1967-Lehtiartikkelilista II

Irtoleikkeet II:

 

40)         16.9.12 su Iisalmen Sanomat - Kulttuuri, s.21 - Pirjo Nenola:

Karelia-yhtye vei kansanmusiikkiin (Kalevala-näyttelystä)

41)         Pelimanni 4/2012 - Sauli Heikkilä: Soidinmenot muuttavat laulutapoja (28.11.12 jälkeen)

42)         MUTINY N:o 15 (Kauhajoki 24.7.2013) ss. 42-45:

Haastattelijana Juhana Nyrhinen: Ilpo Saastamoinen (Jyväskylä 26.05.2012)

 

 

+         Päiväämätön: Esko Lehtonen: Suomalaisen rockin tietosanakirja 2

Soundi-kirja 24 Tampere 1983 ss. 507-508

+         Suuri Musiikkitietosanakirja (5), Otava 1991, ss.204-205

+         Pekka Jalkanen: Pohjolan yössä, Kirjastopalvelu Oy Jyväskylä 1992

+         SUOMALAISIA SÄVELTÄJIÄ - Otava 1994

Toim. Mikko Heiniö - Pekka Jalkanen - Seija Lappalainen - Erkki Salmenhaara

 

3.8.02 Iisalmen Sanomat - Tarja Tikkanen (Kuva: Taina Rissanen):

Etusivu: Ugrilaismyyteistä liikkeelle - Ahopäivät avattiin lisalmessa

(Kuvateksti: Perinnemusiikin tekijä ja tutkija Ilpo Saastamoinen vieraili Ahopäivien avajaisluennoitsijana Iisalmessa. Vieraan otti vastaan päiviä järjestävän Ylä-Savon Kirjallinen yhdistys Panun puheenjohtaja Marjatta Voutilainen.)

12. Ahopäivät avattiin perjantai-iltana Iisalmen Kulttuurikeskuksessa. Avajais-vieraana kuultiin keiteleläissyntyisen perinnemusiikin tekijän ja tutkijan Ilpo Saastamoisen seikkaperäinen esitys hänen ugrilaismyyttien ja kielen yhteyksien tutkimuksestaan.

Tänä kesänä 60-vuotispäiviään viettänyt Saastamoinen kertoi elävänsä eräänlaista sapattivuotta Velho-trilogian luomistyönsä jälkeen. Kielen tutkiminen on tällä hetkellä täysipäiväinen harrastus. Kirjalliseen muotoonkin sitä on aikomus saattaa…

s.13:        

Sanoja ja kieltä ei voi tutkia kuin matematiikkaa

Keiteleläissyntyinen perinnemusiikin tekijä ja tutkija Ilpo Saastamoinen avasi 12. Ahopäivät luennollaan Iisalmen Kulttuurikeskuksessa perjantai-iltana.

Saastamoisen aiheena oli "Ugrilaismyytit kielihistorian valossa". Aiheelle hän kertoi syttyneensä alunperin tehdessään lisensiaattityötään saamelaisesta musiikista.

- Kiinnostuin saamelaisista musiikkitermeistä ja pian huomasin, ettei perinteinen kielentutkimus pysty vastaamaan kysymyksiini, Saastamoinen kertoi.

Oman sysäyksensä kielitieteellisiin tutkimuksiin antoi myös Saastamoisen virolais-syntyinen vaimo.

- Pohdin usein, millä tavoin sanat ovat kielissämme kehittyneet, miten hätkähdyttävän päinvastaisia merkityksiä samat sanat ovat vuosituhansien saatossa saaneet.

Esimerkkinä Saastamoinen käytti mm. "kurat"-sanaa, joka eestissä tarkoittaa pirua.

- Lähtökohtanani on, että niin suomenkielessä kuin muualla ugrilaisen perinteen alueella myyttitarinat kertovat sanojen historiasta. Perinteinen kielen tutkimus lähtee matemaattisen tarkkojen säännöstöjen avulla hallitsemaan kielen kehitystä ja se on väärin.

- Kieli on ihmisen kommunikaation väline ja on siksi taidetta, yksi taidemuoto, jossa perinne ja traditio ovat vaikuttamassa.

Kieli vahvistaa identiteettiä ja sitoo kansoja yhteen. Jokainen ihminen käyttää kieltä luovasti, ja tietoisesti rikkoo säännöstöjä.

Vain alkeellisimmissa tilanteissa säännöt säilyvät muuttumattomina, vaikkapa kun tullaan vieraana taloon sanotaan "Hyvää päivää" eikä se tapa juuri muutu.

Koska perinteinen kielen tutkimus on Ilpo Saastamoisen mukaan hylännyt myyttisten taustojen vaikutuksen kielen kehityksessä, jäävät mm. monet ihmiselle läheisimmät kielen käyttöönottomuodot pois, vaikkapa sukupuolisuudesta tulevat sanojen merkitykset.

- Jos sanojen kaksoismerkitysten piilotaso otetaan huomioon, sanat alkavat mielenkiintoisella tavalla pitää yhtä, viettää ikään kuin omia häitään, Ilpo Saastamoinen selvitti.

- Useimmilla sanoilla on omat feminiiniset ja maskuliiniset merkityksensä, joillakin se on selvempi kuin toisilla, esimerkiksi miekka-sana on selvästi maskuliininen jne.

Kielen kehityksessä perusperiaate on Saastamoisen mukaan muodostaa vuosi-tuhansien saatossa samasta sanasta kokonaan uusia muotoja.

Sanan elinkaari näyttää päättyvän, kun sana jossakin kielessä on muuttunut täydeksi vastakohdakseen.

Myös merkitysten muuttumiselle näyttäisi olevan tarjolla omat säännöstönsä.

- Mitä enemmän ihminen on aikojen saatossa joutunut liikkumaan ruoan perässä, sitä paremmin kielen merkitykset on  pyritty säilyttämään muuttumattomina ja päinvastoin.

Ilpo Saastamoinen kertoo tutkivansa kieltä intohimoisesti ja aikomuksena on saattaa tutkimukset vielä kirjalliseen muotoonkin.

- Luen sanakirjoja kuin jännitysromaaneja, hän nauraa.

Tänä kesänä viettämiään 60-vuotispäiviään Saastamoinen juhlistaa kolmiosaisella Veiho-trilogian musiikkikoosteella. Ensimmäinen osa esitettiin Jyväskylässä kesäkuussa, toinen osa 24. elokuuta Pelkosenniemellä ja viimeinen 19. lokakuuta Helsingissä Maailma soi etno-festivaaleilla.

 

33A)         29.12.2002 su Kainuun Sanomat:

Mitä kuuluu Ilpo Saastamoiselle? (> Kulttuuri B5)

 

Lisää Isoihin henkilöhaastatteluihin sekä maininta "1966-13 Kevyen musiikin koulutus": > Ks. 33 B Kaltio I/2003

KALTIO 1/2003 ss. 30-31 - Eija-Riitta Airo-Karttunen:

[Ilpo Saastamoinen] musiikin marginaalissa -

(Kuvateksti: Kollegat nimittivät lähtöä Helsingistä "korpeen amatöörien pariin" musiikilliseksi itsemurhaksi. Nyt, kolmekymmentä vuotta myöhemmin, Saastamoinen toteaa, että se oli elämän kannalta ainoa oikea vaihtoehto.)

Velho-oopperan säveltäjä Ilpo Saastamoinen antaa huutia nykyiselle musiikki-koulutukselle ja odottaa eläkepäätöstä.

Kurssitutkinto- ja suorituskeskeinen musiikinopetus saa huutia säveltäjä Ilpo Saastamoiselta. Saastamoinen itse opettaa saamelaismusiikkia sekä nuotinnusta ja improvisaatiota etnisen musiikin avulla. Syksyllä 2002 hän on vetänyt laajimman saamelaismusiikista koskaan järjestetyn kurssin Keski-Pohjanmaan ammattikorkea-koulussa. Koulujen opetuksessa saamelaismusiikkiin tuskin kajotaan, ja Sibelius-Akatemiassa se on usein kuitattu muutaman tunnin rupeamalla, joita Saastamoinenkin on käynyt pitämässä. Kuluvan vuoden aikana hän tulee järjestämään omien sanojensa mukaan ensimmäisen suomalais-ugrilaisen musiikin kurssin.

Kaikkitietävät opintosisältöjen suunnittelijat saavat Saastamoisen tuohtumaan. Suunnittelijoiden välinpitämättömyys omia musiikillisia juuria kohtaan on aiheuttanut sen, että tieto vanhoista tavoista ja tyyleistä on Suomessa ollut kadoksissa. Virolaisesta kirjallisuudesta Saastamoinen on löytänyt hääseremonioista kuvauksia, jotka koskevat myös Suomea.

- Eihän ennen 1970-lukua, jolloin Laitisen Heikki rupesi aavistelemaan, että jonkinlaista muuntelua meilläkin on ollut, ollut mitään käsitystä kansanmusiikin historiasta.

Saastamoisen mielestä opettajankoulutusta pitäisi uudistaa rajusti. Siinä olisi tapahduttava arvomaailmamuutos, mutta uuden ajattelun osaavan opettajakunnan kehittyminen on pitkä prosessi. Opetuksen lähtökohtana on Saastamoisen mielestä oltava soittamisen ilo eikä virheisiin puuttuminen.

Saastamoisella metodit uudenlaisen koulutuksen järjestämiseen ovat tiedossa. Huikean määrän tietoa ja kokemusta kerännyt Saastamoinen jakaisi mieluusti pääomastaan, jos vain joku tulisi ja kysyisi.

Saastamoinen oli mukana ajamassa kevyttä musiikkia kouluihin 1960-luvulla, kun haluttiin horjuttaa klassisen musiikin ylivaltaa, mutta nyt yksipuolisuudessa on ajauduttu toiseen äärimmäisyyteen. - Ei sitä hurjimmissa kuvitelmissaankaan ajatellut, että ajaudutaan tällaiseen kriisiin. Opettajat opetetaan soittamaan rumpuja, sähköbassoa ja kitaraa ja sitten opetetaan blues-kaava. Jossain vaiheessa nykyisen tilanteen mielettömyys on pakko huomata. Ehkä sitten löydetään tasapaino, kun molemmat ääripäät on katsottu. Täytyy vain jaksaa odottaa.

 

Oulunkylän traditio-opisto

Tilanne maan ensimmäisessä pop/jazz-konservatoriossa Oulunkylässä ei ole sen kummoisempi.

- Sieltä tulee mielellisesti maailman rajoittuneimpia muusikoita, ei edes klassisella puolella mun käsittääkseni valmistu niin laput silmillä kulkevaa porukkaa.

Ilpo Saastamoinen oli 1960-70-lukujen taitteessa työryhmässä, joka julkaisi kevyen musiikin koulutussuunnitelman ja puuhasi alan oppilaitoksen perustamista.

- Suunnitelma tehtiin lähinnä Paroni Paakkunaisen kanssa. Ryhmään kuuluivat myös Edward Vesala ja Klaus Järvinen, josta ei ollut siinä työssä minkäänlaista apua.

Opistoa kaavailtiin sijoitettavaksi Espooseen ja neuvottelut olivat jo melko pitkällä, kun asia sai yllättävän käänteen.

- Klasu neuvotteli meidän muiden selän takana asiasta Suomen Muusikkojen Liiton kanssa. Meillä oli silloin huonot välit Muusikkojen Liittoon, kun Popmuusikot ry oli eronnut siitä ja liittynyt SAK:oon.

Oppilaitoksen sijoituspaikkaan vaikutti Saastamoisen mukaan myös raha.

- Klasulla oli opettajanvirka Oulunkylässä ja siellä ruvettiin puuhaamaan pop/jazz-opistoa neljäsosalla siitä rahasta, joka meidän mukaan olisi tarvittu. Kyllähän sellaiseen syöttiin kala tarttuu.

Toisaalta Saastamoinen oli asian saamasta käänteestä helpottunut, koulutuksen vetovastuu ei langennutkaan hänelle, toisaalta hän suree seurauksia. Oulunkylän konservatoriosta on tullut hänen mukaansa täysin traditionaalinen musiikkioppi-laitos, jopa traditionaalisempi kuin Sibelius-Akatemia on nykyisin. Oulunkylästä valmistuu kuin putkesta teknisesti taitavia, mutta persoonattomia muusikoita.

Saastamoisen mielestä koulun opetusfilosofia lähtee väärältä pohjalta.

- Siellä tehdään raja absoluuttisesti hyvän ja huonon musiikin välille ymmärtämättä, että kysymyksessä on sanoman lähettäjän ja vastaanottajan välinen suhde, joka on aina subjektiivinen kokemus. Saastamoinen toteaa, ettei ole ottanut asian korjaamista huolekseen, koska hän on toiminut sellaisen musiikin parissa, jota ei opeteta Oulunkylässä eikä Sibelius-Akatemiassa.

 

Oma tie marginaaleissa?

Ilpo Saastamoinen opetteli soittotaidon kuuntelemalla Music USA:ta ja ('amerikan ääni') soittamalla kitaraa iltakaudet keiteleläisen eläkeläishanuristin Emil Tukion kanssa. Vasta muutto 17-vuotiaana Jyväskylään opettajaoppiin vei toisenlaisen musiikkikoulutuksen pariin.

Improvisaatio kiehtoi häntä alusta lähtien. Tutkimuksissaan hän on käsitellyt monia etnisiä musiikkikulttuureita ja niihin kuuluvia improvisaatiotapoja.

Saastamoisen mukaan improvisaatio ei ole mikä tahansa osatekijä musiikissa. Se ei ole tekninen taito vaan osa musiikkifilosofiaa.  

         Luovuus ja traditio - improvisaatio ja ulkoa opeteltavissa oleva - ovat toistensa vastakohtia. Tradition mukaisesti opetettaessa kaikki muuttuu ennalta-arvattavaksi ja on osa ryhmäidentiteettiä. Improvisaatio on ennalta arvaamatonta toimintaa, joka tukee ihmisen yksilöidentiteettiä.

- Ylhäältä johdettu perinteen julistaminen on kauheeta psyyken tuhoamistoimintaa. Laista tulee tavallaan inhimillinen olento, se jumala, jota palvellaan.

Kesällä 2002 Ilpo Saastamoinen täytti 60 vuotta ja sanoo yhä miettivänsä, mitä rupeaisi isona tekemään. Kun kymmenen vuoden projekti Velho-trilogian parissa päättyi, säveltäjä huomasi olevansa tyhjän päällä.

- Se oli niin täystyöllistävä homma, ettei sen aikana yksinkertaisesti jäänyt aikaa tai energiaa tulevien töiden suunnitteluun.

Huoli perheen toimeentulosta painaa, ja kun saavutettu ikä mahdollisti taitelija-eläkkeen hakemisen, Saastamoinen laati syksyllä anomuksen. Eläke turvaisi perustoimeentulon, päätös siitä on luvassa keväällä 2003.

Saastamoisen uran ainoa vakituisen viran aika on kuusivuotisjakso 70-luvulla, kun hän teki "smedsit" ja muutti Helsingistä Kajaanin Big Bandin kapellimestariksi. Sen jälkeen elanto on hankittu vapaana taiteilijana.

Kollegat nimittivät lähtöä Helsingistä" korpeen amatöörien pariin" musiikilliseksi itsemurhaksi. Nyt, kolmekymmentä vuotta myöhemmin, Saastamoinen toteaa, että se oli elämän kannalta ainoa oikea vaihtoehto.

- Olisin nyt varmaan haudassa, jollen silloin olisi lähtenyt. Lähdin pakoon tilannetta, jossa minusta oltiin tekemässä musiikkipoliitikkoa. Kaikenlaiset hallinnolliset työt alkoivat haitata muusikontointa.

Kollegojen kommenteista välittyy Saastamoisen mielestä myös myytti siitä, että osaaminen olisi jossain kehäkolmosen eteläpuolella.

Saastamoinen on urallaan tehnyt tärkeäksi kokemiaan asioita. Valtavirrasta katsottuna hän on toiminut marginaaleissa, alueilla, joiden arvostus esimerkiksi apurahojen muodossa ei ole itsestään selvää. Huoli toimeentulosta, oma kokemus työn merkittävyydestä ja arvostuksen puutteesta lienee tuttu ja turhauttava tilanne monelle taiteilijalle.

 

Harrastajamuusikko on tärkeä

Opettajatausta näkyy Saastamoisen työssä säveltäjänä. Hän on johtanut produktioita, joiden toteuttajina on ollut vain kourallinen ammattimuusikoita ja suuri osa amatöörejä. Harrastajien kanssa työskentely on ollut Saastamoiselle tietoinen valinta - hänen mielestään paikallisen kulttuurin tukeminen on ensiarvoisen tärkeä asia.

Velho-oopperoiden tekijäjoukossa yli 90 % oli harrastajia, mutta silti teokset ovat olleet sekarytmiikan korkeakoulua. Sävellystyössään hän ei ole tehnyt kompromisseja esittäjien amatööriyden vuoksi. Sekarytmiikka on ihan yhtä vieras asia monelle alan ammattilaisellekin. - Se on ihan uskon asia, osaako sen tehdä. Kun on motivoitunut ja pääsee sisälle ajatteluun, se on yhtä helppoa kuin kolmeen tai neljään laskeminen. Kuukauden verran yleensä kuluu etsiskelyyn, sen jälkeen kaikki sujuu ongelmitta.

Paikallisen kulttuurin arvostukseen vaikuttaa Saastamoisen mukaan se, että kulttuuriasioista päättäjinä on ihmisiä, joilla ei joko ole tarpeeksi tietämystä erottaa hyvää huonosta [?] tai rohkeutta luottaa omaan mielipiteeseen.

- Ei löydy sellaista päättäjää, joka uskaltaisi sanoa jonkin erityisalueen kohdalla, että meillä tehdään maailman kovinta taidetta juuri tällä alalla. Ensin täytyy jonkun tulla tunturin takaa sanomaan, että se on hyvä.

Saastamoisen mielestä myös musiikkifestivaalien pitäisi tukea paikallista osaamista ja identiteettiä.

- Nyt nämä byrokraatit ovat tehneet niistä paikkakuntiensa mainoksia, joihin kaikki esiintyjät tuotetaan muualta. Paikalliset, joiden itseidentiteettiä ja omanarvontuntoa pitäisi tukea, kelpaavat korkeintaan pääsylippujen myyjiksi.

Vaikka Saastamoinen saisi toivomansa eläkkeen, hän ei varmaan jää laakereilleen lepäämään. Puheessa on sellaista puhtia, että työ musiikin marginaaleissa jatkunee vielä vuosia.

 

9.5.07 Pie-Kei, s.9 - (ma): Perinteet ja luovuus ovat yhtä arvokkaita

(Kuvateksti: Säveltäjä Ilpo Saastamoinen muistutti, että perinteellä on nykyisessä yksilöllisyyttä arvostavassa maailmassa tärkeä sijansa.)

- Perinteitä ja yksilöllisyyttä täytyy ihmisen elämästä löytyä yhtä paljon. Muuten ihminen sairastuu, totesi juhlapuhujaksi kutsuttu Ilpo Saastamoinen kansalaisopiston 40-vuotisjuhlassa sunnuntaina.

Nilakan koululle kokoontunut juhlaväki sai kuulla 25 maassa esiintyneeltä säveltäjältä, kuinka hän vasta maailmalla liikkuessaan huomasi kotona saatujen oppien ja perinteen merkityksen

- Tämä liittyy vahvasti myös siihen, mikä on ihmisille loppujen lopuksi merkityksellistä. Maailmalla pidetyt konsertit eivät ole olleet minulle yhtä vaikuttavia kuin Karhunpeijaisten ja Antero Vipusen projektit kotimaassa.

- Maailmaa kiertäessäni ymmärsin myös, että kaikki se tieto, jota elämään tarvitaan, löytyy yhtä hyvin täältä kuin merten takaa, Pielavedellä syntynyt ja Keiteleellä asunut taiteilija summasi.

Saastamoisen mukaan yksi koulujen ja opistojen tehtävistä on välittää perinnettä, jota ei kotona enää opeteta. Yksilöllisyys ei kuitenkaan saa kaatua perinteen alle. Tasa-puolisuuden saavuttaminen perinteiden ja yksilöllisen luovuuden välillä on kuin nuorallatanssia. (ma)

 

3.10.07 ke Pie-Kei s.9 - Timo-Heikki Varis:

Kauniiden valojen ja kaukaisten sanojen ilta

(Kuvateksti: Ilpo Saastamoinen on lähes poikamaisen innostunut sanojen syntyhistoriasta.)

...Sukellus sanojen syntysijoille

Säveltäjä, muusikko, tutkija Ilpo Saastamoinen jaksaa hämmästyttää normeja rikkovalla ajattelutavallaan. Hän luennoi perinteen merkityksestä nykyihmiselle sanojen valossa.

Kaiken ikäänsä musiikista toisin ajatellut Saastamoinen on nyt eläkepäivillään hurahtanut etymologiaan eli hän tutkii sanojen alkuperää. Perinteisen etymologin lähtökohta-ajatus on: Sana ei ole toisen sanan sukulainen, jos sukulaisuutta ei ole todistettu. Valojen illan luennoijana esiintynyt Ilpo Saastamoinen lähtee käänteisestä ajatuksesta: Sana on toisen sanan sukulainen, ellei asiaa ole tieteellisen pitävästi toisin todistettu.

Ilpo Saastamoinen on innostunut uudesta aluevaltauksestaan ja sanoo olevansa mielettömässä vauhdissa. Hän puhuu edelleenkin paljon musiikista, ja kertoo oivaltaneensa mistä kaikki musiikki on lähtöisin.

- Ei mistään muusta kuin soidinmenoista. Musiikki on ihmisten soidinta, kommunikaatiota, jolla pyritään tavoittamaan viestin vastaanottaja. Kun aihetta lähestytään etymologiselta näkökannalta, voin viidessä minuutissa todistaa, että kaikki länsimaisen musiikin termistö on lähtöisin soidinmenoista.

- Olen tutkinut etenkin suomalaisugrilaisia, mutta myös indoeurooppalaisia kieliä. On aivan päivänselvää, että näiden kielien sanoissa on valtavasti yhteistä. Sanojen äänneasut voivat poiketa toisistaan niin paljon, ettei sukulaisuutta heti huomaa. Toisaalta kulttuurit ovat antaneet samaa tarkoittavalle sanalla jopa vastakkaisia merkityksiä, jolloin sukulaisuutta on äärimmäisen vaikea huomata, Ilpo Saastamoinen luennoi.

Väite että seksuaalisuus on kaiken kattavana kirkollisessa sanastossa, voi nostattaa karvoja pystyyn. Ilpo Saastamoinen on kuitenkin vakuuttunut väitteensä oikeellisuudesta. Kenties se on hänen seuraavan etymologisen luentonsa pääaihe.

TIMO-HEIKKI VARIS

 

- Helsingin Sanomat - kuukausiliite 9/2008, ss.29-30 - Joanna Pálmen: Musiikinopettaja (Paula Vesalasta)

... Ei ole sattumaa, että opettaja on valinnut kansanlaulun. Vesala on huolissaan siitä, että kouluissa ei opeteta suomalaisen musiikin historiaa, kansanlauluja eikä vähemmistöjen musiikkikulttuureja.
Huoli taitaa olla aiheellinen, sillä minä en muista koskaan kuulleeni laulua, jota hän minulle opettaa.

"Perinnelaulujen arkistotallenteita on Sibiksen kansanmusiikkiosastolla ja Maailman musiikin keskuksessa jossakin c-kaseteilla, ja niitä digitoidaan vapaaehtoistyönä, kun määrärahoja ei ole! Ihan uskomatonta!"

Vesala kiihtyy ja kertoo silmät suurina siitä, kuinka saamelaisiltakin aikoinaan kiellettiin joiut ja noitarummut.

"Suomessa ei ole kunnioitettu vähemmistöjen eikä alkuperäiskansojen kulttuureja, vaan niitä on tieten tahtoen tuhottu."...

 

Pelimanni 1/2009 s.12: Vuoden Wäinö 2009 Ilpo Saastamoinen

Kansanmusiikin ja -tanssin edistämiskeskus myöntää nyt neljännen kerran Vuoden Wäinö -tunnustuksen. Vuoden Wäinöksi nimetään vuosittain kansanmusiikin tai kansantanssin alalla toimiva henkilö, ryhmä tai taho, jolle halutaan osoittaa tunnustusta taiteellisista tai pedagogisista ansioista, elämäntyöstä tai esimerkiksi merkittävästä innovaatiosta alalla. Tunnustus liittyy liittyy vuonna 2008 alkaneeseen Folkriitti-teemaan.

Ilpo Saastamoinen on tehnyt elämäntyönsä etnomusiikin parissa. Hän on monipuolinen muusikko, laajojen teosten säveltäjä, kansanmusiikin sovittajaja musiikintutkija. Kiinnostus saamelaismusiikkiin johdatti hänet vähitellen yleisemminkin ns. itäisen perintömme eli suomalais-ugrilaisen musiikin perusteiden opiskeluun ja
sitä tietä etnomusiikin tutkimiseen globaalisti.

Folkriitti-teemaa hän on sivunnut monissa laajoissa sävellystöissään mm. Karhun-peijaiset, Velho-ooppera. Myös tutkijana varsinkin saamelaisuuteen ja shamanismiin liittyvät rituaalit ovat hänelle tuttuja.

Vuoden Wäinö 2009 nimityksen johdosta Ilpo Saastamoiselle ojennettiin riihimäkeläisen TE-taiteilija Viljo Luokkasen tekemä puuveistos. Nimitys julkistettiin Folklandia-risteilyllä 9.1.2009.

 

2.5.2013 ti Viitasaaren seuru, s.13 - Mari Waali:

Voi noita hulvattomia vuosia - Viitasaari-kvartetti syntyi 50 vuotta sitten Taimoniemen koulun vintillä.

- Tosi tarpeeseen perustettiin, vakuuttaa Viitasaari-kvartetin emeritusjohtaja Tapani Kumpunen.

- Sitten Vuorisen Simo kehitteli idean, että mennään Pitäjän parhaat -tv-ohjelmaan. - Ja me mentiin.

Halusta laulaa

Viitasaarikvartetin perustamishetkellä vuonna 1963 Taimoniemen koulun vintillä istuivat Tapani Kumpunen ja Ilpo Saastamoinen, molemmat opettajia ja armoitettuja laulumiehiä. Ryhmä syntyi miesten halusta laulaa.

Sitten ruvettiin valitsemaan jäseniä kvartettiin. Martti Junikka löytyi Viitasaaren mieslaulajista.        

- Todella korkea tenori. Hieno luonnon ääni. Ensimmäinen basso Simo Vuorinen tuli mukaan automaattisesti. Aluksi laulettiin tytöille. Vakavampaa ohjelmistoa olivat hengelliset ja isänmaalliset laulut, joita esitettiin erilaisissa virallisissa tilaisuuksissa.

 

Harjoittelua ja hauskaa

Viiden vuosikymmenen aikana Viitasaarikvartetti ja sen jäsenet ovat kulottaneet, saunoneet, polttaneet melkein saunan, keittäneet rapuja, harjoitelleet, matkanneet ja esiintyneet tiiviisti yhdessä. Kvartetti oli vuosikymmeniä vahvistettu kvartetti. Parhaimmillaan Viitasaarikvartetissa oli kymmenen laulajaa. Kun kvartetti oli tosi vauhdissa, pystyi se tempaisemaan esityksen tilanteeseen kuin tilanteeseen.

- Kyllä me pidettiin, pääasiassa hauskaa. Harjoiteltiin Eetun luokassa puulusikoilla tiukasti ja vakavasti, mutta yhdessäolo oli kaveeraamista, Tapani Kumpunen muistelee. Kakkostenori Kumpunen jätti kvartetin vetovastuun vuonna 2009 Veli-Matti Linnalle, mutta laulaa yhä riveissä.

 

Heti televisioon

Palataan alkuun. Kvartetti syntyi koulun vintillä, ja sitten Vuorisen Simo keksi, että lähdetään esiintymään Pitäjien parhaat -ohjelmaan. Mikä ihmeen Pitäjän parhaat? Suosittu televisio-ohjelma 1960-luvulla, jossa eri kunnat pääsivät esittelemään taitojaan. Viitasaaren Pitäjän parhaat -ohjelmassa kvartetti esiintyi ensimmäisen kerran julkisesti. Ei mikään vaatimaton alku pitkälle uralle.

Sattuihan sielläkin jotain, kuten kvartetin historiaan kuuluu. Kulisseiksi rakennettu sauna rojahti kasaan,
ja sitä sitten miehissä pönkättiin ennen kuin kamerat käynnistyivät.