärkeää
Kansanmusiikki tarvitsee Saastamoisen mukaan elääkseen sekä improvisaatiota että traditiota, puolet kumpaakin.

- Jos improvisaatio katoaa, musiikin tekijöistä katoavat ensin miehet. Sitten improvisaatio katoaa naisilta, ja kun niin tapahtuu, on kuolema enää vuosien kysymys, Saastamoinen kertoo havainnoistaan alkuperäiskansojen musiikista.

Joskus tosin käy niin, että kuoleva laji puhkeaa kukoistukseensa vielä viime hetkillä ennen kuolemaansa. Sellainen musiikki ja tanssi, jotka ovat hyvin yksityiskohtaisesti ja etukäteen ylhäältä päin koreografioituja ja joista puuttuu yksilöllisyys ja ennakoimattomuus, ovat hänen mukaansa "ennen kuolemaa" -pohjalla. Tässä yhteydessä Saastamoinen mainitsee "estraditaiteen" sen venäläisessä merkityksessä.

Ilpo Saastamoisen tämän ajan mieliharrastuksiin kuuluu musiikkitermien merkitysten pohtiminen ja avaaminen. Hän on tullut siihen tulokseen, että ne kauttaaltaan palautuvat soidinmenoihin.
- Rakkauslauluja ne ovat kaikki, nekin, joissa äiti itkee kuollutta lastaan. Tai kun pyydetään satoa ja hyvää vuodentuloa yläkerrasta.

"Soidinmenojen" tarkoitus esimerkiksi intialaisessa rituaalissa on osoittaa, että toivotaan ystävyyttä naapurin kanssa, eli ei olla tulossa aseiden kanssa. Ja kun lähestytään jumalolentoa, jonka sukupuolta ei tiedetä, musiikista karsitaan pois kaikki sukupuolisuus, muuten on kyseessä samankaltainen asia.
- Musiikki on alue, joka ilmaisee elämän syvimmät merkitykset, Saastamoinen toteaa.

 

39A)         5.10.11 ke Pielavesi-Keitele - Timo-Heikki Varis:  Ilpo Saastamoinen digitoi elämäntyötään
Opettaja, muusikko, sovittaja, säveltäjä, kapellimestari, sanoittaja, kirjailija, maailmanmatkaaja-tutkija, nykyisin eläkeläinen ja kova kalamies, Ilpo Erkki, Aslak "Ilja" Saastamoinen. Pielavedellä syntynyt, Keiteleellä varttunut, Viitasaarella opiskelunsa aloittanut ja sittemmin maalimaa ristiin rastiin reissannut. Nyt Jyväskylään asettunut.

Asettuminen on kenties väärä sana kuvaamaan Ilpo Saastamoisen nykyolemista. Takana on lähes 70 vuotta kestänyt, ällistyttävän monipolvinen elämä, jonka loppu-tulemana on rikas kulttuurinen pääoma. Ja tästä omaisuudestaan Ilpo ammentaa yhä. Hänellä on meneillään elämänvaihe, jossa hän digitoi omaa elämäntyötään ja kulttuuria laajemminkin.

Kiinnostus saamelaismusiikkiin johdatti hänet vähitellen yleisemminkin itäisen perintömme eli suomalais-ugrilaisen musiikin perusteiden opiskeluun ja sitä tietä etnomusiikin tutkimiseen globaalisti.

- Siis minullahan on valtava määrä kaikenlaista materiaalia, jonka olen varsinaisen työuran varrella taltioinut. Nyt on tärkeää muuntaa aineisto sähköiseen muotoon. Olen muun muassa digitoinut 32 dvd-levyä täyteen etnistä musiikkia eri puolilta maailmaa. Vanhat c-kasetit, vhs-kasetit, 8-millin filmit ja muut tallenteet täytyy pelastaa jälkipolville tallentamalla ne nykyaikaisiin formaatteihin.

Ei enää Karhunpeijaisia        
Vaikka Ilpo Saastamoisen päämielenkiinto on ollut musiikissa ja nimenomaan etnisessä musiikissa, niin hänen "aarteistostaan" löytyy myös Pielaveden ja Keiteleen paikallishistoriasta. Vanhempi polvi muistaa TV-ohjelman Pitäjien Parhaat.

- Minulla on hallussani TV- taltiointi keiteleläisten osuudesta tuossa ohjelmassa. Äitini Vellamo taltioi sen 8-milliselle filmille. Tuolle formaatille sopivia projektoreita löytyy kyllä, joten siirtäminen sähköiseen muotoon on täysin mahdollista. Päätyöni Karhunpeijaisten esittäjän Pielaveden Mieskuoron esitykset ovat olemassa nauhoitteina. Sitä taltiointia voisi aivan hyvin myydä pielaveteläisenä tuotteena, Ilpo ideoi.

Tekisikö vielä mieli nähdä Karhunpeijaiset elävänä esityksenä?
- Jo pelkkä haaveajattelu siitä, että Karhunpeijaiset esitettäisiin joskus uudestaan, saa päässäni aikaan uuden verenpurkauksen. Se hetki ja se juttu oli siinä. Minulle riittää, että se tuli tehtyä. Turhaa ajatella, että se saisi uusia esityskertoja, Ilpo sanoo jyrkästi.

Piirpaukea ja studiokeikkaa
Ilpo teki jo varhain valinnan kahdenlaisen musiikin välillä. Nuoruusvuosina länsi-mainen populaarimusiikki kiinnosti ja elättikin häntä monet vuodet. "Beatles-musiikki" ei kuitenkaan pitemmän päälle viehättänyt, vaan kuvaan astui jazz. Etninen musiikki alkoi vetää miestä puoleensa. Piirpauke-yhtye tarjosi hyvän astinlaudan tulevalle etnomuusikolle. Ilpo oli 80-luvun alussa kokoonpanon basistina kolme vuotta, jona aikana se levytti kolmesti.

Ilpo teki työtä myös studiomuusikkona kitaristina. Hän sanoo itsekin hämmästyneensä otettuaan selville, kuinka monen artistin taustabändissä on soittanut.
- Artistiluettelossa on 120 nimeä, joiden joukossa Tapio Rautavaara ja Paula Koivu-niemi. Huomasin myös, että olen soittanut parissakymmenessä Irvin Goodmanin kappaleessa. Studiotyöskentely oli sellaista, ettei muusikko aina edes tiennyt kenen taustoja oltiin tekemässä, Ilpo muistelee.

Jyväskylä Saunasalmi
Ilpo Saastamoinen asuu nykyisin Jyväskylässä vaimonsa Enen ja lasten Marin ja Vessen kanssa. Lapset ovat lennähtämäisillään maailmalle. Ilpon tukikohta Keiteleellä on Saunasalmi, vanhempiensa entinen koti.

Ilpolle myönnettiin muutama vuosi sitten taiteilijaeläke. Hän vitsailee aiheesta kertomalla elävänsä mahdollisimman pitkään, koska se koko ajan tuloa. Kaksi vuotta sitten tapahtunut verenpurkauma päässä hidasti elämän tahtia. Kuntoutuminen onnistui niin hyvin, että mies kykeni jatkamaan ilmeisen loputonta elämäntyötään. Kaksi rakasta harrastustakin, marjastus ja koskikalastus saattoivat jatkua. Koskenkivillä hyppely on tosin muuttunut varoviin askeliin.

Perhe viettää kesäisin aikaa Enen syntymäkodissa Põltsamaalla Keski-Virossa. Siellä Saastamoiset hoitavat puutarhaa ja tuovat syksyn sadon Suomeen.
TIMO-HEIKKI VARIS

39B)         > SELVIS 3/2011, ss. 20-25 - Pekka Tegelman: Ilpo Saastamoinen...
(Ks. Ko. artikkeli sekä kuvat M. Mattila) > Lehdistö > Lehtiarvostelut

40)         16.9.12 su Iisalmen Sanomat - Kulttuuri, s.21 - Pirjo Nenola:
Karelia-yhtye vei kansanmusiikkiin - Ilpo Saastamoisen Kalevala-orkesterisarja synnytti myös abstrakteja pastellitöitä.
(Kuvateksti I: Muusikko Ilpo Saastamoinen kiinnostui aikanaan Kalevalasta ja kansanmusiikista Karelia-yhtyeen kautta.
Kuvateksti II: Ympyrän muotoiset pastellityönsä Ilpo Saastamoinen on tehnyt Keiteleellä talvella 1980-1981. Tässä työ nimeltä Niin näkevi neljä neittä, viisi veen on morsianta.
Kuvateksti III: Pastelli nimeltä (Sampsan siemenen aloa) Pellervoisen kylvämiä.)

Ilpo Saastamoinen

- Muusikko, kapellimestari, säveltäjä, musiikintutkija. Taiteilijaeläke vuodesta 2003.

- Syntynyt 1942 Pielavedellä, asunut Keiteleellä.

- Kansakoulunopettajaksi Jyväskylässä 1962.

- Musiikkitiede: HK Helsingissä 1970, FK Jyväskylässä 1994 ja FL Jyväskylässä 1998.

- Yhtyeitä mm.: Karelia 1970-1972, Kajaanin Big Bandin kapellimestarina 1974-1980, Piirpauke 1980-1983, Pohjantahti 1985-2002.

- Sävellyksiä mm.: Kalevala-sarja big bandille 1980, Antero Vipunen mieskuorolle ja yhtyeelle 1985, Karhunpeijaiset sekakuorolle ja yhtyeelle 1988,
Velho-oopperatrilogia: Velho 1993, Riekko 1996, Käärme 1999,
                                 Äkäslompolo 1993-2001

PIRJO NENOLA
- Kun paneutuu huolella johonkin asiaan, elää sen kanssa koko prosessin ajan. Parhaimmillaan näkee myös näkyinä asiat, jotka yrittää kuvitella, muusikko Ilpo Saastamoinen taustoittaa pastellitöittensä syntyvaiheita.

Vuosina 1979 ja 1980 kantaesitettyyn, kaksiosaiseen  Kalevala-sarjaan liittyviä pastellitöitä Saastamoiselta on esillä Keiteleen kirjaston Talligalleriassa syyskuussa. Ne ovat syntyneet vuosina 1979-1981.

- Suurin osa pastelleista on tehty vuosina 1979-1980 sävellysten lomassa. Toinen jakso oli talvella 1980-1981. Esimerkiksi ympyrän muotoiset työt näyttelyn keskivaiheilla ovat tuolloin Keiteleellä syntyneitä, Saastamoinen kertoo.

Hän mainitsee, että Kalevala-orkesteriteoksen sävellysprosessi kesti pari vuotta ja jo sitä ennen hän valmistautui vuoden ajan lukemalla kansalliseepos Kalevalan lisäksi muiden kansojen mytologiaa.

Tuolloin hän perehtyi muun muassa arktisten kansojen karhumytologiaan, ja siitä alkoi myös Karhunpeijaisten sävellysprosessi.

- Olen ikäni ollut kiinnostunut kuvataiteista. Laajassa mielessä en ole vastaavasti kuvittanut sävellyksiä kuin tätä Kalevala-sarjaa. En ole joutanut - kuvittaminen vaatii energiaa ja luppoaikaa, Saastamoinen kertoo. Hän sanoo, että erityisesti hänen Äkäslompoloon säveltämänsä Velho-ooppera-trilogia vei energiaa.

Kalevala-sarjaan liittyvät pastellityöt ovat pääasiassa abstrakteja, vaikka joitakin figuurejakin töistä löytää. Syyksi abstraktiin ilmaisuun Ilpo Saastamoinen kertoo naurahdellen, että ensinnäkin hän on aina ollut huono piirtämään ihmistä ja koettanut välttää sitä viimeiseen asti.

Toinen syy on monisyisempi. Ilpo Saastamoinen mainitsee digitoineensa viime aikoina urakalla omia päiväkirjojaan. Äskettäin hän löysi muun muassa hänelle lähetetyn kirjeen vuodelta 1953, johon kesiään Keiteleellä viettänyt helsinkiläispoika oli piirtänyt abstraktin kuvan.
- Meille 1950-luvun nuorille abstrakti taide oli juuri tullut. Sodan jälkeen meidän ikäpolvellamme oli ensimmäistä kertaa aikaa paneutua siihen, että sellaistakin on tehty.

Saastamoinen huomasi päiväkirjamateriaalistaan, että hän itsekin on koulussa tehnyt abstrakteja piirroksia. Syvät jäljet jätti myös mitaton runous.

Digitointiprojektinsa aikana hän on myös katsellut Jyväskylän Kesän vuosien 1963-1966 ohjelmakirjasia.
- Siellä imimme kaiken mahdollisen kulttuurin, mitä muualta maailmasta tuotiin, Saastamoinen muistelee.

Luonnollisesti merkittävinä nuoruusvuosina vaikutteita tuli myös musiikilliseen ajatteluun.

- Koko loppuelämä menikin irtautuessa siitä, mitä olin oppinut, Saastamoinen naurahtaa 1950-luvun jazzkappaleiden ja iskelmien käsin ylöskirjoitettujen sanojen keskellä.

Digitoidessaan hän eristää kaiken musiikkimateriaalin omaksi ryhmäkseen. Vuodelta 1957 hän on löytänyt kaksi musiikkiaiheista ainekirjoitusta, jotka antavat kuvan, miten hänen oma musiikillinen maailmansa hahmottui 1950-luvulla.

Kalevalaan ja kansanmusiikkiin Saastamoinen ui vuonna 1970 perustetun Karelia-yhtyeen kautta. Silloin hän myös löysi vaarinsa Optatus Raatikaisen soitteet.
- Karelia perustettiin koska haluttiin tunnustella uutta asennetta kansanmusiikkiin. Muutkin maat kunnioittivat omaa kansanmusiikkiaan jazz-rockin kautta.

 

41)         Pelimanni 4/2012 - Sauli Heikkilä: Soidinmenot muuttavat laulutapoja

Filosofian lisensiaatti Ilpo Saastamoinen.

Etnomusikologi, tutkija, säveltäjä, kitaristi, basisti ja kapellimestari.

Yhtyeitä - Soulset, Karelia, Piirpauke, Pohjantahti.

Yhteistyötä myös Nils-Aslak Valkeapään kanssa.

Oopperatrilogia Velho (1993–1999).

Kritiikin Kannukset vuonna 1973.

Kitarakirja, joka sai valtion tiedonjulkistamispalkinnon.

Kansanmusiikin ja -tanssin edistämiskeskus nimitti Saastamoisen 2009 Vuoden Wäinöksi.

Ilpo Erkki Aslak Saastamoisen pohjoiselta kalskahtava nimi johtuu äidin mieltymyksestä saamelaiseen kulttuuriin. Sodassa kuolleen isän työpaikka oli rajavartiostossa lähellä Sallaa ja siellä asui myös muu perhe. Oli täysin sattumaa, että saamelaisesta musiikista tuli niin keskeinen osa Ilpo - eli Ilja - Saastamoisen elämää.

Musiikin monitoimimies ja etnomusikologian uranuurtaja Ilpo Saastamoinen ei ole helppo haastateltava. Häneltä ei saa yksioikoisia vastauksia tai puolitotuuksia. Tiedemiehen täsmällisyydellä hän yrittää nähdä syvemmälle. Siihen kun yhdistetään lähes kuudenkymmenen vuoden aikana hankittu tieto musiikin teoriasta ja musiikin ilmenemismuodoista, päästään lähelle jopa musiikin syvintä olemusta.

Laululla voi hurmata
- Laulutavat ja niiden väliset erot eivät synny maisemasta eivätkä kielestä. Taustalla on niinkin yksinkertainen asia kuin soidinmenot. Käsitykseni mukaan suurin osa maailman laulutavoista liittyy soidinmenoihin. Ulkopuolelle jäävät oikeastaan vain sotilasmusiikki ja työlaulut. Uskonnollista musiikkiakin voidaan pitää soidin-menoihin kuuluvana, koska sen lähtökohtana on rakkaus - tosin ilman seksuaalisuutta.

Laulamisen tavat voidaan jakaa yhteisölliseen laulamiseen ja yksilölliseen laulamiseen. Yhteisöllisessä laulamisessa lauletaan yhteisesti sovittujen sääntöjen mukaan. Yksilön laulussa yritetään erottua muista joko laulamalla muita paremmin tai luomalla uutta. Naarasta houkutellaan pariutumaan rakkauslaulujen traditionaalisella tutulla viestinnällä. Kilpailevia uroksia hätistellään yksilöllisellä ennalta-arvaamattomilla sotalauluilla. Molemmat puolet ovat mukana soidin-menoissa. Erilaisesta laulutavasta voi yhteisössä seurata hylkääminen, koska yksilö on poikennut säännöistä tai hyväksi havaitun uuden laulutavan matkiminen. Näin syntyy jatkuvasti uusia tapoja ilmaista itseään.

- Olen teettänyt usealla kurssilla testiä, jossa pyydän oppilaita sanomaan vuoron perään joko "yksi" tai "nolla". Tuloksissa yhteisenä piirteenä on, että ensiksikin ykkösiä ja nollia on suurin piirtein yhtä paljon. Ja toisaalta se, että kun tulee neljän saman numeron sarja, niin aivan varmaa on, että sitä seuraa pian viiden numeron sarja [toista vaihtoehtoa], kertoo Saastamoinen. Ihmiset pyrkivät tasapainoon mutta myös pistämään pikkuisen muita paremmaksi.

Ykkösen tai nollan sanominen on improvisointia yksinkertaisimmillaan. Improvisointi onkin Saastamoisen puheissa sana, joka toistuu hyvin usein. Improvisoinnilla tarkoitetaan musiikissa sitä, että soittaja tai laulaja ei ole etukäteen suunnitellut mitä esityksessään seuraavaksi tekee. Ei noudateta opittua kaavaa, vaan valitaan vaistonvaraisesti seuraava ääni sitä älyllisesti kyseenalaistamatta.

Saastamoinen on kylläkin havainnut erään yhteyden maiseman ja laulutavan välillä: tasaisessa maisemassa musiikki on kiemuraista ja vuoristossa lauletaan pitkiä ääniä, jotka jäävät kaikumaan vuoren seinämistä. Mutta muutoin on kyse tasapainosta ja huomion tavoittamisesta.

Valaistus konsertissa
Saastamoisella kiinnostus improvisaatioon heräsi jo viisikymmentäluvulla jazzin opiskelun myötä. Lopullinen herätys tapahtui vuonna 1966 intialaisen Ravi Shankarin konsertissa Jyväskylän Kesässä, jolloin hän ymmärsi, että myös kansan-musiikissa on improvisaatiota. Jo silloin hän oli kirjoittanut: "Kun länsimaisen musiikin kehitys on tiensä päässä, meidän tulisi kuunnella eri alkuperäiskansojen musiikkia ja oppia niistä". Siitä alkoi tutkimusmatka, jonka päätä ei näy. Uteliaisuus ei ole hävinnyt mihinkään viime seitsemänkymppisellä Saastamoiselta, vaikka varsinaisia työkeikkoja onkin ollut pakko vähentää. Lähes koko elämäntyö on digitalisoitu, mutta edelleen työtä riittää materiaalin järjestämisessä ja julkaisemisessa.

Laulun lisäksi kielisoittimet ovat Saastamoisen instrumentti. Neljäkymmentä vuotta sitten julkaistiin palkittu Kitarakirja, jolla on kitaristeille edelleen annettavaa. Kitaraa hän onkin soittanut useissa kokoonpanoissa ja bassoa uraauurtavassa Piirpauke-yhtyeessä.

Laululla on ollut merkittävä rooli Saastamoisen elämässä. Hän laskeskelee laulaneensa 26 kuorossa [ja kvartetissa] mukaan luettuna radion sinfoniakuoro 60-luvun lopulla ja tehneensä satoja keikkoja. Yhden laulukulttuurin tunteminen onkin auttanut ymmärtämään ja tulkitsemaan myös muiden kulttuurien laulutekniikoita. Kansat soittavat -kirjassa hän on taitavana nuotintajana antanut kirjallisen muodon kymmenille erilaisille tavoille laulaa. Vaikeimpina nuotitettavina hän pitää karjalaisia itkuja ja saamelaisia joikuja [~ itäsaamelaisia  leuddeja ja luvvteja].

- Laulut, joissa on pulssi, on helppo nuotintaa rutiinilla. Mutta itkuissa tahtilajit muuttuvat joka sekunti täysin arvaamatta, kertoo Saastamoinen.

Voisi helposti kuvitella, että tuollainen rytmitys olisi sattumanvaraista. Näin ei kuitenkaan ole. Kyse on tyyliin kuuluvasta muuntelusta. Toiseksi esimerkiksi nuotintamisen haasteista Saastamoinen ottaa joiun, jonka tahtilaji on 75/8. Hänellä on hallussaan kasetti, jossa Nils-Aslak Valkeapään luottojoikaaja Duvva opettaa Val'gon-guoi'ka -joikua Nils Aslak Valkeapäälle.

Erityisiä laulutapoja
Kysymys siitä, mikä on erityisintä, mitä Saastamoinen on kuullut ihmisen suusta, saa mietteliääksi ja päätyy vastauksessa kainaloon. Kainaloon?
- Etiopialaisella tigre-heimolla (Tigren alueen?) on yhteisöllinen tapa tehdä musiikkia hikisillä kainaloilla puristamalla kämmen kuppina kainaloon ja painamalla olkavartta sitä vasten, kuvailee Saastamoinen.

- Mutta jos pysytään suullisessa perinteessä, niin ehkä Kanadan inuiittien Katajjaq-tekniikka on eräs kiinnostavimmista. Siinä tarkkojen sääntöjen mukaan lähisukua oleva naispari muodostaa vuorohengityksellä rytmikkään kuvion sisään- ja uloshengityksen erilaisista röhistysäänistä. Naisten on oltava lähisukua siksi, koska laulut saattavat kuulostaa hyvin seksuaalisilta ja sukulaisuudella väitetään väärien käsitysten syntyminen, selittää Saastamoinen.

Samaan hengenvetoon hän kertoo käyttävänsä tekniikkaa omilla kursseillaan niin miesten kuin naistenkin kesken, koska se on hauskaa. Väärinymmärryksistä ei ole pelkoa, tuo kulttuuri on sen verran vieras meille. Kiinnostavaa on myös, että vastaavanlaisia tekniikoita on tai on ollut myös sellaisilla kansoilla kuin tshuktseilla, jukagiireilla ja lamuuteilla Siperian äärillä ja ainuilla, Japaniin kuuluvalla Hokkaidon saarella.

- Monet muutkin laulutavat, joita luullaan ainutlaatuisiksi, saattavat löytyä lähes identtisinä jostain muualta. Onko se sattumaa vai onko näillä kansoilla ollut kaukainen yhteys, on hämärän peitossa, kuvailee Saastamoinen.

Saastamoinen on itsekin kokeillut kaikenlaisia laulutekniikoita ja hänen nimissään tiettävästi on Suomen ensimmäinen levytetty kurkkulaulun omainen äänitys. Se löytyy vuonna 1985 ilmestyneeltä Pohjantahti-levyltä, jossa kurkkulaulun kaltaista ääntelyä käytettiin efektinä. Kurkkulaulu olisi ehkä kiehtonut häntä opiskelemaan pitemmälle, mutta Saastamoisen täydellisyyden tavoittelu vaikutti siihen, että hän ei lähtenyt opiskelemaan sitä pitemmälle. Harjoittelulle ei ollut riittävästi aikaa.

- On asioita jotka on opeteltava ennen kymmenettä ikävuotta. Sen jälkeen opittuna ne ovat teorioita. Kuulijoita voi tyydyttää, mutta itse tietää, että ne ovat keinotekoisesti opittuja, pohtii Saastamoinen.

Samasta syystä hän on pitäytynyt pohjoisen ja idän kansojen musiikin tutkimuksessa. Afrikan Saastamoinen on jättänyt rauhaan, kuten myös Tyynen valtameren alueen ja Pohjois-Amerikan mantereen.

- Ne ovat niin suuria alueita, että jos haluaa olla paras asiantuntija alallaan, on syytä tehdä rajauksia. Jo pelkästään suomalaisugrilaisilla alueilla, saatikka sitten laajemmin Siperiassa ja Aasian mantereella, riittää yhdelle miehelle tutkittavaa.

LISÄINFOA:

Pekka Jalkanen: Pohjolan yössä, Kirjastopalvelu Oy Jyväskylä 1992
Suuri Musiikkitietosanakirja (5), Otava 1991, ss.204-205
SUOMALAISIA SÄVELTÄJIÄ - Otava 1994 - Toim. Mikko Heiniö - Pekka Jalkanen etc.
Esko Lehtonen: Suomalaisen rockin tietosanakirja 2, Soundi-kirja 24 Tampere 1983 ss. 507-508